KAHDEKSAS ASKEL

Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.

- - -

Ensinnäkin vanhempani, jotka jäivät kaksistaan sinne tiettömän taipaleen taakse sairaina heitteille kasvatettuaan ensin kuusi lasta, kuten vanhempani olivat tehneet. Otan monista tapahtumista tähän yhden esimerkiksi, selventääkseni sitä kauheutta, josta olin oikein hyvin tietoinen.

Isäni oli saanut sydäninfarktin saunassa, jonne oli noin 70 metriä asuinrakennuksesta ja jonne vanhempani olivat menneet suksilla hiihtäen. En käsitä, minne kaikki reet ja kelkat olivat hävinneet sen jälkeen kun karja oli hävitetty ja pellot pantu pakettiin. Niitä olisi tarvinnut siihen kun olisi pitänyt saada isä vedettyä saunasta tupaan. Äiti oli joutunut vetämään isän suksien päällä. Hän kirjoitti siitä minulle. Miten se oli onnistunut, sillä en juuri päätäni vaivannut, sillä siihen aikaan elin perhehelvettini pahimpia aikoja. Vuosi oli ehkä 1970. Asia on kyllä juuri siten kuin äitini on kertonut - en sitä epäile yhtään, mutta olen varma siitä, että kyllä siihen on isänkin ponnisteluja tarvittu ennen kun hän on päässyt sänkyynsä. Ätini oli nimittäin pienikokoinen, vain 154 sm pitkä.
Isäni oli saanut niitä infarkteja useinkin viimeisinä elinvuosinaan. Aivohalvaus oli jo useita vuosia ennen hänen kuolemaansa, mutta hän toipui siitä ja oli mitä ihanteellisin ukki lapsilleni kun olimme lapsuuskodissani kesäloman ajan. Silloinen mieheni vietti siellä ilmaisia lomia. Hän vihasi vanhempiani ja näin ollen ainoaksi motiiviksi hänen siellä olemiseensa jäi siipeily ... mutta palaan takaisin varsinaiseen aiheeseeni.

Olen jo aikaisemmin selvittänyt, että lähimmälle maantielle oli matkaa 7 km, eikä sielläkään niitä linja-autoja kovin usein kulkenut kirkonkylään.

Ilomantsin kirkonkylään rakennettiin vanhusten rivitaloja ja varoja niiden rakentamiseen hankittiin siten, että kyseltiin ainakin metsänomistajilta puita avustukseksi. Isänikin antoi näille kyselijöille luvan ottaa metsästään puita sinne ja puut myös haettiin sieltä.
Tietenkään niitä puita ei sovittu annettavan siksi, jotta myöhemmin sillä perusteella voisi saada asunnon niistä rivitaloista. Ihmettelen kuitenkin sitä töykeyttä, millä viranomaiset suhtautuivat vanhempieni kirkonkylään muuttoaikeisiin.

Tyttärelläni oli noin kolmetoista vuotta sitten joku vimma hävittää äitini kirjeitä ja minun kouluaikaisia kirjeitäni, joista vanhimpia olin säilyttänyt yli neljäkymmentä vuotta. Siksi en voi jäljentää tähän sitä ahdistusta, joka välittyi niistä kirjeistä, joita äitini lähetti minulle, ja joissa hän minua säästääkseen kertoi vain faktat.

Tälle ensimmäiselle kierrokselle näiden ihmisten vierelle en voi muita asettaa. Katson, jos ensi kierroksella voin väläyttää perhehelvetin kauheutta lasteni kannalta katsottuna.

Lapsenihan olivat suorastaan kidutettavina siksi, että minä olin valinnut heille sellaisen isän, enkä kuitenkaan koko ajan keksinyt mahdollisuuksia päästä hänestä eroon.

Vieraammat ihmiset saavat odottaa. Jätän heidät seuraaville kierroksille.
5485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä sofia,mielestäni kirjoitat erinomaista proosaa - tarkoitan, että menet syvälle siihen, mitä olet kokenut. Ilmaisusi on tarkkaa, asiasi on tärkeä. Olet oikealle tiellä...

Äänestä
  • kehusta.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    kehusta.

    Olet väärällä alalla sinun selitys oli niin tärkeä minulle että poru tuli kurkkuun

    Äänestä

On tärkeää saada sanotuksi se, mikä on vuosikymmeniä mieltä painanut.
Siinä on koskettavaa tarinaa elämänkohtalosta, nousuista ja laskuista.
Toisaalta, kuten monesti sanotaan, eihän tämä ole kuin elämäkertaa.

Äänestä
  • Kahdeksas askel on anteeksi annon askel,
    kerrottiin eilen tv:ssä.

    Siinä haastateltiin kärsimysten kautta
    voittoon vientiä.

    Mitä oli ollut lapsena heillä,
    hyvin koskettavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sofia kirjoitti:

Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.

- - -

Ensinnäkin vanhempani, jotka jäivät kaksistaan sinne tiettömän taipaleen taakse sairaina heitteille kasvatettuaan ensin kuusi lasta, kuten vanhempani olivat tehneet. Otan monista tapahtumista tähän yhden esimerkiksi, selventääkseni sitä kauheutta, josta olin oikein hyvin tietoinen.

Isäni oli saanut sydäninfarktin saunassa, jonne oli noin 70 metriä asuinrakennuksesta ja jonne vanhempani olivat menneet suksilla hiihtäen. En käsitä, minne kaikki reet ja kelkat olivat hävinneet sen jälkeen kun karja oli hävitetty ja pellot pantu pakettiin. Niitä olisi tarvinnut siihen kun olisi pitänyt saada isä vedettyä saunasta tupaan. Äiti oli joutunut vetämään isän suksien päällä. Hän kirjoitti siitä minulle. Miten se oli onnistunut, sillä en juuri päätäni vaivannut, sillä siihen aikaan elin perhehelvettini pahimpia aikoja. Vuosi oli ehkä 1970. Asia on kyllä juuri siten kuin äitini on kertonut - en sitä epäile yhtään, mutta olen varma siitä, että kyllä siihen on isänkin ponnisteluja tarvittu ennen kun hän on päässyt sänkyynsä. Ätini oli nimittäin pienikokoinen, vain 154 sm pitkä.
Isäni oli saanut niitä infarkteja useinkin viimeisinä elinvuosinaan. Aivohalvaus oli jo useita vuosia ennen hänen kuolemaansa, mutta hän toipui siitä ja oli mitä ihanteellisin ukki lapsilleni kun olimme lapsuuskodissani kesäloman ajan. Silloinen mieheni vietti siellä ilmaisia lomia. Hän vihasi vanhempiani ja näin ollen ainoaksi motiiviksi hänen siellä olemiseensa jäi siipeily ... mutta palaan takaisin varsinaiseen aiheeseeni.

Olen jo aikaisemmin selvittänyt, että lähimmälle maantielle oli matkaa 7 km, eikä sielläkään niitä linja-autoja kovin usein kulkenut kirkonkylään.

Ilomantsin kirkonkylään rakennettiin vanhusten rivitaloja ja varoja niiden rakentamiseen hankittiin siten, että kyseltiin ainakin metsänomistajilta puita avustukseksi. Isänikin antoi näille kyselijöille luvan ottaa metsästään puita sinne ja puut myös haettiin sieltä.
Tietenkään niitä puita ei sovittu annettavan siksi, jotta myöhemmin sillä perusteella voisi saada asunnon niistä rivitaloista. Ihmettelen kuitenkin sitä töykeyttä, millä viranomaiset suhtautuivat vanhempieni kirkonkylään muuttoaikeisiin.

Tyttärelläni oli noin kolmetoista vuotta sitten joku vimma hävittää äitini kirjeitä ja minun kouluaikaisia kirjeitäni, joista vanhimpia olin säilyttänyt yli neljäkymmentä vuotta. Siksi en voi jäljentää tähän sitä ahdistusta, joka välittyi niistä kirjeistä, joita äitini lähetti minulle, ja joissa hän minua säästääkseen kertoi vain faktat.

Tälle ensimmäiselle kierrokselle näiden ihmisten vierelle en voi muita asettaa. Katson, jos ensi kierroksella voin väläyttää perhehelvetin kauheutta lasteni kannalta katsottuna.

Lapsenihan olivat suorastaan kidutettavina siksi, että minä olin valinnut heille sellaisen isän, enkä kuitenkaan koko ajan keksinyt mahdollisuuksia päästä hänestä eroon.

Vieraammat ihmiset saavat odottaa. Jätän heidät seuraaville kierroksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu