20 V , josta 12 v lähes päivittäin avomiehen vanhempia passasin

Nyt vaan haukutaan

En tiedä mikä on maailman meno. Olen ollut 20 v avoliitossa, jonka ajan minulla ei ole muuta ollut kuin koko suvun rikastuttaminen ja passaaminen.12 viimeistä vuotta jouduin passaamaan avomieheni vanhempia lähes päivittäin. Tosin kolmekin kertaa vuorokaudessa jouduin käymään ja matkaa tuli n50 km ja toisessta paikasta nyt n. 7v 23km mutka asioitten hoitamismatkat päälle. Tänä aikana minulle tehtiin kolme sydänoperaatiota, mutta en saanut sairastaa lainkaan.Avomieheni äiti sanoi, etten minä saa sanoa, etten jaksa häntä passata. Niinpä jouduin ilman sukkahousujakin menemään häntä passaamaan 23 asteen pakkasessa, kun sydänvaltimoni oli 80% tukossa enkä saanut niitä enää laitetuksijalkaani. Anoppini ei ollut juurikaan sairas, mutta ei koskaan ollut tehnyt mitään työtä kotonakaan kun hänet oli passattu kaikessa. Hän sailesken eläkettä 4700 e/kk. Kaikki nämä vuodet hän lupasi minulle maksaa kaikki työni ja kun hän pyysi minua tuomaan hänelle tullessani erinäisiä tavaroita, niin hän ei maksanut niitä minulle. Lupasi kylläkin. Monen viikon ajan valmistin ruuat ja vein ne hänelle päivittäin. Kävin sairaalassa pesemässä ja passaamassa.Paljon muutaoli, mutta hän jätti kaikki maksamatta. On nyt mullan alla. Yksi lapsista tappelee hänen omaisuudestaan ja muuta en ole saanut kuin perättömiä herjauksia. Tämän avoliiton aikan olen menettänyt kaiken. Anoppini aikoinaan sanoi minulle, etten ole mikään ihminen kun en ole karjalaissyntyinen. Niin kai avomiehenikin ajattelee. Olen passannut kolme polvea tässä suvussa saamatta edes kiitosta.Minulle vaan soitettiin, että nyt sinne ja sinne ja teet sen . Toivottavasti Jumala hyvittää jotakin.Mitä tästä ajattelette?

56

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaishoitaja.

      Meitä hyväksikäytettyjä on paljon, olen ajatellut että jotku vain syntyy sellaisiksi.
      Se juontaa jo lapsuudesta, taottiin päähän että ei ole mitään, ainut mihin kelpasi oli muiden passaaminen. Sitäkään ei osannut oikein tehdä, aina riitti sanomista.
      Olen vieläkin nopea auttamaan ja palvelemaan toisia, se tulee miltei itseni huomaamatta.
      Kuitenkin olen oppinut vanhemmiten vähän itsekkyyttä, Varon joutumasta kiitollisuuden velkaan kenellekään, enkä päästä ihmisiä kovin lähelle.
      Hoidan puolisoani, jouduin myös hänen sukunsa puolelta kaltoin kohdelluksi, mutta he ovat suurin osa mullan alla, onneksi olen lähes unohtanut nuo ikävät asiat.En luottaisi siihen että Jumala hyvittää, maailma on niin epäoikeudenmukainen paikka kaikkineen.
      Meidän pitää vain kovettaa luontomme ja oppia pitämään itseämme yhtä arvokkaana ja hyvän kohtelun ansaitsevana kuin kuka hyvänsä ihminen.
      Olen vähitellen oppinut, aina vain paremmin.

    • dfdfgdfgdfgd

      Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa eikö niin.

      Ketä voi tuosta syyttää... kannattaa miettiä

      • nyt vaan haukutaan

        Niinkin voi sanoa. Minun kotini oli ilmeisesti väärässä kasvattaessaan olemaan auttavainen, niin, että se toisten auttaminen tulee minulle luonnostaan. Eikä minusta kasvatettu rasistia karjalaistenkaan suhteen, kuten avomieheni äiti oli. Hän rikkaana ihmisenä passuutti loputtomasti ja kun olin päivittäin tehnyt kaiken, hän saattoi soittaa ja haukkua aivan mitättömäksi ihmiseksi. Hänen mielestään en ollut minkään arvoinen, kun en ollut karjalaissyntyinen. Hän aikoinaan sanoi minulle, ettei heidän suvussa mennä naimisiin kuin vain karjalaisten kanssa. No, monista lupauksista huolimatta avomieheni on sitten ollut äidilleen uskollinen, eikä ole mennyt kanssani naimisiin. Kaikki miestenkin raskaat ,fyysistä voimaa tarvittavat työt olen tehnyt. Hänen ensimmäinen vaimo oli karjalainen joka kuitenkin lähti omille teilleen.Tyhmää kai se on olla auttavainen.


      • ------

        Ei ole lainkaa yksiselitteinen asia.
        Oletko kuullut läheisriippuvuudesta, jos et niin lue kirja Virtahepo olohuoneessa, löysin siitä kirjasta paljon tuttua joka kolahti.
        Läheisriippuvuus on aina kasvatuksen tulos, suostuu kynnysmatoksi kun ei muuta elämänmallia osaa.
        Terapialla siitä voisi vapautua, harvoin omin avuin.
        Sanot: Ketä voi tuosta syyttää... Sitä tosiaan kannattaa miettiä. Mutta miettimisen tulos voi olla erilainen kuin tarkoitit.


      • sdjfhskhfksdfs
        nyt vaan haukutaan kirjoitti:

        Niinkin voi sanoa. Minun kotini oli ilmeisesti väärässä kasvattaessaan olemaan auttavainen, niin, että se toisten auttaminen tulee minulle luonnostaan. Eikä minusta kasvatettu rasistia karjalaistenkaan suhteen, kuten avomieheni äiti oli. Hän rikkaana ihmisenä passuutti loputtomasti ja kun olin päivittäin tehnyt kaiken, hän saattoi soittaa ja haukkua aivan mitättömäksi ihmiseksi. Hänen mielestään en ollut minkään arvoinen, kun en ollut karjalaissyntyinen. Hän aikoinaan sanoi minulle, ettei heidän suvussa mennä naimisiin kuin vain karjalaisten kanssa. No, monista lupauksista huolimatta avomieheni on sitten ollut äidilleen uskollinen, eikä ole mennyt kanssani naimisiin. Kaikki miestenkin raskaat ,fyysistä voimaa tarvittavat työt olen tehnyt. Hänen ensimmäinen vaimo oli karjalainen joka kuitenkin lähti omille teilleen.Tyhmää kai se on olla auttavainen.

        Tyhmää ei ole olla auttavainen, mutta toisen orjana oleminen on. Jossakin menee raja. Olen itse paininut näiden ongelmien kanssa itsekin, kun se auttaminen tulee niin luonnostaan.

        Syyttelin ihmisiä siitä miten minua kohdellaan väärin ja hyväksikäytetään. Elämä muuttui paljon helpommaksi sinä päivänä kun tajusin että itsehän minä tuon kaiken aiheutin.

        Hain tekemisilläni varmaankin hyväksyntää ja paikkaani maailmassa. Nyt koitan, ikää jo melkein 50, rakentaa elämääni jotenkin terveemmälle pohjalle kuin sille, mitä muut haluavat.

        Huomaan kommenteistasi että olet prosessin alkumetreillä vasta, joten aikaa menee... mutta tsemppiä. Katkeruus ei sitten auta mitään, mutta ehkä sitäkin pitää tarpeeksi kauan purra, että ymmärtää missä mennään.


    • en jaksa

      Lopeta ja hanki se elämätön elämä takas..ei ihme ettei pumppusi kestä..Ei sun oel pakko olla jatkuvasti kenenkään käytössä..missä sun oma tahtosi ja luonne on?..

    • ihmettelijä 10

      Miksi ihminen suostuu olemaan 20v. avoliitossa? Miksi et nostanut kytkintä?
      Sinulle ei kuulu jonkun anoppipuolen omaishoitajan hommat. No jos ihminen haluaa alistua...

    • soroppi

      Minäkin ihmettelen, miksi ihmeessä ei osata lähteä.. ei täällä taivas alle jää, sen verran sosiaalipäivystys alkuun auttaa ja on monia keinoja selvitä eteenpäin...

      Auttaminen ja orjuuttaminen on ihan kaksi eri asiaa..

      Ennen vanhaan, ennen sosiaaliturvaa, oli toisin.

    • älä lyö

      miksi olet suostunut passaan vuositolkulla ? oliko tarve tulla hyväksytyksi ? tavallaan ymmärrän että on ihmisiä joita on helppo käyttää hyväksi. harvassa on ne jotka auttaa kun heitä on autettu. iän myötä oppii huomaan ketkä vain käyttää hyväksi ja silloin on myös kovetettava itsensä. miksi tehdä jotain mistä tulee vain huono mieli ? semmoinen ihmissuhde ei anna mitään ja on hyvin yksipuolinen.
      avomiehesi ihme tyyppi. ei ole myöhästä vieläkään lähteä lätkiin ja saada nauttia vanhuudesta ilman orjuutta.

      • Nyt vaan haukutaan

        En kaivannyt hyväksytyksi tulemista, mutta uskoin aina kaikki lupaukset mitä avomieheni minulle lupasi.Minun lapsuudenkoti oli hyvin monipuolisiin töihin ja ennenkaikkea rehellisyyteen kasvattava.Siksi en ole paukalo keskellä kämmentä. Siitä joskius avomieheni on ylpeä, että osaan kaikkea tehdä, talojakin rakentaa, hitsauksista löhtien, vaikka olen aivan muun alan ihnminen. Avomies on NARSISITI. Hän saattaa suuttua jostakin ja alkaa tappelemaan, mutta koskaan en tiedä mistä. Hän vaan ei puhu mitään ja minä kun haluaisin puhua ihan kaikesta. Sitten saan juosta vielä tässä iässä filerausveitsiä pakoon. Oikeasta korvasta hän pamautti yhtäkkiä kuulon pois. Viime kesänä hän suutui kun sisareni kävi miehensä kanssa kylässä., Avomieheni ilmeisesti rupesi kuvittelemaan , että kyllä minä taisin olla sen sisaren miehen kassa, vaikka koko ajan olimme samassa tilassa neljä koolla. Perheen lähdettyä, avomies alkoi ottaa taas alkoholia ja ajattelin, että jotakin saattaa olla mielenpäällä, kun silmät hänellä muljahteli. Kun tuli yö, niin ehdin ottaa nitrot ja puhelimen ja juosta ulos. Minulla oli vaan t-paita ja alushousut. Pimeää oli. Piileskelin auton takan ja äkkiä huomasin, että avomieheni tuli veitsen kanssa ja oli lyömässä minua. Keksin äkkiä horjahtaa ja sanoin, että nyt tuli sydänkohtaus, pitää kutsua ambulanssi. Hän veti veitsikäden selkänsä taakse ja odotin vain milloin kaulavaltimo katkeaa. Sitten hän kuitenkin meni sisälle, mutta minä olin avojaloin pimeässä ja metsässä jossa oli käärmeitä. Olin rahaton ja soittelin sillä seudulla ystävälleni jos tulisivat hakemaan, mutta soittivat poliisin ja minä olin metsässä hytisten ja sydämen rytmi sekaisin odottamassa apua.Poliisi vei äijän putkaan ja aamulla minä sain apua että pääsin sieltä vakituisella asuinpaikalle tuttavien hakemana jonne oli sieltä matkaa 450 km.. Olen vielä odottamassa luvattuja korvauksia, kun olen kaiken omani tuhlannut tähän sukuun.Elämä on


    • Helmi

      Mitäs itse ajattelet. Mitäs miehesi ajattelee, oletteko kyenneet keksustelemaan asiasta. Missä miehesi oli kun sinua herjattiin, olit sairas ja kipeä.

      "Mitä ajattelette?" Ajatttelen että olen surullinen puolestasi mutta peliä ei ole vielä menetetty. Tee tulevaisuudesta itseäsi arvostava ja omannäköisesi. Mitä siihen tarvitaan sen jousut päättämään ja ratkaisemaan itse. Mitä ikinä päätätkin, voimia.

      • Nyt vaan haukutaan

        Avomieheni on ollut paikalla kun minua on herjattu, mutta hän ei missään nimessä ole minua puolustanut vähäisestikkään.Päinvastoin, hän mieluimmin menee siihen mukaan saadakseen itselleen hyväksynnän läheistensä edessä.Minä hölmö olen aina häntä puolustanut. Minä olen keskustelijatyyppi ja haluan heti keskustella kaikesta, mutta avomieheni ei halua keskustella mistään asiasta. Jos yritän asiallisesti puhua, niin hän alkaa minulle rähjäämään ja sanoo, että älä ala siinä tappelemaan. Avomieheni on lähtöisin ns paremmasta perheestä, mutta hänen äitinsä on häntä vihannut poikalapsena ja kohdellut raa`asti lapsesta saakka, joten hän on traumat saanut omasta lapsuudestaan. Hän ei kuitenkaan ymmärrä sitä, ettei syy ole minun hänen lapsena saama kohtelu. Hänenkin takiaan minun piti hänen äitiään passata, että jos saisi jonkinlaisen arvostuksen äitinsä silmissä. Tavallaan, ansaitsin hänelle sen perintöosuuden passaamalla loputtomasti hänen äitiään ja sisartaankin. Sen mitä olen ulkomaailmassa käynyt, että vein veikkauksia kioskille, niin avomieheni saattoi tulla sinne, kun olin jonossa hän rupesi huutamaan minulle kaikkien kuullen, että olet kai sinä mennyt sekaisin ja olet hullu kun tulet kioskille. Surullista, mutta totta. Avomieheni on sairaaloisesti mustasukkainen ja taatusti turhaan.Narsisti hän on. Sepelvaltimotaudin olen saanut stressistä ja myös astman.Saatua sekin.


      • Helmi
        Nyt vaan haukutaan kirjoitti:

        Avomieheni on ollut paikalla kun minua on herjattu, mutta hän ei missään nimessä ole minua puolustanut vähäisestikkään.Päinvastoin, hän mieluimmin menee siihen mukaan saadakseen itselleen hyväksynnän läheistensä edessä.Minä hölmö olen aina häntä puolustanut. Minä olen keskustelijatyyppi ja haluan heti keskustella kaikesta, mutta avomieheni ei halua keskustella mistään asiasta. Jos yritän asiallisesti puhua, niin hän alkaa minulle rähjäämään ja sanoo, että älä ala siinä tappelemaan. Avomieheni on lähtöisin ns paremmasta perheestä, mutta hänen äitinsä on häntä vihannut poikalapsena ja kohdellut raa`asti lapsesta saakka, joten hän on traumat saanut omasta lapsuudestaan. Hän ei kuitenkaan ymmärrä sitä, ettei syy ole minun hänen lapsena saama kohtelu. Hänenkin takiaan minun piti hänen äitiään passata, että jos saisi jonkinlaisen arvostuksen äitinsä silmissä. Tavallaan, ansaitsin hänelle sen perintöosuuden passaamalla loputtomasti hänen äitiään ja sisartaankin. Sen mitä olen ulkomaailmassa käynyt, että vein veikkauksia kioskille, niin avomieheni saattoi tulla sinne, kun olin jonossa hän rupesi huutamaan minulle kaikkien kuullen, että olet kai sinä mennyt sekaisin ja olet hullu kun tulet kioskille. Surullista, mutta totta. Avomieheni on sairaaloisesti mustasukkainen ja taatusti turhaan.Narsisti hän on. Sepelvaltimotaudin olen saanut stressistä ja myös astman.Saatua sekin.

        No voin kertoa ettet ole ainoa kohtalosi kanssa mutta myös senkin että valoa näkyy tunnelin päässä. Se edellyttää kuitenkin sinulta itseltäsi toimia ja voimia. Kun saat vain tehtyä päätöksen ja alat toimia asioiden eteenpäiviemiseksi, sekin helpottaa vaikka varmasti raskasta onkin. Onko sinulla omia läheisiäsi ketään?


      • Nyt vaan haukutaan
        Helmi kirjoitti:

        No voin kertoa ettet ole ainoa kohtalosi kanssa mutta myös senkin että valoa näkyy tunnelin päässä. Se edellyttää kuitenkin sinulta itseltäsi toimia ja voimia. Kun saat vain tehtyä päätöksen ja alat toimia asioiden eteenpäiviemiseksi, sekin helpottaa vaikka varmasti raskasta onkin. Onko sinulla omia läheisiäsi ketään?

        Oikeastaan minulla ei ole läheisiä kovinkaan, koska avomieheni on kaikki suututtanut ja tapellut niiden kanssa aiheettomasti pelkästään mustasukkaisuudesta. Aiheetta kaiken lisäksi.Avomieheni on narsisitinen jolla on ollut huono lapsuus ns paremmasta perheestä huolimatta. Hänen ongelmat ovat sieltä. Minä vielä haaveilen vielä jostakin paremmasta, vaikka sydämeni kanssa on ongelmia joka päivä.Samoin verensokerin kanssa. Avomieheni on karkottanut kaikki ihmiset ympäriltäni. Kun olin iäkkään äitini kanssa puhelinyhteydessä, niin puhelun jälkeen tuli heti avomiehen puolelta tappelu. Hän sanoi, että aikuiset lapset eivät ole äidin kanssa tekemisessä, ellei ole seksisuhde.Näin hän kuvitteli.Minä kun en koskaan suostunut hänen kanssa riitelemään, niin se kaiketi suututti häntä vielä enemmän. Muiden ,vähien läheisten kanssa en saanut olla tekemisissä.Hän suututti nekin vähät. Niin lapsellisesti ajattelen ja toivon, että saisin vaikkapa lotosta, että saisin lähteä omaan asuntoon.Tämä suku on imenyt lähes kaiken mitä minulla oli ja saanut heitä kaikin tavoin rikastuttaa.Heillä on rahaa ja omaisuuutta, mutta näinhän sitä kertyy, kun toislta viedään kaikki ja teetetään kaikki maksamatta mitään. Minun sydän ei tähän yltäisi, niin paljon inhimillinen olen.


      • Helmi
        Nyt vaan haukutaan kirjoitti:

        Oikeastaan minulla ei ole läheisiä kovinkaan, koska avomieheni on kaikki suututtanut ja tapellut niiden kanssa aiheettomasti pelkästään mustasukkaisuudesta. Aiheetta kaiken lisäksi.Avomieheni on narsisitinen jolla on ollut huono lapsuus ns paremmasta perheestä huolimatta. Hänen ongelmat ovat sieltä. Minä vielä haaveilen vielä jostakin paremmasta, vaikka sydämeni kanssa on ongelmia joka päivä.Samoin verensokerin kanssa. Avomieheni on karkottanut kaikki ihmiset ympäriltäni. Kun olin iäkkään äitini kanssa puhelinyhteydessä, niin puhelun jälkeen tuli heti avomiehen puolelta tappelu. Hän sanoi, että aikuiset lapset eivät ole äidin kanssa tekemisessä, ellei ole seksisuhde.Näin hän kuvitteli.Minä kun en koskaan suostunut hänen kanssa riitelemään, niin se kaiketi suututti häntä vielä enemmän. Muiden ,vähien läheisten kanssa en saanut olla tekemisissä.Hän suututti nekin vähät. Niin lapsellisesti ajattelen ja toivon, että saisin vaikkapa lotosta, että saisin lähteä omaan asuntoon.Tämä suku on imenyt lähes kaiken mitä minulla oli ja saanut heitä kaikin tavoin rikastuttaa.Heillä on rahaa ja omaisuuutta, mutta näinhän sitä kertyy, kun toislta viedään kaikki ja teetetään kaikki maksamatta mitään. Minun sydän ei tähän yltäisi, niin paljon inhimillinen olen.

        Ei siihen lottoa tarvita kun otat ja lähdet ja alat sitten järkestellä omaa elämääsi kuten tuolla aiemmmin sanoin. Päätät vaan ja lähdet. Suomessa et kylmään etkä nälkään kuole.


    • Nyt vaan haukutaan

      Niin, olisi pitänyt lähteä jo alussa, mutta niin monet meistä jälkiviisaita ollaan, niin minäkin. Olenhan avoliitossa ihmisen kanssa, joka hävitti minun ison saunallisen kolmion, Sitten rakennettiin omakotitalo joka pantiin molempien nimiin. Tosin minä sen konkreettisesti rakensin. Elementtimiehet pystyttivät seinät ja siitä lähtien minä olen kaiken tehnyt. Avomies oli hieman apuna parketin laitossa ja puolitiiliverhoiun muuraamisessa. Koko pihan polvillani laitoin ja jyrsin. Hän lupasi maksaa rakentamisesta ja mennä naimisiin kun talo on valmis. Toisin kävi. Sain kunnalta paperin jossa avomies oli käynyt poistamassa minun nimen vääryydellä.Eikä menty avioon, enkä saanut palkkakorvauksia.Siinä miettiessä mitä tekisi kun kotini hävitettiin rakensin toisenkin talon. Nyt olen vain odotellut että jos minulle jotakin annettaisiin korvauksia tämän 20v raatamisesta.Tuskin. Avomiehen sisar on minun vähäisen omaisuuden pestannut avomieheni aikuisille lapsille pari vuotta sitten. Nyt yritän myydä omia tavaroitani, niin on kauhea tappelu, kun tämä sisar väittää että myyn hänen veljensä perintöjä.Olen aina elänyt omillani ja autokin piti ostaa, että pääsen anoppia passaamaan, muuten en olisi sitäkään tarvinnut. Kaikki on maksamatta.Nyt sitten avomiehen sisar ja poika väittävät etten olekkaan tehnyt mitään, joten minulle ei tarvitse maksaa mitään. Molemmat ovat ikänsä asuneet 400-600km päässä. Olen tähän asti odottanut korvauksia. Olen 3 kertaa sydän operoitu, niin voimat on siinä mielessä ollut loppu, vaikka toisten passaamisessa ei ole välipäiviä saanut olla. Ei tässä yliopisto-opinnoilla minun kohdalla ole merkitystä,en ole mitään.Muilla vähempikin opiskelu oli korkea-asia. Avomies on kaikki ystävät karkoittanut ympäriltäni, joten ei ole mitään kosketusta ulkomaaimaan, joten tuntuu että ihmisarvo on täysin viety. Avomies ei ole päästänyt minua pois, vaikka olen hänelle kertonut asiasta. Hän on minua uhkaillut, että jos lähden, niin hän käy tekemässä minulle sitä ja tätä. Olen kuitenkin henkirakas. Odotan ehkä sellaista, joita en koskaan saa. Ehkä kuvittelen vain, että jotakin parempaa ehkä on olemassa.

      • Helmi

        Kun lukee tuota tekstiäsi tulee mieleen että kyllä, parempaa on olemassa. Vaikeaa mennä antamaan konkreettisia neuvoja, mutta aikalisän ottaminen voisi olla paikallaan. Hanki oma asunto ja ala sitten selvittämään vaikka oikeusaputoimiston kautta mitkä on mahdollisuutesi saada korvauksia kuluneitla vuosilta. Lisäksi kerro avomiehesi uhkailuista. Voit hakea lähestymiskieltoa tai voihan olla että avokkisi säikähtää jo sitä, että teet asiasta tavallaan julkisen kuin otat yhteyttä johonkin auttavaan tahoon.


    • Pois....

      Vaikka itsekin olen ollut kynnysmattona, varsinkin nuorempana, olen silti aina turvannut selustani taloudellisesti.
      Jos minua ku......taisiin taloudellisesti, se olisi viimeinen pisara.
      Niin kovasti en rakasta enkä välitä kenestäkään että annan oman työni tulokset mennä toisen hyväksi saamatta itse mitään. Omat lapset ovat tietenkin eri asia.
      Olen kovettunut kovan elämän takia, minua olisi turha uhkailla sen enenpää kuin vakuutella henkirakkauttaan jos ei teot osoita kunnioitusta ja välittämistä.
      Minä ottaisin kaiken minkä irti saan ja lähtisin tuollaisesta miehestä niin kauas kuin suinkin.
      En kyllä olisi anoppia passanut koskaan, hän kohteli minua huonosti, vaikka melkoisen hyväksikäytetty minäkin olen ollut, olen kuitenkin oppinut jotain kantapään kautta.

    • soroppi

      Jotenkin mulla on tullut tunne, ettei tämän viestiketjun aloittajalla ole voimia lähteä ja järjestää asioitaan... Miksi se tunne, siksi että hän on niin alistettu, että voimia ei ole.. kuin asian haaveilemiseen..

      Olisi varmasti parempi keino meidän muiden miettiä, mistä hän saisi tukiverkostoa lähtemiseen, kun vaan sanoa, sen kun lähdet...

      En tunne tätä puolta sosiaalitoimessa.. mutta niistä naisten turvakodeista, niin onko niitä miten ja sinne pääsimiseksi rittää varmaankin henkinen väkivaltä, mitätöiminen ja sen oman elämän vieminen.. ympäri maailmaan on autettu hädässä olevia naisia, niin kai täälläkin Suomessakin aloittelijalle löytyy joku tukiratkaisu..?

      Ainakin mun ystävä kauan sitten sai turvakodin kautta elämänsä uuteen, parempaan suuntaan.. eikä siinä avioliitossa pahinta ollut fyysinen väkivalta...

      • Helmi

        Olet oikeassa. Kun tarpeeksi kauan alistetaan, toimintakyky lamaantuu ja sitä pitää tilannetta toisaaalta normaalinakin. Vaikka toisaalta käsittää kaiken sairauden. Kyllä häneltä voi vielä voimia löytyäkin kun aika kypsyy. Selvästi hän miettii tai on jo miettinyt sitä vaihtoehtoa. Onko sitten vielä korkeampi kynnys lähteä johonkin turvakotiin, mene ja tiedä. Tärkeintä kuitenkin on ottaa se ensimmäinen askel. Päästä pois avokin vakutuspiiristä. Minäkin tiedän naisia jotka ovat lapsineen menneet ensin turvakotiin.

        Toisaalta aloittajalle sanoisin että vaikka avokkisi on suututtanut kaikki läheisesti, eivät kai he sinulle ole suuttuneet. Ota yhteyttä ja kerro suunnitelmistasi, jos saisit sitten vaikka apua sieltä suunnalta ja tukiverkostoa.


    • Nyt vaan haukutaan

      Olet oikeassa, minulla ei ole voimia enää lähteä, olen niin törkeästi pohjaan ajettu. Kun fyysinen terveys olisi kunnossa, mutta kun ei. Sydämen kanssa ongelmat ovat jokapäiväisiä, myöskään verensokerin kanssa ei meinaa tulla toimeen.jalkojen ja käsien nivelet ovat rikkoutuneet liian raskaiden töiden tekemisestä. Kotona minun on näyteltävä terveenpää kuin mitä fyysinen puoli antaa myötä. Onneksi en ole vielä seonnut. Toivossa yritän elää, josko jotakin saan korvaukseksi anopin hoidosta. Pianhan se nähdään. Mikäli perillisten omatunto antaa olla korvaamatta mitään, niin täytyy yksinkertaisesti valita joku muu tie kuin tämä nykyinen. Ennen ohjaili anoppi elämää,nyt näyttää, että avomiehen sisko ja poika ohjailee ja kai se alkaa olla liikaa kenelle hyvänsä.Aina ei asit ole niin helppoja toteuttaa.

      • Helmi

        No, onhan tuokin sitten vaihtoehto olla sitten tuossa ja odotella "korvauksia". Vai olisiko niin että korvauksia voisi tulla paremmin jos ottaisit ja lähtisit pois. Ei paha mieli ainakaan sairauksiesi oireita paranna.

        Mutta....monimutkaisia asioita joihin toisten on vaikea ottaa kantaa kun ei tilannetta tarkkaan tiedä eikä tunne. Jokaisen kuitenkin loppupeleissä pitää elää se oma elämänsä.Sitäei toisen puolesta kukaan voi tehdä vaikka kuinka auttamishalua löytyisi. Mukavaa kuitenkin että kirjoittelet tänne. Toivottavasti saat täältä tukea itsellesi edes ymmärtäjien muodossa jos ei muutoin.

        Hyvää Joulunalusaikaa


    • Ei voi olla totta

      Anteeksi nyt vaan kovasti, mutta minusta ei oikein tunnu nimimerkin Nyt vaan haukutaan tarinat uskottavilta. Eihän kukaan täysipäinen ihminen voi suostua kynnysmatoksi, joka antaa sekä henkistä että ruumiillista väkivaltaa käyttävän avomiehen että tämän sukulaisten kohdella ihan miten tahansa. Avomies on mukamas pystynyt viemään vääryydellä nimimerkin rakentaman talonkin, jotenkin onnistunut siirtämään molempien nimissä olevan talon pelkästään omiin nimiinsä.

      Ehei, en usko - ei voi olla totta. Akateemisesti koulutettu, oikeasti noin monitaitoinen ja osaava ihminen osaa kyllä pitää puolensa ja lähteä, kun huomaa tulleensa hyväksikäytetyksi.

      • 13+17

        Toisaalta, ihminen voi olla hyvin älykäs ja taitava käsistään, silti toisten ohjailtavissa.
        Kaiken tuon jälkeen en enää uskoisi mihinkään korvauksiin, sitä minäkin ihmettelen jos talot ja tavarat on viety?
        Mies on narsistinen ja haluaa pitää naisensa nyrkin ja hellan välissä.
        Itsellenikin meinasi käydä noin, siihen auttaa päättäväinen vastarinta.
        Jos löi löin itsekin kaikella mikä käteen sattui.
        En kuunnellut kieltoja enkä välittänyt vahtimisesta.
        Sitten hommasin oman asunnon kun sain tarpeekseni. Aloittajan olisi parempi olla vaikka kunnan vuokrayksiössä oman elämänsä herrana, jos ei miehelle mitään voi. Tuollaiset miehet ovat uein suurisuisia ja hakkaavat heikompiaan, mutta ovat kuitenkin pohjimmiltaan pelkureita, heidät on helppo säikyttää.
        Saman tyylisiä kohtaloita on, liian kauan alistettuna olleet eivät enää osaa tehdä mitään asioille, kuten joku kirjoitti, alkavat pitää vääristynyttä elämäntapaansa normaalina. Täällä on ollut vertaistukea, toivottavasti mahdollisimman moni saman tyyppisessä tilanteessa oleva lukee palstaa.


      • Helmi

        Näillä keskustelupalstoilla ollaan ihan kirjoittajien kertomusten varassa eikä tiedetä kaikkea asiaan liittyvää, joten ei voi kauhean yksityiskohtaisesti ottaa kantaa tai antaa neuvoja.

        Kyllä vaan täysipäinenkin ihminen voii suostua kynnysmatoksi, siitähän on esimerkkejä pilvin pimein. Sekä henkinen että fyysinen väkivalta voi alkaa pikku hiljaa, huomaamatta sen raaistumista. Tilanne on arkipäviää, sitä alkaa pitää luonnollisena ja kuvittelee että se on normaalia ja että kaikilla muillakin on niin. Lisäksi taitava manipuloija osaa tehdä uhrista syyllisen, ts hän saa iskostettua uhrin päähän sen, että hän on tämän kaiken kohtelun ansainnut.

        Tuohon talon siirtämiseen pelkästään omiin nimiinsä minäkin kiinnitin huomiota, mutta en katsonut asiakseni ottaa siihen kantaa, koska siinä pitäisi tietää kaikkien osapuolten näkemys asiasta. Akateeminen koulutus ei kuitenkaan suojele ketään ihmissuhteiden tragedioilta.


      • näin on
        13+17 kirjoitti:

        Toisaalta, ihminen voi olla hyvin älykäs ja taitava käsistään, silti toisten ohjailtavissa.
        Kaiken tuon jälkeen en enää uskoisi mihinkään korvauksiin, sitä minäkin ihmettelen jos talot ja tavarat on viety?
        Mies on narsistinen ja haluaa pitää naisensa nyrkin ja hellan välissä.
        Itsellenikin meinasi käydä noin, siihen auttaa päättäväinen vastarinta.
        Jos löi löin itsekin kaikella mikä käteen sattui.
        En kuunnellut kieltoja enkä välittänyt vahtimisesta.
        Sitten hommasin oman asunnon kun sain tarpeekseni. Aloittajan olisi parempi olla vaikka kunnan vuokrayksiössä oman elämänsä herrana, jos ei miehelle mitään voi. Tuollaiset miehet ovat uein suurisuisia ja hakkaavat heikompiaan, mutta ovat kuitenkin pohjimmiltaan pelkureita, heidät on helppo säikyttää.
        Saman tyylisiä kohtaloita on, liian kauan alistettuna olleet eivät enää osaa tehdä mitään asioille, kuten joku kirjoitti, alkavat pitää vääristynyttä elämäntapaansa normaalina. Täällä on ollut vertaistukea, toivottavasti mahdollisimman moni saman tyyppisessä tilanteessa oleva lukee palstaa.

        Hyvä kirjoitus 13 7 ja sulla on asiasta juuri se kokemus, mitä monella muulla tänne kirjoittajalla ei ole, kuten minulla ei ole. Joten meidän "ei kokemattominen" on helppo ilmaista mielipiteitä vaan... tee sitä, tee tätä... sekin voi vaan lisätä ahdistusta..


      • nyt vaan haukutaan

        Sinulle Ei voi olla totta, sanon, että älä kirjoita sellaista, josta et tiedä. Mielipiteitä saa tietysti olla, mutta mainitsit talosta, jonka olen itse konkreettisesti rakentanut. Kun avokin kanssa ryhdyimme rakentamaan taloa, niin tontista lähtien panimme kaikki molempien nimiin, mutta jälkikäteen avokkini oli käynyt teknisessä toimistossa poistamassa minun nimen kysymättä minulta mitään. Asia tuli selville kun talo oli melkein valmis. .Kun rakensin taloa, jokin asia tuli jonka takia piti ottaa yhteyttä rak.virastoon. Minulle annettiin paperi, jossa lukkee että tämä henkilö tuli ja ilman valtakirjaa todisteli, että on sopinut minun kanssa, että nimeni poistetaan. Niin nimeni oli poistettu. SYYKSI SANOTTIIN, ETTÄ HÄNEN ASEMANSA HUOMIOONOTTAEN, HÄN NÄYTTI NIIN USKOTTAVALTA. Myönsivät tehneensä väärin, mutta samalla sanoivat ettei minun kannata kuntaa vastaan lähteä käräjiä käymään, koska yksittäisenä ihmisenä häviän asian. Minulla on kunnan todistus tästä ja säilytän sitä pankkiholvissa. Ei pidä antaa tyhmiä ajatuksia ilmoille, kun ei tiedä asioista mitään. Jos sinä olet joutunut luopumaan kaikesta ja uskonut sinulle sanottuja ja luvattuja taloudellisia asioita, niin mitä itse olisit tehnyt? Minä kuitenkin lähes yksin olen joka kohdan talosta tehnyt. Laatoituksesta ja muurauksista lähtien. On turha puolustaa narsisteja jos itse olet sellainen. 20 vuoteen sopii hyvää ja huonoa ja liian paljon asioita joita on tullut uskottua ja jotka eivät koskaan toteutuneet. Olen kuitenkin ylpeä omista suorituksistani niin työn kuin opintojeni puolesta. Ne ovat se tärkeä omaisuus ihmisellä. Asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä ottaa vaan ja lähteä. Kyllä kai 20v yhdessä , josta olen kotona ollut ja palvellut anoppiani päivittäin, koska niin haluttiin (sanoisinko vaadittiin), niin kuinka voisin vaan jättää kaiken omanikin ja jäädä mitään korvausta vaille. Nyt kun avoliittolaki on tullut, toivon edes jotakin korvausta saavani toisten rikastuttamisesta. Mietippä asioita, äläkä ammu yli ajatuksinesi. Lukeneisuudella ei ole mitään tekemistä ihmissuhteitten kanssa perhekeskeisyydessä. Kaikki voi olla hyväksikäyttäjiä ja kaikkia voidaan käyttää hyväksi ammattiin katsomatta.Kaikki eivät ole hyväntahtoisia ja avuliaita. Minä uskoin ja olin. KOLME SYDÄNOPERAATIOTA LÄPIKÄYNEENÄ , asiat eivät käy suit sait. Kasvata sinäkin elämäsi faktoihin perustuen. Olet ehkä katkera jostakin.Toivotan sinulle kaikkea hyvää tulevaisuudessa.


    • ....

      Ei taloa voi siirtää omiin nimiinsä ilman toisen osapuolen suostumusta. Jos nimi on huijattu paperiin niin pitää alkaa selvittää asiaa.

      • nyt vaan haukutaa.

        Jos itselle ei ole käynyt samalla tavalla kuin minulle, niin ei pidä sanoa, ettei niin voi käydä. Kuinka paljon tässä maassa tehdään lain vastaisesti, jolle ns vähemmän valtaa omaava ei sitten voi mit'ään. Kyseisen paikan rak.virastosta saamassani paperissa lukee: " Piip henkilö on tänään tullut rak.virastoon ja kertonut , että hän on sopinut piip-henkilön (joka on avovaimoni) kanssa, että hänen nimi poistetaan aiemmasta rakennusviraston päätöksestä. Piip -henkilöllä ei ole valtakirjaa esittää, mutta kertoo asian uskottavasti. Tällä päivämäärällä tehdään uusi päätös, josta on poistettu PIIP-henkilön nimi ja sopimus tulee voimaan vain PIIP-henkilön nimiin. "Päätöksessä luonnollisesti on päivämäärät ja muut tiedot, joita en voi kirjoittaa tähän. Kuten jo sanoin minulla on kyseinen rak.viraston antama todistus tapahtuneesta. Niin, että on turha sanoa, ettei näin voi tapahtua.Jos olisin heti tiennyt tämän, en olisi tehnyt yhtään mitään rakentamisen suhteen. Tein 16 tuntisia työpäiviä, vain koira turvana. Avomies kävi katsomassa silloin tällöin miten työt edistyvät ja kyllähän ne edistyi. N 3 vuotta asuttuamme hän myi melkoisella hinnalla talon, joka minulle oli rakas, koska olin melkolailla suunnitellut rak,piirrustukset ja itse lähes kaiken tehneenä. Puutarhakin oli mallikelpoinen. En saanut luvattuja työpalkkoja , eikä menty naimisiin, vaikka niin avomieheni oli suunnitellut, kun talo valmistuu. Hän kunnioitti äitinsä toivetta, että ei saa mennä naimisiin, jos ei ole karjalaissyntyinen, minä en ollut. Olisin kuitenkin toivonut, että avomieheni olisi kertonut sen minulle, että hän kunnioittaa äitinsä vaateita.Silloin olisi ollut vielä hyvin helppo lähteä. Kihloissa olemme olleet 14v. Niin, että tällaista. Onhan välillä ollut iitä hyviäkin hetkiä, jotka sitten on hälventänyt niitä huonoja ja odottanut suuntaa parempaan.Asiat eivät aina ole yksiselitteisiä.


    • 11 + 14

      Jos Nyt vaan haukutaan-nimimerkin kertomat asiat ovat tosia, niin viimeistään nyt hänen täytyy panna stoppi sekä avomiehen että tämän sukulaisten harrastamalle hyväksikäytölle. Niin sinisilmäinen ja aloitekyvytönlössy ei kukaan saa olla, että suostuu vuosikymmeniksi noin törkeällä tavalla hyväksikäytetyksi.

      Lopeta itsesääli tähän paikkaan, etsi vaivihkaa oma asunto tai muuta turvakotiin, josta käsin alat järjestellä asioita paremmalle mallille.

      Avomiehen toimista ja uhkailuista kannattaa tehdä rikosilmoitus ja ehkä hakea myös lähestymiskielto, joka ehkä saisi miehen tajuamaan ainakin sen, ettei sinua enää voi pelottelulla ja uhkailulla hallita.

      Tämä kuulostaa ehkä kovalta, mutta tarkoitan sinulle hyvää. Voimia sinulle, että jaksat ryhtyä toimiin ja muuttaa elämäsi uusille urille.

    • Kuuluu

      Onko sinulla ammatti ja oletko töissä?

      Lähtemnen on vaikka päivän asia. Onko sinulla oma tili, missä rahat ovat?

      Paras on ottaa etäisyyttä . Mitä avomies voi avoliitossa tehdä lakisääteisesti sinua vastaan?

      Voimia sinulla pitää olla. Onko lähipaikakunnilla mistään saatavana asuntoa? Kun otat tavarasi kun mies on poissa niin saat etäisyyttä.

      Avoliitto, millainen sopimus teillä on?

      • nyt vaan haukutaan

        Minulla on omat tilit, mutta olen meidän yhteisestä pankista huomannut, että jossakin vaiheessa avomiehelleni sanottiin minun tiliasiani. Soitin kyllä pankkiin ja sanoin, ettei minun raha-asioita saa avomiehelleni sanoa. Minulla on kolme ammattitutkintoa, mutta en enää ole töissä, koska olen jo yli 60-nen. Olen nuorekas, en ole koskaan käytänyt alkoholia, enkä polta tupakkaa. Kaikesta huolimatta minua luullaan 50 vuotiaaksi.Olen kolme kertaa sydänoperoitu ja niistä on ollut hankaluuksia, kun en ole saanut sairastaa niinkuin sairaalan käsky oli.Kysyit meidän sopimuksesta.Olemme olleet 14 v kihloissa ja avomieheni on kieltäytynyt tekemästä mistään papereita. Kun aikoinaan lähetin hänelle postin kautta rahaa saadakseni kuitin, niin palkkioksi siitä hän pieksi minut ja sanoi, ettei toista kertaa tarvitse noin lähettää rahaa. Hän ei halua kuitteja jäävän. Koko tämän 20 v ajan minulla on ollut omat rahat käytössä, enkä ole avomieheltä pyytänyt rahaa edes lainaksi, mutta kuitenkin olen haaskannut rahaa yhteiseen talouteen, ja nyt kun anoppi on kuollut , niin kaikki muut omistelee irtaimistoani ja kaikkea sitä mitä minulla nyt on. Kun sanon, että siellä talossa on minun irtaimistoakin joka pitäisi hakea pois, niin avomieheni sanoo, mitä tavaroita sinulla muka siellä on. Talot ja mökit minun tavaroilla sisustettu ja voimilla rakennettu. Toissa vuotena sahasin ja hakkasin takkahalot neljäksi vuodeksi. Avomieheni ei ymmärrä sairauksia, eikä anoppikaan ymmärtänyt. Minä olen aloittanut kirjoitaa kirjaa tästä 20v elämän kuvioista. Tällaista sinulle vastaukseksi.


    • Kuulostaa hirveältä,sinä lähetät miehelle rahaa, jos sinulle jää kuitti tulet piestyksi !!!!!
      Kun luin siitä että talo on siirretty avomiehen nimiin ilman lupaasi ja vielä myönsivät sen !!!???
      Ei niin saa tehdä, se on törkeä virkavirhe siltä joka sen on hyväksynyt.
      Siitä voi saada rangaistuksen, sehän on törkeä väärennös.
      Jos heillä ei ole näyttää sinun allekirjoittamiasi papereita niin ala ihmeessä toimenpiteisiin. Jos nimesi on väärennetty niin anna asia poliisille.
      Kerroit että teillä on hyviäkin hetkiä ollut, niin oli varmaan Eva Braunillakin Hitlerin kanssa. Anteeksi vain, pisti niin vihaksi puolestasi.

      • nyt vaan haukutaan

        Joo, kyllä se virkavirhe on, mutta rak.viraston virkailija, joka oli uuden päätöksen samalla istuimella tehnyt, sanoi minulle, että tiedäthän sinä että on turhaa lähteä yhteiskunnan elintä vastaan yksityisenä ihmisenä käräjöimään, siinä jää hopealle ja tulee vaan lisää maksua. Niinpä se on jäänyt. Virkailija ei puhunut minulle mistään valtakirjan olemassaolosta, vaan kertoi, että avomieheni oli hänelle niin vakuuttavasti kertonut ja hän uskoi kun hän OLI OTTANUT HUOMIOON AVOMIEHENI ASEMAN YHTEISKUNNASSA. No, polvi-ja olkanivelet menivät sen tien , saan jatkuvasti ottaa cortisonipiikkejä kipujen takia. Jotakin sain.- Minä katson, että me kaikki ihmiset olemme elämässä samalla viivalla, katsomatta siihen minkä ammatin edustajia meistä kukin on. Maan "vetovoima" ei kysele ammattia, eikä yhteiskunnallista asemaa, kun lähdön hetki koittaa.Se on yksi tapahtuma mikä on tasapuolinen, vaikka emme aina jaksa niin ajatella.


      • Helmi
        nyt vaan haukutaan kirjoitti:

        Joo, kyllä se virkavirhe on, mutta rak.viraston virkailija, joka oli uuden päätöksen samalla istuimella tehnyt, sanoi minulle, että tiedäthän sinä että on turhaa lähteä yhteiskunnan elintä vastaan yksityisenä ihmisenä käräjöimään, siinä jää hopealle ja tulee vaan lisää maksua. Niinpä se on jäänyt. Virkailija ei puhunut minulle mistään valtakirjan olemassaolosta, vaan kertoi, että avomieheni oli hänelle niin vakuuttavasti kertonut ja hän uskoi kun hän OLI OTTANUT HUOMIOON AVOMIEHENI ASEMAN YHTEISKUNNASSA. No, polvi-ja olkanivelet menivät sen tien , saan jatkuvasti ottaa cortisonipiikkejä kipujen takia. Jotakin sain.- Minä katson, että me kaikki ihmiset olemme elämässä samalla viivalla, katsomatta siihen minkä ammatin edustajia meistä kukin on. Maan "vetovoima" ei kysele ammattia, eikä yhteiskunnallista asemaa, kun lähdön hetki koittaa.Se on yksi tapahtuma mikä on tasapuolinen, vaikka emme aina jaksa niin ajatella.

        Tämä virkailija on toiminut väärin ja vielä yrittää estää vääryyden esilletulon. Tottakai sinulla sinua koksevissa asioissa on oikeustehdä jonkinlainen valitus asiassa ja vaatia korjausta.


    • Ei voi olla totta

      Pyydän anteeksi, Nyt vaan haukutaan, jos sinua loukkasin. Sellainen ei missään tapauksessa ollut tarkoituksen . En vaan voinut uskoa todeksi sitä, että monitaitoinen ja hyvinkoulutettu, aikuinen ihminen suostuu kymmeniksi vuosiksi uskomattoman härskin taloudellisen hyväksikäytön kohteeksi ja sekä fyysisen että psyykisen väkivallan uhriksi.

      Olen puolestasi niin pahoillani, että voisin itkeä, mutta siitähän ei sinulle apua ole.

      Toivottavasti minun ja monen muun puolestasi järkyttyneen kommentit avaavat silmäsi sille todellisuudelle, ettei mikään vastaisuudessakaan muutu jos et itse nyt ryhdistäydy ja elämääsi muuta.

      En usko, että anopin hoitamisesta koskaan korvausta saat, mutta ehkä sentään voit kanteen nostamalla pelastaa sinulle kuuluvan osuuden yhteisesti omistamastanne, pääasiassa sinun yksin rakentamastasi talosta ja avokkisi sinua kuulematta myymästä talosta.

      Kannattaa ainakin yrittää, kun kerran sinulla on viranomaisten antama dokumentti siitä, että avokkisi on ilman valtakirjaa onnistunut poistamaan nimesi kaikista talon hallintaan liittyvistä dokumenteista. Siinähän on tehty ilmiselvä virkavirhe, joka täytyy olla tavalla tai toisella sinulle korvattavissa.

      Mitä minuun tulee, olen murkkuikäisestä lähtien vastannut itsestäni. Keskiasteen opistotason koulutuksella olen aina elättänyt itseni ja hankkinut oman kodin.

      Jaoin elämäni melkein 30 vuoden ajan ihanan miehen kanssa, puolittaen KAIKKI ELÄMISEEN LIITTYVÄT KULUT. Mieheni sairastui vaikeasti ja hoidin hänet kotona loppuun asti, viimeiset puoli vuotta pyörätuoliin ja vuoteeseen. Hän ei halunnut kuolla sairaalan letkuissa, joten hän sai kuolla kotona tutussa, turvallisessa ja hänelle rakkaassa ympäristössä. Ruokin,ajoin parran, puin, avustin vessassa, pesin kuin pienen lapsen päästä varpaisiin, pyllystä hampaisiin. Nyt kykyni ja voimieni mukaan yritän etätukea satojen kilometrien päässä asuvaa iäkästä äitiäni. Sellainen narsisti minä olen.

      En ole katkera, vaan omasta mielestäni jopa onnekas. Minulla on ollut monella tavalla haastava elämä, mutta olen myös saanut paljon. Vaikeuksien ja vastoinkäymisten kautta voittoon.

      Samaa toivon sydämestäni sinulle, Nyt vaan haukutaan. Vain sinä itse voit elämäsi muuttaa, ei kukaan muu. Rohkeutta ja voimia sinulle :-)

      • nyt vaan haukutaan

        Saat anteeksi ja anteeksi kun sanoin sinua kaiketi narsistiksi. Niin , minulla ei ole ollut ainoastaan anoppi ja avomies ja jopa hänen lapsetkin passattavina, olen huolehtinut kaukana asuvia, kahta osatonta ihmistä, käyden siivoamassa ja ostaen heille tarvittavia vaatteita ja muita tavaroita ja antanut kykyni mukaan ruokarahaa, tai vienyt ruokaa kaupasta. Ehkä minua on lapsuuden kodissa kasvatettu hieman väärin, kun meillä opetettiin, että pitää auttaa kärsiviä ihmisiä ja antaa heille vähästäänkin jos jollakulla on vähemmän kuin minulla. Heiltä olen kiitoksen saanut.


      • Helmi
        nyt vaan haukutaan kirjoitti:

        Saat anteeksi ja anteeksi kun sanoin sinua kaiketi narsistiksi. Niin , minulla ei ole ollut ainoastaan anoppi ja avomies ja jopa hänen lapsetkin passattavina, olen huolehtinut kaukana asuvia, kahta osatonta ihmistä, käyden siivoamassa ja ostaen heille tarvittavia vaatteita ja muita tavaroita ja antanut kykyni mukaan ruokarahaa, tai vienyt ruokaa kaupasta. Ehkä minua on lapsuuden kodissa kasvatettu hieman väärin, kun meillä opetettiin, että pitää auttaa kärsiviä ihmisiä ja antaa heille vähästäänkin jos jollakulla on vähemmän kuin minulla. Heiltä olen kiitoksen saanut.

        Näinpä taitaa olla et nykymaailmassa liian kiltit ja auttavaiset jäävät toisten jalkoihin ja tulevat hyväksikäytetyksi.


      • >Mieheni sairastui vaikeasti ja hoidin hänet kotona loppuun asti, viimeiset puoli vuotta pyörätuoliin ja vuoteeseen. Hän ei halunnut kuolla sairaalan letkuissa, joten hän sai kuolla kotona tutussa, turvallisessa ja hänelle rakkaassa ympäristössä. Ruokin,ajoin parran, puin, avustin vessassa, pesin kuin pienen lapsen päästä varpaisiin, pyllystä hampaisiin. Nyt kykyni ja voimieni mukaan yritän etätukea satojen kilometrien päässä asuvaa iäkästä äitiäni. <

        Hienoa että jaksoit, se oli todella tärkeä asia, puoliso sai nukkua iki-uneen omassa kodissaan, varmasti tärkeä asia myös itsellesi.

        Muistin kertomasi omaishoitajan arjesta tänä aamuna tehdessäni aamutoimia ja valmistellessani häntä intervallijaksolle.
        Nämä rutiinit ovat tulleet ajan myötä tutuiksi.
        Noustaan 6-7 välillä. Laitan aamupalan syötän ja annan lääkkeet.
        Käytän vessassa ja pesen. kuivatellaan, pesen hampaat, ajan parran ja rasvaan että ei tule vaippaihottumaa.
        Jaloissa on erikoisen paljon huolehdittavaa kun hän pitää jalkojaan aina samassa asennossa, iho meinaa mennä puhki. Normaalipäivinä on syöttämistä, pytylle tai vessaan viemistä, vaipan vaihtoa ja voimistelua jota mies inhoaa sydämestään, en ole huomannut siitä juuri apua olevan, mutta ollaan jonkin verran joka päivä liikuteltu jäseniä.
        Tämä aamu oli taas hankala kun lähdettiin hoitopaikkaan, pihalla oli sohjoa, pyörätuoli ei kulkenut, onneksi naapuri kulki ohi ja tuli auttamaan miehen autoon kanssani.
        Anteeksi aloittaja että vähän poikkesin asiasta, tässä oli niin paljon tuttua että en malttanut olla kirjoittamatta.


    • 17+9

      Hyvä kun aloittaja on löytänyt täältä vertaistukea..

      Kannustan sinua ja teitä kaikkia samassa tilanteessa olevia ja olleita saamaan elämän järjestykseen..

      Jaksamista teille kaikille

    • pelko pois

      No mene ja etsi teidän kaikki virallisetpaperit esille ja ota niistä kopiot - tee sen nyt heti. Tai skannaa ne omalle koneelle. Et saa kertoa asiasta miehellesi mitään.

      Ja tili joka sinulla on pankissa on siirrettävä toiseen pankkiin ja toiselle paikkakunnalle.

      Etsi asunto ja siirrä omat tavarasi silloin kun mies ei ole paikalla. Valitettavasti se on tehtävä vaivihkaa. Tuollainen väkivaltainen käytös mieheltäsi on vain sinun pelottelua.
      tulet jotenkin menettämään joitain asioita , mutta olet vielä niin nuori, että kykenet järjestämään elämäsi uudella tavalla ja toisella paikkakunnalla.

      Se että miehesi on jossain näkyvässä toimessa paikkakunnalle ei saa olla sinulle esteenä, mies yrittää lannistaa sinua tuollaisilla puheilla. Sinä löydät oman ylpeytesi ihan varmasti uudessa elämässäsi, mutta se, mitä miehesi sitten kokee on ihan sama, ja kerrassaan samantekevää sinulle.

      Tee:
      1). siirrä tili toiseen pankkiin,
      2). laita asuntoilmoitus
      3). ota tavarasi asunnosta/ asunnoista, mies tulee vihamieliseksi, mutta se on kestettävä, pienet asiat jääkööt sinne missä ovat.

      Ensimmäiseksi ota kopiot tärkeistä papereista, avaa miehen kaapit, joita voist sitten näyttää kun tulee asunnosta kyse.

      JÄITÄ HATTUUN. Toimi ilman tunnelatausta ja unohda sairaudet siksi aikaa kun toimit näissä sinulle tärkeissä asioissa.

      PELKO POIS.

      Onko sinulla kuitenkin joku joka voisi olla tukena. Kysy jostain latoa tai varastoa minne saat tavarasi ensihätään.

      • jo on

        Nyt en ymmärrä. Onko teillä tontille lainhuuto ollut?
        Missä ne talon rahat nyt ovat?
        Paljonko sinulla itselläsi on nyt säästössä?
        Ole hyvä ja valota nyt tätä puolta.


      • nyt vaan haukutaan
        jo on kirjoitti:

        Nyt en ymmärrä. Onko teillä tontille lainhuuto ollut?
        Missä ne talon rahat nyt ovat?
        Paljonko sinulla itselläsi on nyt säästössä?
        Ole hyvä ja valota nyt tätä puolta.

        Mies myi sen talon ja osti tämän talon jossa asumme nyt.


    • 11 + 2

      Herran pieksut! Älä vaan hyvä ihminen levittele täällä tai missään muuallakaan yksityiskohtaista tietoa henkilökohtaisista rahavaroistasi, omaisuudestasi tai säästöistäsi, jotka ovat aivan sinun yksityisasiasi.

      Täälläkin voi joku jo kärkkyä tilaisuutta päästä hyväksikäyttämään kilttiä ja vähäosaisia auttamaan tottunutta ihmistä.

      Myös erilaiset uskonnolliset hihhuliporukat vaanivat tilaisuutta päästä iskemään ihmiseen, jonka elämä on pannut polvilleen.

      Varo, Nyt vaan haukutaan, älä enää ole liian luottavainen tai sinisilmäinen!

    • 20-2

      Halloo...
      ei tässä ole kyse tarkoista omaisuuksista, mutta kai hänen on kyettävä omilla rahoillaan maksamaan asunto joko sitten vuokralla tai omana.

      Tästä on kyse. Jos on puilla paljailla niin ei siitä oikein pääse heti alkuun.
      11 2 olet sinäkin herkkähermoinen.

      Mutta tämä henkilö tarvitsee apua jopa ihan oikeasti sielunelämän tukemiseen ei niin, että ihmiset voivottelevat kurjaa kohtaloa, tai jakavat myötätuntoa.

      Asia on kerrassaan niin, että tätä henkilöä on vedätetty kyllä oikein viimeisen päälle. Nyt on ainoa keino tarttua asioihin tarmokkaasti, ja nähdä realistisesti ilman tunnelatauksia asioiden laita.

      Joskus on kyllä jonkun sanottava kun yleensä vain annetaan myötätuntoa, eikä se auta mihinkään.

    • 5+4

      >Mutta tämä henkilö tarvitsee apua jopa ihan oikeasti sielunelämän tukemiseen ei niin, että ihmiset voivottelevat kurjaa kohtaloa, tai jakavat myötätuntoa<

      Joo-joo, kyllä nämä sielunelämän tukemiset on nähty! Sehän ei ole muuta kuin epätoivoisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten k.....sta, kun hihhulilaiset ovat kimpussa painostamassa testamenttia omalle uskonnolliselle yhteisölleen. Kyllä tässä auttamisenhalussa raato haisee...

      Aikuinen ihminen ymmärtää sanomattakin ettei rahatta selviä. Onhan tässä käynyt ilmi, että hänellä on omia rahavaroja - onneksi näin - joilla lähteä rakentamaan uutta elämää.

      Pidä vaan Nyt vaan haukutaan rahavarasi visusti omina tietoinasi ja varo haaskalintuja, petollisia oman edun tavoittelijoita, jotka kärkkyvät juuri sinun kaltaisiasi hyväuskoisia ihmisiä.

      • näin on

        Hyvä kirjoitus 5 4


    • 6-2

      5-4
      Kuule sielunelämän tukea tulisi hänen etsiä psykoterapiasta, missä hän saa vahvistusta heikolle itsetunnolleen.

      Kyllä nämä asiat hoidetaan ilman sinun mainitsemiasi hihhuleita.

      sEhän se kun kaikki vaan jakavat myötätuntoa. Ei tässä nyt auta muu kuin, että henkilö ottaa ohjat omiin käsiinsä.

      Pelkäämällä ryhtyä asioihin on huono keino selvitä vaikeista tilanteista.

      No mikä ettei siitä oman elämän rakentamisesta nyt tunnu tulevan alkua?

      • näin

        Hei 6-2 missä tämä 5-4 on? Kun en kerta selaamalla löytänyt? Ehkä selasin liian nopeaan.. katson uudestaan..

        5 4 ensimmäinen lause:
        >Mutta tämä henkilö tarvitsee apua jopa ihan oikeasti sielunelämän tukemiseen ei niin, että ihmiset voivottelevat kurjaa kohtaloa, tai jakavat myötätuntoa< On kopioitu 20-2 teksistä, se ei ole 5 4 mielipide..


    • 12+15

      Siitä olen samaa mieltä, että jonkinlainen psykoterapia saattaisi olla jossain vaiheessa hyväksi kasvattamaan tervettä itsetuntoa kiltin tytön syndroomasta kärsivälle. Monenlaista osaamista tuntuu jo olevan, kun vaan itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin saadaan lisää.

      Pelko pois antoi mielestäni hyviä käytännön neuvoja, joita noudattamalla on hyvä aloittaa uusi, itsenäinen elämä.

      Tsemppiä ja rohkeutta jatkoon, Nyt vaan haukutaan :-) Sinulla on oikein hyvät mahdollisuudet rakentaa itsellesi hyvä elämä, kunhan uskallat ottaa siitä itse vastuun.

    • näin

      Muuten, voit kirjoittaa tämän juttuisi tuonne suhteet palstalle, siellä pohditaan appi anoppi, avoliitto tms tms.

      • Miniä nyt anoppi

        Olen käynyt palstalla, kyllä me anopit ollaan aika kamalia:)
        Ei savua ilman tulta.
        En enää ihmettele anoppiani, olin varmaan aika avuton nuoren vaimona.
        Nyt ihmettlen miniääni kun ei osaa edes nappia ommella, anoppi olisi saanut kohtauksen jos mies olisi vienyt hänelle paitansa korjattavaksi kun siitä puuttui nappi.


    • Helmi

      Sieltäkin varman saa jotain kommnettia mutta kyllä tämä nähdäkseni kuuluu myös omaishoitajan arkeen ja elämään. Omaishoitajuuskaan kun ei aina ole niin yksinkertaisa ja suoraviivaista vaan usein myös kun ihmisiä ollaan siihe saattaa liittyä myös erilaisia vivahteita ja mausteita, joita ei ehkä tule ajatelleeksikaan, jos ne eivät omaa elämää satuta.

      • kolmekolme

        Näin on, aloittaja on huolehtinut anopistaan ja on liiankin auttavainen, harvoin siitä kiitosta saa.

        Omaishoitajuutta on yhtä montaa eri lajia kuin on hoitajia. Paljon on samaa, mutta on suuriakin eroja.
        Yhteistä on kaikille holenpito apua tarvitsevista.


      • näin

        voi saada paljonkin... kannattaa kokeille, vai kuinka?


    • pelko pois

      Oletko alkanut toimia omissa asioissasi?

      Voit aina tehdä oman itsesi hyväksi asioita.


      Ajattele nyt omaa itseäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe