Kissan Insuliinin hintaluokka, neuvoja please?!

Muistaakseni kissani insuliini olis maksanu jotain 25 euroa. Ampullista riitti toista kuukautta.Insuliini pysyi käyttökelpoisena kun säilytti jääkaapissa. Oma kissani sairastui 13-vuotiaana ja eli sairautensa kanssa 4 vuotta. Hoito ei ollut yhtään hankalaa-siitä tuli äkkiä osa päivärutiinia. Pistäminen oli helppoa. Kokemuksesta sanon että hoito kannattaa, ei ole mitään ydinfysiikkaa. Vaatii vaan sitoutumista asiaan.

hei,toivottavasti aloitit lääkityksen.meillä 8v kolli sairastui myös joulukuussa.hyvin menee pistokset ja voi meistä hyvin.vielä vähän korkealla arvot,mutta parempi,kuin liian alhainen.lääke ei ole onneksi kallis.kerrotko kokemuksistasi..olisi kiva saada tietoa.

Et sitten kysynyt hoitavalta eläinlääkäriltä asiaa?

Tässä asiantuntijan ohjeita:

http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_1.html


PS. Sitä jaksaa kun on pakko!

Meillä myös lähes 11-vuotiaalla kissalla todettiin reilu kuukausi sitten diabetes. Pelkäsin myös sitä, kuinka kalliiksi hoito tulisi, koska olen pienituloinen. Meille määrättiin ihmisillekin annettavaa Protafan-insuliinia kyninä. Viiden kynän pakkaus (sen verran lääkäri määräsi suoraan) maksoi n. 45 euroa, ja ne riittävät n. puoleksi vuodeksi. Vaikka kertasummana tuo tuntui isolta, niin tuolle puolelle vuodelle jaettuna summahan on ihan kohtuullinen.

Muita investointeja alussa oli verensokerimittarin hankkiminen, joka oli yllättävän edullinen, n. 10 euroa. Ehkä kallein juttu tässä hoidossa on ollut verensokerin mittaamista varten tarvittavat koeliuskat. 50 kpl:een pakkaus (sisältää kaksi 25 liuskan purkkia) maksaa n. 40 euroa. Kamala hinta! Verensokerimittarin mukana tuli 10 liuskaa, mutta kun tässä alussa sokeriarvoja täytyy seurata tiiviisti, niin noita liuskoja kyllä kuluu. Ensimmäinen itse ostamani 40 euron paketti on nyt jo pian loppumassa, kun sen ostamisesta on kulunut vasta kuukauden verran. Toki niiden tarve vähenee, kun sokeriarvot saadaan tasapainoon, eikä sitä tarvitse mittailla niin usein.

Yksi huomionarvoinen juttu on ollut se, että ainakaan niissä Protafan-insuliinikynissä ei tullut neuloja mukana. Yllättäen apteekkihenkilökuntakin oli melko tietämätön noista, kun menin niitä neuloja kyselemään, kun kotona pakkauksen avatessani huomasin, että eihän siellä mitään neuloja ole. Oletin, että niitä automaattisesti olisi pakkauksen mukana. Mutta niitä tarvitsee siis ostaa erikseen. Niitä voi ostaa joko isossa paketissa, joka taisi maksaa muistaakseni jotain 20-30 euron välillä, mutta yksittäin ostettuna ne maksavat 25 senttiä/kpl, joten kappaleittain olen niitä ostanut. Niitähän virallisesti suositellaan vaihdettavaksi joka pistoksen jälkeen, mutta monet käyttävät yleisesti yhtä neulaa useampaan pistokseen. Itse aina ennen insuliinin pistämistä tyhjennän insuliinia yhden yksikön paperiin, että näen, että sitä sieltä tulee. Jos siinä näyttää olevan ongelmaa, tai neula taittuu kissan pyristellessä vastaan (mitä meillä kisu aluksi vähän teki), niin sitten vaihdan. Toisaalta vaihdan sen automaattisesti muutaman päivän välein varmuuden vuoksi, vaikka se muuten näyttäisikin olevan kunnossa. Eli niiden neulojen kanssa pääsee aika halvalla, kun käyttää yhtä monta päivää.

Meidän kisu on ollut yllättävän helppo hoidettava. Sain kyllä alkuun yhdeltä ystävältä neuvoksi antaa aina joku mieluinen herkkupala kissalle palkinnoksi hoitotoimenpiteiden jälkeen. Aina kun asetun keittiön lattialle (jossa hoitotoimenpiteet aina suoritan), otan herkkupalan johonkin viereeni valmiiksi. Siinä vaiheessa kissa jo ryntää luokseni, ja antaa kiltisti hoitaa. Verensokerinäytteen ottaminen on meillä ehkä haastavin juttu. Näytehän otetaan kissan korvasta, johon tehdään pieni viilto neulalla (itse käytän verensokerimittari pakkauksen mukana tullutta lansettia siihen. Tai siis se lansettihan on kiinni siinä sellaisessa kynän tapaisessa, jolla ihmiseltä otetaan verinäyte napsauttamalla se neula sormenpäähän). Viillon kissa antaa tehdä melko helposti, kun kissan korvassa ei ilmeisesti ole juurikaan tuntoa. Se veripisaran puristaminen on se, mistä meidän kissa ei oikein tykkää, kun sitä saa joskus puristella oikein kunnolla, että sieltä saa tulemaan riittävän ison pallukan verta. Eikä se kyllä kovin tykkää ylipäänsä siitä, että sen korvaan alkuun koskeekaan, kun se tietää mitä nyt tehdään. Mutta kun otan sen tukevaan otteeseen jalkojeni väliin, saan näytteen otettua, eikä se siinä hirveästi kuitenkaan edes yritä pistää vastaan.

Insuliinipistoksen antaminen on ollut alkuhaparoinnin jälkeen yllättävän helppo homma. Meidän kissa on jopa kehrännyt sen aikana. Muutenkin olen kokenut, että kun hellästi sitä hoidan, niin se ymmärtää, että teen sille hyvää, ja se nauttii siitä. Olen sille aina tosi lempeä niissä tilanteissa, ja tosiaan annan sen makupalan palkinnoksi. Vaikeinta siinä pistämisessä oli alkuun itse osata työntää se neula sinne ihon alle. Oikeastihan se menee sinne helposti, mutta mua se ainakin alkuun jännitti kaikkein eniten. Auttaa muuten tosi paljon, kun leikkaa/ajelee kissalta karvoja pistoskohdista. Kun sinne tiheän karvan sekaan yrittää tökkiä, se on vähän hakuammuntaa. Ekalla kerralla onnistuin pistämään sormeeni ensin, enkä aina alkuun onnistunut saamaan sitä neulaa ihon alle, kun ne insuliinit levis aina jonnekin niihin karvoihin.

Tällaisia neuvoja ja huomioon otettavia asioita tulee alkuun mieleeni. Vastaan kyllä oman kokemukseni pohjalta kysymyksiin lisääkin, vaikka alkutaipaleella meilläkin ollaan tuon hoidon kanssa.

Paljon kokeet maksaa