Mikä on hemmottelua?

Äiti32

Olemme keskituloinen perhe. Vaatetamme lapsemme kuten itsemmekin, käytännölistä, kestävää, kaunista ja tilanteenmukaista. Leluja ostamme pääsääntöisesti vain Jouluna ja merkkipäivinä, tosin silloin laadukkaita klassikoita, jotka on tarkoitettu kestämään ja siirrettäviksi seuraaville sukupolville. Molemmilla lapsillamme on huoneet.

Kasvatuksessa noudatamme rajoja ja rakkautta -periaatetta. Rangaistuksena meillä käytetään jäähyä ja se on toiminut hyvin. Lapset eivät todellakaan saa kaikkea mitä haluavat, esim. karkkia ei meillä syödä ollenkaan. Harrastuksia tarjotaan, kun tulevat oikeaan ikään. 4 vuotta täyttävä poika aloittaa voimistelun syksyllä.

Pari lapsetonta ystävääni ovat kritisoineet minun hemmottelevan heitä ja olen vähän loukkaantunut tästä. Enemmän kuitenkin mietin, onko tässä perää, sillä haluan lapsilleni parasta enkä suinkaan pilata heitä. Joskus tuntuu, että ei-hemmottelu tarkoittaa joidenkin mielestä sitä, ettei ole lainkaan uusia vaatteita ja leluja vain pari-kolme. Ja joskus jopa tuntuu, että on tuhoavaa hemmottelua miettiä lasten vaatetusta ja laittaa tytön hiuksia. Mielestäni tämä on aika tekopyhää, ja silloin vanhempien ei pitäisi itsekään suoda itselleen nautintoja. Miksi lapsen hyvä ei ole yhtä tärkeä kuin aikuisen hyvä? Ja miksi pelätään lapsen menevän pilalle tällaisesta "hemmottelusta"? Omasta mielestäni hemmottelu on kyllä jotain aivan muuta.

17

1292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viiden äiti

      Lapsettomat ihmiset antavat yleensä kaikkein kärkkäintä palautetta, ja "tietävät kaiken" "oikeanlaista" kasvatuksesta.
      He eivät ymmärrä, että käytännössä asiat eivät aina suju niin kuin kasvatusoppaissa, joista he ovat "kasvatustietonsa" ammentaneet.

      Minun mielestäni lasten pukeminen kauniisiin (ja varsinkin puhtaisiin) vaatteisiin ei ole ylellisyyttä, vaan huolehtivaisuutta. Tytön hiusten letittäminen voi olla ihan käytännön kannaltakin järkevää. Ja onhan se yhdessäoloa sekin, kun äiti tai isä näprää ja kampailee lapsen päätä.

      Hemmotteluna voidaan pitää sitä, että antaa lapselle kaikessa periksi, ja antaa lapsen pompotella vanhempiaan mielin määrin.

      Ja varsinkin ns. vapaa kasvatus on mielestäni negatiivista hemmottelua, missä tehdään pelkästään hallaa lapsen kehitykselle.

      Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, sanoin lasten psykologi Jari Sinkkonen joskus jossain haastattelussa, ja se on minusta erittäin hyvin sanottu. Ellei lapset koskaan koe pettymyksiä normaalissa arkielämässä, niin miten he voisivat oppia hallitsemaan pettymyksen tunnetta aikuisena? Ja varsinkin murrosikäisenä?

      • rose18

        *Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, sanoin lasten psykologi Jari Sinkkonen joskus jossain haastattelussa, ja se on minusta erittäin hyvin sanottu. Ellei lapset koskaan koe pettymyksiä normaalissa arkielämässä, niin miten he voisivat oppia hallitsemaan pettymyksen tunnetta aikuisena? Ja varsinkin murrosikäisenä?*

        minusta jäähylle vieminen on pettymys lapselle..
        meillä mennään miettimään jos olln erittäin ilkeitä sänkyyn nukkuun,
        ylleensä silloin tyydytään miettimään (jäähylle) vaikka ensi alkuaan ei siihenkään.


      • vai oppaita...

        "Lapsettomat ihmiset antavat yleensä kaikkein kärkkäintä palautetta, ja "tietävät kaiken" "oikeanlaista" kasvatuksesta.
        He eivät ymmärrä, että käytännössä asiat eivät aina suju niin kuin kasvatusoppaissa, joista he ovat "kasvatustietonsa" ammentaneet."

        Uskotko oikeasti lapsettomien lukevan kasvatusoppaita? Ethän ole tosissasi? Mistäs sinä olet tällaisen tiedot ammentanut? Eiköhän lapsettomilla ole ihan muut intressit, ja lapsiasiat ja kasvatusoppaat tulevat ajankohtaiseksi siinä vaheessa kun omaa lasta aletaan "laittaa alulle", odotusaikana ja lapsen synnyttyä.


    • meillä on vain neljä

      Mielestäni sänkyyn vieminen on huono tapa rangaista lasta. Silloin lapsi voi tuntea normaalistikin nukumaan mennessä, että se on rangaistus jostakin.

      Tietenkin jäähylle laittaminen (esim. nurkkaan) on hyvä konsti mennä miettimään tekosiaan, mutta en veisi sänkyyn miettimään, enkä varsinkaan nukkumaan rangaistusmielessä.

      Katsopas maanantaina Huomenta Suomi-lähetys mtv3:lta. Siinä ohjelmassa vierailee juurikin tämä Jari Sinkkonen:)

      • rose18

        juu huomasin vanhimmaisen kohalla ettei kannata käyttää lapsen omaa sänkyä jos lapsi ei ymmärrä kunnolla puhetta, varsinkin kun on nukkunut vieressä muutavan vuoden
        että opin kanssa kantapään kautta..
        minusta on niin raakaa että kovalla penkillä istua kun voi maatakin sängyssä jos tarpeeksi väsyttää..
        mutta kyllä lapsi ymmärtää eron nukkumaan mennessä kun on kuitenkin eri rutiinit koska luetaan satu, ennen nukkumaan menoa.


        istutaan penkillä jäähyä muualla jolloin poika on valinnut välillä että haluu istua jakkaralla miettimässä,joka on sängyn vieressä.
        että olen antanut hänen istua siinä miettimässä.


        mutta en koe ihmeempää ongelmaa nukkumaan mennessä sisarellaan..
        joka on 7 kk ikäisenä omaan sänkyyn totuteltu ja ymmärtää eron mietinnällä kuin nukkumaan menossa kuin päikkäreillä menossa, eikä mutinoi vastaan(nukkumaan mennessä).
        vanhimmaista pelottaa pimeä mutta sisarellaan ei.
        ja uskon että pimeen pelko on tullut että on nukkunut pitkään vieressä ettei ole tottunut yksin oloon. toiselle ikävuodelle.

        JOS LAPSI EI YMMÄRRÄ EROA tottahan toki se vaikuttaa..


      • bffdfdfddfadfdf

        en ole samaa mieltä. kun lapsi viedään vaikka huoneeseensa jäähylle, niinkuin meillä, niin lapselle kerrotaan miksi sinne viedään ja koska pääsee pois. meillä ainakaan 5vuotias ei ole koskaan nukkumaan menoa mieltänyt rangaistukseksi vaikka samassa huoneessa myös sen rangaistuksensa viettää. tätä ollaan siis käytetty jo 2-3vuotta eikä ongelmia ole tullut, ei lapsi luule saavansa rangaistuksen mennessään nukkumaan. on aina tiennyt eron rangaistuksessa ja nukkumaan menossa, auttaa kun aina kertoo miksi pitää mennä miettimään hommia huoneeseensa ja koska pääsee pois.


    • rose18

      antakoon vaan olla kateellisia eihän ne tajua että lapset ei ole vielä itsenäisiä..
      varsinkaan pienet..
      jos ei lapsista tiedä mitään.
      olen huomannut,
      että voi vaan ihmettellä kuinka oikeasti ihminen voi olla hölömö..

    • näin on..

      "minusta on niin raakaa että kovalla penkillä istua kun voi maatakin sängyssä jos tarpeeksi väsyttää.."

      Jäähyllä olon tarkoitus ollakin rangaistus, eikä sillloin ole tarkoituskaan olla kivaa.
      Jo kaksivuotiaat ymmärtävät puhetta, ja sen ikäisen voi laittaa pieneksi ajaksi jäähylle (esim. nurkkaan).

      Kun lapsi on rauhoittunut ja rangaistus "suoritettu", halataan, ja mennään nukkumaan, jos lapsi on väsynyt. Pahalla mielellä ei mennä nukkumaan!

      • rose18

        tottakai odotan että rauhottuu..
        on siellä heitelty peti vehkeetkin meneeen ja olen pyytänyt laittaan paikoille jolloin kun ei ole totellut niin sanon että vien sitten pois.
        olenhan uhman aikna joutunut viemään poiskin mutta loppujen lopuksi kun lapsi on rauhottunut kysyn että loppuuko se riehuminen ja ettei heitellä peti vehkeitä ja kysyn haluaako petivehkeet takaisin ja annan takaisin, lapsi on arvostanut sitä patjaa eikä ole mutissu siinä hetkessä vaan on erittäin tottelevainen...

        kyllähän niitä rajoja kokeillaan ja koetaan rangaituksena kun silloin ei todellakaan leikitä.
        lelut viedään pois jos leluilla leikitään, miettimisen aikana..


        luulekko että hän hyppii riemusta kun pyydän häntä meneen miettiin? ei
        jos ei tottele kannan.

        minä yritän sovitella asioita ja lapsi ymmärtää ja helpommin kaikki menee kun lapsi ymmärtää että täytyy miettiä mitä tehtiin väärin.

        ja muutenkin se että hän huomaa että vanhempi on pettynyt on jo rangaistusta ja hän pitää jo pelkkää saarnaamista rangaistuksena.
        lapsi aina yrittää mielyttää vanhempia ja olla kiltti erityisesti rakastettava.
        eikä todellakaan halua pettymystä vanhemmalle antaa..



        unohdit tärkeimmän ei pelkästään halata vaan kysytään mitä tehtiin väärin..
        iästä riippuen 2v vuotias tyttö ymmärtää hyvin mutta niinkuin poikani jolla on puheen viivästyminen ei ymmärtänyt..
        nuoremmalle kerrotaan, mitä tehtiin väärin ja pyydetäään vahvistusta ettei niin tehä enään ymmärrätkö -joo ja vanhemman lapsen annetaan itse kertoa ja lopuksi halataan.
        ja jos on nukkumaan meno.. sanotaan lisäksi että on nukkumaan meno aika hammaspesulle pisulle ja luetaan sitten satu....helpompi lapselle kun tiedostaa mitä odottaa..
        jos on iltapala syöty..


        se että itse koen sängyn hyväksi on minusta meidän perheelle sopiva toiset tekee toisin ja varsinkin levottomien jalkojen on vaikeaa pysyä paikoillaa yhessä paikassa.
        ei sitä tarvitse vaatia täydellisyyttä kun ei sitä itsekkään ole..


        joskus olen muualla istuttanut penkillä koska koen sen hetkellä parhaaksi.

        helpommin olen yrittänyt käyttää menelmään sovittaa hetkeen.
        jos ei osaa leikkiä sillä oikein, ei tarvitse sitten leikkiä.
        jos ei osata mennä nätisti kärryillä(pikku kärryillä) ei oteta toisella kertaan mukaan ja jos meno siltikin kiihtyy viedä pois kärryt, jos ei uskota..

        tälläistä yritän sovittaa jokaiseen päivään mutta jos en keksi sillä hetkellä ratkasua puhun miettimiseen menosta.


    • jatka vaan

      "Ja joskus jopa tuntuu, että on tuhoavaa hemmottelua miettiä lasten vaatetusta ja laittaa tytön hiuksia." AHAHAHHAHAHHAHAHAHAHHAAA! Älä välitä jos joku tuosta jauhaa :"D Minun äitini suorastaan repi aikanaan hiuksiani auki, sekö hemmottelua? Ja jos ne hiukset ei olisi ollut kiinni, olisin hengetön koska olni aina puutöissä koulussa ja käytin paljon laitepuolta (eli jos hiukset olisi mennyt johonkin niin sitten olisi lähtenyt pääkin). Hiusten laitto on ihan normaalia ja vaatteiden laitto on normaalia, jos antaa lapsenkin valita ja avittaa sitten siinä, eli oppiikin joain. (Kuten minulle opetettiin ettei jokainen vaatekappale saisi olla eri väriä, mielellään.)

    • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjo

      Lapsettomien on niiin turha sanoa mitään. Sanokoot sitten, kun on omat mukulat synnytetty ja kasvatettu.

    • Outoa...

      Mielestäni olet toiminut erittäin hyvin mahdollisesti, mitä pystyit. En vain käsitä, miksi ystäväsi arvostelevat sellaisia asioita, mistä he eivät tiedä mitään. Mielestäni se ei ole hemmottelua, ainakin luulisin niin.

    • lapseton ystävä

      Olen lapseton kolmekymppinen nainen, ja lapsi alkaisi olla hyvinkin ajankohtainen asia myös itselleni. Mielestäni on väärin sanoa, ettei lapseton voi tietää "mitään" lapsista, tämä on juuri omiaan lyömään kiilaa perheellisten ja lapsettomien välille, ja kannattaako tämä vastakkainasettelu? Tokihan sitä omaa lasta ei lapsettomalla ole, mutta lapset ovat kuitenkin aika merkittävä ja näkyvä osa yhteiskunnassamme. On pienempiä sisaruksia ja sukulaislapsia, moni on ollut lasten kanssa tekemisissä työn puolesta (eipä ole kovinkaan harvinaista että naiset hakeutuvat opettajiksi, koulunkäyntiavustajiksi tai päivähoitoalalle vaikka lyhyeksikin aikaa, vetävät kerhoa tai harrastustoimintaa lapsille jne) ja ennen kaikkea, siinä vaiheessa kun ystävät alkavat perheellistyä lasten kanssa joutuu/pääsee tekemisiin väkisinkin.

      Aloittajan kertomus ei mielestäni kuulostanut hemmottelulta, vaan juuri oikealta tavalta (näin lapsettoman näkökulmasta) kasvattaa lasta. Kirjoitus oli kuitenkin sen verran lyhyt, ettei siitä voi päätellä ihan kaikkea. Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, kaikki vanhemmat ovat omanlaisiaan. Mielestäni suurin osa hoitaa homman hyvin, ja kykenee normaaleihin vuorovaikutussuhteisiin myös meidän lapsettomien kanssa. Ainoastaan yksi ystäväni muuttui sellaiseksi, että tästä minäkin voisin jo käyttää nimitystä hemmottelu tai vielä ennemmin höösääminen. Lapsi on todellinen kingi perheessä. Kaikki elämä pyörii lapsen ehdoilla, ja perheen ystävien ja sukulaisten täytyy myös noudattaa tätä samaa sirkusta ja menna tämän perheen ehdoilla. Lapsi saa touhuta koko ajan mitä haluaa, eikä lasta kielletä tai komenneta koskaan mistään. Meno on täysin erilaista mitä muissa tutuissa perheissä. Lapsen äiti, eli ystäväni, puhuu taukoamatta vain itsestään ja lapsestaan, eikä jaksa yhtään kiinnostua eikä kuunnella toisia. Jos yrität kertoa välillä omia kuulumisia, äiti alkaa AINA lässyttää puheen päälle lapselle jotain ns. turhaa tai leikittää lasta, vaikka lapsi olisi ihan rauhassa eikä hänellä mitään hätää olisi, tai sitten keskustella miehen kanssa siihen toisen puheen päälle perheensä asioista. Vierailut ovat heidän asioiden läpikäymistä (joita minun tehtäväni on sitten kuunnella ja osata kommentoida) ja lapsen kanssa leikkimistä, tai sitä että äiti leikki lapsen kanssa ja minä seuraan vierestä, siis koko vierailu tällaista. Lapsi ei viihdy edes 5 min yksin omissa leikeissään ja jos vieraat eivät näihin leikkeihin osallistu, he saavat olla omissa oloissaan. Äiti on vielä niin tarkka lapsesta ja hänen vaatteista ja tavaroista, että jos lapselle joskus jotain olen ostanut, olen lähes aina joutunut viemään ne takaisin kauppaan, tai sitten niistä on tullut valituksia äidin taholta. Milloin on jossain muovilelussa ollut pieni naarmu jossain tai kerran yhdestä moniosaisesta lelusetistä puuttui tarra yhdestä pikkuosasta, jossa ei tod. näköisesti tarraa edes pitänyt olla enkä pakkausten läpi voinut puuttuvaa tarraa nähdä, mutta kun kaiken pitää olla mukulalle niin täydellistä. Tämän puuttuvan tarran takia lapsen äiti ei puhunut minulle juuri mitään koko loppuvierailun aikana, vaikka asiasta ei mitään riitaa tullut. Harmittelin itsekin, että puuttuiko siitä se tarra vai ei, mutta lapsen äiti harmistui tästä kovin. Ei liene yllättävää, että ystäväsuhteemme on nykyään lopahtanut.

      En voi sille mitään, mutta väkisin tulee mieleen olisiko aloittajan ja hänen lapsettomien ystävien välillä jotain vastaavaa? Muistathan aloittaja olla joskus läsnä myös ystäviesi asioille, etkä puhua vain itsestäsi ja lapsestasi, tai keskittyä lapsesi vaateongelmiin tai hiusongelmiin aikaansa kauempaa. Siitä nimittäin voi helposti tulla ajan kuluessa tunne, että ystävä ylihemmottelee/hyysää lasta. Vaikka jokaiselle vanhemmalle oma lapsi onkin tärkeä ja ajatukset ja elämä pyörivät pitkälti lapsen ympärillä, muiden elämä jatkaa siitä huolimatta kulkuaan ihan entiseen malliin vaikka kaveri kuinka saisi lapsia. Lapsista puhuminen ja heidän kanssaan tekeminen tulevat lisänä ystäväsuhteeseen, mutta eivät saisi varastaa kaikkea huomiota ystävyydessä.

      • ....

        no mutta miksi ole sellaisen ystävä, joka marisee kun huomiot hänen lastaan?
        eikä huomioi muita kuin lapsensa tarpeet ylireagoidusti, ja laittaa jokainen leikkii sirkusta(vieraat) kun kutsutaan.
        minusta oisi aiheellista kertoa että lapsi tulee kärsimää tuosta, ja pistämään välit pois ja peräti soittaa lasten sosiaalipalveluihin ja kysellä neuvoja, kun lapsen tulevaisuus vaakalaudalla psyykkisellä kehityksellä.


    • trueMarko

      Meillä jos se lapsi vähänki sanoo vastaan nii vyöstä tulee ja kovaa semmosille kakaroille ja omasta huoneesta ei ole puhettaka an vaan yöpaikka on sitten se pullakellari jos aletaa vikisee!!!

    • nkljhnkjehnl

      mielestäni vaatteeíden osto ei ole hemmottelua, lapset tarvii vaatteita siinä missä aikuisetkin, ja vielä enemmän koska lapset kasvavat koko ajan. enemmän saisitte lapset hemmoteltua piloille kun ostaisitte aina kaiken mitä lapset keksii haluta. mielestäni lastenkin on hyvä oppia että aina ei voi ostaa kaikkea mitä haluaa, ei voi ostaa sitä ihanaa paitaa koska se on kallis, ei voi ostaa nyt sitä karkkipussia koska ei ole karkkipäivä jne. itse olen lapselleni sanonut suoraan kaupassa kun haluaa jotain eikä ole varaa sitä ostaa että ei vain ole tarpeeksi rahaa ostaa sitä. en minä ala keksimään tekosyitä miksi en voi ostaa sitä paitaa tai miksi en voi ostaa sitä karkkipussia, sanon suoraan mikä on syy: ei ole varaa siihen, ei ole karkkipäivä.

    • reilumeininki

      Hemmottelua on antaa lapsille liikaa rahaa, tai karkkia tai herkkuruokia tai ostaa kaupasta kaikkia leluja mitä haluavat, tai antaa lapsen oikuille periksi pienen natinan tai kiukkuitkun jälkeen.

      Samoin katsoisin myös hemmottelua ja suorastaan vahingollista välinpitämättömyyttä oleva, mikäli antaa lapsensa rajoittamattomasti käyttäytyä huonosti tai marista ja natista lakkaamatta tai sitten pelata pleikkaria tai katsoa videoita tai tietokonetta tuntitolkulla.Tärkeintä on että jos jotakin kieltää tai rajoittaa niin pysyy sitten linjauksessaan samoin myös että jos jotakin hyvää tai kivaa lapselleen lupaa niin sen sitten myös pitää ja toteuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe