Nuoret Turengissa

Miltä tuntuisi olla nuori Turengissa?

Ei ole paikkaa minne mennä, joka paikassa törmää vihaisiin ihmisiin ja hätistellään pois.

Kun menet kirjastoon olet väärässä paikassa, pelotat lapsia ja mummoja. Kun hengaat kylillä olet hulttio, kamala rikollinen vähintäänkin. Kun menet kauppaan myyjät häätävät sinut pois, sillä tulit kuitenkin vain varastamaan jotain =(

Toivosin että muistaisimme kohdella myös nuoria asiallisesti, nuoruus on vaikeaa aikaa muutenkin eikä se varmaan helpota että häädetään paikasta kuin paikasta pois häiritsemästä.

Olehan itsekin ollut joskus nuori. Mieti miten halusit että sinua kohdellaan! Varsinkin Turengin K supermarketissa kohdellaan nuoria välillä erittäin törkeästi. Toivottavasti muistatte että he ovat jonain päivänä "parantuneet" nuoruudestaan, ja mahdollisia tulevia asiakkaita!
251346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

miltä tuntuisi olla nuori turengissa??
- varmasti ihan helkkarin pahalta =)
onneks ei ole tarvinnut olla turengissa nuorena =)

Äänestä

Mielenkiintoinen kannanotto.
Ihan vain lyhyesti kommentoisin.
Kaupat jamarketit ovat asiointia varten, ne eivät ole asumis- tai pitkäaikaisoleskeluun tarkoitettuja tiloja.
Jos K-market on joutunut nuorisoa ns. "poistamaan" tiloistaan, on siihen ollut mitä ilmeisemmin toimivaltaperuste. Esim. järjestyshäiriöt, muiden asiakkaiden turvallisuuden vaarantuminen tms.

Mitä tulee kirjastoon, niin vaikka se koetaan julkisena tilana, on siellä myös olemassa tietyt järjestyssäännöt, joita asiakkaiden pitäisi noudattaa. Kirjasto on nimensä mukaisesti paikka missä on kirjallisuustuotteita lainattavaksi, mutta myös paikalla luettavakasi, sitä varten siellä on paikkoja missä voi rauhassa keskittyä tuotteiden tutkimisen.Monet koululaiset tekevät kirjastossa myös läksyjään tai opiskelevat tentteihin. Kirjastossa on myös nettipäätteitä, koska myös media on astunut kirjaston elämään. Kirjastossa voi käydä kaiken ikäiset ja näköiset ihmiset.

Siellä ei kuitenkaan pitäisi esiintyä esim. päihtyneenä, meluten tai vaarantamalla muiden kirjaston asiakkaiden turvallisuutta. Nuorten leikkimieliset kirmailut eivät kuulu kirjastoon. Kuten kovaääninen meluaminen tai mopoilla pääovien edessä keulittaminenkaan. Kirjasto ei myöskään ole nuorisotalo.

Varsinkin Turengin kirjasto-liikuntahallilla käy päivittäin hyvin paljon ihmisiä ja heidän liikkuvuutensa pitää olla turvattu. Kirjasto-liikuntarakennuksessa on nykyään myös oma ammattitaitoinen vahtimestari, joka valvoo auttaa ohjeistaa ja opastaa, mutta myös hoitaa järjestyksen säilymistä.Hän myös järjestelee tiloja tilaisuuksiin, sekä etsii kadonneita tavaroita, valvoo tarkastuksin kuntosalin käyttöä jne. jne.

Kirjastossa ja aulassakin on myös jouduttu viime kuukausina hyvin usein puuttumaan nuorison käyttäytymiseen. Yleensä tilanne on ollut sellainen, että isompi ryhmä on aiheuttanut meluten tms. järjestyshäiriötä. Tällöin on myös vahtimestari perustellut antamansa poistumiskehoituksen. Yleensä puhuttelu on riittänyt ja tilanne on rauhoittunut.
Yksittäisistä nuorista ei yleensä ole ollut mitään ongelmaa, leiveilmiöt korostuvat selvästi isommissa ryhmissä liikkuvista nuorista. Lähinnä ongelmia näyttäisi syntyvän ajattelemattomuudesta. Ei koeta oman ryhmän käyttäytymismallia häiritseväksi.

Janakkalan Kunnan tai seurakunnan olisi ehkä syytä päivittää nuorisotilojaan nykypäivä tarvetta vastaaviksi, jotta nuorilla olisi paikka minne mennä kaveeraamaan koulupäivän jälkeen. Aukioloaika Kaksi kertaa viikossa on aivan selvästi liian vähän.

Vanhemmilta toivottaisiin huomiota siitä missä lapsi viettää aikaansa koulun jälkeen. Myös päihteiden sekä tupakankäytön valvontaan olisi syytä kiinnittää huomiota. Tupakoinnista on tullut selvästi jo tapa ihan kouluikäisten keskuudessa, tämä on tullut selvästi havaittua. Siihen kannattaisi ihan kotona alkaa puuttua keskustelemalla.
Lapsestaan välittäminen on myös rajojen luomista.

Äänestä
  • On vaikeeta kehua itseään ihan lyhyesti =)

    Äänestä

  • Ihan lyhyesti, hah kirjoitti:

    On vaikeeta kehua itseään ihan lyhyesti =)

    Alcyon kirjoittaa pelkkää asiaa. Kirjaston vahtimestari hoitaa hommansa kunnialla.
    Ikävää on se, että nuorisosta löytyy tuo "paskaperse" joukko joka rellestää ja remuaa mistään piittaamattomasti.
    Onneksi tuo joukko edustaa vain pientä osaa nuorisostamme, suurinosa on kuitenkin aivan hyvin käyttäytyviä nuoria.

    Äänestä

Tuossa ei ollut tippaakaan liikaa kehua, tuo vaksi hoitaa hyvin siellä hommansa, kunnon vahtimestaria on tarvittu jo kauan.

Heittele vaksi ulos vaan kaikki kusipäät jotka ei sääntöjä noudata. Ei tuo talo todellakaan mikään nuorisoseurantalo ole.
Ja mopojanttereille vaan suoraan poliisikyytiä. Älytöntä on ollut pitkin syksyä tuo rällästäminen. Ei uskaltanu lasten kanssa pihalle kävellä.

Äänestä

"Janakkalan Kunnan tai seurakunnan olisi ehkä syytä päivittää nuorisotilojaan nykypäivä tarvetta vastaaviksi, jotta nuorilla olisi paikka minne mennä kaveeraamaan koulupäivän jälkeen."

-Kyllä, EHKÄ saattaa olla jopa pikkaisen lievä sana.

"miltä tuntuisi olla nuori turengissa??"

-Varmaan melko samalta kuin esim. tervakoskella. Eihän näissä kummissakaan kylissä ole nuorisolle koskaan mitään järjestetty. Nuorempana kun itse asuin vielä tervakoskella, pistettiin itse sählyjengiä ja futisjengiä kasaan, että oli edes muutaman kerran viikossa jotain järkitouhua. Kuntaa ei nuoret kiinnosta, se on nähty. Hommataan marmori/graniittihidasteita risteykset täyteen, mutta nuorisolle ei saada mitään järjellistä ohjelmaa järjestettyä.

Sitten ihmetellään, kun ne "tekevät pahojaan". Voisikohan tuo "pahanteko" olla merkki siitä, ettei nuorison ole hyvä olla?

Kysyin itse vuosia sitten kunnalta, josko tervakosken teollisussalueelta olisi ollut mahdollista vaikka vuokrata halli (halleja oli silloin AINAKIN 3 tyhjillään, yksi näistä jopa useamman vuoden), johon olisi saanut sählykentän pystyyn.. ja jos ylimääräistä tilaa olisi ollut, niin vähän limpparia ja karkkia myyntiin siinä sivussa, niin olisi nuorisolle ollut joku paikka mihin porukalla tulla.. ja olisi joku toinen vaihtoehto sen (paljon puhutun) pahanteon rinnalle. Kaukalo olisi ollut valmiina, sekä sählymaalit.

Tästä asiasta keskustelin kolmen-neljän eri "päättäjän" kanssa, eikä se kuulemma tulisi olemaan mahdollista. "Kunnalla ei ole varaa tällaisiin yksittäisiin...", "Kunnalla on niin paljon muitakin investointeja..", jne jne blaah blaah blaah. Kannattais ehkä investoida siihen NUORISOON, eikä itkeä jälkikäteen, kun kylien nuorisosta 80% on tekemässä pahojaan, tai muuten touhuamassa jotain epämääräisyyksiä kouluajan ulkopuolella.

En yhtään ihmettele että molemmissa pikkukylissä osa nuorisosta turruttaa itseään päihteillä, kun ei näille mitään järkevääkään ole tänne järjestetty. On mukavampi olla ajattelematta mitään, kuin mietiskellä omaa olemassaolonsa kurjuuttaan päivästä toiseen.

Pitäisikö nuorison vaan käydä koulua ja istua vapaa-ajat isin ja äitin kanssa kotona katselemassa murtomaahiihtoa ja napakymppiä ammattikouluikään
asti?

Niinkö sitä "ennen vanhaan" tehtiin?

Ainoa asia mitä tervakosken nuorison eteen on tehty viimeisen (vähintään) 17 vuoden aikana, on skeittiramppi. -Ja senkin jätkät rakensivat ihan itse, ilman kuntaa tai kunnan rahoitusta.

Kunta ei herää siihen, että nykyinen nuoriso on pääosin tulevia kuntalaisia. Tai olisi ainakin ollut, jos asiat olisivat olleet edes pikkuisen erilailla.

Kuka kumma haluaa synnyttää lapsensa tällaiseen kuntaan, jossa nuorista ei välitetä pisaraakaan? En yhtään ihmettele, että lähtevä liikenne janakkalasta poispäin moninkertaistuu vuosi vuodelta. Tulijoita näyttää kyllä olevan, kun eivät tiedä minkälaiseen sisäänpäin lämpiävään paahtimeen ovat tulossa.

Suurin osa nykyisistä nuorista, sekä niistä vähän vanhemmistakin nuorista on ihan mukavaa ja fiksua porukkaa, mutta turhautuneina ja ehkä osin protestiksikin tekevät sitten suutuspäissään näitä ylilyöntejä. Niinkuin nyt notkuvat vaikka S-Marketin edessä, joka on ihan "kauheaa ja ongelmallista" käytöstä. Kaikki ovat olleet nuoria joskus, ja jokaiselle tapahtuu ylilyöntejä..niin nuorille kuin vanhemmillekkin.

jatkuu..

Äänestä
  • ...Sivusta seuranneena voin kertoa sellaisen faktan, että kun nämä 30 vuotta paperitehtaalla työskennelleet henkilöt viettävät vapaa-aikaa tai lomaa, niin suurimalla osalla näistä duunareista se vapaa-aika menee kännätessä. Sanokaa mun sanoneen! -Vapaiden alettua syöksytään kiireellä wanhaan mestariin tai torppaan, tintataan pää täyteen ja alkuillasta horjutaan kotiin kotiviinisammioita kohti. Sitten lyödään omille muksuille kolme-neljäkymppiä kouraan, että häipyvät silmistä vapaiden ajaksi. Täten saa itse keskittyä siihen olennaiseen, eli kännäämiseen.

    Mitä te oletatte että nuoriso tässä vaiheessa tekee?

    Näin tämä homma on edistynyt (ainakin tervakoskella) jo 20-30 vuotta. Tai siis oikeastaan tervakoskella ei mikään ole edistynyt minnekkään viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen. Siisti pikkukylähän tuo on, ei siinä mitään.. mutta sopisi lähinnä näitten duunareitten tarpeisiin, ei nuorison eikä lapsien. Paperitehdas, baari ja kauppa.. siinähän ne avut ovat joiden avulla keskiverto tervakoskelainen duunarijamppa selviytyy peruskoulun jälkeen eläkeikään asti.

    Mutta kertokaahan minulle mitä muuta kylässä on nuorisolle, kuin skeittiramppi? Älkääkä sanoko että joku nuorisotila mikä on kahtena päivänä viikossa auki.

    Tehkää aikuiset ihmiset asialle jotain, ennenkuin tervakosken kylä on täynnä elämäänsä kyllästyneitä eläkeläisiä, eikä lainkaan nuoria. Nykyisellä tavalla janakkalan kunta (tai ainakin tervakoski ja turenki) tulee olemaan täynnä vihaisia nuoria, tai sitten se tyhjenee nykyisestä nuorisosta kokonaan.

    Tuskin ne nuoret vapaaehtoisesti änkevät itsensä kirjastoon tai kauppaan, jos heille joku muukin mahdollisuus/paikka olisi tarjolla. Jos nuoriso oireilee, on syy mitä todennäköisemmin vanhemmissa tai päättäjissä..harvemmin perustava syy on nuoren omassa päässä.

    Nykyisellä linjauksella ainakin tervakoski on tuhoon tuomittu pikkukylä.

    Nyt sählykerhoa, kalastusseuraa, luontokerhoa tai vaikka veistokoulua kehitteille, ennenkuin on liian myöhäistä.

    Ja Hyvää Joulua kaikille, etenkin oman kotikyläni nykyiselle nuorisolle!


    t: Entinen Tervakoskelainen, itsekin aikoinaan nuori.

    Äänestä

  • ex-tervakoskelainen kirjoitti:

    ...Sivusta seuranneena voin kertoa sellaisen faktan, että kun nämä 30 vuotta paperitehtaalla työskennelleet henkilöt viettävät vapaa-aikaa tai lomaa, niin suurimalla osalla näistä duunareista se vapaa-aika menee kännätessä. Sanokaa mun sanoneen! -Vapaiden alettua syöksytään kiireellä wanhaan mestariin tai torppaan, tintataan pää täyteen ja alkuillasta horjutaan kotiin kotiviinisammioita kohti. Sitten lyödään omille muksuille kolme-neljäkymppiä kouraan, että häipyvät silmistä vapaiden ajaksi. Täten saa itse keskittyä siihen olennaiseen, eli kännäämiseen.

    Mitä te oletatte että nuoriso tässä vaiheessa tekee?

    Näin tämä homma on edistynyt (ainakin tervakoskella) jo 20-30 vuotta. Tai siis oikeastaan tervakoskella ei mikään ole edistynyt minnekkään viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen. Siisti pikkukylähän tuo on, ei siinä mitään.. mutta sopisi lähinnä näitten duunareitten tarpeisiin, ei nuorison eikä lapsien. Paperitehdas, baari ja kauppa.. siinähän ne avut ovat joiden avulla keskiverto tervakoskelainen duunarijamppa selviytyy peruskoulun jälkeen eläkeikään asti.

    Mutta kertokaahan minulle mitä muuta kylässä on nuorisolle, kuin skeittiramppi? Älkääkä sanoko että joku nuorisotila mikä on kahtena päivänä viikossa auki.

    Tehkää aikuiset ihmiset asialle jotain, ennenkuin tervakosken kylä on täynnä elämäänsä kyllästyneitä eläkeläisiä, eikä lainkaan nuoria. Nykyisellä tavalla janakkalan kunta (tai ainakin tervakoski ja turenki) tulee olemaan täynnä vihaisia nuoria, tai sitten se tyhjenee nykyisestä nuorisosta kokonaan.

    Tuskin ne nuoret vapaaehtoisesti änkevät itsensä kirjastoon tai kauppaan, jos heille joku muukin mahdollisuus/paikka olisi tarjolla. Jos nuoriso oireilee, on syy mitä todennäköisemmin vanhemmissa tai päättäjissä..harvemmin perustava syy on nuoren omassa päässä.

    Nykyisellä linjauksella ainakin tervakoski on tuhoon tuomittu pikkukylä.

    Nyt sählykerhoa, kalastusseuraa, luontokerhoa tai vaikka veistokoulua kehitteille, ennenkuin on liian myöhäistä.

    Ja Hyvää Joulua kaikille, etenkin oman kotikyläni nykyiselle nuorisolle!


    t: Entinen Tervakoskelainen, itsekin aikoinaan nuori.

    sopii pällin tulla tarkastaaa kuinka paljon tervakoskelaisia on tossa kakkapaperitehtaassa .. tollasta on ollut ehkä 70 luvulla.. kenties sun spurgu vanhemmat itse?? siel ei kyl tätä nykyä ole töissä Paikallisia reippaasti alkoholia käyttäviä kenellä on teini ikäisiä lapsia .. Pahimmat kakarat taitaa olla tätä nykyä varatiestä ja tammirannasta.. ja paikalliset ketä on siellä ollu töissä 30 v nii yhden käden sormiin mahtuu ne jolla on teini ikäsiä lapsia.

    Äänestä

Tiedoksi "Kolmen äidille" ja muillekin vanhemmille: asiallisesti käyttäytyviä nuoria ei ajeta mistään pois. Jos lapsiasi on pyydetty poistumaan jostain, he ovat käyttäytyneet huonosti. Se on niin yksinkertaista.

Lapset varmasti hyvin uskottavasti kertovat hyväuskoisille vanhemmilleen murheellisia tarinoita siitä, miten kaikki ovat ilkeitä heille ja "joka paikasta ajetaan pois". Vastuullinen vanhempi ottaa selvää, mitä oikeasti on tapahtunut, ja selittää nuorelle, mitä tämä oli tehnyt tilanteessa väärin.

Ihmettelen myös tätä iänikuista itkuvirttä siitä, että nuorilla "ei ole paikkaa minne mennä". Kotona varmaan saa olla ja kavereitakin kutsua kylään, jos osaa käyttäytyä. Taitaa vaan olla niin, että vanhemmat eivät itsekään kestä lastensa seuraa, joten on helpompi lähettää mölyävät, kiroilevat, kaiken mahdollisen hajottavat, tupakoivat ja lattialle räkivät nuoret kauppojen henkilökunnan huoleksi.

Äänestä
  • väsynyt aikuinen, lopeta toi juopottelu ettei tarvitse syyllistää lapsia saadaksesi pönkittää parempaa itsetuntoa moisella älyvapaalla kirjotuksella.

    Äänestä

Joo, aika harva sitä nuorena jaksaa istua kotona, vaikka kutsuisi kavereita kyläänkin niin pakko sitä on päästä jossain muuallakin sosialisoimaan.

Jossain nuorisotilassa hommassa olisi sentään jotain järjestäytymistä, nykyisin ainoa vaihtoehto on mennä keskustaan jonnekin seinänviereen notkumaan niihin porukoihin joissa päihteitä vedetään alkoholista alkaen paljon rankempiin aineisiin asti.

Olisi varmaan oma elämänikin ollut helkkarin erilainen jos nuorena ainoa mahdollisuus olisi ollut notkua niiden kylän rappionuorten kanssa ja päihteistä olisi tullut rutiinia.

Jotenkin outoa että kunnalla on kyllä rahaa kaiken maailman holiday-tapahtumiin ja tolkuttomiin palkkoihin ylemmille johtohenkilöille, ja pensaiden hoitoon pitkin lääniä, mutta annahan olla jos pitäisi kuluttaa pari tonnia kuussa nuorisoon niin että ne pysyisivät paikkakunnalla tulevaisuudessa ja kehittyisivät suht tasapainoisesti niin ei mitään saumaa.

Äänestä

Turenki tarvii oman ABC:n tai Mäkkärin :D
Näähän on tunnetusti sellaisia paikkoja joissa nuoret viihtyy. Ja mites ois elokuvatetatteri tai pelihalli nettikahvilalla? Yrittämään vaan jos kunta ei voi venyä.. Ideat on ilmasii.

Kannattais herätellä se vanha idea lätkähallista uudessa muodossa monitoimihalliksi, jossa olis tilaa kaikille.

Äänestä

Ennen oli lähes loputtomasti tiloja auki nuorillekin, kuntaa, seurakuntaa, kaiken maailman seuroja, urheilujuttuja, jne. Nykyään missään ei saa olla ellei osta 20 eurolla jotain härpäkettä.

Äänestä

On kyllä ihmeellistä miksi Janakkalan Kunta ei käytä mahdollisuuttaan työllistämiseen juuri esim. tällä nuorisotalotoiminnalla. Varmasti löytyy työttömänäkin olevia ihan koulutettuja ihmisiä joita tuollainen työ kiinnostaisi. Miksi tällaisen asian suhten ollaan passiivisia. Nytkin Kunta palkaa liudan lähoitajia. Mihin unohtuu todellinen nuoristoyö ja tulevat veromaksajat? Todella outoa kuntapolitiikan hoitoa. Tässähän olisi mahdollisuus vaikka millaiseen kehitykseen. Järkevällä nuorisopolitiikaalla turvataan kunnan vetovoimaa!

Lisäksi Kunnassa on vallalla ajatus siitä, että ostopalvelut ovat edullisempi vaihtoehto kunnan omien työntekijöiden käyttämiselle. Tämä on selvää virheajattelua. Voihan se ensimmäisen vuoden olla edullisempaa, mutta pitkässä juoksussa kunta häviää, koska aina kun löytyy tarvetta hinnan korotuksille, yksityinen sektori korottaa niitä heti, mutta ei koskaan laske.

Ainoa oikea järkevä tie on kestävän kehityksen periaate, jossa Kuntaan palkataan omat työntekijät omille palkkalistoille ja koulutetaan heitä itse. Kun heille luodaan pysyvä työsuhde, saadaan myös pysyvyyttä kunnassa työskentelyyn ja asumiseen sekä palveluiden säilymiseen. Ostopalveluperiaate kuljettaa veroeurot naapurikuntien hyödyksi ja kuntalaisille jää nettomaksjan osa sekä joka sopimuskauden uudelleen neuvottelut, eli byrokratiakin lisääntyy.

Janakkalan Kunnassa olisi todellista kasvupotentiaalia, mutta täällä kiskotaan rikkinäistä nuottaa silliparvessa.

Uusia asuinalueita tehdään vaikka vanhoja voisi kasvattaa ja yhtenäistää luomalla tiiviimpi ja vetovoimaisempi infrastruktuuri. Rakentamista pitäisi pyrkiä keskittämään Turenki-Leppäkoski-Tervakoski linjan keskialueille. Miksi esim 130 tietä ei hyödynnetä?? Noihin maisemiin sopisi vaikka pikkulähiöitä.
Umpeen ei tietystikkää voi eikä kannata rakentaa, mutta tilaa varmasti olisi alueiden järkevään yhdistämiseen.
Kaikenlaiset kuntaliitokset voi heittää romukoppaan jos voidaan rakentaa vaurasta kuntaa näinkin laajasti mitä Janakkala kuntana on.

J.

Äänestä

höpisee yksinään. Onko tylsää vai?

Äänestä

No oothaa siekii täällä :D

Äänestä

Oletko kolmen äiti tehnyt mitään muuta asian hyväksi kuin itkenyt asiasta täällä. Muutama vinkki miten voit alkaa toimia. Kävele nuorisotoimistoon ja esitä että nuorille tarvitaan tilaa ja lupaudu yhdeksi vapaaehtoiseksi. Sitten voit olla yhteydessä koulutuslautakuntaan ja ehdottaa itseäsi jonkun koulun johtokuntaan ja alkaa ajaa asiaa sitä kautta. Voit myös ottaa yhteyttä seurakunnan nuorisotyöntekijöihin ja ehdottaa nuorisokahvilaa ja sinnekin ilmoittaudut vapaaehtoiseksi. Sitten voit mennä lastesi luokkien vanhempain iltoihin ja ehdottaa nuorisokahvilaa ja kerätä homman taakse nimiä ja ennenkaikkea vapaaehtoisia.

Tai sitten voit jatkaa itkemistä täällä kuten kunnon sosialistin tuleekin tehdä. On se meinaan kumma kun itse olen löytänyt Turengista harrastuksia ja tekemistä reilun 30 vuoden ajan. Sekä järjestänyt niitä muille. Ilman että on pitänyt seisoskella kirjaston oven vieressä sylkemässä kuvioita pihalaatoille.

Äänestä

Ei Turengissa oo mitään, isoa torinlaitaa tai muuta, ärrän ja kookaupan kulma on ainoo paikka mihkä porukka kehtaa tulla hengailee, kun siihen vuosikerta-amikset jää autoineen iltasin. Paskakylä mikä paskakylä, lukion ja intin jälkee kauas pois.

Nuorille turha valittaa kuitenkaa, ei täs kyläs oo paikkaa mihkä lähtee "pahennustaherättämästä". Kylä ja koko kunta on niin pieni suhteellisesti. Tottakai käyttäytymises pitää olla roti, mut tääl vaan kotihiiri tuntee olonsa mielekkääks. Asuminen on jees, kaikki on lähellä, mut yleisesti liiankin lähellä, jos miettii että nuorella on tarve päästä virikkeitä etsimään nii mihkä niitä lähtee ku kaverit on samas jumis ja yläasteporukka notkuu kaupan nurkalla mopopoikii ihailemas.

Joku mäkkäri tai abc, paikka joka ois myöhää auki ja sellane jossa jaksettais nuoria katella eikä isojenkaupunkien mallii heitetä kasin jälkee ulos. Toisaalta, mihin mitään uutta enää voi keskustaan rakentaa? Sekin on täynnä vanhoja liikkeitä, jotka varmasti palvelevat "mummokuntaa". Aikalailla kiukaalle voi kaiken toivon heittää, jos vanhemmat eivät voi lapsiaan kotona pitää aktivoituneina.

Äänestä

" Kun menet kirjastoon olet väärässä paikassa, pelotat lapsia ja mummoja. Kun hengaat kylillä olet hulttio, kamala rikollinen vähintäänkin. Kun menet kauppaan myyjät häätävät sinut pois, sillä tulit kuitenkin vain varastamaan jotain "

Kokemuksen mukaan tämä on juuri niin kuin asiat ovat!

Äänestä

Mikä tilanne on tällä hetkellä, kun vaalitkin ovat nurkan takana?

Äänestä

kyseisessä kaupassa vanhempi kassa oli törkeä, kehtasi vaatia 2 e, tyttärellensä autonavaimien nostosta, olin tarkoituksella jättänyt seuraavaa kauppareissua varten 2 e, että saan haettua kaupasta vielä 2 maitopurkkia, vaihdoin kauppaa niin olen saanut käyttää rahani omiin ostoksiini.

Äänestä

No ainakin Tohvelan puistossa nuoret sotkevat ja rikkovat paikkoja. Vanhusten päälle on käyty ja yksi pappa joutui lähtemään tikkaukseen, silmälasit menivät käyttökelvottomiksi. Juostaan viereisten talojen parkkipaikoilla autojen välistä ja tullaan ja rappukäytävää maleksimaan. N. 12-14 vuotiaat polttavat puistossa tupakkia ihan meidän kaikkien aikuisten silmien alla. Siellä pussaillaan, huudetaan V...a ja muita yleisiä kirosanoja, räitään sekä levitellään roskia. Kyllä minua hävettäisi jos olisin nuori ja en ymmärtäisi, että kaikki mitä teen on nähtävissä suoraan kerrostalojen ikkunoista. Olenkin kuvannut videota, joten kun hermot menee siihen touhuun lopullisesti, niin julkaisen ihan varmasti. Siinä voi sitten pikku Tiinan ja Jarkon ja Pasin jne. vanhemmat olla ylpeitä omasta 12 vuotiaastaan.

Äänestä
  • haista p4ska ämmä

    Äänestä

  • haista p4sk4 vit0n h0ora

    Äänestä

on the round vaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kolmen äiti kirjoitti:

Miltä tuntuisi olla nuori Turengissa?

Ei ole paikkaa minne mennä, joka paikassa törmää vihaisiin ihmisiin ja hätistellään pois.

Kun menet kirjastoon olet väärässä paikassa, pelotat lapsia ja mummoja. Kun hengaat kylillä olet hulttio, kamala rikollinen vähintäänkin. Kun menet kauppaan myyjät häätävät sinut pois, sillä tulit kuitenkin vain varastamaan jotain =(

Toivosin että muistaisimme kohdella myös nuoria asiallisesti, nuoruus on vaikeaa aikaa muutenkin eikä se varmaan helpota että häädetään paikasta kuin paikasta pois häiritsemästä.

Olehan itsekin ollut joskus nuori. Mieti miten halusit että sinua kohdellaan! Varsinkin Turengin K supermarketissa kohdellaan nuoria välillä erittäin törkeästi. Toivottavasti muistatte että he ovat jonain päivänä "parantuneet" nuoruudestaan, ja mahdollisia tulevia asiakkaita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu