Haiseeko omakehu

Nittaminax

ja jos ei haise niin miksei ja päinvastoin. Nyt kaikki kehumaan itseään tai puolisoaan tai ketä vain.

50

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässäpä Suomalaisen kehut:

      "Hovivioikeus piti tuomiossaan selvänä, että Hirvisaari on ymmärtänyt, että "Kikkarapäälle kuonoon"
      On heidän kannaltaan vahingollista Muslimeja kohtaan."
      Hänen kannaltaan ei.
      Pikkuisen tuli Hirvisaarelle "ylinopeussakkoverot"
      H.

    • demeter

      Ai kehuja ? Mua on niin paljon haukuttu kehumisesta, että olen oppinut pitämään suuni. Vaan jos nyt rohkenis. Aloitetaan aloittajasta. Minusta nitta on omavoimainen tyyppi, joka ei tee itseään tykö kenellekään. Sitäpaitsi hän osaa pistää häiriköt ruotuun. Voisin äänestää pressaksi, jos olisi ehdolla..))

      Puolisoa en kehu. Veli on sanonut, että se hullu on, joka muijaansa kehuu.
      Jospa sama pätee ukkoonkin.

      Itseänikään en kehu - jos joskus yritän, heti rupee yliminä todistelemaan, että kaikki on suhteellista, mikäs luulet olevas..))

      • Apuuuuvaaa! Nyt meikäläinen ihan punastu tai ainakin hämmentyi. :)) En mää nyt noin mahtava ole, et pressaksi. Mutta kiitos kuitenkin sanoistasi.
        Ps. ja nyt ainakin olet kehumisen arvoinen ku uskalsit julkisesti meikäläistä kehua. Kohta torakat hyökkää kimppuun noin julkisesta sanomasta. :)

        Kohta on jotain murkinaa syötävä ja olin jo äsken sulkemassa konetta kunnes näin viestisi. :D

      • demeter
        Nittaminax kirjoitti:

        Apuuuuvaaa! Nyt meikäläinen ihan punastu tai ainakin hämmentyi. :)) En mää nyt noin mahtava ole, et pressaksi. Mutta kiitos kuitenkin sanoistasi.
        Ps. ja nyt ainakin olet kehumisen arvoinen ku uskalsit julkisesti meikäläistä kehua. Kohta torakat hyökkää kimppuun noin julkisesta sanomasta. :)

        Kohta on jotain murkinaa syötävä ja olin jo äsken sulkemassa konetta kunnes näin viestisi. :D

        Heh, pidä hyvänäs vaan (nitta). Ylisanoja en käytä ja jos tästä sanktio tulee, niin siitä vaan... Aika helposti täällä taidetaan sijoittaa kirjoittaja jonkun leiriin. Ihan samalla tavalla kuin joku ajetaan paitsioon miinustamalla tai osoittamalla ovea ihan suoraan...

    • .

      Olen älyttömän älykäs, sanomattoman sanallinen, aikaaseuraava aikuinen.
      Empatioin eläväisiä, rakastan riemua, viihdyn vaatimattomastikin.
      Uteliaisuus uuteen uurtaa uraani, lapsenomainen lutuisuuden liuska liukenee luonani loputtomasti.

      Puolisoni puolestaan pitää paikkaansa parhaana puolisona päällä pallomme.

    • k/k

      Koska minulla on niin hyvin käyttäytyviä ja hurmaavan kauniita ja suunnattoman älykkäitä ystäviä niin he eivät kertakaikkiaan voi kehua minua.
      siksi sanonkin että minä jos suutun niin minua ei pelkää kukaan

      • suvenkorento*

        Oletpas mainio suuttuja :-).

      • suvenkorento* kirjoitti:

        Oletpas mainio suuttuja :-).

        Ässänä taskus on uhkaus alkaa laulamaan

      • saimander*
        suvenkorento* kirjoitti:

        Oletpas mainio suuttuja :-).

        Piti kehua minäkin, mutta nyt vain moitin. Haukun tätä Elisan mobiililaajakaistaa. Se on kuin entisen muijan auton vilkku "toimii, ei toimi, toimii ... ". Soneran tikku oli parempi, mutta nostivat etukäteen ilmoittamatta hinnan lähes kolminkertaiseksi. Sammutan nyt tämän romun tai heitän sen ikkunasta pihalle.

      • saimander* kirjoitti:

        Voi meitä onnettomia näitten nettitikkujemme armoilla. Ei anneta periksi!!

      • saimander* kirjoitti:

        Piti kehua minäkin, mutta nyt vain moitin. Haukun tätä Elisan mobiililaajakaistaa. Se on kuin entisen muijan auton vilkku "toimii, ei toimi, toimii ... ". Soneran tikku oli parempi, mutta nostivat etukäteen ilmoittamatta hinnan lähes kolminkertaiseksi. Sammutan nyt tämän romun tai heitän sen ikkunasta pihalle.

        saimander

        Ehditkö jo? Sitä älä tee, please ;-D

        Mulla tikku toimi muutaman päivän, onneksi rupesi ajoissa pätkimään niin etten ehtinyt tehdä sopimusta. Kiinteä sen olla pitää näillä mailla. Hmmm... mistäs nyt olikaan puhe?

      • saimaantaka kirjoitti:

        saimander

        Ehditkö jo? Sitä älä tee, please ;-D

        Mulla tikku toimi muutaman päivän, onneksi rupesi ajoissa pätkimään niin etten ehtinyt tehdä sopimusta. Kiinteä sen olla pitää näillä mailla. Hmmm... mistäs nyt olikaan puhe?

        En vielä heittänyt, koska duuni sillä oli vähän kesken. Kirjanpitorästejä olin tekemässä, joten aineisto on sopivasti esillä. Soneran tikun kuukausihinta oli alvineen vajaat 13 euroa, mutta viimeisessä laskussa yllättäen noin 37 e. Asiaan paremmin paneutumatta sanoin välittömästi sen irti.

        Mutta omakehustahan oli puhe. Totta kai minäkin itseni kehun, sillä eihän kukaan muu sitä kuitenkaan tee.

      • demeter
        saimander kirjoitti:

        "Tikusta asiaa". Minun saunalahden mobiililaajakaista toimii nykyisin hyvin. Alkuun tökki, mutta enää en moiti. Tuo sivun ylälaidassa selvitetty ilmiö tuli kyllä ikävänä yllätyksenä, mutta jos bannaus taas tulee päälle, voihan tästä kirjoittelusta pitää "lomaakin". Tikusta on minulle vielä se etu, että kun liikun eri paikkakunnilla, tikku on helppo ottaa mukaan.

      • Pirre*
        demeter kirjoitti:

        Tekniikka hoitaa ilm. adiktioni, eilisestä lähtien tässä meikäläinenkin on ollut bannissa. :)

      • Pirre* kirjoitti:

        Tekniikka hoitaa ilm. adiktioni, eilisestä lähtien tässä meikäläinenkin on ollut bannissa. :)

        Voi ei, bannataanko täällä ihan oikeasti? Varmaan olen seuraavana listalla. Mutta eisemitä, pidetään sitten "lomaa" ja onhan tässä tottavie muutakin tekemistä. Just luin sähköpostini ja sieltä tuli hommia lisää.

        Minä olen kehumisen ihan unohtanut. Tässä tulee:

        Mulla on niin kivat kaverit että sen parempia ei ole kellään!!! Heille terkut. Kotiväkikin on kuin suoraan amerikkalaisesta perhe-elokuvasta...

        Itseäni en uskalla kehua kun kotona hyväksi opetettiin että "omakehu haisoo". Siinä olen hyvä että osaan sopeutua joukkoon kuin joukkoon. Hymytytöksi tuolla harkoissa kehhuuvat - kun tanssiminen(kin) on niin mukavaa niin mikäs siinä on iloinen ollessa.

      • demeter
        Pirre* kirjoitti:

        Tekniikka hoitaa ilm. adiktioni, eilisestä lähtien tässä meikäläinenkin on ollut bannissa. :)

        Mulle tuli taas eilen bannaus päälle. Katkaisin yhteyden ja tulin uudelleen palstalle, ja bannit olivat häipyneet. Ihan tuosta saunalahden tiedotteesta päättelin, että se vois auttaa...

      • demeter kirjoitti:

        "Tikusta asiaa". Minun saunalahden mobiililaajakaista toimii nykyisin hyvin. Alkuun tökki, mutta enää en moiti. Tuo sivun ylälaidassa selvitetty ilmiö tuli kyllä ikävänä yllätyksenä, mutta jos bannaus taas tulee päälle, voihan tästä kirjoittelusta pitää "lomaakin". Tikusta on minulle vielä se etu, että kun liikun eri paikkakunnilla, tikku on helppo ottaa mukaan.

        Tikusta asiaa sanoit. Tämä viesti on tikun testi. Yritin eilen kirjoittaa palstalle, mutta viesti ei lähtenyt. Elisan sivulta selvisi, että minulla on Saunalahden julkinen IP-osoite, ja kokeilen nyt onko se estolistalla. Muuten tulen jokseenkin tyydyttävästi toimeen tällä tikulla, mutta hermot ovat toisinaan kovilla.

        Lähtihän se, mutta tahmea tämä nettiyhteys on. Taidan kuitenkin ottaa sen langallisen laajakaistan takaisin.

    • meeriamanda

      En minäkään oo täydellinen, multa puuttuu heikkoudet. :)))

    • maarina1

      Voi hyvänen aika, jos tästä vielä naine paranee, se on pilalla...

      • saimander*

        Sama käsitys sinusta on minullakin, vaikka jäin miettimään, että sanoitko maine vai nainen. Mutta eihän yksi kirjain asiaa muuta.

    • Mussa on vain yksi huono puoli: olen aivan liian vaatimaton.

      • "Rahikainen"

        Sama vika, sanoi Rahikainen. Mutta pidämmehän puoliamme ja lippu korkealla.
        Din anspråklöshet gör dej vacker.

        Kaverisi saimander

      • Minusta taas ei etsimälläkään löydy vikaa vikaa vikaa vikaa ...

    • Leveälahti

      Mä oon meiltä ja muut on mun krannista.

      • Nuin sanoo mun ukkonikin paitsi mulle. Siin sais isäntä muuten kyytiä.

    • tii-na-...

      mää oon vaan niin maailman paras vaimo äiti ja mummu mun mies on niin nuorekas ihana ja älykäs ja muutenkin mun perhe ja suku on ykkösluokkaa.

    • naurava nainen^^'´´

      Osaan hymyillä sisäänpäin, joskus jopa nauraakin.

    • nuhteeton..

      Minussa olisi paljonkin kehumista, toiset eivät sitä huomaa, vaatimattomana annan asian olla.
      Multa puuttuu lähes kokonaan viat, ukossani niitä on sitten muillekin jakaa.

      • .ämn'äikp.

        Minä puolestani osasin valita mitä parhaimman ukon itselleni.

    • Pirre*

      Olen ihmeen hyvä, lähes täydellinen...

      P.s. jo suuhunkin koski :)

    • Chaise Perce´

      Olenpa yksin tai seurassa, aina täällä haisee basga.

    • Ihania omakehuja teiltä löytyy, enkä näin ollen voi kehua omaa ylivertaisuuttani, koska muuten jäisitte minun loistoni varjoon. :DDD

      • Tase pappa

        Kivoja tyyppejä täällä lähes kaikki palstalaiset.
        Rakkauttahan sekin on, jos Tiilikiveä pienemmällä lyö.
        Tylsää se olisi, jos maailman kaikki immeiset olisi samaa mieltä joka asiasta.

        Omaa sädekehääni en viitsi tässä alkaa kiilloittamaan.
        Minulla on sitten Taivaassa aikaa sitä jynssätä kiiltävämmäksi.

    • En haise

      Huomattiinko tässä palstassa, että eräs aloitus on poistettu? Vielä eilen se oli siinä.
      Aloitus liittyy korppiin.

    • Parfyymiä

      Huomattiin, hyvä että poistivat. En minäkään haise, kuin parfyymideodorantille ja laadukkaalle hajuvedelle. Lisäksi suihkusaippualle, hammastahnalle, hiuskiinteelle ym, laittaudun päivittäin, en viihdy luonnonlapsena.

      • maikäläinen

        Kuka sen aloituksen takana oli?

    • Raikas haju

      En tuoksu millekään koska otan huomioon hajuallergiaa potevia.

    • Olet mauton ja hajut

      Unohdin vielä vartalovoiteen, sinä raikas haju olet hajuton, mauton, tuoksuton, kliinisen puhdas, minä taas käytän niin, että tuntuu aina ja kaikkialla.

    • ;)

      Olen kuin myrsky ja mylväys, kiidän kuin tuulispää.

      Joskus olen lempeä kuin silmät kiinni kehräävä kissa sille joka osaa silitellä.
      Ärsytettynä sähisen ja murisen. Raavinkin tarvittaessa.

      Peukalokin on oikeassa paikassaan, ei keskellä kämmentä.

      Syökin kuin lintu..

      • ,,,,,,,,,

        Lintu on suursyömäri. Syö enimmillään vuorokaudessa moninkertaisesti painonsa verran.

      • ;)
        ,,,,,,,,, kirjoitti:

        Lintu on suursyömäri. Syö enimmillään vuorokaudessa moninkertaisesti painonsa verran.

        Joo tiedän. No, en sentään itse syö niin paljon. Olen kuullut muutamien kehuvan olevansa niin pieniruokaisia kuin lintu ja ovat jopa suuttuneet kun mainitsin asian olevan toisinpäin.

        Onko väliä pitääkö kehut paikkansa vai ei?

      • ,,,,,,,,,,
        ;) kirjoitti:

        Joo tiedän. No, en sentään itse syö niin paljon. Olen kuullut muutamien kehuvan olevansa niin pieniruokaisia kuin lintu ja ovat jopa suuttuneet kun mainitsin asian olevan toisinpäin.

        Onko väliä pitääkö kehut paikkansa vai ei?

        Itsekehut on aina oikeita. :)

      • Paparatsi N:O Uuno.

    • Big Bang!

      Mitäpä tuota turhaan kehumaan itseään.
      Loistokkuuteni valaisee pimeimmänkin kolon ja viisauteni ei sovi kirjan kansiin.
      Älylläni voi leikata parran ja hyvyyteni lämmittää suloisemmin kuin rantasaunan löyly. (tuli mieleeni tuosta oikealla olevasta kylpylämainoksesta).
      Terveyteni tekee lääkärit työttömäksi ja geenini säästetään jalostamaan tulevia sukupolvia...

      Unenlahjani ovat kuin kissalla ja herääminen kuin peipolla.

      Öitä!
      Täydellisyys ottaa voimille. ;)

    • Kriittinen**

      Leikkimielinenkin itsekehu on kirjoittajan itsestään luoma kuva!

      • Yhäkin Big Bang

        Höpö, höpö! Tuohon et usko itsekään. Senkunhan vaan haluat piikitellä ja vihjailla. ;)

    • olen huippu

      Olen viisas mutta erehtyväinen. Kerran luulin olevani väärässä, mutta silloin erehdyin!

    • 1.1947

      Ihan pakko on myöntää, että tulee itseä tai asioitaan kehuttua välillä. Se on kuin liima. Mieheni välillä sanookin, ettei tarvi kehua. Huokaus.

      Yksi asia on, missä pitääkin hallita itsensä esille tuominen ja se on työnhaussa. Tietsikan kanssa on hyvä kelata ja korjailla hakemustaan. Viimeisessä hakemuksessa olikin aika rimpsu puoltavia tekijöitä. Itsetunto oli korkealla ja sainkin paikan.
      Se nyt on jo historiaa, mutta ylensi kummasti oloa. Voi keinussa muistella:)))

      Puolisoani kyllä kehun. Hän on tosi luotettava, harkitsevainen ja taloudellinen, pieni Roope Ankka. Säästöt ei ole niin isoja:) Tavallaan minua pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja niin pidän häntäkin. Hänen ei tarvitse naisten töitä tehdä. Minun taas ei miesten juttuja. Voin mennä omiin harrastuksiini jne. Yleensä hän kustantaa autot. Kaikkea ei kerrotakaan:)

      Elämälle kiitos, Jumalalle kans!

    • Mikä on kehu? Oma tai toisen.

      Olen muutamassa yhteydessä lausunut mielipiteenäni että tosiasian toteaminen muuttuu kehuksi kuulijan korvien välissä.

      Minun näkövinkkelistäni katsoen henkilö joka kertoo omaisuudekseen 10-miljoonaa euroa ei kehu.
      Vastaavasti, henkilö joka väittää tosissaan itseään rikkaaksi tonnin omaisuudella on kehuja.

      Oma esimerkkini.
      Vedin keväällä maasta 180kg. Joku, joka ymmärtää, voi pitää sitä 67-vuotisen ukon kehuna.
      Tai 10:n sarjat täyspitkiä leuanvetoja ilman potkimista.

      Minusta kehua olisi jos väittäisin itseäni vahvaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 597
      9587
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      13
      2415
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      195
      1636
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      22
      1371
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      980
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      917
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      824
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      822
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      41
      772
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      682
    Aihe