Moi!
Ajattelin kertoa elämästäni muutaman viime kuukauden takaa täällä, koska asiat todella vaivaavat mieltäni. Kirjoitan kahdessa osassa koska tämä on pitkä tarina.
Muutin syyskuun lopulla ystäväpariskunnan luokse maalle pääkaupunkiseudulta seuraavien syiden vuoksi:
- määräaikainen työsopimukseni päättyi
- olen aina halunnut asua maaseudulla
- ystäväni oli hinkunut minua asumaan heille jo parin kuukauden ajan
No, minäpä sitten irtisanoin vuokra-asuntoni ja muutin melkein kahden tunnin ajomatkan päähän edellisestä kodistani. Ystäväni olen tuntenut ammattikoulusta (2003) asti eli monta vuotta. Hän oli monesti puhelimessa hehkuttanut, että sieltä päin löytyy mulle varmasti töitä ja eikun, keskellä metsää koko paikka! Okei, tiesin että paikka on ihan maaseutua ja kaverini olikin sanonut että koska en omista autoa enkä ajokorttia, niin he kuskaavat minua sitten mihin tarvitseekin mennä. Alku sujui hyvin. Muutin sinne siis koirani kera.
Kaikki meni hyvin, maksoin "takuuvuokran", teimme vuokrasopimuksen isännän kanssa ja lähetin sossuun yms. että saan sitten tukia niiltä suunnilta kunnes saan töitä. Sovittiin isännän kanssa että maksan vuokran heti kun saan sossusta rahat, koska raha- ja paperiasiani menivät aivan sekaisin muuton vuoksi kun paikkakunta, sosiaalitoimisto, työkkäri yms. olivat kaikki uusia.
No, ensimmäinen riita tuli kahden viikon päästä muutosta. Ystäväni (siis tämä tyttö) tuli illalla myöhään töistä rättiväsyneenä ja koska alle vuoden ikäinen koirani oli tehnyt pissit yläkerran kokolattiamattoon (mikä piti kyllä repiä lattiasta jokatapauksessa lähiaikoina) tyttö sai kamalat raivarit. Haukkui minut ja koirani aivan pystyyn. Huutoa jatkui vartti ja sanoin sitten tytölle että joo, voisin mennä ulos koiran kanssa yöksi,mutta nyt on jo syyskuu ja toisenakin tuolla ei ole minkäänlaisia katuvaloja, ja on metsästyskausi, joten ei olis kiva jos tultais ammutuks. Tytön vastaus oli: "ihan sama, teidät vois molemmat ampua samantien!" Menin hämilleni koska tiesin että tällä isännällä on sängyn alla (laittomasti, nehän pitäisi olla kaapissa) erilaisia aseita koska harrastanut metsästystä.
No, jouduin menemään sit naapuriin yöksi koska en uskaltanut jäädä sinne. Tytön kommentti tähän oli "ethän sä sinne voi mennä, hanki omia kavereita." Menin silti.
Parin päivän päästä riita "sovittiin" mutta mä en sitä tietenkään unohtanut. En pitänyt enää tyttöä edes kaverina sen jälkeen ja katselin päivittäin netistä uusia vuokra-asuntoja enemmän kaupungista päin.
Heitteillepano
3
225
Vastaukset
- Nessi16
jatkuu....
Meni kaksi viikkoa ja tää pariskunta lähti sit toisen vanhemmille viikonloppuna, heidän piti olla siellä yksi yö. Lupasin hoitaa koirat (heillä oli myös koira). No, siivoilin, imuroin, pesin pyykkiä, ruokin koirat, kävin niiden kanssa lenkillä ym ym. koko päivän kun he olivat lähteneet. Illalla naapuri pyysi ystävällisesti kahville ja parille oluselle. Ajattelin tietty että voinhan mä siellä käydä, ei siinä mitään.
Ilta sitten meni melko myöhään, ja sen vuoksi olinkin käynyt katsomassa kaksi kertaa muutaman tunnin sisällä siellä "meidän" kotona että kaikki on hyvin. Ja olikin. Myöhään illalla sitten tää tyttö soittaa ja kysyy että miten menee, missä oon yms. Sanoin että oon hoitanut koirat ja kaikkea muutakin, oon naapurissa ja ilta vähän venähti, mutta kerroin rehellisesti että oon käynyt kurkkaamassa koirat ja kaikki ok.
Yhdenkö muistaakseni aikaan yöllä tää pariskunta sit on siellä pihassa autolla kun olin menossa kotiin.
Asuin siis näiden tyyppien ok-talon yläkerrassa.
Noh, molemmat aivan hiilenä ja että mä olen kuulemma valehtelija ja kaikkee. Siitä sitte riita syntyi. Isäntä soitti naapureille ihan itse ja sanoi että tulkaa hakemaan tää likka täältä. No, menin TAAS koiran kanssa naapuriin yöksi, mitä muutakaan, kun tuntuu että mua pidettiin jonain kodin hengettärenä siellä joka ei saa poistua piha-aidan toiselle puolen. Naapurit asuivat tien toisella puolen siis.
Seuraavana päivänä isäntä sit ilmoitti et "sul on maanantaihin asti aikaa lähteä täältä." Jaah. No eikai siinä sitten.
Selailin netistä heitteillepanon rangaistuksia, koska vuokrasopimus oli voimassa, olin maksanut takuuvuokran ja asunut alle kuukauden talossa. Heitteillepanosta voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta ja joutuu maksamaan korvauksia.
He ottivat multa avaimen jo la-iltana pois, joten mulla ei ollut mahdollisuuksia lähteä edes koiran kanssa lenkille ilman että tartti pelätä et pääsenkö takas sisään. Soittelin koko viikonlopun sit hätäkeskukseen ja ne siellä sanoi että heitteillepanon kohteena vielä kun, on ihminen jolla ei ole mahdollisuutta päästä ks. paikasta pois (ei, siellä ei bussit kulkenu, ja lähin kauppakin oli jossain 20min. ajomatkan päässä), niin siitä voi saada vieläkin vakavamman syytteen.
Maanantaita odotellessa sitten että sossujen linjat aukee yms. Isäntä ilmoittaa ma-aamuna että klo 13:sta on aikaa lähteä, ja alkoi kantamaan mun huonekaluja ja tavaroita piha-aidan toiselle puolen.
Ainiin, he vielä väittivät että olin uhannut tapolla silloin toisen riidan aikana. Tämä ei ollut totta.
Tyttöhän puhui ensimmäisessä riidassa jo mun ja koirani ampumisesta.
No, puin itseni ja koirani lämpimästi sitten ulosheittoa varten, ja odoteltiin n. tunti että siskoni ja hänen mies sekä poliisit tulevat. Tässä vaiheessa minulle oli jo luvattu kunnalta vuokra-asunto ja sossu luvannut maksaa sen sekä muuttokuljetuksen.
Isäntä oli lähtenyt töihin ku poliisit tuli, mutta kävivät jututtamassa tyttöä, jolla tietysti oli eri tarina kuin minulla.
Eivät mitään tietty voineet tehdäkään.
Nyt asun koirani kanssa turvallisesti kunnan talossa eikä pelkoa että heitetään ulos. Se oli karmivin tapahtuma elämässäni, pelkäsin tosissani että joutuisimme viettämään koirani kanssa öitä ulkona. Ei ole onneks tarvinnut olla sen jälkeen tekemisissä niiden tunteettomien P*skojen kanssa.
Pahoittelen tarinan tarinan pituutta, ja vähän sekavakin. Niinkuin ajatuksenikin vaikka tapahtumasta on jo kaksi kuukautta. Vastailkaapa olisko mun järkevää tehdä rikosilmoitus niistä tyypeistä? Ja toinen tietty että voiko sitä enään tehdä kun siitä on aikaa..
En ole vielä tehnyt, koska mua pelottaa.. meidän suvussa on paljon sairauksia, masennusta yms. joten en tiedä uskaltaisinko stressata itseäni enempää, sehän on kuitenkin iso prosessi. Mutta kertokaa mielipiteenne. Kiitos.- dlslskfkfjffk
Vastaan, vaikka viestisi lähettämisestä onkin jo yli pari viikkoa. Ihan selkeästi ja hyvin kirjoitit tarinasi. Tee ihmeessä rikosilmoitus sellaisista asioista mitkä eivät ole vielä tutkinnassa. Jos haluat enemmän asiantuntevampia vastauksia, suosittelen laittamaan tämän tarinasi myös tuonne rikosasioiden palstalle.
Voimia!
- petteriperäsin
lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailisin teikäläistä sosiaalipummiksi sekä tulen itse myös viitoittamaan sitä tietä talven kylmissä ääriolosuhteissa euron heikentyneen kurssi johdannaisten vuoksi täysin myöskään unohtamatta kriisin tuomia vaikutuksia tuleville polville vanhuksia ja vammaisia ei kuulu syödä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882