Olen nuoruudessani ollut hyvin liikkuvainen ja liikunnallinen. Sitten tuli sattuman sanelemia juttuja ja kaikenlainen itsehoito jäi 20 vuodeksi heitteille. Seurauksina: iskias, niska- hartiakivut ja alaselän krampit. Lopuksi lääkäri kertoi selän olevan tiltissä niin, että särkylääkkeet ja kipu ovat loppuelämän seuralaiset.
Siltä istumalta aloitin kuntosalin,- neljä ja puoli vuotta sitten, puolen vuoden kuluttua siitä tein kuntosali harjoituksia joogaa. Vuosi sitten jätin kuntosalin, mutta käyn Hatha-joogassa, Yin-joogassa viikottain sekä aloitin tänä syksynä uudelleen Pilateksen. Eli kolme kertaa viikossa lihashuoltoa. Pilates on kyllä kaiken muun lisäksi hävittänyt myös loputkin vyötärömakkarat. Erityisiä lenkkejä en enää tee, koska isovarpaan nivelrikko vaivaa, mutta liikun ulkona. Viime kuussa lääkäri totesi lannerangassani aivan uutta liikkuvuutta nivelissä... 59-vuotiaana!
Jo se, että voi hyvin ja hallitsee kroppansa on minusta nuorekkuutta - ja se nuorekkuus on kaikkien saatavilla.
LIIKKUKAA HYVÄT IHMISET!
18
174
Vastaukset
Jooga riitti...kiitti muutama viikko, selkä pa..skana ja satasen fysikaalinen hoito. Liikunta jää aina talvella...Ei jaksa. 5 vuotta sitten jaksoin pakottamalla, kun olin yksineläjä ei ollut muutakaan tekemistä. Yksineläjä on muuten 2. luokan kansalainen, nainen ainakin. Mä liikuin paljon, pitää myös itsetuntoa yllä. Kerran myöhästyin viimeisestä bussista ja kävelin yöllä 25 km kotiin.
Toi parhaan lajin valinta ei varmaankaan ole kaikille yks ja sama. Mä olen miettinyt sitä, kun joskus nuorena harrastin vähän aikaa erästä itämaista taistelulajeja. Mulla todettiin myöhemmin, että mulla on niin yliliikkuva selkä ettei sitä saa taivutusvenyttää yhtään. Siellä taistelulajin harkoissa ruumiinosia nimenomaan venytettiin äärimmilleen joka suuntaan, ja multahan se sujui. Mulle ilmaantui yllättäin pari ylimääräistä senttiä pituuttakin. Yliliikkuvaa selkää on tavallista enemmän taistelulajien harrastajien keskuudessa. Nyt mulla on harjoitusohjelma, jolla harjoitellaan staattista jännitystä syviin rankalihaksiin.
- -liikeradat-
Niinpä, joogassa sekä pilateksessa pitää olla hyvät ohjaajat, ettei riko itseään väärillä liikkeillä. Kuten kaikessa syviin lihaksiin menevillä lajeilla. Hyvällä ohjauksella taas saa, missä iässä tahansa, virtaa itseensä.
Olen myös yksineläjä, ollut jo yli 7 vuotta. En koe olevani toisen luokan kansalainen, naisenakaan. Mutta totta, itsetunto on kohillaan, kun säännöllinen viikottainen liikunta pitää kropan kunnossa. Sekä fyysisesti että visuaalisesti. Edelleen menee 36-38 numeroiset vaatteet päälle, vaikka pituutta on 170 cm. Ei se aina ole ollut helppoa, mutta lopulta kuitenkin mukavaa ja erittäin palkitsevaa.
- Putkivalo
Joo joo, äiti. Heti kun oon saanut tän flunssan pois. Eikä oo niin liukasta. Ja ois aikaakin. Ja vähän valoisampaa? Eikä niin paljon hyttysiä. Eikä sateessa. Eikä varsinkaan helteessä. Eikä täydellä vatsalla sovi. Ei kyllä nälkäisenäkään.
- auttoiko
No, ovatko ne särkylääkkeet ja kipu ovat loppuelämän seuralaiset?
Auttoi! Ei särky- eikä kipulääkkeitä. En tätä liikunnaniloa julistaisi, jos en olisi itse tätä konkreettisesti todennut. Jopa nivlerikkosäryt ovat vähentyneet - usko tai älä.
- auttoiko
Ok, kannatti lääkärin vähän säikytellä.
Niin, oman järjen käyttö on sallittu ja vaihtoehdot annettu - voi liikuttaa itsensä paremmaksi tai maata sohvalla lääkkeitä napsien. Ja kummankaan ei pitäisi valittaa ;)).
Pitää sitä aina jurputtaa.
Kerkeääkö sitä muuta tekemään kun itseensä hoitamaan tai hoidattamaan, kun noin paljon siihen uhraa energiaa.
Mulla, kun aikaa jää, niin menen sahan kanssa metsään, niin ne näyttää tekevän lääkäritkin.
Aloitus on vissiin naisten juttuja, kun en ole yhtään miestä kuullut, että ne käy joogassa, en minäkään lähtis, vaikka maksettais.
Tuossa oli se jurputus-osuus.
On se hyvä pitää itsensä kunnossa, koska jos lihakset on hyvässä kunnossa, niin se vähentää nivelten kuormitusta.
Ja jos tulee sairauksia, niin toipumiselle on suuri merkitys, että on hyvässä kunnossa..
Että jatka vaan samaan malliin, jos Sinulle sopii. Ei ole kovin kaunista, kun entiset koulukaverit kulkevat rollaattorin kanssa, suurin syy on erittäin runsas ylipaino.- (:)
Mitä??? Kulkevatko jo alle 60-vuotiaina? Paljonko mahtavat painaa...
(:) kirjoitti:
Mitä??? Kulkevatko jo alle 60-vuotiaina? Paljonko mahtavat painaa...
Voi voi, niitä on kuuskymppisenä jo ylipainon vuoksi pyörätuolissa, ja siitä ei ole enää paluuta. Sellaista kuntoutusta ei ole.
Nyt ei ole vähään aikaan tätä samalla luokalla ollutta rollaattorinaista kylällä näkynyt, liekkö mennyt se vähäkin liikkuminen..
Liki minun ikäinen mies liikkuu rollaattorin kanssa, syynä on pitkä-aikainen alkoholinkäyttö, vähäiseen liikuntaan yhdistettynä, joka on vienyt lihasvoimat. Tällä on enempi alipainoa, mutta viina maistaa edelleen.
Että näinkin sitä voi arvokkainta omaisuutta, elämäänsä ja terveyttä käyttää.
Itsestään kannattaa pitää huota myös liikkumalla. Ikäni olen liikkunut ja viimevuosina määrät ovat senkun lisääntyneet, mutta toisaalta ei sitten ole juuri koskaan ollut mitään vaivoja eikä kolotuksia. Eikä liikunnan ole pakko olla hikisessä kuntosalissa rautojen kanssa äheltämistä. Pyöräily tai lenkkeily ovat parasta vastapainoa työlle...tai sitten lavalla tanssiminen eka valssista viimeiseen! :)
- (:)
Mä en osaa tanssia. Varmaan kuulossa jotain vikaa, koska musiikki merkitsee minulle vähän.
Eikö se ole sama miten liikkuu kunhan liikkuu - metsässä, pyörällä, tanssimalla... Pääasia että liikkuu, ryhdikkäänä muistaen, että mm. selkää pitävät lihakset ovat syvät vatsalihakset!
Totta puhut k-kotton, monenlaista lenkkaajaa on meidän ikäisissä. Iso syy pettäviin niveliin on tietysti ylipaino ja vääränlainen kuormitus. Rollaattoreilla jo kuljetaan ja ollaan osittain "jalattomia".
Mutta hätä ei ole ollenkaan tämän näköinen, tekemällä saa paljon aikaan itsensä kanssa, kunhan vain viitsii ja tahtoo.Sankaritarinoita lienee yhtä paljon kuin on itsensä liikuttajiakin.
Mitkä todellisia, mitkä kuvitelmia.
Hyötyliikunta on sanana kokenut inflation.
Heikkoutena yleensä lienee sen sattumanvaraisuus ja/tai kokonaisuudessaan lyhyt kesto.
Jos reilun kokoisen pihan nuoskakelin lumitöitä olisi vähintään kolmesti viikossa niin melko vähällä lisäliikunnalla pitäisi itsensä kunnossa.
Tai vastaavaa.
Moni kuntoliikkuja pettää itseään.
Seuraa kelloa mutta ei sykettä.
Niiden yhdistelmä ratkaisee tehon eikä pelkät kilometrit tai tunnit.
Riittävä lepo ja järkevä ravinto saattavat unohtua joiltakin.
Itselläni on ylikuormittumisen riski.
Kotona ollessa ei joskus ole malttia keventää rehkimistä riittävästi.Kyllä meidän ikäisten ulkonäkö kertoo kuka liikkuu miten ja kuinka paljon.
Vatsasta ja jenkkakahvoista huomaa myös levon ja ravinnon suhteutuksen.
Ikävä kyllä ylipaino käy polvi- sekä lonkkaniveliin ja suuri syy selkävaivoihin on syvien vatsalihasten olematon kunto.
Hatha- tai Astanga-joogassa nousee syke ja lihasvoima, Yin-jooga on n. 3 minuutin syvävenyttelyjä sidekudoksiin saakka... Joogastakin löytyy vaihtoehtoja, yhdistelmiä, ei tarvitse edes juosta.
Mutta totta laiska-lasse, miehet usein 5-kymppisinä innostuvat yliliikuntaan mm. tavoittena maratonit - ja sitten ihmetellään miksi akillekset paukkuvat tai pohjelihakset revähtävät...
Liikunnassakin joskus vähemmän on enemmän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532325Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271354Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871106Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt551062Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me1741026Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.12941- 88914
- 68903
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22843Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10833