Lapset ja perintö

Jos on satojatuhansia isättäömiä henkilöitä tai joilla on isäpuoli, niin miten yleistä on, että lapset tai esim. yksi lapsista jätetaan perinnöttömäksi.
Vanhemmilla oli keskinäinen testamentti, mutta kun toinen kuoli, niin toinen teki testamentin ja sulki yhden lapsistaan perinnön ulkopuolelle.

Onko mahdollista tehdä tuollainen temppu, sillä tämä ulkopuolelle jätetty joutui tyytymään lakiosaan eli puoleen siitä, mitä toiset lapset saivat.
Onko satojatuhansia lapsia, jotka ovat joutuneet isän tai äidin tai molempien vanhempien eriarvoisen kohtelun kohteeksi? Yksi mustalammas kuulema on useimmiten useampi lapsisessa perheessä.
71271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on täysin laillista antaa yhdelle vain lakiosa. Siksi se lakiosa laissa on, ettei voi täysin ilman jättää ketään. Sitä en tiedä, miten yleistä moinen on.

Äänestä

niin lukee lakikirjassa ja vanhempia loukkaava
teko tai vankilassaolo tai juopotteleva elämä
silloin saa lapsensa perinnöttömäksi ja ettei voi vaatia lakiosaa jos toiset sisaruksista pystyy toteen näyttää perillisen epäsiveellisen ja juopottelevan vanhempiaan loukkaavan elämäntavan.Olen katsonut sen itse lakikirjasta kun sisarukset väittää minua juopoksi ja etten voi siksi edes lakiosaa tulevaisuudessa vaatia.

Äänestä
  • Vähän menee mutu tuntumaksi mutta olen ymmärtänyt että tuomiosituimissa tuo perinnöttämäksi jättäminen epäsiveellisen elämäntavan yms.. (mitä niitä pykäliä onkaan) takia on nostettu aika korkealle. Siis täysin perinnöttömäksi on todella vaikea pätevästi omaa lastaan jättää. Jos ongelmia tästä perinnönjaossa tulee niin lakimiehen (tai yleinen oikeusapu) palkkaaminen voisi olla hyvä juttu sekä vaatia mahdollisesti pesänjakajaa pesään.

    Äänestä

  • Ehkä hyvä on lisätä, pelkkä epäsiveellinen elämäntapa ei ketään tee perinnöttömäksi. Perittävän on tullut määrätä perillisensä sen vuoksi perinnöttömäksi testamentissaan.

    Testamenttia voi sitten siinä perinnöttömäksi tehty perillinen moittia.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    Ehkä hyvä on lisätä, pelkkä epäsiveellinen elämäntapa ei ketään tee perinnöttömäksi. Perittävän on tullut määrätä perillisensä sen vuoksi perinnöttömäksi testamentissaan.

    Testamenttia voi sitten siinä perinnöttömäksi tehty perillinen moittia.

    Hyvä lisäys.
    Perinnöttömäksi jättäminen vaatii siis aina
    perittävän tahdonilmaisua testamentissa. Muiden perijöiden vaatimuksesta ei perinnöttömäksi voi jäädä vaikka olisi tehnyt sellaista jonka perusteella perittävä olisi voinut pätevästi jättää perijän perinnöttömäksi.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    Ehkä hyvä on lisätä, pelkkä epäsiveellinen elämäntapa ei ketään tee perinnöttömäksi. Perittävän on tullut määrätä perillisensä sen vuoksi perinnöttömäksi testamentissaan.

    Testamenttia voi sitten siinä perinnöttömäksi tehty perillinen moittia.

    Jos on lapsia perinnöttömäksi tehdyllä, niin eikö lapset tule sijaan perijöinä? Lakiosaa on todennäköisesti vaadittava, mutta saavatko sijaan tulleet vain sitten perinnöttömäksi tehdyn lakiosan?

    Tiedän tapauksen, että isä teki testamentin, jossa yksi lapsista tehtiin perinnöttömäksi vaikka isällä ei ollut edes jättää perintöjä. Miten tällaiseen tulee suhtaantua, kun isä makaa maan povessa?

    Äänestä

  • perinnötön kirjoitti:

    >>Jos on lapsia perinnöttömäksi tehdyllä, niin eikö lapset tule sijaan perijöinä? Lakiosaa on todennäköisesti vaadittava, mutta saavatko sijaan tulleet vain sitten perinnöttömäksi tehdyn lakiosan?>>

    Perinnöttömäksi tehdyn perillisen sijaan tulee hänen rintaperillisensä, mutta näillä sijaantulijoilla ei ole enää oikeutta vaatia lakiosaa. Perinnöttömäksi tekeminenhän on juuri lakiosaoikeuden lakkaamista. Näin ollen myös perittävän testamenttivapaus laajenee eli perittävällä on oikeus testamentissaan määrätä suuremmasta osuudesta jäämistöään kuin ilman perinnöttömäksi tekemistä.

    Esimerkki. A:lla on kaksi lasta B ja C, joilla molemmilla on lapsia. A tekee B:n perinnöttömäksi testamentissaan. C:n oikeus lakiosaan ei laajene, vaan molemmat lapset otetaan huomioon lakiosaosuutta määrättäessä, jolloin C:n lakiosa on 1/4 jäämistöstä (C:n perintöosuus olisi ollut 1/2). A saa määrätä testamentissa 3/4 jäämistöään. Ilman perinnöttömäksi tekemistä A olisi voinut määrätä vain 1/2 osasta jäämistöä. Jos A oli määrännyt testamentissa kaiken omaisuuden C:lle B:n lapset eivät saa mitään vaan koko jäämistö menee C:lle.

    >>Tiedän tapauksen, että isä teki testamentin, jossa yksi lapsista tehtiin perinnöttömäksi vaikka isällä ei ollut edes jättää perintöjä. Miten tällaiseen tulee suhtaantua, kun isä makaa maan povessa?>>

    Jos perittävällä ei ollut mitään oamisuutta, niin mitä merkitystä asialla olisi??

    Perinnöttömäksi tehdyn perillisen sijaantulijoiden asema riippuu testamentista. Jos joku rintaperillinen on testamentissa vain tehty perinnöttömäksi, mutta ei ole määrätty, mitä jäljelle jääneelle jäämistölle on tehtävä, saavat perinnöttömäksi tehdyn henkilön sijaantuloperilliset hänen koko perintöosuutensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mustalammas kirjoitti:

Jos on satojatuhansia isättäömiä henkilöitä tai joilla on isäpuoli, niin miten yleistä on, että lapset tai esim. yksi lapsista jätetaan perinnöttömäksi.
Vanhemmilla oli keskinäinen testamentti, mutta kun toinen kuoli, niin toinen teki testamentin ja sulki yhden lapsistaan perinnön ulkopuolelle.

Onko mahdollista tehdä tuollainen temppu, sillä tämä ulkopuolelle jätetty joutui tyytymään lakiosaan eli puoleen siitä, mitä toiset lapset saivat.
Onko satojatuhansia lapsia, jotka ovat joutuneet isän tai äidin tai molempien vanhempien eriarvoisen kohtelun kohteeksi? Yksi mustalammas kuulema on useimmiten useampi lapsisessa perheessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu