Suomalaisia siepattu?

Ainakin viisi suomalaista on tällä hetkellä kadonnut odottamattomasti, eikä heistä ole saatu kunnollisia vihjeitä.

Muistisairas, 76-vuotias Esko Iivari Sirkka katosi tiistaina iltapäivällä 29. marraskuuta Helsingin Mellunkylässä.

Poliisi ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat etsineet Sirkkaa Mellunkylän alueelta. Viime perjantaina etsintöihin osallistui poliisin lisäksi yli 100 vapaaehtoista sekä lämpökameralla varustettu helikopteri.

- Muutamia vihjeitä on tullut perjantain jälkeen. Ne on tarkastettu ja niin sanotusti vesiperä vedetty, kuvailee rikosylikomisario Esko Wahe.

Wahen mukaan kaikki Sirkan potentiaaliset olinpaikat on nyt läpikäyty. Vanhuksen liikkumisalue ei ole ollut niin laaja, että mikään paikka olisi jäänyt etsimättä, rikosylikomisario uskoo.

- Mitään paikkoja ei tule enää kenellekään mieleen. Uutta etsintää ei aloiteta, ellei tule vahvoja vihjeitä.

Autokin katosi

Vihdissä puolestaan on ihmetelty jo lähes puolentoista kuukauden ajan, minne on kadonnut 41-vuotias Simo Palomäki. Rakennusalalla työskentelevä kolmen lapsen isä katosi marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Lohjan poliisin ylikomisario Paavo Myöhänen ihmetteli miehestä tulleiden vihjeiden vähyyttä viime perjantaina.

- Yleensä on jotain epäilyksiä, mutta nyt ei ole mitään. Etsintöjä on vaikea tehdä, koska Palomäestä ei ole havaintoja katoamispäivän jälkeen.

Melkein kaksi viikkoa kadonneena on ollut kemiläinen 93-vuotias Aarne Anttila nähtiin viimeksi 2. joulukuuta Citymarketin pihassa. Hänellä oli tapana ajella vuoden 1959-mallisella Peugeot 203-museoautolla. Sekä mies että auto katosivat oudosti tavallisella kauppamatkalla.

Kauppamatkalle jäi myös Helsingissä asunut, Laosilta vastikään Malmille muuttanut Souksakhone Fongthavong viikko sitten sunnuntaina. Hän lähti kävelemään 600 metrin matkan Piilikujalta Prismalle, eikä tullut takaisin.

Hän oli ennen katoamistaan ehtinyt asua Suomessa kaksi viikkoa. Hänen kihlattunsa kertoi Iltalehdelle hätääntyneenä, että hänellä oli rahaa vain 16 euroa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121214930453_uu.shtml
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

CIA siepannut suuremalla todennäköisyydellä kuin ufo.

Äänestä
  • Tai KGB tai illuminaatin Men In black.

    Äänestä

Mitä sienii oot vetäny?

Äänestä

suippomadonlakkeja tietysti.. niis on psilosybiinii. mut ei se vaikuta noiden hemmojen katoamisiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deodyyni kirjoitti:

Ainakin viisi suomalaista on tällä hetkellä kadonnut odottamattomasti, eikä heistä ole saatu kunnollisia vihjeitä.

Muistisairas, 76-vuotias Esko Iivari Sirkka katosi tiistaina iltapäivällä 29. marraskuuta Helsingin Mellunkylässä.

Poliisi ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat etsineet Sirkkaa Mellunkylän alueelta. Viime perjantaina etsintöihin osallistui poliisin lisäksi yli 100 vapaaehtoista sekä lämpökameralla varustettu helikopteri.

- Muutamia vihjeitä on tullut perjantain jälkeen. Ne on tarkastettu ja niin sanotusti vesiperä vedetty, kuvailee rikosylikomisario Esko Wahe.

Wahen mukaan kaikki Sirkan potentiaaliset olinpaikat on nyt läpikäyty. Vanhuksen liikkumisalue ei ole ollut niin laaja, että mikään paikka olisi jäänyt etsimättä, rikosylikomisario uskoo.

- Mitään paikkoja ei tule enää kenellekään mieleen. Uutta etsintää ei aloiteta, ellei tule vahvoja vihjeitä.

Autokin katosi

Vihdissä puolestaan on ihmetelty jo lähes puolentoista kuukauden ajan, minne on kadonnut 41-vuotias Simo Palomäki. Rakennusalalla työskentelevä kolmen lapsen isä katosi marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Lohjan poliisin ylikomisario Paavo Myöhänen ihmetteli miehestä tulleiden vihjeiden vähyyttä viime perjantaina.

- Yleensä on jotain epäilyksiä, mutta nyt ei ole mitään. Etsintöjä on vaikea tehdä, koska Palomäestä ei ole havaintoja katoamispäivän jälkeen.

Melkein kaksi viikkoa kadonneena on ollut kemiläinen 93-vuotias Aarne Anttila nähtiin viimeksi 2. joulukuuta Citymarketin pihassa. Hänellä oli tapana ajella vuoden 1959-mallisella Peugeot 203-museoautolla. Sekä mies että auto katosivat oudosti tavallisella kauppamatkalla.

Kauppamatkalle jäi myös Helsingissä asunut, Laosilta vastikään Malmille muuttanut Souksakhone Fongthavong viikko sitten sunnuntaina. Hän lähti kävelemään 600 metrin matkan Piilikujalta Prismalle, eikä tullut takaisin.

Hän oli ennen katoamistaan ehtinyt asua Suomessa kaksi viikkoa. Hänen kihlattunsa kertoi Iltalehdelle hätääntyneenä, että hänellä oli rahaa vain 16 euroa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121214930453_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu