Sopupeli

Sopupeli nääs. Kyllä me Skandinaavit osataan.
131256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tanskan maalivahti antoi syötön Ruotsin pelaajalle
tehdä 2-2

Äänestä
  • Italia ansaitsi putoamisensa. Tanska ja Ruotsi pelasi viihdyttävämpää peliä.

    Äänestä

Sopupeli, eihän sitä muuten mestaruutta voiteta tai yritetä voittaa... Enpä taida skandinaaveja enää kannustaa.

Äänestä
  • Eipä todellakaan ollut sopua. Ja ihan oikein niille kaatuilijoille. Saamari, että on ärsyttänyt nuo italialaiset filmaajat. Tuhoavat koko lajin sillä säälittävällä itkullaan. Alahuuli väpättää nyt Vierillä. Oikeus voitti, Italia kotiin!!!!! Ihanaa!!!

    Äänestä

Tanska meni 66 minuutilla 2-1 johtoon. Sen jälkeen Tanska ei hyödyntänyt tosissaan maalipaikkojaan vaikka niitä tulikin. Ruotsin hyökätessä Tanskan lähes kaikki pelaajat puolustivat, mutta päästivät silti ruotsalaiset nousemaan pelaajien välistä maalille. Ja niin kuin totesit, Tanskan maalivahti olisi saanut sen näpyn hanskoihinsa jos olisi halunnut. Kyllä Italian kritiikki oli ja on aiheellinen!!!

Äänestä
  • siinähän se oli oikein asiantuntijan kommentti asiasta. ei tolla tasolla pelailla mitään sopupelejä!!! ne kuuluu suomalaiseen jokojoko palloon... (pesäpallo)

    Äänestä

  • sen moken hanska oli märkä ja liukas, kun siellä satoi! joten en ihmettele, ettei mokke saanut sitä palloa.

    Äänestä

  • Dado kirjoitti:

    sen moken hanska oli märkä ja liukas, kun siellä satoi! joten en ihmettele, ettei mokke saanut sitä palloa.

    Sattupa sopivasti siinä lopussa lipsahtaan. Hupsis! Et usko tota itekkää!! Haluisit kyllä ku jotain sopupeliä pelaavia rupujoukkueita kannatat!!

    Äänestä

  • Pöh kirjoitti:

    Sattupa sopivasti siinä lopussa lipsahtaan. Hupsis! Et usko tota itekkää!! Haluisit kyllä ku jotain sopupeliä pelaavia rupujoukkueita kannatat!!

    itse en kannata Tanskaa tai Ruotsia, mutta mieluummin ne kuin Italia! uskon itse tuohon moken lipsahdukseen, sillä märillä hanskoilla on paha ottaa liukasta palloa kiinni. sä taidat olla joku fanaattinen italian kannattaja, joka hakee syitä lempijoukkueen huonoon menestykseen sopupeleillä! siis onko sulla noin vilkas mielikuvitus??

    Äänestä

Kait jokainen katsoja näki, että Tanska pelasi voitosta niinkuin Ruotsikin. Sitäpaitsi tasoittava maali syntyi vasta loppu hetkillä.

PS: Kyllä Italian kisat menivät päin P:tä. On
aika lapsellista lähteä hakemaan tippumisen syitä
muiden joukkueiden otteluista.

Äänestä

ihan selvä sopupeli.

Äänestä

Italia voitti Bulgarian kovalla tahdolla ja taidolla! Ruotsi ja Tanska pelasivat tasan SOPUPELILLÄ!!!!!!! Toivon ettei kumpikaan näistä epärehellisistä joukkueista voita. Se on Portugali tai Englanti!

Äänestä

Ei jumalauta! Uskotteko oikeasti tuohon "Iih, ollaan huono futismaa, täynnä filmaavia diivoja, eikä päästy sopupelin takia jatkoon" soopaan?

Tanska haki tosissaan 3-1 maalia, mutta ei saanut sitä, ja pallo on tollasella kelillä todella liukas!

Ei ole veskalle helppo paikka napata palloa tollasessa tilanteessa! Ja jos se ois ollu sopupeli miksi valmentajat olisivat peluuttaneett hyviä pelaajia, pelaajat pitäneet tempoa yllä ja tehneet töitä voiton saamiseksi?

Kyllä olette säälittäviä! Kohta varmaan todetaan että espanjan tippuminen oli sovittu, koska on portugalin kotikisat? Niinkö? Kerta espanjan pelaaja veti tolppaan eikä maaliin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sopupeli kirjoitti:

Sopupeli nääs. Kyllä me Skandinaavit osataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu