Onko kahden naisen mahdollista elää parisuhteessa ilman jatkuvaa vuoristorataa?
Tuntuu, että riitoja ja draamaa syntyy koko ajan ja ihan turhista asioista. Olen aikoinani elänyt pitkässä parisuhteessa miehen kanssa ja arki oli huomattavasti seesteisempää kuin suhteessa naisen kanssa. Tiedän ettei saisi verrata, mutta olen miettinyt että johtuuko tämä nimenomaan siitä että naiset on tunteellisempia ja herkempiä (ailahtelevaisempia)...vai onko vain minun elämä naisen kanssa tuhoon tuomittu...
Tuntuu, että riitoja ja draamaa syntyy koko ajan ja ihan turhista asioista. Olen aikoinani elänyt pitkässä parisuhteessa miehen kanssa ja arki oli huomattavasti seesteisempää kuin suhteessa naisen kanssa. Tiedän ettei saisi verrata, mutta olen miettinyt että johtuuko tämä nimenomaan siitä että naiset on tunteellisempia ja herkempiä (ailahtelevaisempia)...vai onko vain minun elämä naisen kanssa tuhoon tuomittu...
Vastaukset 16
Vanhimmat
No on! Meillä takana yli 10 v yhdessä ja niin tasaista yhdessäeloa, muiden mielestä voi varmaan suoraan sanoa tylsäksi.
Jotkut naiset vain synnyttävät draamaa ympärilleen, epäilen että järjestävät sitä puolitahallaan tai sitten tiedostamattaan. Ethän itse ole yksi näistä naisista huomaamattasi? Muunkinlaisia naisia on, siis niitä aikuisen seesteisiä.
naiset on tunteikkaampia ja ilmaisevat myös tunteitaan avoimemmin ehkä kuin miehet. Mut se ett väännetään draamaa joka asiasta on sitä ku jokin asia ei oo hyvin, se saattaa liittyy mihin vain, joko siihe itse suhteeseen, ihmiseen itseensä, mihi vaa. Tasapainoisuus on tärkeetä, silloi ei tarvi draamailla. Kaikki naiset ei harrasta draamailua, joten jos sulla on yksi nainen joka on täysi sitä, ni älä vielä masennu.
Kyl sen nopeesti huomaa jos joku on drama queen ja sit jos sellaista ei kaipaa ni ei kuvittele ett se asia muuttuis ihan helpolla.
Toisenlaisiikin on ja sustahan se on kii millaisiin suhteisiin sä lähdet.
Olisiko mahdollista, että kyse olisi ihan persoonallisista ominaisuuksista?
Terveisin eräs, joka elää varsin rauhallisessa ja vakaassa nais-naissuhteessa.
Olen luonteeltani rauhallinen enkä tunnista itseäni siitä, että järjestäisin draamaa (tosin ihminen kai on itse aika sokea toiminnalleen). Kaikki naissuhteeni ovat kariutuneet alle vuoden kestoisena siihen, että arki on ollut jatkuvaa tappalua. Nykyisessä suhteessani olen ollut 2 vuotta ja alkaa tuntua, että ei tästä tule mitään. Eilen aamulla nukuin pommiin ja tämän takia en kerinnyt kirjottaa avokilleni huomen-viestiä ja töissä puhelimen käyttö on kiellettyä. Kun tulin kotiin, oli mykkäkoulua koska en nyt sitten enää välitä hänestä. Huoh. Ja tämän tapaisia kriisejä on ollut kaikki naissuhteeni täynnä. Avokkini on 30 ja itse olen 10 vuotta nuorempi, välillä kyllä tuntuu että osat on toisinpäin...mut kuten aiemmin mainitsin, niin ihminen on sokea omalle toiminnalleen joten kyllä se syy voi myös löytyä tästäkin päästä.
mikä siinä sitt on niin ihanaa ett haluat koittaa edelleen? Jos suhde on jatkuvaa tappelua ja sulle tulee mieleen ettei siit kyl mitää tuu, ni miksi ihmeessä sä koitat sitte pelastaa jotain? Mitä sä koitat pelastaa? Onko teidän rakkaus nii suurta ett se voittaa kaikki esteet ja lopussa kiitos seisoo. Ett hän muuttuu ja sä muutut ja teidän suhde muuttuu, kaikki puhtaaksi hyväksi ja sitten alkaa se onni & autuus?
Mitä sä koitat pelastaa?
Myös ehdotan ett ennenku alat suhteesen ni opettele tuntemaan ihminen, kyl sä näät onko se taipuvainen mihin käytökseen ja suhteeseen ryhtyminen ei todellakkaa poista sen negatiivisia puolia.
Tapailtiin puoli vuotta ennen seurustelun aloittamista ja yhdessä ollaan asuttu vuosi, joten kyllä omasta mielestäni tunnen hänet. Parisuhteemme muuttuikin tälläiseksi vuoristoradaksi vasta yhteenmuuton jälkeen. Ja ihan samoja kysymyksiä pyöritän päässäni mitä esitit viestissäsi. Mutta pelkkä ajatuskin siitä, että menetän hänet saa minut kipeäksi kaipuusta. Omalla tavallaan naisessani on sitä jotain.
puoli vuotta ei kyl ole kauhean pitkä aika tapailla ennenku muuttaa yhteen. Mä en usko ett teillä on oikeat syyt jatkaa yhdessä mut toivotaa ett kumpikin oppii jotain itsestään suhteenne edetessä.
Mä luulen ett sä vaa et halua jäädä yksin, mietit ett mielummin se nalkuttava akkakin kuin se ett tuut tyhjään himaan. Moni pelkää muutosta, harmi ett sitä pelkoo ei oo suhteen alussa vaan silloin kyl raahataan tavarat saman katon alle pikaisesti eikä muutos pelota yhtää.
Sä teet mielessäs pienistä asioista super tärkeitä, ett sulla ois muka oikeat syyt olla hänen kanssaa.
Kyl susta jo näkee ett jos joku toinen tuis ja sä ihastuisit ni et sä jäis tappelee nykyisen suhteen pelastumisen puolesta. Ehkä sun kandee miettii mihin sä haluat päiviäsi, viikkojasi, vuosiasi tuhlata. Jos sun sydän on pulloillaa rakkautta ja näet teidät onnellisena 10 vuoden päästä ni sitte olet oikeassa paikassa, oikeen ihmisen kans.
Mun mielestä kaikista suurin syy siihen että suhteet ei onnistu, on se, että naiset on mustasukkasia, huonolla itsetunnolla varustettuja ja lihavia sekä syövät mielialalääkkeitä ja käyttävät alkoholia. Oon yrittänyt monen kanssa olla ja alunperin kivantuntuisesta ihmisestä on parissa viikossa kuoriutunut itsemurhapommi.
Loppuelämän lovestory ei ala siten, että parin tapaamisen jälkeen ripustaudutaan toiseen ja aletaan omistushaluisiksi.
tää just noin.lespoilla on aina joku addikti.jos pääsee alkosta eroon,rööki maistuu.jos pääset röökistä eroon bisse maistuu.jos siit erroon ruoka maistuu iha liikaa ja sit masennutaa ja aletaa popsia pillereitä,et hohhoijjaa missä normi päiset piileksii ?!!!
miks tollaisesta asiasta jaksetaa jauhaa, kukaan ei pakota sua ottamaan naista jollaista et haluu. Kyl niit järkevii on ihan riittävästi, ehkä ne kiertää sut jostain syystä?
Pullonhenki ja normipäiset, niinpä. Jokaisella on jotain.
Noi edellämainitut "pettymykset" pystyy näkee jo niin varhases vaiheessa et voi itse miettiä mihin soppaan työntää lusikkansa. Jos tapaa lihavan naisen baarin tupakkapaikalla, ni onks siinä mikään yllätys sit myöhemmin. On sit viel seki seikka et syöksytääks suhteeseen heti vaa sen takia et siin nyt sattuu olee joku ihan kiva meikäläinen vai tutustutaaks aluks niin, että vois vähän saada esimakua tulevasta.
Ei kukaan tietenkään halua naista suoraan suljetulta osastolta tai aa-kerhosta, mut pikkasen kaikis meis on omat vikamme ja hankaluutemme oltiin sit homoja tai heteroita. Kannattaa miettiä missä omat kriteerit ja kuvitelmat kulkee, et odottaaks jotain täydellistä suhdetta, jonka eteen ei tarvii tehdä töitä et vaimo se siinä vaan on kauniina ja hoikkana vuodesta toiseen. Kyl suhtees on kaks osapuolta, se on sit hirveen helppoa sanoa aina et ku se toinen oli lihava ja söi lääkkeit ni ei se oikee toiminu.
kotona!
Kuten jo aiemmin f4ack kirjoitin niin tapailimme puoli vuotta ENNEN kuin aloimme seurustella. Eli siis tunsimme toisemme 1,5 vuotta ennen yhteenmuuttamista. Piti vaan korjata, ettet saa sitä kuvaa että suinpäin ryntäilen ostamaan kihloja yms. mikä tuntuu olevan normikäytäntö nykyään...Mutta ilmeisesti maailmaan siis mahtuu sekä rauhallista arkea sekä ei-niin-kovin rauhallista arkea eläviä pariskuntia...Pariterapiaan ollaan menossa, koska en haluu heittää kirvestä kaivoon oikeesti yrittämättä pelastaa sitä mihin me yhdessä pystytään.
Oletko miettinyt, minkälaisiin naisiin ihastut? Ehkä kiinnostut jostain syystä aina juuri esim.sellaisista naisista, jotka vaikuttavat jännittäviltä ja värikkäiltä - ja osoittautuvatkin sitten täysin mahdottomiksi. Kokeile ensi kerralla vaikka erityyppistä naista, johon et yleensä kiinnittäisi huomiota. Rauhallisemmasta tapauksesta voi kuoriutua suht täyspäinen nainen, jonka kanssa ei ole loputtomasti draamaa.
No totta on sekin, että mielenterveys- ja alkoholiongelmaisia riittää ja niistä on syytä pysyä erossa, jos haluaa säilyttää järkensä valon.
[]Blondi] miettii...
ei kun siitä johtuu, ettei lesbonaiset kestä toisen erillisyyttä, järjestetään "minä poljen jalkaa ja lähden, jos et tee heti niinkuin minä haluan" draamoja... siis johtuu symbioottisista ahdistavista suhteista, joissa ei ole happea.. ei toki kaikilla, mutta aika monilla...