Mitä tehdä

Tilanne on siis se että olen mieheni kanssa seurustellut yli 6 vuotta. Hänellä on aiemmasta liitosta kaksi poikaa ja he ovat meidän luonamme joka toinen viikonloppu ja välillä tulevat kyläilemään miten haluavat. Mieheni ei ole väleissä eksänsä kanssa mutta pystyvät poikien asiat hoitamaan juuri ja juuri. Tässä vuosien aikana on tullut huomattua että lasten äitiä kiinnostaa enemmän lähipubi kuin lasten hoitaminen, kaikkea juttua tullut lapsilta kuultua ja välillä kauhistuttaa antaa lapset takaisin viikonlopun jälkeen. Lastensuojeluilmoitusta emme ole tehneet, sillä arvaisihan äiti samantein kuka sen on tehnyt. Samoin hän on useampaan otteeseen uhkaillut vievänsä lapset kokonaan ja vaikka tiedämme sen olevan oikeastaan mahdotonta, ajatus silti pelottaa sillä meillä ei ole varaa tapella oikeudessa. Viimeksi 2 viikkoa sitten pojat tulivat viikonlopuksi yltäpäätä likaisissa vaatteissa ja toisen kenkä oli melkein kahdessa osassa, niin että sukka paistoi kärjestä. Kerran vuodessa ilmestyvät uudet vaatteet päällä, muuten vaatteet kuulemma "saadaan jostain" tai kirppareilta. Lahjoja ei pojat juuri äidiltään saa synttäreinä eikä jouluna ja toinen poika, joka tarvitsisi vähän erilaisempia ruoka-aineita ei niitä saa ja äiti ei kuulemma pakota syömään vitamiinilisiä yms, eikä pakota harjaamaan hampaita kotona vaan pojilla jotka on juuri saaneet rautahampaat on jo reikiä ja juurihoitoja. Ja rahaa äiti mankuu meiltä lisää kun poikiin menee niin paljon. Mihin??? Hän saa vajaa 500€ kuussa ellei enemmänkin pelkkiä lapsitukia ja jos pojilla on aina risat vaatteet ja huonot ruoat niin eikö oikeasti ole mitään keinoa selvittää mihin se nainen niitä rahoja käyttää????? Ärsyttääääääää!!!
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ns. äitipuoli kirjoitti:

Tilanne on siis se että olen mieheni kanssa seurustellut yli 6 vuotta. Hänellä on aiemmasta liitosta kaksi poikaa ja he ovat meidän luonamme joka toinen viikonloppu ja välillä tulevat kyläilemään miten haluavat. Mieheni ei ole väleissä eksänsä kanssa mutta pystyvät poikien asiat hoitamaan juuri ja juuri. Tässä vuosien aikana on tullut huomattua että lasten äitiä kiinnostaa enemmän lähipubi kuin lasten hoitaminen, kaikkea juttua tullut lapsilta kuultua ja välillä kauhistuttaa antaa lapset takaisin viikonlopun jälkeen. Lastensuojeluilmoitusta emme ole tehneet, sillä arvaisihan äiti samantein kuka sen on tehnyt. Samoin hän on useampaan otteeseen uhkaillut vievänsä lapset kokonaan ja vaikka tiedämme sen olevan oikeastaan mahdotonta, ajatus silti pelottaa sillä meillä ei ole varaa tapella oikeudessa. Viimeksi 2 viikkoa sitten pojat tulivat viikonlopuksi yltäpäätä likaisissa vaatteissa ja toisen kenkä oli melkein kahdessa osassa, niin että sukka paistoi kärjestä. Kerran vuodessa ilmestyvät uudet vaatteet päällä, muuten vaatteet kuulemma "saadaan jostain" tai kirppareilta. Lahjoja ei pojat juuri äidiltään saa synttäreinä eikä jouluna ja toinen poika, joka tarvitsisi vähän erilaisempia ruoka-aineita ei niitä saa ja äiti ei kuulemma pakota syömään vitamiinilisiä yms, eikä pakota harjaamaan hampaita kotona vaan pojilla jotka on juuri saaneet rautahampaat on jo reikiä ja juurihoitoja. Ja rahaa äiti mankuu meiltä lisää kun poikiin menee niin paljon. Mihin??? Hän saa vajaa 500€ kuussa ellei enemmänkin pelkkiä lapsitukia ja jos pojilla on aina risat vaatteet ja huonot ruoat niin eikö oikeasti ole mitään keinoa selvittää mihin se nainen niitä rahoja käyttää????? Ärsyttääääääää!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu