Luin jostakin uutisen, että "internetmato" oli vienyt tanskalaissäästäjän tililtä kaikkin rahat.
Arvattavasti ainakin osa teistä käyttä nettiä pankkiasioiden hoidosssssa, minä ainakin.
Vaara menettää rahaansa on siis todellinen. Suurin vaara on laajakaistayhteyksissä, joissa yhteys on aina "auki" ja hakkerit pääsevät rellestämään kaiken aikaa. En tiedä kuinka tehokkaasti esim. virustorjunnalla tihutyöt voidaan estää mutta tarkkana pitää olla rahojensa kanssa.
Itse aion siirtää "nettitililtäni" 2000€:n ylittävän osan turvaan.
Arvattavasti ainakin osa teistä käyttä nettiä pankkiasioiden hoidosssssa, minä ainakin.
Vaara menettää rahaansa on siis todellinen. Suurin vaara on laajakaistayhteyksissä, joissa yhteys on aina "auki" ja hakkerit pääsevät rellestämään kaiken aikaa. En tiedä kuinka tehokkaasti esim. virustorjunnalla tihutyöt voidaan estää mutta tarkkana pitää olla rahojensa kanssa.
Itse aion siirtää "nettitililtäni" 2000€:n ylittävän osan turvaan.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Lehtitietojen mukaan Tanskassa tapahtunut tilien tyhjennys oli aiheutunut 11 v. pojan isänsä tietokoneeseen asentaman vakoiluohjelman takia. Poika oli antanut hakkerille tiedot luullessaan, että itse voisi ohjelmalla vakoilla muiden koneita.
Palomuuri ja virustorjunta ovat välttämättömät. Meikäläiset pankkiasiantuntijat sanoivat myös, että Suomen pankeissa ovat tiukemmat varmistukset kuin Tanskalla.
no just juttelin tuttavalle että mie en osta mittää netistä, pankki asiat vaa hoitan.
voi voi ko se on niin kätevää maksaa nestissä laskuja,pittääkö sitä taas männä pankki tiskille.
minul on kyllä kaik maholliset estot, tietokone mies on laittanu ne,itse en ole niistä perillä. välillä tullee plakaatti kun avvaan konneen että,että jokkuu on pyrkinyt tiedostoo, siin sitte painan vaan estä nappulaa.
arvaahan sen ettei tämmönen vehe voi olla täysin turvallinen. ko on maailman laajunen vekotin, ja ihmisii on aina jossain jotka ellää rikoksii tehden.
pittää alkaa taas seuraamaan tiedotusvälineitä ,minul on vakavat asiat jäänt sivummalle ,tuon selän kivistyksen takkii.ei kiinnosta ko makkuu,kanelikorput ja suklaa;))
terveisin lyyli
Suomessa ovat varmistukset paljon paremmat ja Sinulla joka suhteessa ehkä parhaat mahdolliset. Alvar K. tuossa tiesi kertoa myös aiheesta uutta.
Köyhyydestä on näemmä paljon iloakin. En minä voi ymmärtää, mikä se mato koneessani voisi olla, joka syö euroja? Eikö se ole pankin vahinko, jos banaanikärpäsen toukkia kassaholvissaan kasvattavat? Heti kun kuulen pankinjohtajien tähän höyrähtäneen niin vaihdan oitis pankkiiriani.
Hakkeritkaan eivät ainakaan minun tiliäni näpelöidessään pääse rikastumaan.
Minusta monella "höyrypääukkelilla" on suurempi vaara menettää rahansa kun tyhjentää tilinsä ja esiintyy kuin Ruuneperi palstoilla levitellen rahojaan kuin hän omaa tietämättömyyttään.
Olet melkoinen typerys tai kroisos, jo pidät käyttelytililläsi moisia summia. Itselläni on vielä sulku, ettei tililtä voi nostaa suuria summia...
Tämä "mato" otti tanskalaisessa tapauksessa selville käyttäjätunnuksen ja salasanan ja tarinan mukaan nosti rahat kuin omistaja ikään.
Ei 2000€ ole suuri summa. Taisin lyödä viestiini yhden nollan liikaa.
Omalta tililtäni ei kyllä pystytä nostamaan muut kuin minä itse.
summahan tuo 2000€ todellakin on :)
ainakin tällaisen "pienituloisen" joka nostaa 20000€ eläkettä kuukaudessa.
Näistä jopa joutaa muutama 10 %:tia vaikka "ryöstäjillekin".
Enpähän ole niitä netin kautta tosin käsittelemässäkään, parempi kun ovat turvalukkojen takana, niin nuo 10% :tiakin voi luovuttaa vaikka jollekin vielä suurempituloiselle.
Mitähän mahdoit viestissäsi sanoa? Joskus olet ollut pienituloinen, nyt suurituloinen. Olet joskus ihmetellyt miksi en keskustele kanssasi. Syy on yksinkertainen: en ymmärrä kirjoitteluasi, en ole ymmärtänyt koskaan. Ei meidän kannata vaihtaa mielipiteitä keskenämme - eihän?
Kun olen kateellinen kun joillakin on paljon rahaa ja itse olen p..s a...nen.
Täytyihän minun hieman leveillä olemattomilla.
Mustaa huumoriahan tuo minun kirjoitukseni oli olevinaan ja olisit sen toki ymmärtänyt jos olisit nähnyt ilmeeni ja kuullut sanoja suustani.
Älä välitä, ei monetkaan minun esittämääni huumoria ymmärrä. Mutta kiitos siitä kun heräsit huomaamaan minunkin olevan olemassa, vaikka hieman negatiivisessa muodossa.
Ja se on Sinun mielipiteesi ettei meidän kannata vaihtaa mielipiteitä keskenämme.. ei minun.
Hyvää Juhannusta ja kesää Sinulle kuitenkin voinen toivottaa.
kun olis edes se parituhatta...
Vaikka olisimme kuinka rikkaita niin vanha sanonta pitää edelleen paikkansa:
- Rikkaalta ei puutu kuin rahaa.
- Huoleton on hevoseton mies !
Olen joskus kulkenut yöllä yksin Nairobin slummeissa ja selvinnyt jotenkuten. Laajakaista on samanlainen. Pitää tietää mitä polkua kulkee, mihin liittyy... Parempi olla liittymättä mihinkään. Niin, mihinkään!
Kiitos Ruuneperi, että herättelet meitä vanhoja.
Yksi turvakeino on semmoinenkin, että tallentaa kännykkään pankin numeron. Jos kortti katoaa voi heti soittaa pankkiin ja sulkea tilin.
Netissä surffailemisesta olen samaa mieltä kuin Alvar K, että ei kannata ihan jokapaikkaan yritellä eikä missään nimessä antaa mitään yhteystietoja kenellekään.
Nuoret kylläkin ostelevat netin kautta, mutta itselläni ei siihen ole tarvetta joten sekin "aukko" on kiinni.
Netin vaaroista puhutaan liian vähän.
Kumma juttu, jos tavoittelet jotakin hienoa (sitä mistä kuvittelet pitäväsi), sinun on lähdettävä tuntemattomille teille. Siinä tarvitset tietoa ja omaa ymmärrystä, harkintakykyä.
Tämä nettimaailma on sitä. Voin saada ihmeellisiä yhteyksiä, tietoja ja kontakteja. Voin hoitaa pankkiasiat, tehdä kauppaakin, jos haluan. Aina kuitenkin pelon varjo liitää yläpuolella. Älä valitse väärin! Älä mene väärälle kadulle!
Mutta jos et mene, kuolet hitaan kuoleman. Hulluja ajatuksia kesäyössä - illassa.
saa sen laajakaistayhteydenki poikki. nyppään aina johdon irti kun lopetan. piuha on tuos pöydällä, ei tarvi kykkiä.
taas katkaisen katkasimesta, eikö se aja saman asian?
Olen monesti ihmetellyt, että mikähän siinä on kun kone pitää olla aina päällä. Itse pyrin tekemään juuri näin - hienoa että kerrto tämän.
Junioria tarvittaisiin kovasti "hämmentämään" palstaa.
Täällä puuroissa on usein "pohjaanpalaneen" makua.
tämä on 100%ratkaisu.
Lopeta ohjeiden mukaan niin on mukava taas aloittaa.Kaikista tarpeettomat virtaset poikki - tv:ta myöten. Kummallisia tussahtelijoita vanhat töllöttimet - uuteenkaan ei aina voi luotta - joten virtanen pois.
Pesukoneitten letkuista tulee veisvahinkoja niin usein, että kosteusvauriot aiheuttavat vakuutusyhtiöille enemmän korvauksia kuin perinteiset tulipalot. Tulipalot aiheutuvat useimmiten tupakasta ja kodinkoneista ja -laitteista.
olen aina minäkin tehnyt.
Telkusta, tietsikasta, modeemista, näytöstäkin katkaisen katkasimesta, pistorasiasta en irrota mitään.
Vahinkoja ei ole sattunut, mutta parasta on "koputtaa maalaamatonta puuta".
Kertokaapa te jotka viisaampia olette, miksi KAIKISTA vempaimista on jokaisen käytön jälkeen katkaistava virta?
Minulla on "täyssähköistetty" huusholli - niinkuin lähes kaikilla muillakin - alkaen lämmöstä, sauna ja kaikki muu. Lisäksi ajastimella varustettu akvaario ja laajakaista päällä koko päivän.
Eivät tulot ole päätähuimaavat mutta ei leipä vielä ole loppunut.
Kukahan ystävällinen sielu tekisi luettelon mitä mikin maksaa. Ainakaan akvaarion sähkönkulutus on vain muutamia senttejä päivässä.
Ymmärrän ja ihailen tarkkoja ihmisiä, mutta jos maailmassa jokainen sentti täytyy tarkkaan laskea menee elämisen ilo. En silti älyttömästi tuhlaa minäkään mutta jotain kivaa pitää elämässä olla.
Vakuutusyhtiöiden tietojen mukaan tulipalot syttyvät useimmiten juuri päälle jääneistä "pienkojeista ja laitteista" ja vesivahinot ovat korvausmääriltään suuremmat kuin palovahingot ja ne taas aiheutuvat usein päällä olleesta tai sulkemattomasta pyykin- tai astianpesukoneesta.
Minä ainakin suljen kaikki tarpeettomat laitteet
enkä suinkaan "säästösuistä" vaan turvallisuuden takia.
Voinen etsiä viimeisimpiä tialstotietoja linkkiin.
Olen joutunut elämässäni aina katsomaan mistä saa
pienimmänkin säästön aikaiseksi.
Siksipä myös suljen säästösyistä kaikki jossa ei sähköä tarvita. Meillä on ninmittäin suuret sähkölaskut.
Mutta varovaisuus syyt ovat tulleet mukaan näitten sähkölaitteitten aiheuttamien monien vahinkojen takia.
Sitä en osaa sanoa mistäkaikista kutsumistasi vempaimista olisi välttämättä virta katkaistava, koska en noita monenlaisia vempaita edes omista.
Vesivahingot näyttävät vakuutusyhtiöiden tietojen mukaan olevan n. 100 milj. euroa vuodessa ja siihen ei sisälly unettomat yöt ja monet haitat joita ei voi millään rahalla korvata.
Luulen, että palotilasto kertoo samansuuntaista tietoa. Uhallakin sanona, että olet hölmö, jonka kanssa en asuisi saman katon alla päivääkään, jos noin toimit !
Olet kuin pikkutyttöni aikanaan kun varoittelin häntä likenteen vaaroista:
- Isä, en ole vielä koskaan jäänyt auton alle !
http://www.fennia.fi/Ajankohtaista/Asiakaslehti/KodinTurvallisuus/100403.htm
Tässä hieman tilastoa palovahingoista.
Mielenkiintoisia tietoja tutkiskelevalle:
Jääräpäisiä ovat miehet ja naisista ikääntyneimmät
ja suomalaiset ruotsalaisia ja norjalaisia tyhmempiäköhän ? Niissä kun vahingot vähenevät kun meillä....
http://www.inf.vtt.fi/pdf/tiedotteet/1999/T1990.pdf
Useimmiten auton alle jää se, joka ei itse omista autoa. "Seinäntakana asuu napuri, joka työn, levon tai sairauden takia tarvitsee hiljaisuutta...." sanottiin ennen.
Liikenneonnttomuus kuulemma sattuu useimmiten tutulla tiellä lähellä kotia....
Tupakoiva ikääntynyt mies näyttäisi olevan kaikkein vaarallisin iltamyöhään alkoholia nauttineena makuuhuoneessa. Ikä ei näytä tuovan naisillekaan viisautta tässä asiassa.
Ilmeisesti keittiössä tussahtaa myös ikäihmisillä useammin kuin nuorilla. Eläkkeemme ovat ilmeisesti liian hyvät kun voimme polttaa kattiloissa ruoan karrelle ja jättää syttyviä aineita siihen lähelle.
Pitänee hankkia itselleen nuori tupakoimaton nainen "hellapoliisiksi".
Lähitienoillakaan ei saa asua vanhoja ukkoja ja mummoja, jotka tupakoivan, käyttävät runsaasti ilolientä ja ja ovat dementiaan taipuvaisia.
Miksi meidän todennäköisyys kuolla tulipalossa on peräti viisinkertainen sveitsiläisiin nähden?
En minäkään sinun.
Jos elämässä koko ajan, kaikkialla rupeaa varomaan on parasta kun ei elä ollenkaan. Kohtuus kaikessa.
Nuo tilastot osoittavat, että ilmeisesti pinttyneet tavat yhdessä ikääntymisen tuomien kremppojan kanssa ovat suuria riskitekijöitä.
Täällä palstakeskusteluissakin sen panee merkille, että omista mielipiteistä ei anneta tuumaakaan periksi vaikka miten olisi väärässä.
Omille vfäittämilleni pyrin hakemaan vahvistusta
tai ainakin tarkistamaan jälkikäteen asian, mikäli mahdollista.
Tuo kuvasuhdeasia osoittaa, että matikan kiitettäväin arvosanoin suorittanut ja sadoille sitä opettaneenakin alkaa jossain joskus heittää.
Ihmettelen, että tupakointi kielletään ravintoissa ja muualla julkisissa tiloissa, mutta oma sänky makuuhuoneessa ei ole aiheuttanut edes kommenttia saati sen kieltämistä LAILLA olisi harkittu.. Makuuhuoneisiin pitäisi vaatia lakisääteisesti riittävän tehokas sammutin ja ja palohäytin ! Nyt sekin on usein eteisaulassa, joka on paloturvallisin tila kodissa.
Tanskalaisen "madonsyömät" setelit ovat pikkujuttu ja kuin "myrsky vesilasissa" tähän ongelmaan verrattuna. Minusta Suomessakin on vielä oma rahapaja ja setelipaino.
Palaneeseen ihmiskehoon ei tiettävästi henkeä saa ja jos selviää niin tuskat voivat olla hirvittävät.
on kiva kun tietokone hurisee ääres koko ajan. ei mun mielestä. puulämmitteisestä ja sähkösaunasta ei kannata edes puhua samana päivänä.tiedät varmaan. säästäiväisyyttä ehkä sekin ettei tartte uusia tietokoneen osia, jatkuva päällä olo kuluttaa myös niitä. saatikka jos sinne murtaudutaa, sun koneelles ja joku pitää sitä lapsipornon piilopaikkana. selitä siinä sitten poliiseille, etten mä tiennyt. näinkin on käynyt. et ehtis kissaa sanomaan kun olisin deletoinu sun kovalevys. mietippä.
kaikki kannattaa kiinni laittaa, mikä sähköä vie. muuten voi viedä asunnon. tietääköhä mummut ja paapat kuinka kuumana se tietokone oikein käy.
että valistat meitä mummoja. Olen kyllä kuullut näistä tuulettimien tarpeista mutta ne ovat aivan eri luokan tietokoneita kuin tällaiset pienet ja vähätehoiset kotitietokoneet.
Oma koneeni on koottu minun tarpeisiini eikä siis ole mikään "multi-kone", ei ole kaupallisia yhteyksiä eikä juuri roskapostiakaan tule.
Totuuden nimissä on sanottava että ei tämä nyt AINA ole auki, mutta jos minulla on meneillään jokin "työ" en suinkaan sulje sitä jokaisen paussin aikana eikä kuulemma mitään kuumentumisvaaraa ole.
Sähkön katkaisemisesta on kahdenlaista tietoa. Jotkut sanovat että lamppujen jatkuva sytyttäminen ja sammuttaminen kuluttaa sähköä enemmän kuin jos lampun annettaisiin palaa yhtäjaksoisesti. Mene tiedä. Ainakaan jonkun kojeen pieni merkkivalo ei kuluta sähköä kuin minimaalisen vähän.
Mummonmarkan aikaan yhden hegen saunomisen sanottiin maksavan 1:50 mk. sähkösaunassa. Nyt kai se on vähän kalliimpaa kun kaikki muukin on tuhottomasti noussut.
En nyt katso olevani kuitenkaan ihan hirvittävä sähköntuhlari.