Pohdintoja
Aloitan novellipohdintani puhtaalta pöydältä… (swiips). Ajattelin ensin kertoa teille tarinan tylsyydestä.
Tylsyys
Keittiössäni on monenlaisia teroittimia veitsilleni. Hyvässä veitsessä kulminoituu koko keittiön tarkoitus.
Mutta mikä keittiö oikeastaan on?
Omasta, vaatimattomasta näkökulmastani käsin, näen keittiön paikaksi, jossa palaa tuli.
Ja mitä meille tulee tulesta mieleen?
Nainen.
Nainen, joka on lämmin kuin tuli, polttaa, korventaa lihan hiileksi - hiljalleen. Hiili taas on ihmisen ja elämän perusrakennusaine, jota ilman itse naistakaan ei olisi. Eli CERNin miljardit eivät ole menneet hukkaan.
Pullollinen kivennäisvettä kaadettiin rintojen väliin. Hän oli niin keskittynyt ruutuunsa, ettei tuntenut viileän veden valuvan pitkin vatsaansa ja kastelevan tästä edes kaikkea matkallaan kohti nollaa, alkupistettä.
Jossain maailmankaikkeuden syntyhistoriassa on ollut eliö, tai olento, jonka kanssa hän on tuntenut suunnatonta samanhenkisyyttä, lähes sukulaisuutta.
Helle on käsittämätön, luhistava, mutta into valtava, raikastava. Australian takamailla hän kävelee vanhan merenpohjan päällä, valuu hikeä ja litkii vettä pullo toisensa jälkeen. Jalkojen alla on ollut vaikka mitä. On ollut ja on mennyt.
Okranpunaisessa, kivettyneessä sedimentissä, kulkee hänen esiäitiensä jälkiä kuin jalkoja pitkin nihkeää selkää ja elossa. Hän litkii vettä, kaataa sitä maahan uhrilahjaksi suuremmille voimille, hänen kaltaisilleen.
Hän tunnustelee häpeämättä rintojaan. Hän on maailmojen alku. Hän on kaiken tämän ja tulevan, menneen äiti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.