Nyt kaipailen apuja. Mikä koira minulle?
Olen jo useamman vuoden pohtinut ihan oman koiran hankkimista. Kokemusta koirista löytyy paljonkin, mutta yhtäkään koiraa en ole ihan itse yksin kasvattanut pennusta aikuiseksi. Vanhempieni luona asuessani minulla oli oma koira, joka sitten pois muuttaessani jäi heille, koska muutin kerrostaloyksiöön ja olin päivät poissa kotoa, mikä ei mielestäni ollut hyvä ympäristö koiralle, joka on koko elämänsä asunut isossa perheessä omakotitalossa.
Taustatietoa itsestäni:
-Omana koirana ollut shetlanninlammaskoirauros
-Hoitokoirina mm.berni,rotikka,kiharakarvainen noutaja,bokseri,cockeri,collie..
-Elän avoliitossa rivitaloasunnossa maaseudulla
-Kokemusta tokosta ja agilitystä, kiinnostusta kaikenlaiseen harrastamiseen löytyy
Sitten toiveita koiran suhteen:
-Pidän isommista koirista. Olisi kiva, jos koira olisi isompi kuin polvenkorkuinen
-Helppohoitoinen turkki, ei pitkäkarvaisia rotuja
-Soveltuvuus monenlaiseen harrastamiseen, esim pk-lajit ok
-Helppo koulutettavuus
-Arvostan rauhallista ja itsevarmaa luonnetta, toki tämä on yksilöllistä
-Ei riistaviettiä
-pidän "raskasrakenteisemmista" koirista, en siis esim.vinttikoirista
Suositelkaa :-)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Malinois, weimarinseisoja tai australian kelpie :)
eurasier ja howart
Dogo argentino :-) Narttu mieluummin kuin uros, sillä uros voi olla liian kova luonteeltaan. Rotu omaa PK-oikeudetkin.
vaikkapa Fila Brasileiro?
Fila brasileiroa pyritään koko ajan jalostamaan vieraille aggressiiviseksi ja avoimet yksilöt katsotaan virheellisiksi. Miksi kukaan haluaisi tarkoituksella aggressiiviseksi jalostetun koiran ?
ei sunkaan se nyt sen kummempi ole kuin tuo dogo argentiinokaan tai canario tai joku muu vastaava suurriistan metsästykseen käytettykään. Hellyttäviä perhekoiria kaikki, kuulemma.
Et tunne dogo argentinoja, minä tunnen 2 yksilöä. Molemmat ovat kilttejä narttuja, uroksista en niinkään tiedä.
Landseer on sinun koirasi! Ihana luonne (kiltti), täytyy tietenkin kasvattaa pennusta kunnolla, kuten kaikki koirat, mutta ei ole mikään vaikea tapaus. Helppohoitoinen turkki, mutta karvaa lähtee. Harrastusmahdollisuuksia on monia, vaikkakin tiettyjä rajoituksia tuon agilityn kanssa kokonsa puolesta. Tietenkin aina löyty poikkeuksia ja varmasti villimpiäkin rotunsa edustajia löytyy, mutta itse olen aivan rakastunut rotuun sen luonteen puolesta kun on rauhallinen, mutta samalla ihanan kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Sopiva sekoitus rauhallista nallekarhua ja aktiivista soheltajaa. Ai niin ja ainakin meidän lansu rakastaa lapsia.