Olen 50, vaihtarit menossa.Tänään aamulla aloin muistella aikaa, kun olin murrosikäinen.
Kuukautiseni alkoivat 12 -vuotiaana ja sen perään aloin voida henkisesti pahoin. Minusta tuntui, että olen outo, kukaan ei välitä, toisaalta myös kartoin ihmisiä, halusin eristäytyä. Tätä kesti kolme vuotta.
Nyt minusta tuntuu ihan samalta. Siedän lapsiani, mutta en muita. Ulkoilenkin mieluiten pimeän aikaan, etten vaan vahingossakaan törmää kehenkään tuttuun. Juon myös useammin. Mitään tavanomaisia kuumia aaltoja ei ole ollut, vaan olen jotenkin välinpitämätön ja itsekäs ja kuitenkin ehkä tavanomaista itkuherkempi.
Vuosi sitten halusin ottaa autolla riskejä ajamalla älyttömiä ylinopeuksia ja varsinkin mieskuskeja oli kiva ärsyttää. Sain tämän "vamman" laantumaan hormonihoidolla. Muutenkin olin hormonien ansiosta taas sosiaalisempi ja alkoholin käyttö oli maltillisempaa.
Muistui mieleeni väite, että naiset, joilla on ollut vaikea murrosikä, saavat myös vaikeat vaihdevuosioireet. Mitähän niillä vaikeilla oireilla oikein tarkoitetaan, koska ainakaan mistään kuumista aalloista ei minulla ole kyse?
En tiiedä, pitääkö aloittaa joku mielialalääkitys tähän hulluuteen, vai kokeilla jotain toista hormonia kuin Novofem, joka ei oikein sopinut (liian rajut vuodot)
Voihan sitä mennä näinkin eteenpäin, mutta aika yksinänen tulevaisuus on edessä.
Onka kohtalontoverita?
Kuukautiseni alkoivat 12 -vuotiaana ja sen perään aloin voida henkisesti pahoin. Minusta tuntui, että olen outo, kukaan ei välitä, toisaalta myös kartoin ihmisiä, halusin eristäytyä. Tätä kesti kolme vuotta.
Nyt minusta tuntuu ihan samalta. Siedän lapsiani, mutta en muita. Ulkoilenkin mieluiten pimeän aikaan, etten vaan vahingossakaan törmää kehenkään tuttuun. Juon myös useammin. Mitään tavanomaisia kuumia aaltoja ei ole ollut, vaan olen jotenkin välinpitämätön ja itsekäs ja kuitenkin ehkä tavanomaista itkuherkempi.
Vuosi sitten halusin ottaa autolla riskejä ajamalla älyttömiä ylinopeuksia ja varsinkin mieskuskeja oli kiva ärsyttää. Sain tämän "vamman" laantumaan hormonihoidolla. Muutenkin olin hormonien ansiosta taas sosiaalisempi ja alkoholin käyttö oli maltillisempaa.
Muistui mieleeni väite, että naiset, joilla on ollut vaikea murrosikä, saavat myös vaikeat vaihdevuosioireet. Mitähän niillä vaikeilla oireilla oikein tarkoitetaan, koska ainakaan mistään kuumista aalloista ei minulla ole kyse?
En tiiedä, pitääkö aloittaa joku mielialalääkitys tähän hulluuteen, vai kokeilla jotain toista hormonia kuin Novofem, joka ei oikein sopinut (liian rajut vuodot)
Voihan sitä mennä näinkin eteenpäin, mutta aika yksinänen tulevaisuus on edessä.
Onka kohtalontoverita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Myös psyykkiset oireet voivat olla vaikeita. Olen myös vähän epäillyt tuota, että vaikea murrosikä ennustaa vaikeita vaihdevuosia, koska muistelen murrosikäni olleen kamala mielialanvaihteluineen. Samantyyppistä vaihtelua oli myös vaihdevuosien alkaessa. Välillä oli kauhea apatia ja tunne, että "kukaan/mikään ei oo mitään", itku tuli pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja tunne, ettei kukaan välitä. Toisinaan taas sain hillittömiä raivokohtauksia pilkunkokoisista asioista niin, että itseänikin hävetti, kun olin rauhoittunut.
Käytin hormonikorvaushoitoa kolme vuotta, ja se tasasi myös mielialaa. Nyt olen ollut puolitoista vuotta ilman, ja henkisestikin olo tuntuu taas normaalilta lukuunottamatta ehkä aikaisempaa voimakkaampaa väsymystä.
Luepa Maija Kajanin kirja Sukellus kuumaan aaltoon, siinä kerrotaan, mihin kaikkeen estrogeninpuute voi vaikuttaa. Kannattaa myös jutella gynekologin kanssa siitä, auttaisiko mielialalääke paremmin kuin hormonikorvaushoito, jos oireet ovat pelkästään psyykkisiä.
No huh-huh, kun tuli lähelle edelliset.
Olen ollu piruja täynnä silloin murrosiässä, melkein vieläkin hävettää... Mielialat oli lähes masennuksen partaalla, nykytietämyksellä, ja raivoa ja ties mitä.
Nyt olen 51 vuotias, eikä pari vuotta sitten mielialani olleet juurikaan kummoisemmat kuin 14-vuotiaana... Valvoin, olen ollut alavireinen, käsittämätöntä riittämättömyyttä ja uskomattoman nopeata ärtyneisyyttä, sanoisinko äärestä laitaan kulkemista. Lähes sotkin välini kakskymppisten lasteni kanssa, voi olla että peruuttamatonta tapahtui, vähän kireetä on edelleenkin :( Kuumat aallot tuli reilu vuosi sitten.
Kaiken tämän jälkeen ajattelin, että suoni ratkeaa päässä jos en nuku ollenkaan ja olen kertakaikkiaan sietämätön. Käännyin gynen puoleen. Aloitin korvaushoidon - ja ah.. kaikki hyvin!!! Elämä on tasaista ja ihanaa. Mielialat tasaantuivat ja olen taas ihan kelvollinen ihminen. Nukun yöt melko hyvin. Edelleen herään välillä kuumiin aalaaltoihin, mutta tilanne on kuitenkin hallinnassa.
Minäkin luin Kajanin kirjan ja vakuutuin, että ratkaisuni oli ainoa oikea. En kerennyt pilaamaan ihanaa pitkää avioliittoa, vaikka lapset lähtivätkin kotoa kipinkapin heti kun siivet edes jotenkin kantoivat.
Siskot, hakekaa apua, älkää yksin kärviskelkö! Hyvä kun edes täällä avaudutte!
En minä vaan mitään murrosiän merkkejä ole itsessäni tunnistanut. Ilman hormoneja olen säyseä kuin kastroitu kissa, hormoneilla tulee edes vähän potkua. Pahimpia vv-oireisiin hormonikorvaus on purrut, häiritsevistä oireista jäljellä on lähinnä yöllinen vessakäynti. Seksiä tekee mieli viisi kertaa viikossa, mutta samallatavoin kuin nuorempana se ei ole, vaan vaisumpana, jos ei sitten peräti aktivoidu ihan tiettyyn kellonlyömään pillerin ottamisesta. Olisiko kenties tasaisempaa laastarilla?
Minulla nuo Novofemit aiheuttivat pahat vuodot ja progesteroni teki olon uudestaan masentuneeksi. Estrogeeni tuntui kuitenkin aina auttavan sen 16 päivää, mitä siinä paketissa oli.
Loppujen lopuksi en tiedä, oliko olo sen parempi kuin nyt, kun olen ilman mitään.
Työterveyslääkäri laittoi minut neurologille ja neurologi määräsi kolmen kuukauden sairasloman, vaikka kuvittelin saavani apua vaihdevuosioireisiin. Kaipa sitten muistiongelmat, paniikihäiriöt ja alhainen stressinsietokyky vaativat kalliit sairaalatutkimukset sen sijaan, että voisin kokeilla jotain toista hormonihoitoa. En osannut kuvitellakaan, että vanheneminen on näin vaikeaa.
Pelkään nyt, että tulen oikeasti työkyvyttömäksi, koska tässä kotona ollessani olen alkanut pelätä töihin paluuta.
Lisään vielä, että panikkihäiriö, alhainen stressin sietokyky ja muutkin kognitiiviset ongelmat ovat tulleet vuodean aikana, kun olen selvästi saavuttanut nämä ihanat vaihdevuodet.