En ole Päätalon tuotakaan kirjaa lukenut enkä tiedä, tarkoitetaanko siinä rakennustelineitä vai mitä, mutta tuo ilmaisu kuvastaa hyvin nyky-yhteiskuntaa.
Kaikkein röyhkemmät pärjäävät kussakin luokkaryhmässä. Jos ajatellaan alimpia tikapuita, niin hännänhuippuna lienevät leipäjonojen häntäpäissä olijat. Näin tänäkin aamuna, kuinka polleasti jotkut tuulipukuiset rouvat odottelivat leivänjaon alkua. Vielä oli aikaa leivänjaon alkamiseen, mutta hyvin tärkeän näköisinä olivat kärkkäästi jaolla. Hieman vaivihkaa sinne hiipi mies vähän syrjempää. Hän oli liikkeellä farmariautollaan ja asteli muina miehinä ahmuimpien perään. Sitten oli hieno rouva, joka poltti tupakkaa ja osoitti olevansa eri porukkaa puhumalla kännykkäänsä ja olemalla hieman etäämpänä muista. Hän oli pukeutunutkin paremmin, kuin tuulipukulaiset.
Kaikkein röyhkemmät pärjäävät kussakin luokkaryhmässä. Jos ajatellaan alimpia tikapuita, niin hännänhuippuna lienevät leipäjonojen häntäpäissä olijat. Näin tänäkin aamuna, kuinka polleasti jotkut tuulipukuiset rouvat odottelivat leivänjaon alkua. Vielä oli aikaa leivänjaon alkamiseen, mutta hyvin tärkeän näköisinä olivat kärkkäästi jaolla. Hieman vaivihkaa sinne hiipi mies vähän syrjempää. Hän oli liikkeellä farmariautollaan ja asteli muina miehinä ahmuimpien perään. Sitten oli hieno rouva, joka poltti tupakkaa ja osoitti olevansa eri porukkaa puhumalla kännykkäänsä ja olemalla hieman etäämpänä muista. Hän oli pukeutunutkin paremmin, kuin tuulipukulaiset.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joop
Päätalo nyt oli rakennusmestari ja tuotanto on lähinnä muistelmatyyppisiä. Ja ajan kuvauksia. Olen mä tonkin joskus lukenut, se oon jonkinlainen klassikko, oisko ollut läpimurtoteos tai jotain. Mutta Päätalon kirjat on kyllä, yleisenä muistikuvana, just kiinnostavia, mutta ei niissä mitään varsinaista sanomaa tai julistamista ollut. Paitsi just se, että olemassa tavallisiakin ihmisiä jossain korvessa. Suosio kai perustuikin aika pitkälle siihen, että ne kertoivat tavallisen ihmisen elämästä ja tuntemuksista.
Itänaapurit käy mielellään hakemassa ilmaista leipää, jos sitä jossain jaetaan. Leipä on siellä erittäin tärkeä asia, ihan konkreettisesti. Sitä voi syödä. Täällä kun leivästä puhutaan, tarkoitetaan kokonaisuutta, toimeentuola. Venäläisillä leivällä oikeasti erilainen merkitys. Neuvostoliiton aikoihin leipäkauppohin oli aikanaan aamusta asti jonot, ei aina ollut varmaa, tuleeko leipää ja riittääkö sitä kaikille. Sama muissakin tuotteissa. Ja loppuaikoina, ennen murentumista, käytössä oli kupongit, elikkäs kortit. Siellä oli makaroni, tupakka jne kortilla. Ja niin omituiselta kuin se ehkä kuulostaakin, myös votka.
Ja ne kortit koskivat kaikkia kansalaisia, varallisuudesta riippumattta. Siinä oli kyllä tikapuurakennetta, oli selkeät toimeentuloluokat. Tikapuilla päsi eteenpäin, tekemällä pisnestä. Eli nostamalla tulojaan, jollain tavoin. Kun edistyi hyvin, alussa näkäisenä ja kuponkien varassa eläneellä ihmisellä saattoi olla hieno auto ja autonkuljettaja.
Ei toi sen kummenpaa ollut, kuin on nykyään suomessakaan. Täällä ollaan virallisesti demokratiassa ja pohjoismaisessa hyvinvointiyteiskunnassa. Mutta meillä tosiaan on leipäjonot ja toisessä ääripäässä todella rikkaita ihmisiä.
Mun mielestä Suomi ei siinä suhteessa eroa Neuvostoliitosta mitenkään.
=DW=
Ahaa, että hänellä ei ollut mitään yhteiskunnallista sanomaa? Minun kotonani oli kaikki Päätalon kirjat, mutta eivät ne minua kiinnostaneet. Vanhemmat kyllä lukivat ne.
Saarikoski on minun kiinnostukseni ollut. Erityisesti pidin hänen elämänkerrastaan, joka on Jukka Tarkan kirjoittama/koostama. Saarikoski ennusti Neuvostoliiton hajoamisen jo 60-luvulla. Hänellä, kuten kaikilla suurilla runoilijoilla, oli ennustajanlahjoja.