miksihän ei voida kirjoittaa noihin uutisiin että mitä siellä ihan oikeasti on tapahtunut? aina pitää satuilla jotain ihan omiaan. ensin kuljettaja jäi puristuksiin autojen väliin ja sitten olikin jo kytkemässä rekkaansa perävaunua. uutinen antaa ymmärtää että kyseessä olikin B-juna kun jäikin sitten lopulta puristuksiin kahden rekan väliin. aika taikuri saa olla jos jää yhtäaikaa kahden perävaunun ja kahden auton väliin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121314938193_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121314938193_uu.shtml
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olet sitten myös niitä joille on pakollista netissä viisastella ammattisanastolla. Kyllä moni tietää että REKAKSI kutsutaan ammattipiireissä PUOLIPERÄVAUNUA. Mutta väitän että 95 prosentille ihmisistä REKKA kuorma-auto jossa on perävaunu,joskus jopa kaksi. Miksi siis pitää saivarrella jollain REKAN kytkemisellä PERÄVAUNUUN kun kansasta suurin osa kuitenkin ymmärtää mistä on kyse? Onko pakko viisastella joillain b-junilla kun niistä ei 99-prosenttia väestöstä tiedä yhtään mitään?!
joo se on aivan sama, Pena siellä vaan koheltanu menemään. tällä kertaa kävi näin.
joo mutta kysymys onkin siitä että kirjoitellaan ihan omiaan noihin uutisiin. ensin jäädään autojen väliin vaikka tapauksessa on vain yksi auto ja sitten seuraavassa lauseessa ollaankin jo perävaunun välissä. tuossakin olisi voinut asian ilmaista jotenkin näin että: kuljettaja puristui kuoliaaksi auton ja perävaunun väliin ollessaan kytkemässä perävaunua. sitä perkeleen rekkaa pitää tunkea joka väliin jopa sinne mihin se ei kuulu. kun kyllä jokainen kuitenkin tietää että mikä on auto tai perävaunu, niin miksi pitää toimittajien yrittää käyttää ammattisanastoa kun eivät siitä kuitenkaan mitään ymmärrä???
tämä oli nyt vain yksi esimerkki median aivan päättömistä kirjoituksista. voisivat hieman tarkistella noita faktoja ennenkuin kirjoittavat paskaa. monessa asiassa tarina muuttuu aivan täysin otsikon ja lopun välissä eritoten onnettomuus uutisissa.
Mutta kaiken kaikkiaan ikävä tapaturma.
Osanottoni omaisille.
Meille nk.taviksille uutinen oli aivan selvä mutta ilmeisesti teillä ammattilaisilla juuri ammattisanastoon tuijottamalla selväkin uutinen saadaan tehtyä sangen epäselväksi!
tuossa uutisessa ei ollut muuta selvää kuin lyhenne STT lopussa. kyllä median tehtävänä on kertoa tapahtumista juuri NIINKUIN ne oikeasti ovat tapahtuneet. satutuokiot ovat sitten erikseen.
aivan sama kun kirjoittaisivat otsikossa että metsuri sahasi jalkansa poikki moottorisahalla. lopulta uutisesta selviäisi että se olikin pokasaha ja sahaajana olikin metsurin naapuri eikä se jalka mennytkään poikki kun olikin vain pintanaarmu ja tämäkin on vielä vähän epävarmaa kun tapausta vielä tutkitaan.
Pelkkää spekulointia sendäärisillä argumenteilla.
Antakaa nyt hyvänen aika rekkamiehen päteä rauhassa suurella asiantuntemuksellaan. Kurssitason koulutus antaa muutenkin niin pienellä lusikalla, että tämä ylpeyden hetki hänelle/heille suotakoon.
Eräs meille viikottain tavaraa tuova kuorma-automies kutsui kuormakontin takaoviin ruuvattuja metallitikkaita tikapuiksi, vaikka niissä ei selvästikään ollut muruakaan puuta. Lienee sitä samaa ammattikieltä, kun metalli kääntyy puuksi.
Kun minulle tulee asiakas valittamaan angiinaa tai poskiontelontulehdusta niin tiedän kyllä, että asiaka oikeasti tarkoittaa tonsilliittia tai sinuiittia, mutta en ala vääntämään itkua ei ammatillisen sanaston käyttämättömyydestä.
Juuri näin mutta kun pro-kuljettajille on niin pirun tärkeää tehdä selbäksi että REKKA on puoliperävaunu eikä siis kuorma-auto johon on kytketty perävaunu. Normaaleille ihmisille rekka on rekka eli iso auto jossa on kiinni erilaisia ja kokoisia perävaunuja. Kun rekka on ojassa katollaan on suurimmalle osalle kansaa samantekevää onko se täys-vai puoliperävaunuhdistelmä!
et sitten ymmärtänyt yhtään mitään!!! etkö halua ymmärtää vai oletko yksinkertaisesti niin tyhmä että et vaan ymmärrä???
tuo uutinen oli vain YKSI ESIMERKKI median päättömistä kirjoituksista ja näin ollen vain pisara meressä. tuossa tapauksessa kysymys oli vain jarrun unohtumisesta eikä siihen liittynyt muita osapuolia mutta silti sen uutisen voisi kirjoittaa järkevämmin.
muuten kysymys oli yksinkertaisesti siitä että media tekee kirjoituksillaan hallaa koko kuljetusalalle kirjoittamalla paskaa. aina otsikoilla revitellään kuinka se rekka tai raskas yhdistelmä tappoi tai aiheutti onnettomuuden tapauksissa joissa ammattikuski ei ole voinut tehdä tapahtuman estämiseksi yhtään mitään. ensin otsikoissa tuomitaan ja varsinaisessa tekstissä kirjoitellaan satuja ja ehkä lopussa saatetaan muistaa mainita että esim: henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle.
vai olisiko sinusta mukavaa se että media kirjoittaisi sinun omasta työstäsi jatkuvasti asioita jotka eivät eivät ole totta? juuri median olisi oltava se puolueeton osapuoli ja kertoa tapahtumista tosiasiallisesti. toki on tapauksia joissa myös se raskas on aiheuttava osapuoli ja kuin myös näissäkin tapauksissa olisi kerrottava tapahtumista toden mukaisesti asiaa sen enempää vähättelemättä tai liioittelematta.
Olen ymmärtänyt täysin mistä tässä ketjussa on ollut kyse. Pyrin vain tuomaan taas esille sen että vaikka täällä ammattikuljettajia haukutaankin usein ilman syytä ja ainakin tietämättä mitä milloinkin oikeasti onnettomuuksissa on tapahtunut. Myös ammattikuskeissa on vikaa ja halua vituilla kirjoituksissa olevista täysin turhista epäkohdista kuten juuri puuttua em. rekka-sanan väärinkäyttöön. Rekka on ihmisille iso perävaunullinen ajoneuvo kun taas ammattikavereille se tarkoittaa myös jotain muuta ja siitä kyllä tälläkin foorumilla viisastelevat muistavat huomauttaa!
"yx kuski vaan" kysymys? Mitä kirjoittaa pikku lööppitoimittaja tyttö 300 metriä pitkän tankkilaivan lastista, kyseisen laivan polttoainekulutuksesta vrk:ssa maksiminopeudella,
siellä niitä virheitä vasta on ! Ei kaikki voi tietää kaikkia... eikä niin voi vaatia. Vai paljonko ne rekat valuttaa öljyä autokannelle matkalla saksaan?
Ei kaikki voi tietää kaikkia... eikä niin voi vaatia.
aivan oikein juuri näin MUTTA!!! kyllä toimittajan pitää varmistaa faktat jos ei itsellä ole tietoa niin sitten kysytään viisaammilta. jos lööppitoimittaja kirjoittaa tankkilaivan lastista ja sen polttoaineen kulutuksesta niin luulisi siinä olevan myös jonkun asiasta tietävän haastattelussa.
alunperin kysymyshän oli siitä että media kirjoittaa puutaheinää kun eivät viitsi tarkistaa faktoja. lisäksi kolareissa otsikot muokkautuvat aina paremmin myyviksi välittämättä siitä että kumpi osapuoli oli aiheuttajana. useasti ammattikuljettaja tuomitaan otsikossa vaikka ei ole ehtinyt tehdä tilanteen estämiseksi yhtään mitään ja on täysin syytön osapuoli. näistä syntyy niitä mielikuvia jotka heikentävät kuljetusalan mainetta tarpeettomasti. kyllä median pitää kertoa tapahtumista tosiasiallisesti totuutta vääristelemättä.
Vaikka se lööppitoimittaja tyttö varmistaa faktat se ei usko niitä (ymmärrä) eli jos se lasti on 160 000 TONNIA, tyttö vääntää sen litroiksi ! tai jos kulutus on 100 tonnia/vrk se muuttuu 100litraa/tunniksi, kun tyttö uskoo että alkuperäisessä täytyy olla virhe !
(satakuusikymmentä tuhatta tonnia) vaikeeta eikö? Ei vaadita tytöltä liikaa..... vähän niinkuin b- junaa ei oikeasti ole olemassakaan..... se on slangia.
Ja ja jos toinen tulee pakollisen pysähtymisen takaa, ylinopeutta ajavan eteen, kyllä molemmat on syyllisiä, oikeus ratkaisee missä suhteessa. Tunne on ovela juttu, se huijaa meitä joskus helvetisti!
no juuri silloinhan ne kirjoittaa omiaan jos eivät usko faktoja tai viisaampiaan. ei pitäis sitten tytön tylleröiden kirjoittaa ollenkaan jos siinä totuudessa pysyminen on ylivoimaisen vaikeaa syystä tai toisesta.
ja kyllä molemmat ovat syyllistyneet johonkin. ylinopeutta ajava on syyllistynyt vain ylinopeuteen jos se on kohtuullinen. esim. 80 alueella 90-100 ajava on aivan eri asemassa kuin se 160 ajava. mutta stopin takaa eteen tuleva on syyllinen kolariin jos toisen ylinopeus ei ole älytön. risteyksessä väistämisvelvollisen on omalla havainnoinnillaan tehtävä se päätös että voiko mennä. ei väistämisvelvollinen voi aina tietää risteävän tien nopeusrajoitusta. vai oletko jossain nähnyt liikennemerkillä sen kerrotun? toki tutuissa paikoissa ne jo tietää, mutta mitäs sitten jos muistat väärin tai se on muuttunut jostain syystä. kaikkille niille tämä on päivänselvää jotka ajavat muuallakin kuin sitä oman asunnon ja kyläkaupan väliä.
ja oikeus tosiaan ratkaisee asian jotenkin. tosin sieltä on tullut aivan alyttömiä päätöksiä aivan korkeinta lajia myöten että se oikeuden mukaisuus on sitten jokaisen itse pääteltävä.
Voihan Ö-juna mitä nalkun pissimistä. Oikohöylä, kavahöylä,tasohöylä ovat lehtirjoituksissa luultavasti höylä, mutta tuskin puusepät siitä alkaa kirjoittelemaan palstoille että ompa melkoinen moka journalistilta kun ei ottanut asioista selvää.
lukisit koko ketjun niin ehkä tajuaisit asian ytimen. kyse on nimenomaan siitä että kirjoittavat juttuihin omiaan ilman totuuspohjaa. tuo aloitusviestin juttu oli vain esimerkki epäselvästä uutisoinnista jonka olisi voinut kirjoittaa toisin. jos se liikaa häiritsee asian sisäistämistä niin unohda se. olisin voinut jonkun muunkin esimerkin etsiä siihen mutta tuon lukemisen jälkeen syntyi ajatus aloittaa ketju aiheesta.
tuossa esimerkissäsi olisi sekin jotain että kirjoittaisivat höylästä mutta todennäköisesti alkaisivat väittämään sitäkin sorviksi.
lisätään vielä kun esim: iltäpäivälehtien lööppeihin kirjoitellaan että rekka tappoi tai rekka ruhjoi. sitten jutussa ehkä mainitaan asian oikea laita, niin kuinka moni todella lukee sen jutun ja toteaa miten siinä todella kävi. aika moni vain kävelee ohi ja tuumaa että tappajarekat taas liikkeellä, vaikka olisivat olleet täysin syyttömiä kyseisessä tapauksessa.
eikö tämä ole sinusta VALEHTELUA JA YHDEN AMMATTIKUNNAN MUSTAMAALAAMISTA?????? kysympähän vaan.
Se palikka älähtää kehen kalikka kolahtaa.
no et sitten muuta keksinyt?
sinusta olisi varmaan sitten kivaa jos media alkaisi kirjoitella omasta ammattikunnasta perättömiä ja vääristeltyjä juttuja???
Kovin on sitten kekseliästä porukkaa nuo lehtimiehet kun keksivät vaan juttua c-,b-,ö- ja r-junien tapahtumista joita ei ole koskaan tapahtunutkaan.
Taitavat olla ihan amis tsuurnalisteja.
yx kuski vaan=hirmu pätemisen tarve
Taas niin kirotun väärin uutisoitu
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kemikaalirekan-peravaunua-nostetaan-iissa-tie-suljettu/924299