Se tapahtui taas. Niin on jo käynyt kahdesti tässä kuussa. Ihmisiä on kuollut kosketuksestani
1
Kun synnyin olin erikoinen lapsi. Minulla oli aivokasvain ja sairaalassa tiedettiin, että tulen kuolemaan pian ellei tapahtuisi ihmettä. Eräänä päivänä olin todella huonossa kunnossa ja pompin elämän ja toispuolesen rajalla, kunnes tapasin kuoleman. Hän oli oikeasti todella herttainen mies hän aikoi pitää minut itsellään omana lapsenaan, mutta minä sanoin vastaan. " Sinä olet jo vanha etkö sinun pitäisi jossain vaiheessa päästä eläkkeelle?" Minä sanoin silloin vihjailevasti . Hän vastasi kohisevällä äänellä " vasta kymmenen vuoden päästä ja aijoin tehdä sinusta seuraajani pikku hiljaa sen jälkeen kun olet täyttänyt kymmenen, mutta jos ei minun seura kelpaa mene takaisin. Minä odotan sinua." Seuraavaksi näin kirkkaan valon joka ei johtanut taivaaseen vaan sairaalan keskolaan. Hän oli ollut minun ihmeeni.
23.4.1997 Oli minun kymmenen vuotis syntymäpäiväni ja muistin tarkalleen mitä kuolema oli minulle sanonu. En ollut koskaan kertonut siitä kenellekkään enkä aikonutkaan, ketään ei olisi uskonut minua vaikka olisinkin kertonut. Se päivä oli ihana päivä koko siihen astisen elämäni aikana. Meillä oli suuret juhlat pyöreiden lukujen kunniaksi ja sain paljon ihania lahjoja kavereiltani,kummeiltani,vanhemmiltani ja jopa naapureilta kin. Mutta sinä yönä heräsin viiltävään kipuun päässäni. Se kipu oli niin voimakas että olisin voinut lyödä vetoa, että olisin voinut vaikka kuolla siihen paikkaan. Sitten kuulin jotenkin tutun äänen kuiskaavan "onnea tyttöseni, olet täyttänyt kymmennen" ja kipu hellitti. En aluksi tajunnut mitä oli juuri tapahtunut, mutta sitten tajusin että kuolema oli käynyt luonani onnitelemassa. Arvelin, että se tarkoittaisi sitä, että lähiaikoina alkaisi tapahtua kummia.
Vuoden päästä tämän tapahtuma jälkeen muutimme Saloon ja joutuisin aloittamaan koulun kesä loman jälkeen aivan tuntemattomassa paikassa. Minulla ei ollut kavereita ei ketään joten minua pelotti mennä uuteen kouluun. Pelkäsin, että minua ei hyväksyttäisi luokallani. Kun ensimmäinen koulupäiväni alkoi vatsani oli täynnä perhosia ja jännitti aivan hirveästi aivan kuin oli mennyt ensimmäiselle luokalle paitsi nyt oli myös kauhea stressi. Etsisin luokkaani ympäri koulua enkä löytänyt sitä, aivan kuin se olisi kadonnut. Minun onnekseni näin yhden opettajan käytävällä joten juoksin hänen luokseen ja sanoin " Hei! olen uusi täällä enkä löydä luokkaani." Ja opettaja vain ojensi kätensä aikeissa kätellä ja esitellä itsensä, mutta kun hänen sormenpäänsä hipaisi kämmentäni ja hän kaatui maahan kuin taika iskusta. Huusin apua ihan hullun lailla ja tunsin tutun vihlovan kivun päässäni ja tutun äänen sanomassa "Hei sehä meni hyvin mutta hänen ei olis viellä pitänyt kuolaa pitkään aikaan." Kipu oli niin kova että kaaduin itsekkin maahan ja sätkin kivusta. Kuulin jonkun juoksevan luoksemme. Hän oli noin kaksikymmentä vuotiaan näköinen mies joka alkoi hädissään soittamaan ambulanssia. Kun kipu oli hiuka hellittänyt nousin istumaan ja katsahdin kaatunutta opettajaa. Hän oli muuttunut ihan kalpeaksi ja silloin tajusin että minä olin tappanut hänet. Nousin nopeasti pystyyn kauhistuneena ja juoksin koulun pihalle ja pysähduin ja huusin " Miksi sinun piti silloin säästää minun henkeni!" ja tuuperruin maahan.
1
Kun synnyin olin erikoinen lapsi. Minulla oli aivokasvain ja sairaalassa tiedettiin, että tulen kuolemaan pian ellei tapahtuisi ihmettä. Eräänä päivänä olin todella huonossa kunnossa ja pompin elämän ja toispuolesen rajalla, kunnes tapasin kuoleman. Hän oli oikeasti todella herttainen mies hän aikoi pitää minut itsellään omana lapsenaan, mutta minä sanoin vastaan. " Sinä olet jo vanha etkö sinun pitäisi jossain vaiheessa päästä eläkkeelle?" Minä sanoin silloin vihjailevasti . Hän vastasi kohisevällä äänellä " vasta kymmenen vuoden päästä ja aijoin tehdä sinusta seuraajani pikku hiljaa sen jälkeen kun olet täyttänyt kymmenen, mutta jos ei minun seura kelpaa mene takaisin. Minä odotan sinua." Seuraavaksi näin kirkkaan valon joka ei johtanut taivaaseen vaan sairaalan keskolaan. Hän oli ollut minun ihmeeni.
23.4.1997 Oli minun kymmenen vuotis syntymäpäiväni ja muistin tarkalleen mitä kuolema oli minulle sanonu. En ollut koskaan kertonut siitä kenellekkään enkä aikonutkaan, ketään ei olisi uskonut minua vaikka olisinkin kertonut. Se päivä oli ihana päivä koko siihen astisen elämäni aikana. Meillä oli suuret juhlat pyöreiden lukujen kunniaksi ja sain paljon ihania lahjoja kavereiltani,kummeiltani,vanhemmiltani ja jopa naapureilta kin. Mutta sinä yönä heräsin viiltävään kipuun päässäni. Se kipu oli niin voimakas että olisin voinut lyödä vetoa, että olisin voinut vaikka kuolla siihen paikkaan. Sitten kuulin jotenkin tutun äänen kuiskaavan "onnea tyttöseni, olet täyttänyt kymmennen" ja kipu hellitti. En aluksi tajunnut mitä oli juuri tapahtunut, mutta sitten tajusin että kuolema oli käynyt luonani onnitelemassa. Arvelin, että se tarkoittaisi sitä, että lähiaikoina alkaisi tapahtua kummia.
Vuoden päästä tämän tapahtuma jälkeen muutimme Saloon ja joutuisin aloittamaan koulun kesä loman jälkeen aivan tuntemattomassa paikassa. Minulla ei ollut kavereita ei ketään joten minua pelotti mennä uuteen kouluun. Pelkäsin, että minua ei hyväksyttäisi luokallani. Kun ensimmäinen koulupäiväni alkoi vatsani oli täynnä perhosia ja jännitti aivan hirveästi aivan kuin oli mennyt ensimmäiselle luokalle paitsi nyt oli myös kauhea stressi. Etsisin luokkaani ympäri koulua enkä löytänyt sitä, aivan kuin se olisi kadonnut. Minun onnekseni näin yhden opettajan käytävällä joten juoksin hänen luokseen ja sanoin " Hei! olen uusi täällä enkä löydä luokkaani." Ja opettaja vain ojensi kätensä aikeissa kätellä ja esitellä itsensä, mutta kun hänen sormenpäänsä hipaisi kämmentäni ja hän kaatui maahan kuin taika iskusta. Huusin apua ihan hullun lailla ja tunsin tutun vihlovan kivun päässäni ja tutun äänen sanomassa "Hei sehä meni hyvin mutta hänen ei olis viellä pitänyt kuolaa pitkään aikaan." Kipu oli niin kova että kaaduin itsekkin maahan ja sätkin kivusta. Kuulin jonkun juoksevan luoksemme. Hän oli noin kaksikymmentä vuotiaan näköinen mies joka alkoi hädissään soittamaan ambulanssia. Kun kipu oli hiuka hellittänyt nousin istumaan ja katsahdin kaatunutta opettajaa. Hän oli muuttunut ihan kalpeaksi ja silloin tajusin että minä olin tappanut hänet. Nousin nopeasti pystyyn kauhistuneena ja juoksin koulun pihalle ja pysähduin ja huusin " Miksi sinun piti silloin säästää minun henkeni!" ja tuuperruin maahan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan kiva neljäsluokkalaisen aineeksi. Toivottavasti saat hyvän numeron.
hei mä oon yli kakskymppinen ja oon kirjottanu 1 kirja enneki ja toi oli vaa suunniteluu mitä siin tulis tapahtuu ...
Juu, iästäsi huolimatta ihan kiva neljäsluokkalaisen aineeksi.
Hmmh... hieman naivistinen kieli ja maailmankuva olennoilla, lieneekö tarkoitus? Ylidramaattista ja hieman pateettista. Selittelevää ja liian helppoa. Lieneekö sekin tekstin tarkoitus?
Kaikki on hermostuttavan fyysistä, ehkä kannattaisi panostaa enemmänkin psyykkiseen puoleen ja alitajuntaan - romaani antaa siihen hyvät mahdollisuudet.
Kielen monikerroksellisuuteen panostaisin eniten, se tuntuu hieman liian tutulta ja kuluneelta. Missä on persoonallinen ote?
Mutta: Audiatur et altera pars!
Hei minikirjailija, kuka julkaisi ensimmäisen kirjasi?
Kysynpä vaan.
Älkää laittako tänne synopsiksianne, joku voi kopsata ne. Varsinkin tämän juoni oli aivan oivallinen, taidan tehdä sen itse. Osaan nimittäin jopa kirjoittaa.
Esimerkkiteksti oli niin huono, että siinä ei ollut mitään hyvää. Oikeasti. Kannattaa hankkia joku toinen harrastus, vaikka kalastus.
Yhdyn tähän. Kirjoittamiseen (siis luovaan sellaiseen) tarvitaan lahjoja. Sinulla ei niitä ole yhtään, koska olet jo yli kahdenkymmenen ja kirjoittelet tekstiä, jonka tasoista itse kirjoittelin viimeksi ala-asteella.
Anteeksi jos loukkaannuit, mutta tämä on totuus.
Eiköhän tällä palstalla olla juuri sen vuoksi, että saadaan tinkimätöntä ja rehellistä palautetta, ei mitään livertelyä.
Heh! Piti oikein kaivella kellareiden komeroista esille omia ylä-aste aikaisia raapustuksia ja verrata tähän tekstiin. Yhtäläisyydet ovat silmiinpistäviä. Hyvin yksinkertaista ja ennalta arvattavaa tekstiä ja tarinaa, alkeellisia kirjoitusvirheitä pilvin pimein, juoni kuin huononnettu versio jostain lyhyestä nuortenkirjasta, yms.
Jos et olisi nimim. mini kirjailija kertonut, olisin veikannut sinun käyvän parhaillaan peruskoulun seitsemättä luokkaa. Mutta nyt jos kerran olet täysi-ikäinen, niin voin kai sanoa suoraan että tarinasi, oli se sitten jonkinlainen suunnitelma tai vastaava, on ruokottoman huono. Syyt löytyvät tuosta yläpuolelta sekä muista saamistasi kommenteista. Itse en ole ikinä tehnyt omista kirjoituksistani vastaavia "suunnitelmia"; en varsinkaan varustettuna tuolla määrällä kirjoitusvirheitä tai muitakaan virheitä, ja jotenkin minulla on sellainen kutina ettet millään realistisella tavalla pysty jalostamaan tarinan tyngästäsi esim. oikeaa, julkaisukelpoista romaania.
Asia ja tämän kommentin sävy olisi toinen mikäli tosiaan olisit kirjoittamisesta kiinnostunut ylä-asteelainen. Silloin kehottaisin vain kirjoittamaan lisää. Itsekin kiinnostuin toden teolla hommasta siinä seitsemännellä-kahdeksannella luokalla, ja kirjoittelin kohtuullisen ahkerasti läpi lukion ja AMK:n. Itse näkisin että oma tekstini saavutti ns. julkaisukelpoisuuden rajat vasta kun ikää oli päälle parinkymmenen. Ennen tätä (nyt kun jälkikäteen olen juttujani lukenut) teksti oli tyyliltään aivan liian latteaa tai tönkköä tai muuten vain typerää että kukaan allekirjoittaneen lisäksi vapaaehtoisesti sitä lukisi. Kirjoittamista ei yksinkertaisesti opi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla, lukemalla, ja sitten taas kirjoittamalla.
"Eräänä päivänä"
voi jumatsukka! :DD Jos oikeesti haluut kirjottamista koittaa, kannattaa sit hankkiutuu virheistä eroon. Ja siitä 2-luokkamaisuudesta... Ei millään pahalla, mutta jos oikeesti toi on sun tyylis, et pääse pitkällekään. No, ainahan saa harrastaa...
"Se tapahtui taas. Niin on jo käynyt kahdesti tässä kuussa. Ihmisiä on kuollut kosketuksestani "
Eli kaikista pahin moka on alku. Siinä kirjoittaja selittää koko jutun ytimen lukijalle, eli miksi lukisi tarinaa, kun tietää jo, mistä on kysymys.
Näinhän Sillanpääkin teki ja voitti Nobelin. ;)
Hmmh... Sillanpää edusti taidekirjallisuutta. Tämä on viihdettä.
Mistä päättelit, että kyseinen pätkä on viihdettä? Lukiko se jossain?
Minun onnekseni näin yhden opettajan käytävällä joten juoksin hänen luokseen ja sanoin " Hei! olen uusi täällä enkä löydä luokkaani." Ja opettaja vain ojensi kätensä aikeissa kätellä ja esitellä itsensä, mutta kun hänen sormenpäänsä hipaisi kämmentäni ja hän kaatui maahan kuin taika iskusta.
Hyvin viihtelliset konstit, kieli ja ajatuksen rakenne.
I rest my case.