nuohoojat

nuohoojat kävi naapurissa muttei meillä miksi niin?
39euroa maksaa se lasku.
12268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyään nuohooja on kutsuttava erikseen. Ennen he kävivät joka talossa automaattisesti mutta nyt käytäntö muuttunut.

Äänestä

Juu ja sentakia kun ne tulee vain soittamalla ne ei ehdi kuin joskus ja saa varrota jopa yli vuoden. Ennen kun ne kulkivat talosta toiseen niin ehtivät paremmin.Tää on sitä nykyaikaa.Ja kaikkihan ei tiedä edes mistä sitä tilataankaa.

Äänestä

parasta ruveta tietämään sillä nuohoamatonta taloa joka tuleen syttyy ei vakuutus korvaa.

Äänestä
  • Vaihda vakuutusyhtiötä. Ei kannata olla yhtiössä, joka vaikka salaman sytyttäessä talon palamaan kieltäytyy korvauksista koska nuohous on jäänyt väliin.

    Äänestä

samat on säännöt kaikilla se salama onkin jo ihan erijuttu kuin vaikka nokipalo ja siitä syntyneet vahingot.

Äänestä
  • Kun on kuivat puut, ei ole nokipalon vaaraa. Mökilläni poltan paljon enemmän puita kuin talossani. Silti mökkini piisit nuohotaan kolmen vuoden välein.
    Taloni hormeissa ei ollut viime nuohouksessakaan juuri mitään.

    Käytännössähän nokipalo on epätäydellisen palamisen surausta. Jos polttopuoli on kunnossa, hormit vain tukkeutuvat.

    Äänestä

oikeessa oot mutta jos ei ole nuohottu kunkin kunnan määräysten mukaan niin vakuutus ei vaan korvaa

Äänestä
  • entäpä jos on nuohonnut itse

    Äänestä

  • 12+5 kirjoitti:

    entäpä jos on nuohonnut itse

    Meillä on 25 vuotta vanha kesämökki. Hormit olen aina nuohonnut itse. koskaan ei ole käynyt ns. virallista nuohoojaa, ja aina on toiminut hyvin.

    Äänestä

saattaa jossakin onnistua mutta kun ei ole 'virallista' nuohousta tehtynä niin ne vakuutusyhtiöt varmaan onnistuu kiertämään vahingon tapahduttua oman osansa homman hoidosta, kyllä nämä tiedetään, aina on joku porsaan reikä....tai on väärin nuohottu....

Äänestä
  • Näin se menee. Jos talo palaa, tekee poliisi tutkinnan palon syystä. Tuttavani saunan palon jälkeen tuli poliisilta todistus, jossa sanottiin että tapauksessa ei ole todettu mitään rikokseen viittaavaa. Sen perusteella vakuutusyhtiö maksoi vahingon.

    Kysyin vakinuohoojaltani poliisin kiinnostusta nuohouksiin. Hän sanoi, että vain Keskusrikospoliisi saattaa nuohouksesta kysyä. Keskusrikospoliisi kiinnostuu asiasta, jos palossa on muutakin epäselvää kuin nuohous.

    Äänestä

Tämä asetus koskee määrävälein nuohottavia tulisijoja ja hormeja. Tätä asetusta ei sovelleta kaasukäyttöiseen tulisijaan eikä sen hormiin.

Käytössä oleva kiinteällä polttoaineella, useammilla polttoaineilla tai raskasöljyllä toimiva tulisija hormeineen on nuohottava vuoden välein. Suuluukuttoman tulisijan (avotakka) tulipesää ei nuohota, ellei siitä erikseen sovita.
Yksinomaan kevytöljykäyttöinen tulisija hormeineen on nuohottava vuoden välein. Tämän momentin mukainen määräväli ei koske keskuslämmityskattilan tulipesää ja tulipintoja.
Omaan yksityiseen käyttöön pääasiassa tarkoitetun vapaa-ajan asunnon ja sen saunan tulisijat ja hormit on nuohottava kolmen vuoden välein. Muuhun kuin omaan yksityi-seen käyttöön tarkoitetun, säännöllisessä käytössä olevan vapaaajan asunnon ja sen saunan tulisijat ja hormit on nuohottava vuo-den välein.


http://www.nuohoojat.fi/nuoh/docs/Nuohousasetus29062005.pdf

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henrik ijäs kirjoitti:

nuohoojat kävi naapurissa muttei meillä miksi niin?
39euroa maksaa se lasku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu