Miksi "ufot" ovat piilossa ?
Näiden yhteydet ovat tavattoman vaikeita toteuttaa jopa heidänkin teknologiallaan. Eikä osuminen tavoiteltuun aikaan ole helppoa, vääriä osumia tulee tämän tästä ja silloin nämä putkahtavat "näkyviin" milloin missäkin ja häviävät äkisti.
Asiaa voisi verrata globaaliin tietoverkkoon, johon syötetään yksi sana ja toivotaan sen osuvan halutun katsojan silmiin juuri tietyllä hetkellä.
Kaiken lisäksi matkaan voi lähettää vain rajoitetun määrän aineenrakennus-materiaalia, jonka toivotaan rakentuvan tietyllä paikalla kaikkeudessa halutun näköiseksi. Toistaiseksi mitään biologisesti rakentuvaa ei voida toistaiseksi lähettää, mutta ehkä "tuleminen" on pian mahdollista. Siksi kokeita tehdään jatkuvasti, meidän maanmatosten ihmetellessä..mistä on kysymys.
Toki heillä on mahdollisuus lähettää tajunnan tasoisia singaaleja, mutta kohdistusongelmia on siinäkin, se muistuttaa haulikolla ampumista, yksi hauli osuu silloin tällöin ja jos vastaanottaja on "kuulolla" eli kykenee analysoimaan viestin ymmärrettäväksi, he onnistuvat silloin antamaan "jumalallisia profetioita" joillekkin yksilöille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllä..kyllä-
Kuusi kysymystä humanoideista.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10321769