Toimeentulotuki ja parin edeltävän kuukauden "tulot"

Hei!
Olen tilanteessa jossa todennäköisesti joudun anomaan helmikuulle toimeentulotukea asumistuen lisäksi. Kiinnostaisi vaan tietää että vaikuttaako nyt joulukuussa saadut tulot helmikuuksi anottavaan toimeentulotukeen? Tuloina tarkoitan siis veronpalautuksia ja muutaman sadan euron myyntituloja huuto.netin kautta.

Tammikuussa tulojani tulevat olemaan opintotuki laina (viimeinen erä) asumislisä. Sen jälkeen opintotukikuukauteni loppuvat ja joudun anomaan yleistä asumistukea ja mahdollisesti myös toimeentulotukea helmikuulle ellen ennätä saamaan loppuja opintosuorituksiani kasaan tammikuun aikana.

Eli miten on, onko näillä joulukuun raha-asioilla mitään käytännön merkitystä helmikuulle? Tammikuu kun tulee olemaan taas rahallisesti normaali opiskelijakuukausi.
11679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos et ole aikaisemmin sossussa käynyt, niin yleensä katsotaan tiliotteet kolmelta kuukaudelta. Joulukuun tulot siis otetaan huomioon, mutta jos ne ovat pienet eli muutaman sata euroa, niin eipä niistä paljoa säästettävää jäisi sinne helmikuulle (kunhan et siis säästä niitä siihen asti tilillä). Siis todennäköisesti eivät vaikuta helmikuun tukeen, mutta teoriassa sekin on mahdollista.

Äänestä

Riippuu summasta ja missä asuu. Joku 200-300€ ei pitäs vaikuttaa. Jos siitä ylittyy niin sit varmaan vaikuttaa. Sossu kyllä rankoo ahkerasti kaikki pienet lisätulot. Näihin rankomisiin voi itse vaikuttaa, se on sitten eri asia onko se jonkun mielestä moraalisesti oikein taikka laillista.

Äänestä

Heitänpä tähän samaan viestiketjuun omani asiani. Eli miten vaikuttaa tt-tukeen jos myy jotain omaisuutta mm. huuto.netissä niin katsooko ne sen tuloksi? Näin ei tosiaankaan saisi olla, mutta missä menee raja??? Ainakaan muutaman kympin veronpalautukset ei vaikuta. kertokaa jotka tiedätte!

Äänestä

Jos myynnistä saatava tulo on vähäistä suurempi niin se voidaan katsoa tuloksi.

Jos tulo on saatu joulukuussa ja tukea haetaan helmikuussa niin tulo voidaan ottaa huomioon jos se todellisuudessa on helmikuun alkaessa tuen saajan käytettävissä: http://www.toimeentulotuki.net/2011/ylijaama.php

Äänestä
  • Ja tämän voi välttää jos käyttää päätä. Onko se laillista? ei. Onko se moraalisesti oikein? toisten mielestä on ja toisten ei. Tuo kuinka paljon otetaan huomioon niin se selviää omasta sosiaalitoimistosta kysymällä. Esim. meilläpäin on ruhtinaalliset 100€.

    Äänestä

Tilillä nyt noin 70 € kun laskuja tulikin enemmän mitä kuvittelin. Kun nämä loppuvat niin lainaan sitten kaverilta käteisenä että selviän loppukuun. Ajattelin huomenna käydä viemässä toimeentulotukianomuksen helmikuulle, tuskin on liian aikaista?

Tiliotteet tulostelin tänään ja joulukuulla oli melkoisen paljon plussamerkkisiä, mutta toki vastaavasti myös miinusmerkkisiä että saldo on nyt mitä on. Saa sitten nähdä mitä sossutädit tuosta tuumaavat.

Tuloja ei tosiaan ole helmikuulle tiedossa yhtään sillä opintotukikuukaudet loppuivat tammikuulle. Olin tänään anomassa jo asumistukea netitse kunnes tajusin että voisin kai koittaa anoa lisätukikuukausia ensin, ja jos se ei mene läpi niin sitten toimeentulotuella. Pitää aamusta soittaa kelaan ja kysyä miten kannattaa toimia kun valmistuminen tapahtunee ensi kuun aikana.

Äänestä
  • "Tiliotteet tulostelin tänään ja joulukuulla oli melkoisen paljon plussamerkkisiä, mutta toki vastaavasti myös miinusmerkkisiä että saldo on nyt mitä on. Saa sitten nähdä mitä sossutädit tuosta tuumaavat."

    Ne miinusmerkkiset ei sossua kiinnosta jos ei ole vuokra tai sähkölaskuja. Muita laskuja kun eivät huomio vaikka olisi isojakin lyhennyksiä tai velkoja eli ummistavat silmänsä niiltä osin. Meidän sossu hyväksyy parin kolmen kympin ylimääräiset tulot kk, mutta sen ylittävät vähennetään kyllä tuesta.

    Yleensä kun haetaan ensimmäistä kertaa ttt pitää laittaa 2-3 kk tiliotteet mukaan. Sossusi kertoo tarkemmin mikä heillä käytäntö ja antavat muutenkin ohjeita mitä hakemukseen muuta mukaan.

    Äänestä

Ei tuohon auta muu, kuin puhelinsoitto paikalliseen sossuun.

Kysyt, huomioidaanko kyseisen vai edellisen kuukauden tulot. Kysyt, huomioidaanko veronpalautus.

Melkein en suosittelisi hakemaan vielä tukea vaan vasta helmikuun puolella ja huomioikoot sitten helmikuulle helmikuun nolla-tulot.

Tämä on niin arpapeliä.

Äänestä
  • Jos asut jollain isommalla paikkakunnalla, niin saat informaatiota netinkin kautta, kun googlaat.

    Toimeentulotuki ja paikkakuntasi nimi.

    Äänestä

  • 1X0 kirjoitti:

    Jos asut jollain isommalla paikkakunnalla, niin saat informaatiota netinkin kautta, kun googlaat.

    Toimeentulotuki ja paikkakuntasi nimi.

    Niin ja jos asut Helsingissä, niin netistä ei ole iloa.

    Äänestä

Niin ja jos asut Vantaalla, niin netistä ei ole iloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Minna83- kirjoitti:

Hei!
Olen tilanteessa jossa todennäköisesti joudun anomaan helmikuulle toimeentulotukea asumistuen lisäksi. Kiinnostaisi vaan tietää että vaikuttaako nyt joulukuussa saadut tulot helmikuuksi anottavaan toimeentulotukeen? Tuloina tarkoitan siis veronpalautuksia ja muutaman sadan euron myyntituloja huuto.netin kautta.

Tammikuussa tulojani tulevat olemaan opintotuki laina (viimeinen erä) asumislisä. Sen jälkeen opintotukikuukauteni loppuvat ja joudun anomaan yleistä asumistukea ja mahdollisesti myös toimeentulotukea helmikuulle ellen ennätä saamaan loppuja opintosuorituksiani kasaan tammikuun aikana.

Eli miten on, onko näillä joulukuun raha-asioilla mitään käytännön merkitystä helmikuulle? Tammikuu kun tulee olemaan taas rahallisesti normaali opiskelijakuukausi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu