Syöpä tykkää sokerista

lkjhgfd

Syöpäsolut käyttävät ravintonaan sokereita eli hiilihydraatteja, sanovat monet asiaa tukineet tiedemieht, muiden muassa ruotsalainen professori Karl Arfors, Pharmacia AB:n etinen tutkimusjohtaja. Uusi raportti tukee hänen käsitystään. Kalifornian yliopistossa on nyt todettu, että runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio, ja aivan erityisesti sen tärkkelys, lisää rintasyövän uusiutumisen riskiä.

Alussa hiilihydraattien saanti oli keskimäärin 233 g päivässä. Naiset, joiden rintasyöpä oli uusinut, olivat syöneet keskimäärin 2,3 g enemmän päivittäin ensimmäisen vuoden aikana. Naiset, joiden rintasyöpä ei ollut uusiutunut olivat vähentäneet hiilihydraatteja keskimäärin 2,7 g/vrk. Tärkkelys osoittautui merkittäväksi riskin suurentajaksi. Eniten tärkkelystä syöneiden naisten taudin uusimisen riski oli 14,2 % mutta tärkkelystä vähentäneiden riski oli vain 9,7 %. Tärkkelys oli ”itsenäinen riskitekijä”, tulkitsevat tutkijat. Tulokset antavat aihetta tutkia lisää syöpäpotilaiden ruokavalioiden merkitystä.
World Press 8.12.2011
Syöpä tykkää sokeristawww.foorumi.info/hiilaritietoiset/viewtopic.php?t=3367

41

1644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahakrppi11

      Niinpä. Ja muistetaan sitten vielä tarjota sille syöpissolulle paljon hyvänlaatuisia rasvahappoja ja aminohappoja että se voi kasvaa ja jakautua

      • Artoj

        Huomautan, että sokeri on ainoa syövän ravinto

      • Heh !
        Artoj kirjoitti:

        >

        Mistä lähteestä tämä väite on peräisin ?

        Onko sitä todistettu missään ? Vai onko kyseessä vaan taas tällainen hihhuleitten keskuuteen pesiytynyt urbaanilegenda ?

        No, edes tällainen väitehän ei mitenkään osoita VHH:ta hyväksi: elimistö tuottaa itse tarvitsemansa sokerin, joten kyllä se syöpä voi oikein hyvin vaikkei söisi hiilihydraatteja ollenkaan.

      • pahakarppi121
        Artoj kirjoitti:

        Huomautan, että sokeri on ainoa syövän ravinto

        "Huomautan, että sokeri on ainoa syövän ravinto "

        Mitä v****a se Artoj taas kuvittelee. Syöpäsolu on solu siinä kuin kaikki muutkin solut. Syöpäsolu pystyy käyttämään ravinnokseen kaikkia makroravinteita, niin hiilihydraatteja, rasvoja kuin valkuaisaineitakin. Ravinto sinänsä ei synnytä syöpää vaan siiheen tarvitaan keskimäärin 5-6 mutaatiota saman solun DNA:n, minkä jälkeen kyseinen solu pystyy kasvamaan ja jakautumaan ilman rajoituksia. Kun tämän syöpäsolun jälkeläisiä eli monoklonaalista syöpäsolumassaa on riittävästi niin se solumassa ottaa ravintonsa vaikka väkisin. Syöpäpotilaat muuttuu tunnetusti kakektisiksi. Elimistä hajottaa vararavintonsa ja valkuaiskudoksen syövän ravinnoksi.

      • Artoj
        pahakarppi121 kirjoitti:

        Kuuleppas. Sinä et tiedä syövän hoidosta sen enempää kuin minäkään.
        Niitä on kaikenmoisia tarinoita, kuten tämä sinunkin tarina osoittaa.
        Kerran oli televisiossa iso, juttu D-vitmiinin valtavasta syövän paranusvoimasta.
        Sen yhden ohjelman jälkeen siitä ei ole puhuttu sanakaa. Eikä puhuta.
        Syövän hoidossa ei ole tullut parantavaa tekijää sitten viisikymmen luvun.
        Kaiken näköisiä kalliita härveitä on kylläkin hankittu sairaaloihin, mutta lopputulos on sama. Potilaat saavat lisäaikaa, mutta pajojen hoitokärsimyksien myötä. Olen seurannut erään ystäväni taistelua elämästä. tulos oli odotettavissa, kuten syöpäpotilailla yleensä. On hyviäkin juttuja saatu aikasiksi.
        Eikä tartte olla kovinkaa viisas ymärtääkseen kuinka suuri busines pyörii syövän ympärillä. Jos tänäpäivänä keksittäisiin konsi paranta tauti, niin mitä tekisivät ne tuhannet ja tuhannet tutkija ympäri maalimaa? He kaikki olisivat työttömiä.
        Raha se tässäkin hommassa päätekijänä.
        http://www.studio55.fi/lahipiirivoimavarana/artikkeli.shtml/1416013/laakari-hiilihydraattien-vahentaminen-ruokavaliosta-voi-auttaa-jopa-syovan-nitistamisessa

        Edelleen: missä tieteellisessä lähteessä on osoitettu, että syöpäsolu käyttää energialähteenään vain sokeria ?

        Vai onko tämä vain sellainen asia, johon pitää vaan uskoa, koska lahkonjohtaja niin väittää ?

        Ja tosiaan, miksi ihmeessä syöpä ei kasvaisi VHH-hihhulin elimistössä kun kuitenkin elimistö valmistaa tarvittavan sokerin muista lähteistä ? Veressä on koko ajan sokeria.

      • uskossa vahva
        Heh ! kirjoitti:

        Älä nyt ole noin ilkee, kun joku oli keksinyt hyvän jutun, niin se vaan pitää uskoa.

      • Jees fakta

        " Veressä on koko ajan sokeria. "
        Mutta ei samaa määrää.

      • Heh !
        uskossa vahva kirjoitti:

        Älä nyt ole noin ilkee, kun joku oli keksinyt hyvän jutun, niin se vaan pitää uskoa.

        Jep. Jotenkin minun on vaan hirvittävän vaikea uskotella itselleni jotain väitteitä, joilla ei ole todisteita.

    • .

      Auringonvalosta saatava D-vitamiini vähentää naisten vaaraa sairastua rintasyöpään. Tutkimukseen osallistui 3 100 naista, jotka sairastuivat rintasyöpään vuosina 2003-2004 sekä 3 500 tervettä verrokkia. Kun naisia verrattiin toisiinsa sen perusteella, kuinka paljon he viettivät aikaa auringossa, runsas aurinkoaltistus liittyi selvästi pienempään rintasyöpäriskiin.
      Verrattuna alle 6 tuntia viikoittain auringossa viettäneisiin yli 21 tuntia aurinkoa viikoittain saaneiden sairastumisriski oli noin puolet pienempi. Yhteydet pysyivät ennallaan riippumatta ruokavaliosta, liikunnasta tai vaihdevuosista. Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

      D-vitamiinia muodostuu ihossa auringonvalon (UVB-säteilyn) vaikutuksesta. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UV-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16. Aurinkorasvat estävät lähes kokonaan D-vitamiinin muodostuksen ihossa. Aurinkoa tulisi ottaa vähintään käsivarsiin ja jalkoihin.

      ""Tämän vuoden heinäkuussa julkaistun meta-analyysin mukaan runsas D-vitamiinin saanti pienentää rintasyövän riskiä. Tässä kiinalaisten tekemässä meta-analyysissä eniten D-vitamiinia saaneiden naisten väestön osalla (viidennes) oli 45 % pienempi riski saada rintasyöpä kuin vähiten D-vitamiinia saaneilla.""
      http://www.pronutritionist.net/rintasyopa-ja-ruokavalio-onko-niilla-selvaa-yhteytta/

      ""Maailmanlaajuisesti 1,3 miljoonaa naista ja noin 13 000 miestä sairastuu vuosittain rintasyöpään. Se on naisten yleisin syöpätauti. Viime vuosikymmeninä hoidon tulokset ovat parantuneet huimasti, mutta silti joka neljäs potilas kuolee tähän tautiin. Ongelmana on, että "parantuneidenkin" potilaiden elimistössä lymyää syöpäsoluja. Suosittelen kaikille syöpäpotilaille tukihoidoksi ravintolisiä, joista kerron tässä katsauksessa.""
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=131

      ""D-vitamiinin puute on erittäin yleistä Suomessa. Monien kroonisten sairauksien syntymekanismissa D-vitamiinin puutteella on merkittävämpi osa kuin aiemmin on tiedetty. Lähes kaikissa elimistömme soluissa on D-vitamiinireseptoreita. Yleisimpiä syöpiä, autoimmuunitauteja, infektioita sekä sydän- ja verisuonisairauksia esiintyy enemmän niillä, joilla on D-vitamiinin puutos. On varsin ilmeistä, että näiden tautien kasautuminen ja viimeaikainen lisääntyminen Suomessa liittyy yleistyneeseen D-vitamiinin puutokseen. Voidaan myös todeta, että Suomessa ei olisi terveydenhuollon rahoituskriisiä jos D-vitamiinisuositukset neuvoloissa olisivat ajanmukaiset ja elintarvikkeiden D-vitaminointi olisi riittävällä tasolla tai jos väestön yleinen tietoisuus D-vitamiinin puutteen vaikutuksista ja tarvittavasta korvaushoidosta olisi edes kolesterolitietämyksen tasoa.""
      http://www.dvitamiini.com/yksityiskohtaisesti.html

      D-vitamiini ja rintasyöpä:
      http://vitamindwiki.com/tiki-browse_categories.php?parentId=42&sort_mode=created_desc

      Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
      http://www.efsa.europa.eu/en/efsajournal/pub/2813.htm

      • Tähän voisin sanoa lyhyesti noiden aurikorasvojen oevan iholle paljon pahempi syövän kannalta kuin auriko, jos D-vitamiini on tasapainossa

      • pahakarppi121
        peltokenkku kirjoitti:

        Tähän voisin sanoa lyhyesti noiden aurikorasvojen oevan iholle paljon pahempi syövän kannalta kuin auriko, jos D-vitamiini on tasapainossa

        "Tähän voisin sanoa lyhyesti noiden aurikorasvojen oevan iholle paljon pahempi syövän kannalta kuin auriko, jos D-vitamiini on tasapainossa "

        Peltorunkulla ei harmaata aavistustakaan mistä se puhuu. UV-säteilylle eri auringonvalolle altistuminen lisää voimakkaasti ihosyövän riskiä. Lisäksi liiallinen UV-säteily johtaa ihon ennenaikaiseen rypistymiseen, ohentumiseen, pigmenttimuutokseen ym. vanhentumiseen liittyviin ilmiöihin. Aurinkorasvat sen kuuluu olla todettu turvallisiksi laajoissa tutkimuksissa ennenkuin ne edes pääsee markkinoille. Edelleen jos myynnissä olevien auringorasvojen epäillään aiheuttavan terveyshaittoja ne vedetään pian pois markkinoilta.

        Tässäkään asiassa paranoidinen ajatteluta ei edistä edes sen paranoidin terveyttä. Jotenkin paranoidisuus ja VHH-henkisyys näyttää kulkevan käsi kädessä.

      • pahakarppi121 kirjoitti:

        Usko omiin höpötyksiisi.
        Ja levitä ihollessi kemikaaleja, jos tykkäät.
        Kyllä noissa voiteissa on ihan riitävästi kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa mitä hyvänsä.
        Mutta jokainen tekee mitä tykkää ihonsa kanssa.

      • pahakarppi121
        peltokenkku kirjoitti:

        Usko omiin höpötyksiisi.
        Ja levitä ihollessi kemikaaleja, jos tykkäät.
        Kyllä noissa voiteissa on ihan riitävästi kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa mitä hyvänsä.
        Mutta jokainen tekee mitä tykkää ihonsa kanssa.

        "Usko omiin höpötyksiisi.
        Ja levitä ihollessi kemikaaleja, jos tykkäät.
        Kyllä noissa voiteissa on ihan riitävästi kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa mitä hyvänsä.
        Mutta jokainen tekee mitä tykkää ihonsa kanssa."

        Tämä väite pitäisi sitten jotenkin todistaa. Miten olisi ihosyöpätilastojen ja asiaa koskevan kirjallisuuden tutkiminen. Tilastoista voimme nähdä esimerkiksi kuinka monta pahanlaatuista ihosyöpää Suomessa todetaan vuosittain. Seuraavaksi voisi esittää tapauksia, joissa syöpä on aiheutunut auringonsuojavoiteesta verrattuna UV-altistukseen. Luulenpa, että luvut on mykistäviä. Ei taida löytyä yhtään tapausta, jossa auringonsuojavoide olisi todettu aiheuttavaksi tekijäksi.

      • Tapauksia ja tapauks

        Löytyisi aika monta tapausta, joissa liian vähäinen D-vitamiini osoittautuisi todennäköisesti yhdeksi tekijäksi... ymmärtänet pointin?

      • Tapauksia ja tapauks kirjoitti:

        Löytyisi aika monta tapausta, joissa liian vähäinen D-vitamiini osoittautuisi todennäköisesti yhdeksi tekijäksi... ymmärtänet pointin?

        Varmaan asia on näin.
        D-vitaamini joidenkin mielestä autaa myöskin syövän hoidossa.

    • Mitenkähän ne entisajan porukka tuli toimeen ja edelleekin monissa köyhissä maissa joissa paljon arinkovoiteita ole eikä ollut näkyvillä. eikä myöskään ihosyöpää.
      Kyllä tälläiset hommat ovat läsimaalaisten ongelma kemikaaleineen.

      • pahakarppi121

        Niitteen köyhien maiden asukkailla on yleensä paljon pigmenttiä, joka suojaa ihoa UV-säteilyltä. Lisäksi kun saa paljon aurinkoa niin sitä pigmenttiä muodostuu lisää. Köyhäkin ihminen pystyy suojaamaan ihoaan auringolta. Katsokaa vaikka telkkarista miten jossain Saharan auringolla pukeudutaan. Köyhyyttä on myös monenlaista ja suurin osa köyhistä maista kehittyy ja ihmiset vaurastuu. Ei voi sanoa oikopäätä etteikö näissä maissa käytettäisi auringonsuojavoiteita. Varmaan käyttää kaikki, joilla on varaa-

      • Syövätön

        Mieti miksi meillä ei ole pigmenttiä? Sillä kyllähän meilläkin olisi tummempi iho, jos tarvitsisi olla.

        Tummaihoisella myös D-vitamiinin kestää kehittyä iholla paljon kauemmin kuin vaaleaihoisilla. Siksi meille on evoluutio suonut vaalean ihonvärin, jotta saisimme täällä pohjoisessakin vähän D:tä. Entisaikaan pohjoisessa tummaihoinen synnyttäjä ja lapsi kuolivat synnytykseen, kun vauva ei päässyt ulos ahtaasta lantiosta, jos äiti oli kärsinyt kasvuiässä liian vähäisestä D-vitamiinista. Luuthan eivät kasva. Siten tummaihoiset ovat kuolleet pois ja etu on meillä vaaleilla. Tosin, ne, jotka syövät runsaasti hylkeitä tai kalaa, saavat D:tä niistä. Ihan pohjoisessa vaalea iho ei olekaan etu, kun ei tarkene olla ilman vaatteita kuitenkaan ja hangilla palaisi!

        Jos ei auringonsuoja iholla ole siis myrkkyä, niin se estää normaalin D-vitamiinin muodostuksen. Ja se taas (D:n matala veren seerumin arvo) on uusimpien tutkimusten mukaan yhteydessä kymmeniin sairauksiin. Eräs tärkeimmistä, mitä D-vitamiini estää, on syöpä...

      • pahakarppi121
        Syövätön kirjoitti:

        Onneksi ei ole mikään pakko valita ihon terveyden ja D-vitamiinin välillä. D-vitamiinia on lisättynä margariineihin ym. ja tarvittaessa voi ottaa talviaikaan purkista 10 mikrogrammaa päivässä. Näillä määrillä suuri enemmistö saavuttaa riittävän D-vitamiinipitoisuuden.

        Jaa mutta, kun minä en käytä mitään keinorasvoja.

      • pahakarppi121
        peltokenkku kirjoitti:

        Jaa mutta, kun minä en käytä mitään keinorasvoja.

        D-vitamiinia ei luokitella rasvaksi. Toisaalta väliäkö sillä mitä ykx VHH-pappa käyttää tai ei. Synteettiset vitamiinit on ihan yhtä hyvää ja samaa vitamiinia kuin kalojen D-vitamiini. Kukaan VHH:lla ei näytä kuulleen merieläinten sukupuuttoaallosta, kalakantojen romahduksesta, kalojen keinokasvatuksen ongelmista ym. Ajatusmaailma pyöriin niin tiivisti oman navan ja VHH-sepityksien ympärillä.

        Synteettiset vitamiinit on ihan yhtä hyvää ja samaa vitamiinia kuin kalojen D-vitamiini.
        Tämä ei pidä paikkaansa.
        Ihminen tuottaa itse D vitamiinin, jos on tarpeekis auringossa.
        Oliko se 10 000 ui / tunti, en muista varmasti.
        Mutta joka tapauksessa luolliset vitamiinit ovat aina parempia kuin synteettiset, Synteettiset eivät imeydy käsittääkseni yhtä hyvin

        Mikä tässäkin on sitten ongelma. Kalassa ja purkissa olevan D-vitamiinin imeytyminen on aina yksilöllistä. Ei ole mitään säännönmukaisuutta että jompikumpi imeytyy paremmin. Samasta vitamiinista on kuitenkin kyse. Halvalla verikokeella voi tarkastaa veren D-vitamiinipitoisuuden. Ei mereneläviä pidä kalastaa sukupuuttoon uskomuksista nousevan änkyröinnin vuoksi.

      • Syövätön
        pahakarppi121 kirjoitti:

        D-vitamiinia ei luokitella rasvaksi. Toisaalta väliäkö sillä mitä ykx VHH-pappa käyttää tai ei. Synteettiset vitamiinit on ihan yhtä hyvää ja samaa vitamiinia kuin kalojen D-vitamiini. Kukaan VHH:lla ei näytä kuulleen merieläinten sukupuuttoaallosta, kalakantojen romahduksesta, kalojen keinokasvatuksen ongelmista ym. Ajatusmaailma pyöriin niin tiivisti oman navan ja VHH-sepityksien ympärillä.

        No joo. D-vitamiini ei varsinaisesti ole synteettinen, jos se tehdään lampaan villasta. Käsitelty se on.

        Ja 10 mikrogrammaa ei tutkitusti Suomessa riitä terveelle normaalille ihmiselle. Mutta näsitä voit lukea lisää, tutkimuksia löytyy. D-vitamiinia on lisätty varsinkin maitoihin. KUKAAn ei saa tarpeeksi D-vitamiinia MARGARIINEISTA. Niitä tuskin kukaan syö niin paljon, että se yksistään riittäisi. Joten jos ei syö margariinia, niin D-vitamiinin kannalta se on aivan sama. Kaikissa ruoka-aineissa se on kuitenkin samaa lisättyä ainetta kuin purkissa. (Joissakin kaloissa olisi.)

        D-vitamiinia täytyy siis ottaa joka luonnollisesti auringosta tai vähän luonnottomammin purkista. PELKKÄ AURINKO ei Suomessa riitä, sekin on tutkittu! On mahdotonta saada aurinogsta D:tä syys- huhtikuun välisenä aikana, vaikka aurinko paistaisi, vaikka olisi talvihangilla ja vaikka tekisi mitä! Vain ulkomaanmatkat etelään pelastavat. Tai se purkki.

        10 mikrogrammaa päivässä purkista johtaa veren seerumin pitoisuuteen, joka ei nouse lähellekään 80 nmol/l, mitä pidetään yleisesti terveellisenä alarajana. Ei lapsilla eikä nuorilla eikä aikuisilla. On tosin joitakin poikkeuksia, joilla on erittäin hyvä vaste. Mutta he ovat poikkeuksia. Siksi kuitenkin aina itse kehotan menemään terveyskeskukseen D-vitamiinin mittaukseen. Siten tietää oman vasteensa ja tasonsa.

        Minä en henk.koht. syistä syö kalaa, joten syön kalaöljyä ja D:tä purkista. Mutta purkista en sitten tarvitsekaan, joskus vähän jodia.

        Ja vielä: 10 mikrogramman annoksella päivässä EI torjuta yhtään syöpää varsinaisesti... mutta onhan sekin tyhjää parempi. Tulee syöpä vähän myöhemmin, ehkä? Eikä syöpä ole yhden asian, aineen tai tekijän aikaansaama.

      • Syövätön kirjoitti:

        Minä otan D-vitamiinia 3000-4000 iu, joka on kait 75-100 mg
        Tämä määrä pitää taudit loitolla. Myöskin D-vitamiinilla on verenpaineeseen alentava vaikutus.
        Jostain syystä Suomessa on edelleen D-vitamiinin suosituksen määrä on liian pieni.

      • selvä asia

        Periaatteessa jokaiselle tulee syöpä kun elää riittävän vanhaksi. Kun ihminen ei kuole sydäriin, niin sitten hän kuolee syöpään. Siksi karppaajat ei saa syöpää, sillä kuolevat sydäriin ennen syöpää.

      • pahakarppi121
        Syövätön kirjoitti:

        No joo. D-vitamiini ei varsinaisesti ole synteettinen, jos se tehdään lampaan villasta. Käsitelty se on.

        Ja 10 mikrogrammaa ei tutkitusti Suomessa riitä terveelle normaalille ihmiselle. Mutta näsitä voit lukea lisää, tutkimuksia löytyy. D-vitamiinia on lisätty varsinkin maitoihin. KUKAAn ei saa tarpeeksi D-vitamiinia MARGARIINEISTA. Niitä tuskin kukaan syö niin paljon, että se yksistään riittäisi. Joten jos ei syö margariinia, niin D-vitamiinin kannalta se on aivan sama. Kaikissa ruoka-aineissa se on kuitenkin samaa lisättyä ainetta kuin purkissa. (Joissakin kaloissa olisi.)

        D-vitamiinia täytyy siis ottaa joka luonnollisesti auringosta tai vähän luonnottomammin purkista. PELKKÄ AURINKO ei Suomessa riitä, sekin on tutkittu! On mahdotonta saada aurinogsta D:tä syys- huhtikuun välisenä aikana, vaikka aurinko paistaisi, vaikka olisi talvihangilla ja vaikka tekisi mitä! Vain ulkomaanmatkat etelään pelastavat. Tai se purkki.

        10 mikrogrammaa päivässä purkista johtaa veren seerumin pitoisuuteen, joka ei nouse lähellekään 80 nmol/l, mitä pidetään yleisesti terveellisenä alarajana. Ei lapsilla eikä nuorilla eikä aikuisilla. On tosin joitakin poikkeuksia, joilla on erittäin hyvä vaste. Mutta he ovat poikkeuksia. Siksi kuitenkin aina itse kehotan menemään terveyskeskukseen D-vitamiinin mittaukseen. Siten tietää oman vasteensa ja tasonsa.

        Minä en henk.koht. syistä syö kalaa, joten syön kalaöljyä ja D:tä purkista. Mutta purkista en sitten tarvitsekaan, joskus vähän jodia.

        Ja vielä: 10 mikrogramman annoksella päivässä EI torjuta yhtään syöpää varsinaisesti... mutta onhan sekin tyhjää parempi. Tulee syöpä vähän myöhemmin, ehkä? Eikä syöpä ole yhden asian, aineen tai tekijän aikaansaama.

        D-vitamiinipitoisuuden voi tosiaan tarkastaa labrassa ja annostella sen mukaan purkista D-vitamiinia. Ei ole mitään järkevää syytä miksi pitäisi vaarantaa ihon hyvinvointi grillaamalla nahkaansa. Solariumit on menossa pois muodista jne.

      • Syövätön
        pahakarppi121 kirjoitti:

        D-vitamiinipitoisuuden voi tosiaan tarkastaa labrassa ja annostella sen mukaan purkista D-vitamiinia. Ei ole mitään järkevää syytä miksi pitäisi vaarantaa ihon hyvinvointi grillaamalla nahkaansa. Solariumit on menossa pois muodista jne.

        Grillaamalla nahkaa saa aikaiseksi sen iholla, että ihon korjaamiseen kuluu suurempi määrä D-vitamiinia kuin mitä on ehtinyt kehittyä. Lopputulos siis miinusmerkkinen. Auringossa ei pidä olla pitkään, vaan säännöllisesti ja vähän aikaa kerrallaan, 15 minuuttia riittää. Sitten voi laittaa ohuen paidan päälle ja jatkaa möllötystä. Rusketuksestakin tulee loppujen lopuksi tasaisempi ja kauniimpi.

        Kun veressä on jatkuvasti D:tä, niin ihokin pysyy paremmin ruskeana talviaikaan ja keväällä taas iho "muistaa" eikä pala niin herkästi. Nämä monen ihmisen mutua ja aika järkeenkäypää.

      • Veijo Puustinen
        selvä asia kirjoitti:

        Periaatteessa jokaiselle tulee syöpä kun elää riittävän vanhaksi. Kun ihminen ei kuole sydäriin, niin sitten hän kuolee syöpään. Siksi karppaajat ei saa syöpää, sillä kuolevat sydäriin ennen syöpää.

        Heikkilän seurakunnassa (dojolaiset) mennään hautaan terveenä. Ei tarvi kärsiä syövistä tai muista sairauksista, kun karppaajilla noutaja tulee jo ennen niitä.

      • Heh !
        peltokenkku kirjoitti:

        Synteettiset vitamiinit on ihan yhtä hyvää ja samaa vitamiinia kuin kalojen D-vitamiini.
        Tämä ei pidä paikkaansa.
        Ihminen tuottaa itse D vitamiinin, jos on tarpeekis auringossa.
        Oliko se 10 000 ui / tunti, en muista varmasti.
        Mutta joka tapauksessa luolliset vitamiinit ovat aina parempia kuin synteettiset, Synteettiset eivät imeydy käsittääkseni yhtä hyvin

        >

        Ja lähde tälle väitteelle ?

        Vai pitääkö tuollaiseen vaan uskoa ilman todisteita ?

      • Anonyymi
        Syövätön kirjoitti:

        No joo. D-vitamiini ei varsinaisesti ole synteettinen, jos se tehdään lampaan villasta. Käsitelty se on.

        Ja 10 mikrogrammaa ei tutkitusti Suomessa riitä terveelle normaalille ihmiselle. Mutta näsitä voit lukea lisää, tutkimuksia löytyy. D-vitamiinia on lisätty varsinkin maitoihin. KUKAAn ei saa tarpeeksi D-vitamiinia MARGARIINEISTA. Niitä tuskin kukaan syö niin paljon, että se yksistään riittäisi. Joten jos ei syö margariinia, niin D-vitamiinin kannalta se on aivan sama. Kaikissa ruoka-aineissa se on kuitenkin samaa lisättyä ainetta kuin purkissa. (Joissakin kaloissa olisi.)

        D-vitamiinia täytyy siis ottaa joka luonnollisesti auringosta tai vähän luonnottomammin purkista. PELKKÄ AURINKO ei Suomessa riitä, sekin on tutkittu! On mahdotonta saada aurinogsta D:tä syys- huhtikuun välisenä aikana, vaikka aurinko paistaisi, vaikka olisi talvihangilla ja vaikka tekisi mitä! Vain ulkomaanmatkat etelään pelastavat. Tai se purkki.

        10 mikrogrammaa päivässä purkista johtaa veren seerumin pitoisuuteen, joka ei nouse lähellekään 80 nmol/l, mitä pidetään yleisesti terveellisenä alarajana. Ei lapsilla eikä nuorilla eikä aikuisilla. On tosin joitakin poikkeuksia, joilla on erittäin hyvä vaste. Mutta he ovat poikkeuksia. Siksi kuitenkin aina itse kehotan menemään terveyskeskukseen D-vitamiinin mittaukseen. Siten tietää oman vasteensa ja tasonsa.

        Minä en henk.koht. syistä syö kalaa, joten syön kalaöljyä ja D:tä purkista. Mutta purkista en sitten tarvitsekaan, joskus vähän jodia.

        Ja vielä: 10 mikrogramman annoksella päivässä EI torjuta yhtään syöpää varsinaisesti... mutta onhan sekin tyhjää parempi. Tulee syöpä vähän myöhemmin, ehkä? Eikä syöpä ole yhden asian, aineen tai tekijän aikaansaama.

        "Minä en henk.koht. syistä syö kalaa, joten syön kalaöljyä ja D:tä purkista."

        Vanha ketju, mutta minkähän takia henk.koht. syyt estivät kalan syömisen, mutta eivät kalasta valmistetun öljyn syömistä?

    • Kyllä se vieteri loppuu jokaisella aikanaan. Ihminen, kun lähenee 100 niin sillä nimellä ei ole merkitystä mihin kuoli.
      Oli juuri uutisissa jututtua milloin pitäisi lopettaa ajaminen. Amerikassa jossain päin ajoi 115 vuotia musta mies lasten pääle. Siinä tietysti loukaantui lapsia.

      • Anonyymi

        Saisiko Suomessa 115 vuotias musta mies uusia ajokortin? Omasta mielestäni kyllä, jos muut ajokortin edellytykset täyttyvät. Tämä on vain oma mielipide.

    • Anonyymi

      Kaikki solut elävät sokerista....

      • Anonyymi

        Ainakin tienvarsimainoksen mukaan Suomi elää metsästä?

    • Anonyymi

      NYT ON PUOSKARIN DUUNIT LOPPU:

      INTERPOL 1, ITALIA.

      AMEN!

    • Anonyymi

      Maksa tuottaa myös luonnostaan sokeria.

    • Anonyymi

      Ehkä se ei noin mene. Ihmisen solut saavat ravintonsa, vaikka et söisi mitään. Silloin ne syövät lihaksistostasi eli lihaksesi surkastuvat. Jos jollakulla on syöpä, kaikki hänen kehonsa ravitoaineet kelpaavat syöpäsoluille. Sokeria ei siinä tarvita.

    • Anonyymi

      Olen kuullut ja luullut että huono rasva on syövän suurin aiheuttaja, olipa se rasva öljyä tai kovaa rasvaa.

      "Aiheuttaako keto-ruokavalio syöpää?
      Keto-dieetit esitetään ihmelääkenä, mutta ne eivät todennäköisesti ole turvallisia pitkällä aikavälillä. Hiilihydraattien rajoittaminen vääristää ruokavaliota syöpää aiheuttavien elintarvikkeiden suuntaan. Itse asiassa tyypilliset keto-ruoat on yhdistetty lisääntyneeseen sydänsairauksien, syövän, diabeteksen ja Alzheimerin taudin riskiin – usein juuri niihin sairauksiin, joita niiden sanotaan auttavan.3.8.2021"

      "Aiheuttaako sokeri syöpää?
      " Sokeri ei ole syöpää aiheuttava (syöpää aiheuttava) aine . Sokerin, erityisesti jalostetuissa juomissa ja elintarvikkeissa olevien lisättyjen sokerien, liiallinen kulutus voi kuitenkin edistää liikalihavuutta, joka on tärkeä syövän riskitekijä. Sokerin nauttimisesta ei ole näyttöä saa syöpäsolut kasvamaan nopeammin tai aiheuttaa syöpää."

      olen 2 vaille 80v ja vaimo on 1 vaille 80 v. Ei syöpää, syödään hurjasti sokeria ja vehnäjauhoja, hilloja, kun vatsa ei paljoa muuta kestä ja paljon pitää syödä kun olemme aktiivisia.

      • Anonyymi

        "Olen kuullut ja luullut että huono rasva on syövän suurin aiheuttaja, olipa se rasva öljyä tai kovaa rasvaa."

        Kerroppa muistakin saduista mitä olet kuullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe