Pentukoiran puremisvimma

Apuja meille

Millä petukoiran 8 viikkosen saa lopettamaan puremisen,puree ihan kaikkea,myös silittävää kättä.

13

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omppuna

      kun puree, lelu suuhun

    • Joobax

      Pentukoirat puree kaikkea yhtälailla kuin ihmisvauvat tunkevat kaiken suuhunsa... Koira tutkii maailmaa suullaan ja leikkimään se on oppinut sisarustensa kanssa. Nyt vaan luvallinen purtava hanakasti suuhun ja jos pureminen käy vimmatuksi, leikki loppuu siihen ja huomio koiraan lakkaa. Normisti puremiset loppuu helposti, mutta joillekin näykkiminen jää ongelmaksi asti, jolloinka resepti vaihtuu.

      Pureksiminen saattaa pahentua hetkeksi hampaidenvaihdon aikaan, ja silloin kannattaa tarjota paljon kaikkea kivaa pureksittavaa.

    • Sisun emäntä

      Meillä oli ihan sama juttu, kun pentu tuli. Lapsetkin aivan hermona, kun pentu oli koko ajan hampailla lahkeissa kiinni. Kieltämisellä ja lelun tarjoamisella tilanne on rauhoittunut jo viikossa huomattavasti, mutta rauhoittuminen on vaatinut väsymätöntä työtä. Hampaiden käyttöä ei ole saanut jättää huomiotta kertaakaan. Myös lapsille opetin välittömästi miten puremiseen suhtaudutaan, eikä pentu leiki koskaan lasten kanssa ilman, että olen itse näkemässä mitä tapahtuu. Pentuvaihe on aina rasittava, ainakin minusta tämä opettaminen ja myöhemmin alkava järjestelmällinen koulutus on tuntunut aina tosi uuvuttavalta, mutta kyllä se vaiva on nähtävä. Tuloksen sitten näkee, kun aikuiseksi varttuu.

    • mäykky2

      Meillä ei auttanut lelujen antaminen yms hellät otteet. Otin koko kuonosta kiinni ja puristin hiukan että jäi varmaan kielikin välillä hampaiden väliin. Loppui pureminen vihdoinkin.

    • Hei!

      Hei.Jos koiralta ei ole lähtenyt vielä kaikki ns.maitohampaat niin se saattaa ns.hieroa niitä ihmisen käteen eli puremalla.Mutta sitten kun koira on jo isompi ja puree edelleen niin kieltää kunnolla ja napakasti.Jos se ei auta niin laita vaikka eristykseen johokkin erihuoneeseen.Ja muista olla napakkana.Jos annat koiran vähänkin lipsua aina välillä puremaan niin ei koulutuksesta tule mitään.Kun muistat olla napakka niin kaiken pitäisi ennen 6kk ikää olla kuin tanssia (=

      Toivottavasti koirasi oppii (:

    • jonsku:)

      Hei! Minun oma pentuni puri kaikkea mutta sanoin aina ei jos puri kättä ja sillä tavalla oppi että kättä ei saa purra.Pentu koira puree kaikkea koska sen hampaita kutittaa joten pentu turvautuu puremiseen.Pennulle pitää ostaa paljon puruluita ja leluja jotta se saisi paljon purtavaa.Mutta pennun kanssa pitää olla tiukka että oppii.

      • xD

        Hei jonsku.. Luuletko että koira heti tajuaa kun sanot ei?? Sille pitää sanoa se monesti.. JA mistä revit tiedon että se turvautuu puremiseen?? Ja ei koiralle riitä lelut ja puruluut vaa se on ittestää kiinni!


    • Omppuna

      XD; Kuka sanoi, että heti tajuamisesta? Tossa viestissähän on, että siten oppi.
      Mistä tiedät, ettei se siksi purisi, että kutittaa? Voi olla 1 monista syistä.
      Mikä on ittestä kiinni? Selitys/perustelut, kiitos :)
      Onko siitä jotain haittaa, että on paljon muuta sallittua pureskeltavaa tarjota, kun tekisi mieli jotain pureskella.
      Vähemmästäkin turhautuisi ja toimettomuuden oppisi, jos aina vain esim. kielletään, muttei anneta sitten korvaavaa tekemistä. Vaikka kyllä toiset koirat sen korvaavan tekemisen itsekin keksivät tai yrittävät, ja sitten meinataankin, että sillä koiralla on taas joku käytösongelma tai murrosikä.

    • jonspu

      Meillä on hieman reilu 3kk vanha uroskoira, joka saa hirmuisia puremiskohtauksia silloin tällöin. Pennulla on virtaa vaikka muille jakaa, mutta pahinta on juuri tuo pureminen. 8 viikkoisen pennun ymmärrän vielä purevan leikillään, mutta alusta alkaen sekin on kiellettävä tarjoamalla juuri lelua jne.

      Oman koiramme kohdalla eläinlääkärin suosituksesta on kokeiltu suihkupulloa, maassa pitämistä niin kauan kuin rauhoittuu sekä niskasta kiinni ottamista jne. Mikään ei tunnu auttavan, ei edes puruluut tai -lelut. Välillä itsestä tuntuu pahalta käyttää ns. rajumpia otteita, mutta puremiseen on tultava loppu!

      Tuntuu turhauttavalta, kun keinot eivät tunnu auttavan. Jos jättää pennun huomiotta, koira kyllä iskee saman tien takaisin. Heti kun koira saa "ylienergisyyskohtauksen", tällöin se puree lähes tosissaan ja hyökkäilee esim. käsiä tai jalkoja päin kunnolla irvistäen tai murahdellen...

      Kaipailisinkin siis hieman vinkkejä tällaiseen vaikeampaan tapaukseen kun edelliset eivät tunnu millään auttavan :o

      • kymysyksiä :)

        Saako koirasi miten paljon/kauan aktivointia?? Leikittekö miten paljon?? Mikä rotu kyseessä?? Ulkoilutatteko miten paljon?? Miten paljon muuten annatte pennulle huomiota?? Onko koko asunto pennulla rajana (saa mennä sohville/sängylle), vai lattia vain oma alue?? Nämä unohdit mainita, ilman niitä on vaikea alkaa hahmottamaan mistä tämä johtuu :)

        Oletteko kokeilleet arestia??


    • jonspu

      Kyseessä on labradorinnoutaja :) Koiran kanssa leikitään tosi paljon ja monipuolisesti ulkona ja sisällä kun kerta energiaa riittää, ulkoilutus pari kolme kertaa päivässä (en tiedä mistä johtuu, mutta kanssani pentu ei suostu kauas kävelemään, alkaa vinkua ja istuu paikoillaan, muiden kanssa menee lähes vaivatta).
      Pentu saa kyllä huomiota aika paljon, ja valitettavasti saa mennä sohvalle ja myös pikkusiskoni sängylle. Tosin alussa sovimme yhteiset säännöt, että koiraa ei päästetä sohvalle/sängylle, mutta tästä on lipsuttu... Tosin itse haluaisin palata siihen, että koiraa EI päästetä sohvalle ollenkaan.
      Arestia ei olla koitettu, pitänee varmaan yrittää, että olisiko siitä apua tähän.

      Eläinlääkärikin totesi, että kyseessä saattaa olla hieman hankalanpuoleinen uros, jolle pitää siis olla tiukkana jottei pääse ottamaan isännän paikkaa perheessä. Täytyy siis vain yrittää saada tämä pureminen kuriin mahdollisimman nopeasti...

    • no nih :)

      Pennulle kaikki on leikkiä, pennun leikki on puremista ja riehuntaa. Koiranpentu ei ymmärrä välttämättä silittämistä hellyydenosoituksena, koirathan eivät silittele toisiaan. Kun sitä silittelee, se hamuaa kättä heti suullaan ja reagoi niin että "jee, kiva leikki".

      Ainoa keino on opettaa, että pureminen on kiellettyä. Koiraemokaan ei hyväksy sitä, eivätkä aikuiset koirat.
      Pitää toimia samoin. Joka kerta kun purraan, käännät pennulle selän etkä ole sen kanssa tekemisissä.

      Jos se ei auta, niin sitten pitää komentaa. Pentua "näykkäistään". Peukalo toisella puolella, toisella puolella etusormi ja keskisormi, siinä on sun hampaat. Niillä nappaiset pentua yläpuolelta kaulaa, siitä kohtaa missä kuvittelisit että on ehkä ihmisellä, tai koirallakin sylkirauhaset.
      Otteen pitää olla luja, hellävarainen ja täsmällinen, pidät vaan otteen kunnes pentu rahoittuu. Pentua ei saa yhtään puristaa, vaan pidetään vaan hetki maata vasten. Jos se kiljuu, et reagoi. Kun kiljuminen lakkaa, ja pentu rentoutuu, pentu päästetään pois. Kesken kiljumisen, rimpuilun, ym. sitä ei saa päästää ikinä pois.

      Tosi riehakkaalle pennulle kannattaa tarjota jotakin sellaista leikkiä, joka aktivoi sen aivoja. Sellainen rauhoittaa.
      Vaikka, opetat sen nuuskimaan ja hakemaan viilipurkkien alta nameja.
      Opeta se istumaan. Leikin varjolla, mutta oppii kyllä kun on tarpeeksi herkkuja.

    • jonspu

      Kiitos vinkeistä! Uskon kyllä että nuo auttavat ja saamme pentumme kuriin puremisen suhteen.
      Olen myös huomannut, että opettaminen rauhoittaa. Kun pentu keskittyy siihen että sille opetetaan eri temppuja, se ei jatka riehumista. Pentu oppi nopeasti käskyt istu, maaten, tassu, kieri ja "ylävitonen", joten pitänee opettaa hankalempia juttuja ja ehdottomasti kokeilla tuota, että koira nuuskii nameja purkkien alta :)
      Kiitos vielä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4260
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4172
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3946
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2787
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2495
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2088
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      193
      1986
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1639
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe