rakkaan hauvan ikääntyminen

14+15

Mitkä on selviä merkkejä koiran elämänhalun loppumisesta?
Meillä on vuonna jo 14-vuotias rotikka, joka, tottahan toki, on ollut mukana elämässäni niin hyvässä kuin paahssa, joka ikisessä hetkessä. Spondyloosi on vaivannut, nyt tosin vaikuttaisi olevan suvantovaiheessa, sillä poika jaksaa nousta ja innostua ilman kehotusta, pitkästä aikaa! ruokahalu on hyvä, eloa on katseessa, muuta nouseminen spondyloosin takia melkoisen hankalaa. Parkettilattiolla herra valitsee mattoreitit, mutta onko tähän niin "puutunut" vanhuuden oireisiin, että tunteet sulkee järjen, eikä oikein halua myöntää tulevaa ja omaa luopumisen tuskaa. Uuutena oireena on parina päivänä takamuksesta verestävä vuoto, rauhaset tutkin eikä niissä ole mitään. Johtuisikohan norocarp-lääkkeestä (tulehduskipuihin)? Suolistoon ainakin viittaa. No, maanantaina lääkäriin. Käymme lyhyillä lenkeillä nelisen kertaa päivässä, toki haistellen ja länkötellen, mutta sehän kuuluu vanhuuteen.Rappusissa koiralla on melko vaikeaa, takapää on heikko. Heikkous tulee myös esille etujalkoja pitkään nostaessa, takapää voi pettää alta (riippuu päivästä). Käskyt on pikkuhiljaa unohtuneet, muuta voisin kuvitella tämänkin osaltaan pönkittynee laumassa vanhukselle suomistamme etuoikeuksista.

Aikamoista ajatusvirtaa. Se mitä kaipaisin teiltä, olisi ihan silkkoja ranskalaisia viivoja, mitkä koiran merkit ovat varmistaneet päätöksenne vanhan rakkaan koiran lopettamiseen?

10

5388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jr

      -Tuo takapään pettäminen on jo sinänsä kurjaa.

      - Kipulääkitys, meillä myös kaksi rotikkaa ja en haluisi heitä kiusata enään kipulääkkeillä kun ikää tulee lisää, mutta ei sekään ole väärä ratkaisu missään nimessä!

      Meidän perheessä on aina ollut saksanpaimenia ja yksi kuoli 14vuotiaana, aluksi tosiaan tuo takapää petti, kuulo huononi, silmät meni harmaaksi... :I Sydänkohtauksia sai kaksi (siinä vaiheessa ois jo pitänyt lopettaa mutta kun ihminen on tyhmä ja kituuttaa viimeseen)

    • rusettirinta

      Liikkuminen on näköjään ihan normaalia. Paljon nuoremmatkin, kasvuhäiriöiset koirat liikkuvat sisällä matoilla. Spondyloosi pahenee iän myötä ja loppuvaiheessa koira ei pysty kuin avustettuna liikkumaan. Niin pitkälle ei kannata mennä, sillä koira vaistoaa heikkoutensa. Se on sille taakka. Voi hyvinkin olla, että kipulääke aiheuttaa haavaumia vanhan koiran suolistoon, mutta verinen vuoto saattaa johtua myös vuotavasta vatsahaavasta, kasvaimista. Se ei ole hyvä asia, joten tästä syystä luopuminen olisi ajankohtainen. Saattaa nimittäin olla, että vuoto lisääntyy akuutisti ja koiralta tulee kirkasta verta, aivan kuin ripulissa ulostetta.

      Usean rotikan viimeiset hetket nähneenä haluan kertoa teille yhden lähtöhetken. Koira oli oma kasvattini ja sanoin sille 8-viikkoisena, että "sinua ei koskaan viedä lopetettavaksi, sinä saat nukkua pois meillä kotona". Vanhuus tuli syömättömyytenä, liikkuminen oli viimeiseen päivään asti yhtä hyvä, kuin nuorena. Koira laihtui ja mikään ei enää kelvannut, oli väsynyt ja enimmäkseen nukkui. Viimeiset yöt nukuin koiran vieressä. Sitten koira ulvahti kerran ja hetken kuluttua vielä pidemmän ulvahduksen. Minä säikähdin, että mikä vikana ja jatkuuko ulvominen pitkään. Ei jatkunut, sillä koiran sydän pysähtyi. Syömättämyys, väsymys ja sydämen loppuminen, tähän kaikeen kului vajaa viikko. Olin silloin niin "sokea", etten ymmärtänyt luopua ajoissa. Aikaa on kulunut jo useita kymmeniä vuosia, mutta vieläkin syytän itseäni tuosta itsekkyydestä. Joten teille sanoisin, että parasta on luopua ajoissa. Ikävä ja suru tulevat väistämättä, mutta ei itsesyytökset, jos ette turhaan pitkitä eroa. Minä siis näkisin tuon verenvuodon niin vakavaksi syyksi, että antaisin koiralle levon. Tsemppiä.

    • jr

      Rusettirinta, meillä on myös 7 rotikka, ei kovin vanha mutta syö todella huonosti ja muutenkin on omissa oloissaan paljon.. kärttyinen kun sitä komentaa.. Hyvin useasti ripuli niinkuin tälläkin hetkellä.

      Meillä oli perheessä yksi koira joka kuoli samanlain kun mainitsi omasi kuolleen.. ulisi niin että.......... siihen sitten nukahti.. se oli todella kamala ilta. :I emme olisi itsekkään saanut päästää tilannetta siihen..

    • rusettirinta

      ^On lohdullista kuulla, että minun kokemukseni ei ollut ainoa. Tähän asti olen luullut olleeni todella itsekäs ja tyhmä, kun en halunnut nähdä koiran oikeaa tilaa. Olen ajatellut, että kaikki muut osaavat luopua ajoissa, mutta minä en. Kaikkea hyvää sinulle ja rottikselle.

    • jr

      Ihimnen on sokea oman lemmikkinsä kanssa niinkuin mekin olimme.. tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta opimmepa suuren läksyn. Koiriamme kohtaanhan se oli väärin ja siitä emme pääse mihinkään:I

      Olemme viisaampia tästä eteenpäin ja voimme kertoa omia kokemuksia eteenpäin ettei näitä sattuisi.. Itse ainakin aijon tämän meidän vanhuksen kiikuttaa viimeiselle matkalle jos tilanne sitä vaatii mutta toiv. mukaan ei vaatisi piakoin ainakaa, luopumisen tuska on pahin!!

      Tuntuu että teen kauhean virheen siinä että päätän sen elämän mutta siihen samaan pisteeseen koiraani en enään päästä kun sinä kohtalokkaana iltana toisen koiramme kanssa...

      Onneksi osaa hieman merkkejä ennakoida, tuo syömättömyys on hyvä esimerkki! sekä liikkumattomuus, hakeutuu omiin oloihin ja silmät kertovat paljon!
      Vettä koitti vahuksemme juoda ennen kuolemaansa mutta oksensi heti kaikki ulos...... :(

    • Santtu

      Osuin nyt vasta tälle palstalle, kun mietin, missä kysyisin, paljonko vanhoja rottiksia on. Vieläkö 14-v. koiranne on elossa? Meillä on ensi lauantaina 13 v täyttävä Santtu. Pilkettä on edelleen silmäkulmassa, vaikka toki nukkuu enimmän osan päivää. Ulos lähtee aina mielellään! Mattoja on tosiaan pitänyt laittaa enemmän, muuten jalat levahtavat. Portaita ei ole enää edes kokeiltu. Takapää on huono ja etujalkaakin ontuu. Nivelvaivoja hoidetaan Norocarpilla, gabapentiinillä, glukosamiinilla, kalaöljykapseleilla, akupunktiolla ja hierottukin on. Onneksi ei ole ylipainoa, kun syömään pitää houkutella. Joskus menee koko annos, joskus vain osa. Riippuu vähän siitäkin, onko juoksuisia narttuja lähistöllä.

      On mielessä käynyt lopettaminenkin, mutta niin kauan kuin tuntuu, että koiran elämä on elämisen arvoista (niinkuin nyt on), niin sitä ei vielä tarvitse miettiä.

      • Joudut kaverista kuitenkin luopumaan aika pian, niin miksi jatkaa kärsimystä? Parempi tehdä se ajoissa, ettei itselle tule oman tunnon tuskia. Vaikeetahan se on. Pitkäaikanen perheenjäsen poistuu kuvioista.Omakohtasia kokemuksia viime joulun tienoilta. Mutta elämä jatkuu ja nyt on urospentu haussa.Poika on kotona uurnassa kunniapaikalla ja kattelee meitin tohuja :) Että jaksamisia sinne, kun aika tulee!


    • Oisko jo aika päästää elämänkumppani levolle. Vaikka se tuntuu pahalta,se on kuitenkin armeliasta.Koira ei enää nauti olostaan. Meillä oli sama tilanne juuri ennen joulua. Kaveri sinnitteli vielä makkarista olohuoneeseen, ja tavallaan hyvästeli kaikki ja luovutti. Kaikki tapahtui sinä iltana. Kutsuin eläinlääkärin paikalle,ja päästettiin hänet lepoon :( Olen ajatellut ,että miksi ei aikaisemmin,mutta kaikki tapahtui kahden viikon sisällä ! Vielä edellisenä päivänä liikkui kun ei mitään? Mutta näin oli parasta.

      • Santtu

        Ei, kyllä Santtu vielä on elämässä niin mukana, ettei tarvitse lopettamista ajatella. Kyllä tunninkin metsälenkin (omaan tahtiinsa) jaksaa ja tykkää aina lähteä. No, ainahan voi nopeastikin tapahtua, kuten eldiksellä. Päivä kerrallaan! Kyllä huomenna juhlitaan synttäriä!


      • Wilperttiina
        Santtu kirjoitti:

        Ei, kyllä Santtu vielä on elämässä niin mukana, ettei tarvitse lopettamista ajatella. Kyllä tunninkin metsälenkin (omaan tahtiinsa) jaksaa ja tykkää aina lähteä. No, ainahan voi nopeastikin tapahtua, kuten eldiksellä. Päivä kerrallaan! Kyllä huomenna juhlitaan synttäriä!

        * Paljon rapsutuksia ja onnentoivotuksia Santulle* :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe