Mustasukkaisuuttako vai jotain ihan muuta?

Tyttikseni on hyvää kaveria ystäväni kanssa. Siis TODELLA hyvää kaveria. He tutustuivat minun kauttani muutama kuukausi sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan. Ystäväni on aiheuttanut välillemme konflikteja, kertonut asioita joita olen kertonut vain hänelle ja kertonut ne tyttikselleni. Olen ärsyyntynyt siitä, että tyttikseni viettää enemmän aikaa tämän ystävän kanssa eikä minun. Aina kun soitan tai kysyn että mitä hän on tekemässä niin hän on tämän ystävän kanssa tai aikomassa tehdä hänen kanssa jotain. Facebook täynnä hänen kuviaan ja seinä pullollaan ihkutusta. Pitääkö tälläistä sietää? Olen puhunut tyttikselleni että voisi viettää vähän vähemmän aikaa tämän ystävän kanssa ja tyttikseni on sanonut että tekee niin, mutta ei kuitenkaan tee.
Monena iltana, kun olen ihmetellyt missä tyttikseni viipyy kun sanoi lähteneensä kaksi tuntia sitten. Soitan ja yllätys yllätys hän on ystäväni luona. En koe olevani mustasukkainen siitä että he ovat ystäviä, mutta mielestäni johonkin se raja on vedettävä. Tänä päivänä emme kauheen läheisiä ole ystäväni kanssa ja parisuhdekin rakoilee. Ja he pitävät hauskaa keskenään.. En viitsi sanoa asiasta ystävälleni, koska hän kuitenkin nauraa minulle, että mitä minä oikein ajattelen ja sitten olen taas vainoharhainen. Samaa tekee tyttikseni.
Tunnen olevani kohta ilman ystävää ja ilman tyttöystävää.
15553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ap: Tunnen olevani kohta ilman ystävää ja ilman tyttöystävää.

Asia taitaa mennä juuri noin, kirjoituksesi perusteella. Tai ainakin olet ilman tyttöystävää (jonka itse ainakin antaisin mennä). Valitettavasti.

Äänestä

Ei tuo oikein hyvältä kuulosta. Pidän itsekin kumppanini läheisimmistä ystävistä, mutta miellän silti heidät ensisijaisesti nimenomaan kumppanini ystäviksi enkä pitäisi heihin yhteyttä hänen ohitsensa. Se on minusta tietynlaista heidän välisensä ystävyyden kunnioittamista. Porukalla on kyllä mukavaa viettää aikaa.

Minusta kuulostaa, että sinun kannattaisi käydä vakava keskustelu sekä tyttöystäväsi että ystäväsi kanssa: kertoa molemmille, miltä asetelma sinusta tuntuu, ja kysyä, mitä he oikeasti haluavat ja mikä on heille tärkeää.

Äänestä

Itse tyttikseni ei näe asiassa ongelmaa.. tietenkään. Pitää minua tyhmänä kun edes luulen että jotain olisi tekeillä.
Ystäväni kerran sanoi että hän on ristitulessa, jossa pitäisi valita että kuunteleeko minua ja tyttistäni ja yrittää ymmärtää kahta aivan erilaista ihmistä. Ilmeisesti hän on valinnut puolensa. Ennen olimme kuin paita ja peppu. Teimme kaiken yhdessä. Nyt emme ole puhuneet varmaan 2kk aikana kun muutaman kerran puhelimessa. Niinäkin kertoina olen itse ottanut yhteyttä. Sitten hän valittaa tyttikselleni, kun minä en pidä yhteyttä häneen, kun selvästi hän ei halua pitää yhteyttä minuun. 2kk aikana hän on viettänyt melkein joka toinen päivä tyttikseni kanssa. Ja kun olen heidän seurassa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Heillä on omat inside juttunsa joita en ymmärrä ja toisaalta en haluakkaan. Ja siis tämä ystäväni on myös lesbo.

Äänestä
  • Sori, mut ei ole tarkoitus kutsua sua tyhmäksi. Tyhmä sä oot jos vielä jatkat sen kanssa, eihän tossa ole järjen hiventäkään lyödä päätään seinään. Rakkaus saa ihmiset sokeiksi ja halun uskoa parempaan. Lähetä sen facebookin ilmo et nyt riitti tai teet sen vaan kylmästi textarilla. Jälkimmäinen taitaa olla vittumaisin tapa, mut ei sekään sua ajattele!

    Äänestä

  • Half Woman kirjoitti:

    Sori, mut ei ole tarkoitus kutsua sua tyhmäksi. Tyhmä sä oot jos vielä jatkat sen kanssa, eihän tossa ole järjen hiventäkään lyödä päätään seinään. Rakkaus saa ihmiset sokeiksi ja halun uskoa parempaan. Lähetä sen facebookin ilmo et nyt riitti tai teet sen vaan kylmästi textarilla. Jälkimmäinen taitaa olla vittumaisin tapa, mut ei sekään sua ajattele!

    Huono neuvo. Olkaa aikuisia. Pahaan ei vastata pahalla. Asiallinen jättäminen.

    Äänestä

  • Half Woman kirjoitti:

    Sori, mut ei ole tarkoitus kutsua sua tyhmäksi. Tyhmä sä oot jos vielä jatkat sen kanssa, eihän tossa ole järjen hiventäkään lyödä päätään seinään. Rakkaus saa ihmiset sokeiksi ja halun uskoa parempaan. Lähetä sen facebookin ilmo et nyt riitti tai teet sen vaan kylmästi textarilla. Jälkimmäinen taitaa olla vittumaisin tapa, mut ei sekään sua ajattele!

    Mun mielestä sun kannattaisi ainakin ilmoittaa tyttiksellesi, et sä harkitset eroamista ja katsoo miten se reagoi. Se olis ainakin askel eteenpäin, muuten sä vaan riudut rakkaudessasi. Voihan se olla, et se rakastaa sua ja ei halua luopua susta, mut toisaalta ehkä siinä sun frendissä on jotain mitä sussa ei ole. Tavallaan se on kiinni teissä molemmissa. Mä tiedän et on vaikea ottaa sitä askelta eteenpäin, mut sulla ei ole paljon vaihtoehtoja. Kaksi vaihtoehtoa siis, joko riudut tai vapaudut ja löydät jostain uuden. Ihan vaan mielenkiinnosta kerro miten meni jos meinaat tehdä kuten ehdotin. :)

    Äänestä

"Aisankannattajan nimitys on tullut suomen kieleen Boccaccion Decameronen novellista. Kolmannen päivän neljännessä kertomuksessa Felice-niminen munkki miettii, kuinka voisi rakastella nuoren aviovaimon kanssa, vaikka tämän mies on jatkuvasti kotona. Munkki panee aviomiehen tekemään talon ulkopuolella katumusharjoituksia koko yön aisaa kannattamalla, ikään kuin Jeesus ristillä, ja viettää öitä nuoren aviovaimon vuoteessa." (Kysy mitä vain -arkisto: Mistä tulee nimitys "aisankannattaja"? Ylen aikainen, 2007. Internet Archiven palvelimella.)

Kulta, olet aisankannattaja.

Äänestä

En nyt halua loukata, mutta heillä on selkeästi sutinaa. Sua höynäytetään ja lujaa. Ja katso vaan, kun suhteenne päättyy, niin he päätyvät yhteen.
Kannattaisi tosissaan alkaa miettiä suhteen päättämistä. Ansaitset paremman tyttöystävän, ja paremman ystävän...
Tuossa tilanteessa ei keskustelut auta, koska susta tehdään se mustasukkainen pahis, ja he heittäytyvät marttyyreiksi.

Äänestä

Kieltämättä kuulostaa tosi epämääräiseltä. Sun näkökulmasta kun asiaa tarkastelee, niin vaikuttaa siltä, että sulla on varsin epäsolidaarinen tyttöystävä ja ystävä.

Ystävyyteen on hieman hankalampi vaikuttaa. Joskus rakkaastakin ystävästä etääntyy ihan ilman erityistä syytäkin. Esimerkiksi nuorella iällä ihmisen oma persoonallisuus vielä muokkautuu erityisen paljon ja joskus vain kasvetaan liian erilaisiksi, elämäntilanteet saattavat eriytyä jne. (Tietysti toisen elämää voisi kuitenkin kunnioittaa, vaikkei ystävyys olisikaan enää vahvaa. Sitä ystäväsi ei kertomasi perusteella tee. Hänellä ei ole asiaa kertoa sun luottamuksella uskomiasi asioita tyttöystävällesi. Toi kuulostaa jopa tietoiselta kiusanteolta.)

Mutta kumppanin suhteen tilanne on toinen. Kummankin tulisi tehdä töitä, jotta suhde ja kontakti toiseen säilyisi elävänä ja hyvänä. Tyttöystäväsi erityisesti tulisi olla lojaali ensisijaisesti sua kohtaan ja vasta toissijaisesti muita kohtaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö hänellä saisi olla omaakin elämää, vaan sitä, että hänen pitää pystyä katsomaan asioita myös sun näkökulmastasi. Jos sanot, että jokin asia aiheuttaa sulle pahaa mieltä ja osaat asian järkevästi perustella, niin kyllä tyttöystäväsi pitäisi kyetä tajuamaan mistä kiikastaa. Jos ei tajua, niin kyse on todennäköisesti halun puutteesta eikä niinkään ymmärryksestä. Jos olet muutoin käyttäytynyt normaalisti, et ole ollut aiemmin järin mustasukkainen ja olet antanut hänen elää elämäänsä haluamallaan tavalla, niin ei hänen pitäisi hepulia saada, jos tällaisesta asiasta huomautat.

Mä vain yritän miettiä, että mikä olisi sulle kunniakas tapa selviytyä tilanteesta ja mahdollisimman vähin henkisin vammoin. Mitä muut sanoo?

Mä ehkä kehottaisin tässä tapauksessa keskittymään ensisijaisesti siihen sun suhteeseen. Keskustele tianteesta sun tyttöystäväsi kanssa. Ei se teidän ystävä kuulu lopulta kuitenkaan teidän parisuhteeseen, joten ainakin musta olisi helvetin ärsyttävää ruveta puimaan jotain parisuhdekriisiä kolmistaan. Sun ja sun tyttöystävän pitää keksiä joku ratkaisu, miten tuutte jatkossa toimimaan. Älä ala miksikään draamakuningattareksi, vaan kerro rauhallisesti ja rehellisesti sun toiveista ja odotuksista ja kuten sanoin, perustele ne. Jos tää tyttö ei ole valmis tarkastelemaan tilannetta, vaikka osoitat asian vakavuuden, niin sitten ehkä lopulta on päästettävä siitä suhteesta irti. Ei toi ainakaan noin voi jatkua.

Toivottavasti saatte ratkaisun.

Äänestä
  • Ps. Ehkä olisi vielä kiva kuulla, kauanko suunnilleen olette seurustelleet. Jos olette seurustelleet vasta vähän aikaa, niin voihan olla, ettei tyttöystäväsi ota suhdetta kanssasi yhtä vakavasti kuin sinä :/

    Äänestä

Suosittelen oikeasti juttelemaan hyvin vakavasti siitä, että haluaako hän oikeasti olla sinun kanssa vai ei. Itse toivoisin, että olisin tuon keskustelun käynyt monta kuukautta sitten niin ehkä itse olisin tältä piinalta säästynyt.. Kannattaa miettiä jo valmiiksi, että mitä teet jos saat tietää jotain esim. pettämisestä, ihastumisesta. Kun asiat on selvinä omassa päässä, on helpompaa tehdä se ratkaisu minkä näet parhaaksi. Muista, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi ja että kannattaa alkaa arvostamaan itseään sen verta paljon, ettei ihan mitä tahansa käytöstä siedä..:) Ei kannata tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei tuhlaa aikaansa sinuun...:) ( ellei hän sitten ole valmis muuttamaan käytöstään ja valitse mitä haluaa)

Äänestä

Jos ystäväsi on lesbo, niin sitten tämä on jo vakavaa... Luultavasti peli on jo menetetty, kun he kerta ovat noin läheisiä. Ystäväsi etääntyminen sinustakin viittaa siihen, että hän tuntee huonoa omaa tuntoa, kun on vikitellyt sinun tyttöystäväsi.

Unohda kumpikin kusipää.

Äänestä

jätä se nainen ennenkun se jättää sut

se on liian helpposti vietävissä

teidän suhde ei ole vakavalla pohjalla

Äänestä

Tässä me ollaan nyt tyttiksen kanssa oltu tauolla muutama päivä... minun aloitteestani. Eiköhän ystäväni (vai voiko häntä sellaiseksi edes sanoa) rientänyt "lohduttamaan" ensimmäisenä. Itseasiassa hän kävi edellispäivänä luonani ja puhui siitä kuinka oli ollut tyttikseni luona ja kuinka tyttikseni soittelee hänelle joka päivä parikin kertaa, vaikka ei olisikaan mitään asiaa. Sanoi tyttikseni olevan masentunut ja juovan siksi että olemme tauolla. Tyttikseni sanoo rakastavansa minua, mutta vaikea sitä on uskoa.
Olen miettinyt suhdettamme ja miten tästä eteenpäin. En näe järkeä jatkaa suhdetta, jossa minä tulen "hyvänä kakkosena". Olemme siis seurustelleet reilu vuoden. Ainoa mitä en en ole miettinyt on se että miten sen kerron hänelle. Suhteessamme on muitakin ongelmia, kun tämä ystävä. Hän on minusta yltiömustasukkainen, auta armias jos nään lesboystäviäni, joita hän ei tunne. En halua kohdata häntä enää. Olen täynnä tätä suhdetta.

Äänestä
  • Noiden kirjoituksien perusteella sanoisin sen olevan hyvä päätös. Rauhallisen keskustelun jälkeen teette mitä teette. Jos hän ei ole kykenevä sellaiseen keskusteluun missä voi kertoa omat tunteensa ja mietteensä, niin moido.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


15+6 kirjoitti:

Tyttikseni on hyvää kaveria ystäväni kanssa. Siis TODELLA hyvää kaveria. He tutustuivat minun kauttani muutama kuukausi sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan. Ystäväni on aiheuttanut välillemme konflikteja, kertonut asioita joita olen kertonut vain hänelle ja kertonut ne tyttikselleni. Olen ärsyyntynyt siitä, että tyttikseni viettää enemmän aikaa tämän ystävän kanssa eikä minun. Aina kun soitan tai kysyn että mitä hän on tekemässä niin hän on tämän ystävän kanssa tai aikomassa tehdä hänen kanssa jotain. Facebook täynnä hänen kuviaan ja seinä pullollaan ihkutusta. Pitääkö tälläistä sietää? Olen puhunut tyttikselleni että voisi viettää vähän vähemmän aikaa tämän ystävän kanssa ja tyttikseni on sanonut että tekee niin, mutta ei kuitenkaan tee.
Monena iltana, kun olen ihmetellyt missä tyttikseni viipyy kun sanoi lähteneensä kaksi tuntia sitten. Soitan ja yllätys yllätys hän on ystäväni luona. En koe olevani mustasukkainen siitä että he ovat ystäviä, mutta mielestäni johonkin se raja on vedettävä. Tänä päivänä emme kauheen läheisiä ole ystäväni kanssa ja parisuhdekin rakoilee. Ja he pitävät hauskaa keskenään.. En viitsi sanoa asiasta ystävälleni, koska hän kuitenkin nauraa minulle, että mitä minä oikein ajattelen ja sitten olen taas vainoharhainen. Samaa tekee tyttikseni.
Tunnen olevani kohta ilman ystävää ja ilman tyttöystävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu