Ei enää perhettä

Oon 14-vuotias poika, jonka vanhemmat eros joskus ku olin 12. Mulla on kokosisaruksina vain yksi sisko joka on vuoden vanhempi. Me asutaan kummatkin äidillä ja tämän uusi mies ja sen lapset asuu myös. Äidin uudella miehellä on 3 lasta joista 2 on tyttöjä ja yksi poika. Tytöt on 17- ja 15- vuotiaita ja poika on 13-vuotias. Myös isä asuu uuden naisen kanssa ja sillä on sen kanssa jo lapsikin, mutta en jotenkin osaa laskea sitä kuitenkaan siskoksi. Uudella naisella ei ole muita lapsia.
En tiedä. Äidin ja isän erottua tuntui, että mä menetin perheen. Mun mielestä ne oli onnellisia naimisissa keskenään ja me oltiin silloin onnellinen perhe. Äiti jäi asumaan sinne vanhaan kotiin meidän kanssa ja joskus yli vuosi sitten muutti sinne tuo uusi aviomies lasten kanssa. En jotenkin vain osaa laskea näitä uusia lapsia perheekseni ja en tykkää yhtää tästä isäpuolestakaan! Tuntuu epäreilulta nähdä se yhdessä meidän äitin kanssa! Vanha kotikaan ei tunnu enää samalta. Siellä on koko ajan hirvee meteli ja riitely, koska mun siskokin vihaa noita sisaruspuolia. Kotikin on jotenkin menetetty eikä tunnu enää että sellasta edes on. Isän uudesta naisesta tykkään vähän enemmän, mutta ei se isän kotikaan oo mun koti eikä se sen uus perhe oo mun perhe. Tuntuu että mun ainoa perhe on mun sisko. Ite oon kokenu vanhempien eron kamalaksi asiaksi vaikken sitä ulkopuolisille näytäkkään. Jos saaan lapsia niin teen kaikkeni ettei ne joudu tälläseen typerään uusperheeseen niinku mä!
15394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet fiksu poika ja hienoa, että osaat purkaa tunteitasi. Kaikki eivät siihen pysty. Keskity sinä vaan koulunkäyntiin ja harrastuksiin. Muutaman vuoden kuluttua olet täysi-ikäinen ja saat muuttaa omillesi, ehkä jo vähän aiemmin, jos menet opsikelemaan toiselle paikkakunnalle.

Mutta, mitä tuohon perheeseen tulee, niin isä, äiti ja sisarukset ovat sinun perhettäsi, vaikka et koe läheisyyttä tällä hetkellä, kuin siskoosi. Pystytkö juttelemaan siskosi kanssa näistä huolista? Ainakin meillä kaikki sisarukset ovat hyvin läheisiä ja puhuvat myös ikävimmistä asioista keskenään. Pidä jatkossakin hyvät välit siskoosi!

Se pieni lapsi isälläsi on myös perhettäsi, älä koskaan syyllistä (et näin ole varmaan tehnytkään) sitä viatonta lasta.

On uskomatonta, että tuonikäinen osaa ajatella noin järkevästi, vaikka murrosikä pahimmillaan. Adoptoisin tuollaisen pojan oitis ;)

Hyvää Joulua sinulle!

Äänestä

Jos ton viestin on kirjoittanut 14 vuotias poika niin mä oon Tarja Halonen.

Äänestä
  • Samaa mieltä, ei 14v poika tuollaisia ajattele, sil on tärkeetä kaverit ja tuleva mopo ja kortti.
    Tuon on kirjoittanut joku katkera yh-äiti ja eka vastaus on myös hältä.

    Äänestä

Toka vastaus oli todellakin minulta, ja poikani on 6v. :))))))))

Äänestä

olet 14v poika niin en yhtään ihmettele ajatuksiasi.Melkoista hullunmyllyä on " perhe-elämäsi ".Vedä "yhtäköyttä"sen oikean siskosi kanssa ja muuta omillesi heti kun kykenet.Tuo on juuri sitä uusperhesotkua parhaimmillaan.Siinä kun on ne mun,sun ja meidän penskat sikinsokin.HYI HITTO.

Äänestä

Ei tarttee hyväksyä ei isän eikä äidin uusi kumppaneita eikä kararoit, eivät he ole mitään sukua, sinulla on lupa sano aina mielipiteesi, eikä sinua voi pakottaa näitä tunkeutujia hyväksymään, pitäköön isä tai äiti uudet suhteensa muualla, mutta teidän kotiin sinun ei tarvitse niitä hyväksyä.
Sinulta tässä kaikkein eniten viedään.

Äiti tai isäsi on todella tyhmä ja välimpitämätön ihminen jos omien last puolta pidä ja antaa tuollaisen porukan muuttaa kotiin.
Sano että menet lastenkotiin mieluimmin, saat siellä varmasti enemmän tukea kuin noista, eivät kä ole viemässä kaikkea sinulta.
Pistä äiti tai isä valitsemaan joko sinä tai sitten tuo lössi.
Älä missään nimessa kuuntele äitisi tai isäsi löppötyksi, joissa moittivat oikeaa isääsio tai äitiäsi ja lällyttävät että nyt on hyvä olla tuon uuden sinulle vieraan ihmisen kanssa, vaan ole rohkea ja sano, että sinä lähdet jos tuo tuon uuden kotiisi.

Äänestä

Se on ihan vitun kurjaa, kun vanhempien erotessa menettää perheen ja kodin. Näin on käynyt myös mulle, 14v tytölle. Vielä ei ole uusi puoliso ilmaantunut tänne, vaikka olen varma, että äidillä on jotain säätöä... Iskäl on uus puoliso jol pari mun ikäst lasta, mut ei ne viel oo kai muuttanu yhteen. Muutenki kaikki ihan sekasin, iskää näin viimeks melkeen 1v sit, eikä tätä myrskyä oo selitetty mitenkään... Pakko vaan kestää tätä paskaa

Äänestä

Eipä niistä uuden kumppanin lapsista taida kovinkaan usein kovin hyviä kavereita tulla ja kun muutetaan pois, niin tuskin yhteyttä pidetään. Eikä se minusta ole tarviskaan, mitään yhteistähän heillä ei ole jos varsinkin puhutaan iältään noin 15-vuotiaista. Enää tuskin ja toivottavasti ei ole odotettavissa niitä iltatähtisisaruksia, sen verran toivoisin olevan järkeä jokaisella uusperheen vanhemmalla. Miksi tehdä lapsia joka suhteeseen, tehdä kaikille näille lapsille elämä vaikeaksi jatkossa.
Olkaa yhdessä, mutta ei enää lapsia lisää jos niitä entisitä liitoista on jo olemassa. Lapsilla ei pidä kenenkään suhdettaan sitoa.

Sinä 14-vuotias toivottavasti voit asua nyt olevassa kodissasi ja opiskella hyvän ammatin, jonka turvin elämäsi pääsee alkuun. Älä ryntää kenenkään kanssa yhteen asumaan, saat aikaa elää nuoruutta ja ajatella asioita ja kun se oikea löytyy, ihminen jolla samat arvot elämässä siis sielunkumppani, sitten vasta on aika perheen perustamiseen.
Sekamelskaahan elämäsi tuossa on , toivottavasti saat kuitenkin jotakuinkin normaalia elämää elää ja kaverit, niitä pitää muutama olla

Äänestä

Uusperheessä ei ole muuta kuin aikuiset onnellisia tai onnen huumassa.

Kahden perheen lapset jos ovat niputettu yhteen niin se on jo lastenkotimainen yhteisö. Voi toimia jos on iso talo, useita vessoja, kaikille tarpeeksi tilaa ja omat huoneet. Säännöt samat kaikille, ketään ei suosita.

Kaikilla tuntemillani ne ovat epäonnistuneet. Hetken huumassa kuvitellaan kaiken toimivan mutta ei mene kauaakaan kun se huumassa pykätty korttitalo hajoaa.

Äänestä

Hei joolis


Kerrot surusta, jota vanhempiesi eron aiheuttama elämänmuutos sinussa on synnyttänyt. Uusi elämä tuntuu vieläkin vieraalta ja ulkopuoliselta. Et oikein tiedä, kelle kuulut tai ketkä kuuluvat sinulle. Läheisyys ei synny pelkästä samasta osoitteesta.

Minulle tuli mieleen, että kuulevat korvat voisivat tehdä sinulle hyvää. Kuka kuuntelisi sinua ja keskustelisii asiasta nimenomaan sinun kokemuksesi kautta ja sinun tunteitasi kuunnellen? Jos sinulla ei ole sellaista aikuista omassa lähipiirissä (mummo, pappa, kummit, muut terveet ja fiksut aikuiset) niin voit myös kysyä esim. koulun oppilashuollosta, minne voisi mennä juttelemaan ja purkamaan asioitaan. Myös seurakunnan nuorisotyöntekijälle tai diakoniatyöntekijälle voi luottamuksellisesti jutella. Se huojentaa. Asioista puhuminen helpottaa ja auttaa hyväksymään tilanteen ja sopeutumaan siihen.

Merja, diakoni

Äänestä
  • Jos vanhemmat ajattelisi yhtään lasten parasta , niin monta avioeroa jäisi tekemättä ,mutta kun aina on vain se oma mukavuus etualalla.Voi miten paljon on maasssamme onnettomia lapsia ja nuoria juuri itsekkäiden vanhempien tähden.Ei ole lasten ja nuorten syy ,jos purkavat pahaa oloaan monin eri tavoin.MISSÄ ON VANHEMPIEN VASTUU ! vanhempien jotka lentelevät vain kukasta kukkaan omien mielihalujen mukaan .HÄVETKÄÄ !

    Äänestä

  • Hän on jo aikuinen äijä juuri päässyt armeijasta.

    Äänestä

En esimerkiksi haluaisi, että lapseni joutuisivat seuraamaan tilannetta, jossa rouva pitää tossun alla ukkoaan, käy vieraissa ja kiduttaa koko perhettä vääränlaisella vallankäytöllä. paljon parempi erota, jotta lapset voivat elämässään nähdä jotain kaunista. Ruotu-ukko -parka, jolla ei ole minkäänlaista sananvaltaa. Hakekaa apua!

Äänestä

Ruotu-ukko voisi vielä löytää naisen, joka on tasa-arvoinen ja rakastava. Ei kammottava MÄÄRÄÄVÄ vallankäyttöjä ja latistaja. Ajattele, joku kaunis, hoikka hyväntuulinen nainen. kaikki on vielä ruotu-ukolle ja hänen jälkeläisilleen mahdollista. Vai joko MÄÄRÄÄVÄ rouva on alistanut hänet masennuksiin?

Äänestä
  • Mitähän kaunista lapset näkee ? Sinun, minun ja yhteiset lapset ja nuoret yrittävät siinä sekamelskassa taistella,koska taistelua se näkyy olevan.Yllä näkyy taas selvästi kenen etua ajetaan OMAA .Älkää hankkiko lapsia jos ette vastuuta pysty ottamaan, lasten etu täytyy aina mennä oman edun ja mukavuuden edelle,jos lapset on rakkaita niin se myös menee.Lapset on lahjaa ja lainaa meille ,jokainen joudumme kerran vastaamaan miten olemme sitä käyttäneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joolis kirjoitti:

Oon 14-vuotias poika, jonka vanhemmat eros joskus ku olin 12. Mulla on kokosisaruksina vain yksi sisko joka on vuoden vanhempi. Me asutaan kummatkin äidillä ja tämän uusi mies ja sen lapset asuu myös. Äidin uudella miehellä on 3 lasta joista 2 on tyttöjä ja yksi poika. Tytöt on 17- ja 15- vuotiaita ja poika on 13-vuotias. Myös isä asuu uuden naisen kanssa ja sillä on sen kanssa jo lapsikin, mutta en jotenkin osaa laskea sitä kuitenkaan siskoksi. Uudella naisella ei ole muita lapsia.
En tiedä. Äidin ja isän erottua tuntui, että mä menetin perheen. Mun mielestä ne oli onnellisia naimisissa keskenään ja me oltiin silloin onnellinen perhe. Äiti jäi asumaan sinne vanhaan kotiin meidän kanssa ja joskus yli vuosi sitten muutti sinne tuo uusi aviomies lasten kanssa. En jotenkin vain osaa laskea näitä uusia lapsia perheekseni ja en tykkää yhtää tästä isäpuolestakaan! Tuntuu epäreilulta nähdä se yhdessä meidän äitin kanssa! Vanha kotikaan ei tunnu enää samalta. Siellä on koko ajan hirvee meteli ja riitely, koska mun siskokin vihaa noita sisaruspuolia. Kotikin on jotenkin menetetty eikä tunnu enää että sellasta edes on. Isän uudesta naisesta tykkään vähän enemmän, mutta ei se isän kotikaan oo mun koti eikä se sen uus perhe oo mun perhe. Tuntuu että mun ainoa perhe on mun sisko. Ite oon kokenu vanhempien eron kamalaksi asiaksi vaikken sitä ulkopuolisille näytäkkään. Jos saaan lapsia niin teen kaikkeni ettei ne joudu tälläseen typerään uusperheeseen niinku mä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu