Suomen mäkihyppy on mennyt alaspäin jo 5-10 vuotta. Vain Ahosen ansiosta ollaan näihin aikoihin sinnitelty muka huipulla. Mikä on vialla?
Ensinnäkin menestyksen vuosina nämä keskenkasvuiset, monet ADHD:tä sairastavat, "kluput" oppivat vaatimaan kuuta taivaalta taloudellisessa mielessä. Se meni niin kauan, kun sponsoreita riitti ja MTV otti lajin ykköskategoriaansa. Lajijohdon oli annettava periksi kaikissa asioissa, tai olisi syntynyt suuri haloo hyppääjien ja heidän lähes yhtä "huutittomien" valmentaja-nappuloiden toimesta. Niinpä ryyppääminen ja rellestäminen sai jatkua harjoittelu- ja kilpailiumatkoilla, eikä niistä puhuttu kuin silloin, milloin yleisillä paikoilla örvellettiin oikein kunnolla. Nämä tapaukset tulivat yleiseen tietoisuuteen yleensä ulkomaisista lähteistä.
Nyt, kun urheilullinen taso on Kazakstanin maajoukkuetta huonompi vaaditaan, että sponsorien ymmärrettävästi jättämä liitto maksaisi harjoittelumatkat ympäri maailmaa isolle joukolle ns. hyppääjiä ja myötäeläjiä. Kun liiton talousasioista vastaava ei tätä hyväksy, nostetaan hirveä hulabaloo asiasta. Käsikassarana käytetään Suomen talviurheilun ykkösmustamaalaajaa, MTV:n Jari Porttilaa, joka on valmis kuin partiopoika synnyttämään entistäkin enemmän vaikeuksia talviurheilulle. Sen hän on "teoillaan" osoittanut olevan elämäntehtävänsä.
Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta nyt lattiatason neuvo mäkihyppyjoullueelle ja valmentajille: Keskittykää tekemiseen älkääkä toisten haukkumiseen. Joukkueen johdon on osoitettava johtajuutta, ottamalla kurittomat "nappulat" komentoonsa ja tehtävä heille selväksi, miten jatketään. Tapa nousta on harvinaisen yksinkertainewn; harjoittelua ja harjoittelua kotimaassa. Turha olla häviämässä kv-kilpailuissa, jos kerran rahkeisa ei ole varaa. Säästyy varojakin. Lähdetään sitten, kun on kykyjä ja taitoja haastamaan uudestaan lajin parhaat. Ja nuoret,lajiin sitoutuneet pojat valmennukseen. Ei kannata raahata vuodesta toiseen mukana niitä, joilla ei ole motivaatiota ja jotka murentävät joukkuehengen. -Lisäksi valmennusjohti uusiksi. Päävalmentajalla on oltava johtamiskoulutusta taustalla lajivalmennuksellisen taidon lisäksi. Valmennusjohdon olisi tajuttava talouden perussäännöt. Se on minimivaatimus
Tässä aluksi ajatuksia. Jatkakaa muutkin, niin saadaan aikaiseksi keskustelua. Olen penkkiurheilija henkeen ja vereen ja minua sapettaa tämän enne niin maineikkaan suomalaislajin nykytila. Täätän tämän Manun tunnettuihin sanoihin S----nan tunarit!
Mäkihypyn katastrofi
3
195
Vastaukset
- Juha8222222
mielestäni Ollin tapauksessa ei toimittu oikein kun savustettiin ulos. Ihmisyys on sitä että on erilaisia persoonia joukkueen sisällä ja heidät kaikki pitää hyväksyä, olihan Nykänenkin ryyppymiehiä mut sai olla joukkueessa.
Niemelä pois!
Enemmän satsausta mäkihyppyyn koska pieni satsaus ajaa pois hyppääjiä tästä hienosta lajista ja he ehkä siirtyy eri lajeihin tai ulos urheilun parista.
Huippuosaamista valmennukseen Kojonkosken muodossa eikö??
Ja Matti Pullia kannattaa aina kuunnella mitä hällä on sanottavaa. - hölmötregnagelit
Koko mäkihypystä on tullut ihan vitsi. Ensi hyppyporukka kehittelee vehkeensä sellaiseksi, että liitelee ja leijailee kauas. Sitten ollaan ihan tuulien armoilla ja keksitään ihan urheiluun kuulumattomia kertoimia yms. Suostun katselemaan sitä sirkusta sitten, kun "hypätään" ja hyppääminen ratkaisee voittajan. En halua kuulla ikinä koskaan sanaa "tuulirako".
Talonpoikaisjärki sanoo, että sukset pienemmiksi, puvut vähemmän kantaviksi ja hyppyihin pituus nopeuksia lisäämällä jolloin tuuli ei vaikuta niin paljon hyppyihin. Ja sitäpaitsi; kyseessä on ulkoilmaurheilu, jolloin sää vaikuttaa suorituksiin. - Juha8222222
Tuossa ois järkeä, mitä sanoit. Puvut vähemmän kantaviksi jolloin nousee esille enemmän hyppääjän fysiikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383609- 603310
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892807Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk412615Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve972302Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro331999Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä931981Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1031775Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691103