Sijaislapsemme on pian kahdeksan vuotta. Hän käy toista kertaa esikoulua joten on vielä päiväkodissa. Ongelmia on ilmennyt mm. käyttäytymisessä, kuivana olemisessa ja keskittymisessä. Nyt poika on jäänyt toistuvasti kiinni näpistelystä. Jo useamman kerran olemme löytäneet kotoa piilotettuja leluja jotka ovat pojan näpistämiä joko päiväkodista tai kyläpaikasta. Mitä ihmettä me voimme tehdä? Olemme pistäneet pojan palauttamaan tavarat ja pyytämään anteeksi. ei mitään vaikutusta.Olemme ottaneet pojalta joitakin tavaroita "arestiin". Ei mitään vaikutusta. Juuri sillä hetkellä kun "rangaistus" lankeaa poika itkee ja vaikuttaa katuvan. Mutta ei mene kuin 10min niin poika on entisellään ja unohtanut koko jutun.
Varastaminen
Neuvoja
5198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et kertonut kauanko hän on teillä ollut yms. saako terapiaa jne. taustatietoja. Joka tapauksessa mikäli ei käy jo terapiassa, jota kautta voisitte pyytää apua, ottakaa yhteys lasten psykiatriin tai vastaavaan. Jos asutte pääkaupunkiseudulla, olette -tai ainakin olleet sosiaalipediatrian asiakkaita, eli silloin yhteys sinne ja ohjaavat tarvittaessa eteenpäin. Jos asutte muualla, lähetettä noutamaan muualta ammattilaisille. Oma sosiaalityöntekijänne osaa varmasti neuvoa lisää. Jaksamista!
Poika asunut meillä kohta kome vuotta. Ei käy terapiassa ja tuo sosiaalipediatria on täysin vieras paikka/ asia. Eli ei siis olla käyty eikä poika ole käynyt. Poika tuli meille yksityisestä pienryhmäkodista. Koko sijoitus on mennyt ihme kaavoilla. Ensimmäisestä puhelusta kun kuulimme ensi kerran koko ihmisestä meni alle 2kk ja poika asu jo meillä. Mitä sitä turhaan tutustumaan. Se mitä saimme tietää pojasta ei vastaa tähän poikaan ollenkaan.
Olemme aivan ensimmäisistä kuukausista lähtien "ihmetelleet" joitakin pojan piirteitä. Ikinä ei esim. ole maininnut entistä asuinpaikkaa, äitiään, isäänsä tai sisaruksia.
Menemme ensimmäisen kerran psykiatriselle nyt tammikuussa. en yhtään tiedä mitä ajattelen tai toivon. Sen tiedän että elämä pojan kanssa on ollut erittäin stressaavaa, rankkaa henkisesti ja yllättävän vaikeaa. Olemme usein ajatelleet sijoituksen purkamista, muutta aina jokin on saanut meidät taas uskomaan parempiin aikoihin. Nyt tuntuu että poika ei osoita "edistystä". Hän vaan keksii uusia juttuja jotka hämmentää jälleen meidät ja saa uskon yhteiseen tulevaisuuteen horjumaan. Poika varastaa, valehtelee, haukkuu meitä yleisesti, puhuu meistä pahaa (lyödään, purraan...) kastelee housut n. 4-5 kertaa viikossa (usein päiväkotipäivän aikana)....
Otitte vastaan 5 -vuotiaan lapsen. Eikö teillä ollut harjoittelua???Tutustumista puolin ja toisin? Pikkuhiljaa lisääntyviä kyläilyjä? Ettekö jutelleet pöydän ääressä kaikkien osapuolten kanssa? Ottakaa nyt ihmeesä ensitiedot sieltä ryhmäkodista: kauanko lapsi oli siellä ja mistä sinne tuli...onhan teidän tunnettava ne lapsen ympäristöt ja lähi-ihmiset. Lapsella on historiansa, ei kuulosta yhtään iloselta tarinalta tällanen!
Kissanpoikiakaan ei kierrätetä näin vastuuttomasti kuin lapsen lihaa -ei hyvä tavaton sentään.
MIKÄ tähän kommenttiin saa jonkun laittamaan "peukku alas" -klikkauksen? Miksei ap kerro enempää pahasta pattitilanteesta?
Ilmiselvästi lapsella on erittäin paha olla ja uskon kokemuksesta tietäväni miten vaikeaa yhteiselo kanssaan on - tulee tunne, että ei osaa eikä pysty auttamaan. Se on todella raskasta nähdä lapsen kärsimys osaamatta mitenkään auttaa. Huh huh. Valitettava tosiasia on sekin - ja tätä todella tapahtuu - että uudet sijaisvanhemmat eivät saa kaikkia (kipeästi tarvitsemiaan!) tietoja lapsen historiasta. Lisäksi lapset useimmiten alkavat oireilemaan vielä lisää ja uusillakin tavoin, kun hänet on jälleen kerran siirretty uuteen paikkaan... Onko hän kiintynyt teihin mitenkään? Entä onko kiintymyssuhdevauriota? Lapsi-raukka on varmasti ihan rikki ja "lukossakin", koska ei puhu menneisyyden asioista. Näin maalaisjärjellä ajatellenkin terapiaa hän tarvitsee aivan takuulla ja ehkä pitkästikin, eikä varmasti se tekisi pahaa teillekkään! Toivottavasti saatte jo vahvaa työnohjausta ja oman jaksamisenne vuoksi myös tukiperhe olisi varmasti tarpeeseen. Positiivista on, että teillä on aika psykiatriselle tammikuussa. Nyt teidän on tärkeä siellä jaksaa vaatia apua PIAN, eli älkää suostuko mihinkään "kerran kuussa juttelemassa" -systeemiin tms. vaikka uskonkin ammattilaisten suhtautuvan tähän vakavasti, niin resurssit ovat tiukassa, joten pitäkää pintanne! Tsemppiä!