hämärää oireilua

on ollut jonkin aikaa vähintääkin outoja oireita. eniten kummastuttaa kun ei ole aiemmin saanut itseään liikkeelle, ottamaan edes selvää mikä mahtaa olla hätänä.lääkäreistä ei apua ollut. nyt en tosiaan tiedä.
lopetin varmuudeksi alkoholin käytön , jos vaikka se siitä... edelleen välillä heräilen yksi-kaksi kertaa yössä. pari viikkoa jo juomatta. musta tuntuu kuin koko vasen puoli chakroista olisi jotenkin tukkeessa. kummastuttaa kun en ole voinut asialle mitään tehdä. pikkuhiljaa liikunnan harjoittaminen on vähentynyt, yleiskunto vähitellen mennyt alas. sentään joskus tuli vähän joogattua ja on tietoa kuitenkin ollut ihmisen fysiikasta (ent.urheilija), ja olen lueskellut paljon rajatietoa. silti en ole saanut mitään aikaiseksi elämässäni pitkään aikaan. nyt alkaa sen vähitellen tajuumaan. siis tuntuu kuin energia kanavat olisi tukossa, erityisesti vasen puoli , jossa tiettävästi järjenhäivä, muisti yms.meiningit kaiketi pelittää tai ei pelitä. energia kun tuppaa nousemaan ylöspäin, mikähän voi olla esteenä?
tuntuu myös vähän kuin rutinaa kasvojen vasemmalla puolella, naksahtelee ja rusahtelee. nyt on alkanut tuntua kuin alkaisi ilma paremmin kulkea. silti ihan kuin ei kävis täysillä koko mun systeemi, vajiksilla ikäänkuin. jaksaminen vähän niin ja näin asian kuin asian kanssa. kiinnostus normaaleihin asioihin ja elämän meininkiin aika lailla tasan nolla.alkoholi peitti kivasti nämä oireet. oisko kellään mitään aavistusta asian tiimoilta. pikkuhiljaa ja vaivihkaa herää ihmettelemään , mitä on tapahtunut parin viime vuoden aikana? olen asunut pari vuotta samalla mestalla,
joskus ollut elämä hallinnassakin,nyt on vain hämärät muistot siitä kun tiesi kuka oli ja mitä oikesti elämässään teki ja olin vielä jopa kiinostunutkin jostain.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Syöhän oikein ja liiku niin kyllä siinä kunto kohoaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oireeni hämäryydestä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu