Ostin auton peräkärrin muutama vuosi sitten. Rekisteröin sen nimiini heti ostopäivänä. Sain liikkeestä laskun, jonka silloinen miesystäväni halusi maksaa. Nyt hän vaatii kärriä itselleen sillä perusteella, että hän sen maksoi.
En missään vaiheessa vaatinut häntä maksamaan sitä, vaan hän itse omasta halustaan maksoi nimelläni olleen laskun. Hän tiesi myös, että olin rekisteröinyt sen jo nimiini.
Onko hänellä oikeus vaatia kärryä itselleen? Lakimieheltä tuli kirje, jossa hän ilmoittaa exän vaativan kärryä itselleen.
En missään vaiheessa vaatinut häntä maksamaan sitä, vaan hän itse omasta halustaan maksoi nimelläni olleen laskun. Hän tiesi myös, että olin rekisteröinyt sen jo nimiini.
Onko hänellä oikeus vaatia kärryä itselleen? Lakimieheltä tuli kirje, jossa hän ilmoittaa exän vaativan kärryä itselleen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei kai sitä kärryä, vaan sen rahamäärän.
Ei ole mitään velkakirjaa. Jos toinen haluu maksaa jonku esineen (ostaa lahjan), niin ei kai sitä voi vaatia maksamaan jälkikäteen? Rupeanko vaatimaan häneltä rahat niistä lahjoista, jotka oon hänelle ostanu?
Ihmettelen, miks lakimies viittii tommosta laittaa - no, saahan sitä yrittää, taitaa olla exälle pakkomielle vaan ja kiusatakseen tekee.
Lahjanlupaus voi olla vaikea näyttää toteen. Pääset halvimmalla, kun tarjoat korvaukseksi puolta alkuperäisestä hinnasta. Mutta saa sitä riidelläkin, arvotonta ei ole sekään.
Omistusoikeus on sinänsä kummallinen asia, että vaikka lain mukaan sitä omistaisi mitä tahansa, niin hautaan ei kukaan saa mitään mukaansa. Miksi siis riidellä jostakin, mitä ei kukaan kuitenkaan mukaansa koskaan saa? Katson nyt asiaa kuitenkin jo vanhemman ihmisen näkökulmasta.
Joo
Kyllähän lahjanlupauslain perusteella näyttää siltä, että peräkärry on sinun sen jälkeen, kun saamasi lahja on täytetty, eli se on rekisreröity nimiisi. Voit ilmoittaa lakimiehelle, että lukaisehan tuota lahjanlupauslakia ja unohda koko juttu.
Jep. kiitos, löysin tommosen tekstin
"Irtaimen lahja on vapaamuotoinen oikeustoimi. Lahjan antaminen ollakseen pätevä ei edellytä minkään erityisen muodon noudattamista. Riittävää on lahjoitustahdon ja vastaanottotahdon olemassa olo. Tahdot voivat ilmetä esim. asiakirjasta, suullisesta sopimuksesta tai ilman sanan sanaa käyttäytymisen perusteella. Osapuolten keskinäisessä suhteessa ei pätevältä lahjalta edellytetä välttämättä edes hallinnansiirtoa, mikäli lahjanlupaus on muodostunut sitovaksi."
Niinpä! Eikös käyttäytymisen perusteella lahjanlupaus ole pätevä, koska mies halusi oma-aloitteisesti maksaa kärryn, vaikka se oli jo rekisteröity nimiini ja lasku oli minun nimelläni. Neljän vuoden päästä on kai turha hänen ruveta kinuamaan lahjaa takaisin, vaikka kuinka väittäisi, ettei "tarkoittanut antaa sitä minulle"?
Kysymys ei ole lahjanlupauksesta, vaan lahjasta. Lahjanlupaus (ja sitä koskeva laki) nimittäin koskee vastaisuudessa annettavan lahjan täyttämistä, mistä siis vasta lupaus on annettu.
Nyt kärry oli jo sinun omistuksessasi (koska olit voinut sen rekisteröidä), joten lahja ei ollut kärry. Lahja oli se rahamäärä, joka kärryn myyjälle maksettiin - jos se siis oli lahja. Jos kyseessä olisi velaksianto, mies ei voisi vaatia itselleen kärryä, vaan lainaamaansa rahaa.
Lahjan puolesta puhuu se, ettei sitä ennen eroa neljään vuoteen ollut velaksi väitetty.
Kiitos tarkennuksesta, Nasse-setä :)
Jos viitsit sitten kertoa, miten kävi ja millä perusteella, kun nyt olet saanut ilmaisia neuvoja.
joo, kiitos, kerron sit, kun asia ratkeaa!
Velka on vanhentunut, tämän vuoksi lakimies ei lähtenyt vaatimaan rahaa. Miehen on vaikea ellei jopa mahdoton näyttää omistusoikeuttaan toteen, koska rekisteröity sinun nimiin. Nimiperiaate on hyvin vahva. Näyttötaakka nimenomaan miehellä.
>>Velka on vanhentunut, tämän vuoksi lakimies ei lähtenyt vaatimaan rahaa.
Nasse-setä lienee oikeassa. Mm. ratkaisun KKO 2010:66 perusteluissa on todettu, että:
"Säännös [vanhentumislain 7 §:n 1 mom. 4 kohta] ei kuitenkaan sovellu, - - jos on sovittu maksun lykkäämisestä toistaiseksi eräpäivää määräämättä. Tällöin velan vanhentumista on arvioitava osapuolten sopiman pohjalta, eikä velan alkuperäisellä oikeusperusteella ole enää velan vanhentumisen"
ja
"Kuten lain esitöissä on todettu, erityisesti perheenjäsenten ja muiden läheisten välisissä velkasuhteissa on tavallista, ettei niissä ole ennalta sovittu kiinteistä maksuajoista ja että velka voi jäädä erääntymättömänä toistaiseksi voimaan (HE 187/2003 vp s. 53). Avoliittoon perustuvassa yhteiselämässä on verraten tavanomainen tilanne, jossa avopuolisot ovat tarkoittaneet, ettei heidän keskinäisiä taloudellisia velvoitteitaan selvitettäisi yhteiselämän jatkuessa, vaan velvoitteiden erääntyminen heidän välillään jäisi riippumaan myöhemmistä tapahtumista"
Laki-lissu on siltä osin oikeassa, että näyttötaakka vaadittaessa kärryn omistusoikeutta olisi miehellä. Kysyjä näyttää kuitenkin perustavan käsityksensä siitä, ettei hänen tarvitse kärryä tai sen ostamiseen luovutettuja varoja palauttaa siihen, että hän on saanut varat lahjaksi. Mikäli kysyjää vaaditaan velvoitettavaksi suorittamaan perusteettomasti saamansa summa esim. perusteettoman edun palautuksena, näyttötaakka siitä, että kyse on lahjasta, on perinteisten näyttötaakaan jakautumista koskevien sääntöjen mukaan kuitenkin kysyjällä. Oma kysymyksensä toki on, tulisiko tällainen velkomuskanne perusteensa osalta menestymään, kun kyse on peräkärrystä.
Hohhoijaa... lakimies vastasi, että mies katsoo edelleenkin kärrin olevan hänen omaisuutta ja lakimies sanoo, että todistustaakka on minulla, että se on lahja!
Minkä niminen se muu voi olla kuin lahja, jos mies sanoo "anna mä maksan sen laskun" tietäen, että kärri on jo minulle rekisteröity?
Mitä tossa on todistettavaa, muuta kuin olen jo kertonu: Minä ostin kärrin, rekisteröin sen nimiini, kun lasku tuli, mies halusi maksaa sen. Ei puhunut mitään, että se olisi velkaa, kait olisin se maksanu itekin, ellei hän olis halunnu sitä maksaa! En pyytänyt häntä maksamaan, en pyytänyt lainaksi rahaa sitä varten.
Eikös sillä, joka toisen omaisuutta omakseen väittää, ole todistustaakka?
Taisin jo vastata kysymykseesi yllä.
Tosin siitä, miten näyttötaakka jakautuu, ei voi tehdä suoria päätelmiä jutun lopputuloksesta.