Vesilasi
Laita vesilasiin lämpöistä vettä. Käy istumaan
tuolille, niin että kiveksesi roikkuvat tuolin reunan
ulkopuolella. Liota kiveksiäsi juomalasissa samalla kun
vedät käteesi.
Ratsastus Kylpyammeella
Meille monille lienee tuttua kärsimättömyys, jolla
odotamme kylpyammeen hidasta täyttymistä. Tässäpä
ratkaisu pulmaan. Hanat avattuasi voitelet kalusi,
kiveksesi ja haarasi. Sen jälkeen asetut kahareisin
ammeen reunalle, toinen jalka ammeeseen ja toinen
lattialle. Peniksesi jököttää luonnollisesti
kiihottuneena pystyssä. Tämän jälkeen kumarrut hieman
eteenpäin ja ryhdyt hinkkaamaan itseäsi ammeen reunaan.
Tämä on erittäin nautinnollista, ja sinä laukeat juuri
kun vettä alkaa olla ammeessa riittävästi. Pulahdat
rentoutuneena kylpyyn. HUOM! Lasti kannattaa mielestäni
ruiskia ammeen ulkopuolelle, joskin tämä on tietysti
makuasia.
Lypsy
Kiedo hyvinrasvatun oikean kätesi peukalo ja etusormi
kalusi juuren ympärille ja vedä sen jälkeen tätä
"rengasta" ylöspäin kullin nuppiin asti. Tähän
vaiheeseen päästyäsi kierrät samoin rasvatut vasemman
käden sormet vuorostaan kalun juuren ympärille ja
toistat liikkeen vasemmalla kädellä. Sitten taas
oikealla jne. Oikealla ja vasemmalla, oikealla ja
vasemmalla. Ideana on vedellä koko ajan ylöspäin
työntelemättä kertaakaan alaspäin.
Käänteislypsy
Edellinen käänteisesti. Työnnellään koko ajan alaspäin,
eikä lainkaan vedetä ylöspäin.
Pieni Merenneito
Tämä tekniikka on peräisin Tanskasta. Asetut alastomana
istumaan jalkojesi päälle siten, että jalkasi eivät ole
ristissä vaan polvet osoittavat samaan suuntaan, siis
samalla tavalla kuin Pieni Merenneito - patsas
Kööpenhaminassa. Sen jälkeen taivutat jäykän peniksesi
alaspäin reiden ja pohkeen väliin. Nyt ryhdyt
kallistamaan ylävartaloasi vuoroin eteen ja vuoroin
taakse päin. Huomaat miten peniksesi liikkuu pohkeen ja
reiden välissä edestakaisin. Tämä on todella
nautinnollinen menetelmä erityisesti niille miehille,
joilla on hyvin karvaiset jalat.
Mr. Spock
Tee kahdella sormella Star Trekistä tuttu Spockin
merkki. Hinkkaa sen jälkeen kulliasi näin levitettyjen
sormin välissä. Sci-fiä!!
Rumpalipoika
Riisu alkajaisiksi päällyshoususi mutta ei alushousuja.
Sen jälkeen ryhdyt sormenpäillä tai jollain esineellä
kuten viivottimella rummuttamaan alushousuissa
jököttävää kalua. Laukeaminen tällä menetelmällä
saattaa ottaa aikansa, mutta mikäpä siinä
rummutellessa. Laukeamisen sanotaan olevan sitäkin
antoisampi.
Perhonen
Käy makaamaan selällesi, polvet koukussa ja kantapäät
yhdessä. Sen jälkeen levität polvet levälleen
kantapäiden pysyessä yhä yhdessä. Nyt ryhdyt
masturboimaan ja siinä vaiheessa kun orgasmi lähestyy,
alat läpsytellä polvia yhteen kiivaasti läpsläps aivan
kuin olisit perhonen.
Fantastinen Imevä Kurkku
Osta Alepasta tai muusta elintarvike-liikkeestä iso
kurkku. Läpimitan tulee olla 5 cm. Leikkaa tyvipää irti
ja laita kurkku pariksi minuutiksi mikroaaltouuniin,
niin että se pehmenee sisältä. Leikkaa sen jälkeen
varovasti veitsellä kovertaen sisus pois. Anna kurkun
viilentyä. Tässä vaiheessa sinulla lieneekin jo huikea
erektio. Survaise kalusi kurkun uumeniin ja ala
masturboida. Kun nyt samanaikaisesti puristelet kurkkua
syntyy suurenmoinen imu. HUOM! "Syväkurkku" on käytön
jälkeen parasta nakata menemään, joten sinun kannattaa
heti ostaa useampia kurkkuja.
Hodarit
Hanki kolme hot-dogia. Lämmitä ne mikroaaltouunissa
varovasti käden lämpöisiksi ja pujota sen jälkeen
hodarit kondomin sisään. Tässä on sinulle kotikäyttöön
loistava oma vagina, johon voit työntää muitta mutkitta
kalusi ja käyttää sitä surutta hyväksesi.
Letku
Osta rautakaupasta taipuisaa, ohutkuorista muoviletkua,
joka on halkaisijaltaan sinulle sopivan kokoista.
Mittaa siis kullisi ennen rautakauppaan menoa! Leikkaa
kotona letkusta hieman jäykkää kulliasi pitempi pätkä.
Rasvaa se sisältä hyvin. Voit laittaa sen esim. sänkyyn
patjan ja tyynyn väliin ja työnnellä siihen. Kaikkein
nokkelinta on kiinnittää letku oven kahvaan ja kun
kullisi on sisällä, alat liikutella ovea auki ja
kiinni. HUOM! Tämä on parasta tehdä silloin kun
vaimo/tyttöystävä ei ole kotona.
Kyykkytyyli
Runkkaaminen tuntuu erilaiselta kyykkysiltään. Se
johtuu ehkä siitä, etää jalkojen lihakset ovat venyneet
ja jännittyneet. Orgasmin lähestyessä voi
samanaikaisesti hypellä.
Kylmä-Kalle
Vedä käteen normaalityylilläsi, ja orgasmivaiheen
lähestyessä pane pari-kolme jääpalaa haaroihin kivesten
alapuolelle! Huikeat fiilikset!
Huisku
Kokeile "pölyttää" kulliasi erilaisilla Stockmanin
talousosaston pölyhuiskuilla. Testaamalla löydät juuri
sen huiskun, jonka kosketus tuntuu sinusta
kiihottavimmilta.
Äidin Pikkuhousut
Kenenkään miehen ei pitäisi tuntea itseään fetistiksi
vain sen takia, että hän toisinaan runkkaa äitinsä,
vaimonsa tai tyttöystävänsä pikkuhousuihin. Naisten
alusvaatteethan on usein valmistettu erilaisesta
materiaalista kuin miesten alusvaatteet, ja niiden
"silkkinen kosketus" tuntuu taivaalliselta kalun
ympärillä. Työnnä siis kullisi sumeilematta
naispuolisen lähimmäisesi pikkuhousuihin, mutta ota
huomioon, että jos ruiskaiset lastisi niihin voit
helposti jäädä kiinni "rötöksestäsi". Älä milloinkaan
kuvittele, ettei spermatahrojasi huomattaisi. Tässä
yhteydessä palautankin mahdollisten naispuolisten
lukijoiden mieliin Pekka Saurin ydinajatuksen:
Yrittäkään Ymmärtää!
Uimasiivet
Etolasta luullakseni löytyy uimataidottomille lapsille
tarkoitettuja puhallettavia apusiipiä. Osta tällainen
siipipari ja puhalla siihen jonkin verran ilmaa.
Tällöin siivet voi painaa yhteen ja kalua voi työnnellä
niiden välissä. Ilmamäärän avulla pystyt täydellisesti
säätelemään "partnerisi" kovuutta.
Patjatemppu
Ryömi tyynyn kanssa sängyn ja patjan väliin. Käy sinne
selälleen patjan alle ja laita tyyny lanteittesi ja
patjan väliin. Sen jälkeen työnnät jäykän kalusi tyynyn
ja patjan väliin ja aloitat liikkeet. Tästä syntyy
erikoinen tunne, ikään kuin päälläsi olisi joku. HUOM!
Sinulla on aika paljon selittämistä, jos joku yllättää
sinut patjan alta.
Pasta Pasta
Keitä nuudeleita kiehuvassa vedessä. Kun nuudelit ovat
pehmenneet, kaada ylimääräinen vesi pois ja anna
nuudeleiden jäähtyä jonkin verran. Koverra
nuudelimassaan reikä ja ryhdy puuhiin. Älä tarjoa näitä
nuudeleita jälkikäteen perheellesi.
Uimalakki
Voitele kuminen uimalakki sisäpuolelta. Työnnä lakki
melkein kokonaan isoreikäisen käsipyyherullan sisään.
Kietaise uimalakin ylijääneet liepeet rullan ympärille.
Tässä on sinulle erinomainen apuväline!
Värinää
Hierontasauvat eivät suinkaan ole pelkästään naisten
ilonlähde. Mies voi kaikin mokomin käyttää peniksensä
hierontaan esim. sähköhammasharjaa. Sen harjakset on
vain peitettävä ohuella kankaalla. Toinen keino on
laittaa kulli kaiutinboxia vasten ja kääntää bassot
täysille.
Rystykyllikki
Tartu penikseesi "rystypuolella" niin, että peukalosi
osoittaa alaspäin. Vedä eestaas. Liike on hyvää
vaihtelua perinteiselle nyrkkikyllikille. Asetu nyt
makaamaan mahallesi, jolloin kätesi nojaa vuoteeseen.
Työnnä peniksesi sisään ja ulos kädestäsi. Tämä liike
imitoi yhdynnän liikehdintää. On erilainen tunne
masturboita lannetta liikuttamalla kuin kädellä.
Kahden käden kolo
Mene polvilleen lattialle. Liukasta kätesi ja
peniksesi. Purista sormesi yhteen, kämmenet ylöspäin.
Aseta erektiosi käteesi ja lukitse kätesi peniksen
ympärille. Asetu vatsallesi ja liikuta lantiota.
Kuvittele kauniita.
Loppumaton kolo
Liukasta. Kiedo toinen kätesi peniksen kärjen
ympärille. Työnnä penis nyrkin läpi. Jatka tunnelia
asettamalla toinen käsi peniksen kärkeen. Jatka
liikettä ja tuntuu kuin puristava kolo jatkuisi
ikuisesti.
Tyydytä esinahkasi
Hiero esinahkasi alaosaa alapuolelta etusormella. Tee
ympyröitä. Sessio kestää pitkään ja tuottaa enemmän
nautintoa kuin nyrkki.
Leipäpussiylläri
Ota muovinen leipäpussi ja laita sinne vaseliinia.
Laita peniksesi sisään ja purista kaikki vaseliini
peniksesi ympärille. Polvistu vuoteelle ja aseta
pussitettu penis patjan ja petauspatjan väliin. Aloita
yhdyntää simuloiva pumppaus. Kun olet saanut hommat
hoidettua, voit vain heittää pussin roskiin

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisiko naisille mitään?
improvisoida