Lomani alkoi ja aikomus oli viettää osa siitä vesillä, yksin, kaikessa rauhassa. No mitäs muuta kuin ruokaa ja tavaraa veneeseen ja keula kohti ulappaa. Ajomatka pienehköön saareen kesti noin tunnin, keli oli loistava, aurinko paistoi eikä tuullut juurikaan. Saari taas unelmapaikka rauhoittumiseen, suojainen laguuni, kiviset vedet ympärillä, joten useimmiten saaressa sai olla yksin, kun sitä halusi. Ja niin tälläkin kertaa, ei ketään ja tuskin tulisikaan, näin luulin..
Ilta meni mukavasti saunoessa ja lepäillessä, nukkumaan aikaisin, jos vaikka tulisi aamulla kalaa.
Aamulla herätessä, oli aurinko ehtinyt ensin, mutta väliäkö sillä, airot käteen ja soutuveneellä matalikolle ongen kanssa.
Hyvä että ehdin madon saada koukkuun, kun niemen takaa ilmaantuneesta poliisiveneestä kehotettiin siirtymään pois matalikolta, poliisiveneen viereen. Nostin koukun matoineen ylös ja soudin veneen vierelle. Yllätyin hieman, kun veneessä oli kaksi todellisen kaunista naista, poliiseja siis, tumma ja vaalea. Tervehdin ja kysyin mitä asiaa mahtoi olla. Vaalea sanoi heidän vain vähän katsovan, mitä vesillä touhutaan ja antoi mulle narun, josta käski pitää kiinni koska hinaavat minut rantaan. Tarrasin naruun ja istuin penkille, tumma neito pisti vaihteen päälle ja alkoi hinata jollaani rantaan, veneeni viereen.
Rantaan päästyämme, yritin vielä udella mikä hätänä. Tummempi ei vastannut vaan kysyi terävästi miksi en käyttänyt pelastusliivejä. Kerroin, että paikalla jossa ongin, on matalaa, lopuksi kuittasin, että eihän teilläkään ole. Tässä vaiheessa vaaleampi kiersi selkäni taakse. Tumma neito katsoi mua suoraan silmiini, se, ettei meillä ole pelastuliivejä ei kuulu sinulle, eikä liity siihen pitäisikö sinun käyttää niitä vai ei. Sillä hetkellä vaaleampi tempaisi käteni selkäni taakse ja laittoi käsiraudat, tummemman kasvoille tuli ilkeä virne. Jokohan opit kunnioittamaan virkavaltaa, hän kysyi ja läimäytti mua kasvoille. Voihkaisin hiljaa ja vastasin. En mä pahalla tarkoittanut, vitsinä vain. Tummempi käski mua katsomaan silmiinsä kun puhun hänelle ja vaaleampi tempaisi päätäni hiuksista taaksepäin. Tummempi läimäytti uudestaan. Pyysin anteeksi, ehkä hieman ivallisesti, joka tapauksessa vaaleampi potkaisi mut mahalleni tumman jalkojen juureen ja painoi jalallaan kasvoni maahan. Opettele kunnioitusta, vaaleampi kivahti ja polkaisi hieman. Tästedes, kutsut mua Valtiattareksesi ja Jennaa Ruhtinattareksi. Kyllä Valtiattareni.. Kuiskasin hiljaa, tummemman nimi oli siis Jenna.
Olin kuin puulla päähän lyöty, kaksi naispoliisia ilmaantuu kuin tyhjästä ja keksii yhtä tyhjästä syyn käydä rankaisemaan mua, mutta jostain syystä se kiihotti, kaluni kovettui jo hyvää vauhtia.
Pitkään en ehtinyt miettiä, kun Valtiattareni nosti mut hiuksista vetäen polvilleni seisomaan.
Älä vedä, parahdin. Seurauksena oli kovempi tempaisu, ja kovempi parkaisu. Ruhtinattareni astui lähemmäs, katsoi mua julman näköisenä, ala rukoilla armoa, tai joudumme kurittamaan sua, hän sanoi hiljaa.
Katsoin vain takaisin, eikä mulla ollut mitään aikomusta ruveta anelemaan, arvelin, että joko keksivät jotain kivaa tai lähtevät, jos vastustelen sopivasti.
Ruhtinattareni odotti hetken ja sanoi, itse tätä kerjäsit, samalla hetkellä valtiattareni avasi suuni ja tunki sinne järkyttävän kokoisen suupallon, leukoihini koski, ennen kuin pallo muljahti hampaideni ohi, oloa ei helpottanut valtiattareni kovakätisyys hänen kiristäessään hihnoja niskani taakse. Heti perään hän laittoi kaulaani pannan, vetäen senkin liian tiukalle, yritin pudistaa pääni merkiksi. Ruhtinattareni kysyi, onko pantasi liian tiukalla? Nyökkäsin. Ruhtinattareni läimäytti poskelleni ja huusi, Opettele tavat huora, kun vastaat, puhuttelet mua ruhtinattareksi, se ei vaikuta, pystytkö puhumaan.. Molemmat naiset nauroivat, valtiattareni kiristäessä pantaa hieman lisää.
En uskaltanut heilua enempää, naiset vaikuttivat olevan paitsi julmia, myös pirullisia.
Ruhtinatar laittoi pantaani lyhyen hihnan ja komensi mut seisomaan, nousin heti. Molemmat naiset lähtivät kulkemaan kohti metsää, ruhtinattareni tempaisi mut hihnasta peräänsä, pitäen kiinni aivan pannan vierestä ja kättään alhaalla, joten jouduin kulkemaan kumarassa.
Valtiatar pysähtyi kahden puun väliin, tää vois olla sopiva.. Ruhtinatar oli samaa mieltä ja tönäisi mut maahan. Naiset laittoivat nilkkoihini nahkaiset kahleet ja vetivät jalkani levälleen, kiinnittäen ne puihin. Seuraavaksi käsirautani avattiin ja tilalle tuli nahkakahleet, mut tempaistiin pystyyn ja sidottiin myös käsistäni puihin. Narut lähtivät viistosti ylöspäin ja olivat niin tiukalla, että jalkani irtosivat hieman maasta.
Naiset ihastelivat aikaansaannostaan, kunnes tummempi keksi, että huoran pitää olla polvillaan, joten mut laskettiin polvieni varaan, ja polvitaipeistani vedettiin levitysköydet puihin, lopuksi he tiukkasivat taas käsien narun niin että roikuin taas kahleideni varassa.
Runtinattareni tuli eteeni seisomaan, sylkäisi kasvoilleni ja sanoi, Opit tänään alistumaan naispuolisen poliisiin tahtoon, halusit tai et. Tulet vielä rukoilemaan, että saat totella, olisit päässyt helpomalla aiemmin, mutta itseppä valitsit. Ruhtinattareni tehosti sanojaan potkaisemalla kevyesti, mutta silti melko kivuliaasti vehkeilleni. Vääntelehdin hieman, jonkin verran liioitellen, kunnes vaalea valtiattareni löi selkääni pitkällä ruoskalla, jolloin ei tarvinnut näytellä, ei kipu erityisen kova ollut, mutta kuitenkin. Yhdeksän iskua lisää. Ruhtinatar sanoi, ja valtiattareni alkoi toteuttaa tätä mielellään, hän löi jokaisen iskun eri kohtaan, onneksi. Kiemurtelin köysissäni miettien miten selvitä tilanteesta.
Iskujen loputtua, luulinkin jos pääseväni pälkähästä, kun ruhtinattareni irroitti suupalloni ja kysyi joko alan totella. Vastasin myöntävästi. Testataan, ruhtinatar sanoi ja nauroi perään.
Käsken sua pysymään täysin ääneti, jokaisesta elämöinnistä seuraa lisää rangaistusta. Ruhtinatar sanoi, ja valtiatar antoi ruoskansa tehdä töitä. Keskityin täysin ottamaan iskut vastaan ja olemaan hiljaa, vaikkakaan en tiennyt, kauanko valtiattareni aikoi ruoskia.
Neljännellä iskulla teki jo mieli parkaista, etenkin kun iskut kovenivat jatkuvasti, kuudennella en voinut olla hiljaa.. huusin armoa..
Ruhtinattareni tuli eteeni hymyillen, osaahan huorakin anella, mutta etkö muistanut, että sun piti olla HILJAA. Lopussa hän ei enää hymyillyt vaan näytti vihaiselta, samassa valtiatar löi entistä kovempaa, parkaisin taas, josta rangaistuksena potku jalkoväliin ja kovempi isku. Anoin armoa jatkuvasti, se auttoi hieman, Ruhtinatar tunki kovakouraisesti suupallon takaisin ja valtiatar jatkoi ruoskintaa. Hän löi vielä muutaman iskun kunnes lopetti. Tauko oli lyhyt ja johtui siitä, että myös ruhtinatar halusi kokeilla. Hän otti lyhyen piiskan, käveli viereeni ja hiveli piiskan kärjella poskeani, pelkäsin hänen lyövän kasvoihini. Pelko oli turha, piiskan kärki osui kaluuni ja sai mut käpertymään, sen vähän mitä köydet antoivat periksi. Valtiatar tempaisi heti pääni hiuksista taakse ja painoi polvellaan lantioni eteenpäin. Älä väistele orja, hän huusi ja ruhtinatar löi uudestaan, kovempaa..
Jatkuu(ko)?

Vastaukset 5
Vanhimmat
joo jatkuu
Jatka ihmeessä. Hyvä että kerrankin miestä alistetaan kahden naisen voimin.
Kiihottavakin jonkin verran, luultavasti enemmän kun päästään 'tositoimiin'.
jatka
pöljä jatka, olet hönöjenhönö...
Perhana, en tajunnut että se vastaisi tuohon toiseen vastaukseen. ^^
No, ei se varmaan ketään ihan kamalasti haittaa. Ja jos haittaa niin omapahan on ongelmansa.