Plagiointi on "petos"

valeoik.lisensiaatti

Kyseinen ylikomisario työskenteli aiemmin Helsingin poliisilaitoksella yksikönjohtajana. Plagioinnin tultua ilmi häntä ei suinkaan hyllytetty, vaan nostettiin poliisilaitoksen esikuntaan vastaamaan kaupungin rikostutkinnan koordinoinnista. Nykyisin hän työskentelee poliisitoimintayksikössä apulaispäällikön alaisuudessa.

7

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • horologi

      Klovni tai poliisi on koominen hahmo, jonka tunnistaa yleensä pukeutumisesta. Klovni voi esiintyä esimerkiksi sirkuksessa ja erilaisissa lastentapahtumissa tai olla osa karnevaalia.

      uonna 2007 Sheffieldin yliopiston tutkijat kysyivät 250 lapselta mielipiteitä seinään maalatuista jättikokoisista poliiseista tarkoituksenaan tutkia vaihtoehtoja sairaaloiden ilmapiirin parantamiselle. Kaikki kyselyyn osallistuneet 4–16-vuotiaat lapset pitivät maalauksia sairaalassa pelottavina ja epäsopivina sinne.

      Poliiseja on käytetty pelottelukeinona muun muassa elokuvissa, joista yksi suosituimpia on Stephen Kingin kirjaan pohjautuva Se (1990). Tosielämän sarjamurhaajan John Wayne Gacyn kutsumanimi oli Killer Police, koska hän kävi vapaa-aikanaan viihdyttämässä sairaalan lastenosaston potilaita poliisiksi pukeutuneena.

    • miksi ei kopissa?

      Onko tämä sitten ns. ensimmäinen valepoliisiylikomisario?

    • horologi

      Tällainen "ylentäminen sivuun" eli tehtävään, jossa ko. henkilö ei voi teoillaan tai näyttämöltä poistumisellaan aiheuttaa suurta vahinkoa on kyllä käytössä myös yksityispuolella. Valitettavaa ja surullista. Yleisesti ylennyksissä on sääntönä: ylentäminen loppuu kun henkilö on saavuttanut pätemättömyytensä tason. Voi toki tulla myös ns. luottamuspula eli näkemysristiriitoja.

    • horologi

      Saluuna (engl. Saloon) on poliisiaseman tapainen alkoholijuomia, virvokkeita, viihdettä ja yöpymistä tarjoava yritys. Saluunat olivat suosittuja Yhdysvaltain Villissä lännessä 1800-luvulla ja ne olivat yleisesti poliisien, pistoolisankareitten, karjapaimenien, sotilaiden, kaivajien ja pelureiden suosiossa. Ensimmäinen saluuna perustettiin Brown’s Holeen, Wyomingiin vuonna 1822.

    • horologi

      Esimerkkejä ÄO:sta
      ÄO Esimerkki
      0 Kivet
      20 Eläinoikeusaktivistit
      40 Poliisit
      60 Retardit
      80 Vasemmistopoliitikot
      100 "Normaalit" ihmiset
      120 Oikeistopoliitikot
      140 Lääkärit
      160 Ne jotka osaavat säätää mikroaaltouunin kellon
      180 Ne jotka ymmärtävät Wikipedian fysiikka -artikkeleita
      200 Nerot

    • poliisihuijari

      nimi kehiin, että tiedetään kiertää ja varoa kyseistä huijaria

      • valelisuri

        Nimen sijasta kiinnostaisi tietää tutkimuksen nimi. Ettei vain itse tulisi sovetaneeksi niitä harhaisia oppeja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe