6kk uros ei sisäsiisti edelleenkään

8+18

Saisinko vinkkejä. Omistan 6kk ikäisen uroskoiran joka ei ole edelleenkään sisäsiisti. Käytän koiraa ulkona 4-5 kertaa päivässä ja katson että pissii usein. Merkkailu alkanut hetki sitten ja sen vuoksi pissailee pieniä ruikkuja ulos ja paljon. Silti tulee sisälle vielä 3-4 pissat päivässä. Aamulla noin klo 6-7 tekee pissat sisälle ja samoin päivän aikana yhdet tai kahdet ja vielä iltalenkin jälkeen yhdet. Olen lukenut että urokset oppivat narttuja huonommin sisäsiisteiksi (jopa vasta 8kk ikäisenä), mutta jotenkin tuntuu että 6kk on jo sen ikäinen, että pitäisi pystyä jo pidättämään. Vinkkejä? ainiin ja paperi on sisällä edelleen ja tekee sille, olen koittanut ottaa paperin pois mutta tekee lattialle sitten.

2

207

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pisipoika

      Pidä ensin kaksi paperia (lattiavaippaa)toinen suht.lähellä makuupaikkaa ja toinen kylppärin lattialla. Muutaman vkon kuluttua poista makuupaikkaa lähempänä oleva ja pidä kylppärissä oleva paperi siihen saakka kun tarvitaan.l.oppii tekemään hätätilanteessa pissat toilettiin ja iän karttuessa oppii pidättämään.Meillä oli sama ongelma.

    • 324rfessfds

      Meillä ainakin vaatii varsinkin aluksi että tehdään sen verran lenkkiä että kerkeää "merkata" rakkonsa tyhjäksi. Muuten jää "varastoon" ja voi se vahinko sitte tulla sisälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1593
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      305
      850
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe