rakkaus

kerron tarinani. Olin suhteessa rakastamani naisen kanssa 7 vuotta, suhde oli kaikinpuolin hyvä: rakastimme toisiamme. minun puoleltani olin aivan hulluna tähän tyttöön. Asuimme yhdessä ja kaikki näytti hyvältä... kunnes salama kirkkaalta taivaalta eräänä syksyisenä yönä hän aivan yllättäen jätti minut se oli shokki puun takaa!
tästä on jo noin kolme vuotta aikaa ja vasta nyt tuntuu että pystyn jatkaa elämääni eteenpäin ajattelematta häntä enää päivittäin. olenkohan vihdoin päässyt *yli* hänestä?
Mutta mietin voinko koskaan saada mitään niin ihanaa ja kaunista suhdetta, mitä meillä oli.
jatkanko eteenpäin yksin vai uskallanko vielä haaveilla jostain hyvästä ja kauniista?
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskalla vain uskoa parempaan huomiseen! Elämä antaa sinulle sen mitä siltä vaadit, älä siis missään nimessä tyydy yhtään vähempään kuin sinulla jo oli vaan tähtää vielä parempaan! :)

Äänestä

No ei kai se suhde sitten kuitenkaan ihan kaikinpuolin hyvä ollut kun noin kävi?? Kai naises sentään jonkun syyn kerto sulle jättämiseensä? Merkillistä, että noin yllättäen voi jättää noinkin pitkän suhteen jälkeen. Ootteko tekemisissä edelleen vai katkesko yhteys eroon? Ei kannata jäädä kuitenkaan roikkumaan liikaa muistoihin.. Voi liika haikailu tehä uuden suhteen alottamisesta melko hankalaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lost in world kirjoitti:

kerron tarinani. Olin suhteessa rakastamani naisen kanssa 7 vuotta, suhde oli kaikinpuolin hyvä: rakastimme toisiamme. minun puoleltani olin aivan hulluna tähän tyttöön. Asuimme yhdessä ja kaikki näytti hyvältä... kunnes salama kirkkaalta taivaalta eräänä syksyisenä yönä hän aivan yllättäen jätti minut se oli shokki puun takaa!
tästä on jo noin kolme vuotta aikaa ja vasta nyt tuntuu että pystyn jatkaa elämääni eteenpäin ajattelematta häntä enää päivittäin. olenkohan vihdoin päässyt *yli* hänestä?
Mutta mietin voinko koskaan saada mitään niin ihanaa ja kaunista suhdetta, mitä meillä oli.
jatkanko eteenpäin yksin vai uskallanko vielä haaveilla jostain hyvästä ja kauniista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu