kumpi on parempi ostaa sijoituspentu vai maksaa pennusta 850-950 mitä collieista yleensä pyydetään?
Vastaukset 5
- vklregl.btt
Älytön kysymys? Pitääkö edes miettiä? Missä mielessä, mitä tarkoitat? Rahansäästöstä, jos kysymys, vastaus on ei kumpikaan.
- Collikkafani
Itse ainakin ostan pentuni syystä että sitten kukaan ei pääse määräilemään eikä hallitsemaan koiraani,se on minun ikioma ja luonani aina.
Mutta toki voihan se joillekin olla ihan hyvä ratkaisu,riippuu tapauksesta,ja jos ei halua tai voi sijoittaa pennunostoon isoa rahasummaa se ei todellakaan tarkoita sitä että olisi jotenkin huonompi ihminen omistamaan koiraa. - Sopimus..ko?
Sijoituspennun kohdalla kasvattaja maksaa lisäksi kaikki jalostukselliset kulut, kuten lonkka-, ja kyynärkuvaukset ja silmäpeilaukset. Saattaahan olla, että kustantaa vielä muutaman näyttelynkin. Laskematta sitä apua ja ohjeistusta, jota tulet sijoitusnartun kautta saamaan. Toki oletus on, että samat neuvoit ja ohjeet tulet saamaan myös ostaessasi pennun omaksi.
Sijoitussopimusta tehdessä tulee kuitenkin muistaa ne omat velvollisuudet. Sopimuksella on ainakaksi osapuolta. Kannattaa tutustua linkkiin:
http://www.kennelliitto.fi/FI/asiakirjat/ak_sopimukset/etusivu.htm - en ottaisi
SIJOItuspentua ei niin vain saa, niille erityisesti valitaan kodit tarkkaan.
- Sijoituskoira
Minulla on elämäni ensimmäinen sijoitusnarttu ja kun se tuli tutulta kasvattajalta, niin ei ole mitään ongelmia ollut. Nykyisellään tämä narttu on jo oma ja sen ekasta pentueesta myös tytär kaverina. Minusta oli antoisaa seurata pentujen kehitystä ja kuulen niistä joskus vieläkin. Minulla oli tuolloin tilanne, etten pentua voinut ottaa, joten sain tuon koiran 1 1/2 vuotiaana 2 pentueesta sijoitukseen. Kokemukseni olivat niin hyvät, että voisin ottaa toistekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍86800Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60493
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486