Vaatekauppojen myllerrysshoppaajat?

stanan tunarit

Onko pakko penkoa ne vaatteet aina niinkuin kaatopaikalla olisi, onko?

12

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pää3.jalkana

      Toi on kyllä niin ärsyttävää!

      Sitte vielä vaaditaan ensiluokkaista ja nopeaa palvelua, kaikenmaailman mielisteyn ja pokkuroinnin kera.
      Kyllä asiakkaat voisivat vähän miettiä sitä omaa käytöstään, suoranaista sikailua varsinkin näin ale-aikaan.

      Kaikki myyjät vaan rohkeasti huomauttamaan asiakasta jos huomaa että sotketaan aivan tahallaan. Varsinkin teineille voi antaa tapakasvatusta, kun se niin monessa kodissa on jäänyt anatamatta.

      • puseronostaja

        Laittakaa ne vaatteet esille niin, että niistä näkee penkomatta kokonumeron!

        Ei niitä kukaan huvikseen tai teidän kiusaksenne pengo! Jos alennuslaarissa on parikymmentä puseroa pinossa, minun on etsittävä jokaisesta erikseen esille lappu, jossa on kokonumero, jos pusero minua kiinnostaa. En millään voi päältä arvata, että M-kokoa ei pinossa ole lainkaan. Minä en ikinä viikkaa puseroita takaisin pinoon, ei totisesti tulisi mieleenikään! Se on kaupan henkilökunnan tehtävä.

      • alevuodatusta2
        puseronostaja kirjoitti:

        Et varmaan osaa viikata, edes kotonasi?
        Luultavasti heität sen puseron sovituskopin kuraiselle lattialle ja vaikka näet sen pitkän jonon ja myyjän kiireen kassalla vaadit myyjää soittamaan ja tilaamaan sen paidan jostakin toisesta liikkeestä ja laittamaan sen sinulle varaukseen, niinhän? Saatat sitten EHKÄ tulla sovittamaan sitä joku päivä, jos se vaikka olisi silloin vähän edullisemmassa alennuksessa, vai mitä?
        Ja voi että kun sinä sait taas tuntea itsesi niin ihanan tärkeäksi;)

        Kaupan henkilökunnalla on vaikka kuinka paljon myös muita tehtäviä jotka on päivittäin tehtävä, kaikesta kiireestä huolimatta.
        Se että sinä käyt penkomassa ne pinot sekaisin 5 minuuttia sen jälkeen kun minä olen ne taas kerran viikannut, kieltämättä hiukan kiristelee hermoja.
        Myymälän siisteys on myyjien vastuulla, mutta ei se tarkoita että sinun pitää tulla minun työpaikalleni sikailemaan ja sotkemaan paikkoja tahallasi.
        Äläkä kuvittele etteivätkö myyjät muista huonosti käyttäytyviä asiakkaita...

        Kyllä niitä pinoja pystyy katsomaan niinkin ettei ne kaikki ole hujan hajan pitkin lattioita, kyse on vain siitä että viitsitkö vaivautua vai haluatko sotkea tahallasi.
        Pienet lapset on asia erikseen mutta kyllä aikuisilta voi odottaa jonkinlaisia käytöstapoja.

        Johtuu varmaan solidaarisuudesta muita myyjiä kohtaan mutta kun itse olen asiakkaana missä hyvänsä palautan tuotteet siististi takaisin paikoilleen, se on fiksua ja reilua.

      • puseronostaja
        alevuodatusta2 kirjoitti:

        Nyt kyllä haukut väärää puuta! Minä olen luonnostani sen verran laiska, että en viitsi levitellä koko pinoa ympäri kaupan lattioita. Minulle riittää esimerkkitapauksessani se, että näen kokonumeron. Tämän huomattavan tärkeän edun saavuttaakseni minun on nostettava joka ainoaa puseroa ja kaivettava sieltä välistä se lappu. Kaupan henkilökuntaa ei jostain syystä ole opastettu asettelemaan tuotteet esille niin, että esim. kokonumero olisi helpompi löytää. Tämä ei koskaan lakkaa minua hämmästyttämästä! Jos ei pomo neuvo, luulisi, että itse huomaisitte homman kuitenkin kulkevan mukavammin niin, että lappu näkyisi helpommin. Silloin teidän ei tarvitsisi viikata niitä aina vähän päästä uudelleen.

        Valistaisitko minua, miten minun kuvaamassani tapauksessa olisi toimittava, jotta häiritsisin sinua mahdollisimman vähän? Tähän asti olen yleensä reagoinut niin, että pysyn tuollaisista kaupoista mielelläni poissa. Tuntuuko se sinusta oikealta toimintatavalta?

        Olen luonnostani hyvin sovinnollinen ihminen ja takuulla kunnioitan jokaisen työtä. Mutta sellaisia työntekijöitä en kunnioita, jotka ajattelevat asian niin hölmösti, että pääasia on suora pino, ei se, että mahdollinen ostaja löytäisi tuotteen, jonka haluaisi ostaa. Samaan hölmöyteen lasken sen, että nyt ihan suotta laitoit minun synneikseni paljon sellaista, mitä en ole koskaan tehnyt, en edes aikonut enkä tulevaisuudessakaan tee.

        P.S Kotonani osaan viikata koko perheen vaatteet sillä tavalla, että koko pinoa ei tarvitse plarata läpi löytääkseen haluamansa.

      • 523gdg

        Kuka vaatii ensiluokkaista palvelua? Luulen että eniten sitä vaatii myymälän esimies tai -ketjun johtaja. Tekevät asiakastutkimuksia ja näiden perusteella pitää aina vain parantaa sitä mitä on tehty - toki aina työntekijän kustannuksella.

        Teineille voi kyllä ihan hyvin sanoa jos sotkevat normaalia enemmän, ei kasvatus ole vain vanhempien vastuulla koska usein he eivät edes tiedä mitä lapsensa tekevät. Lapsi on yhteiskunnan osa, joten toisen yhteiskunnan jäsenen voi olettaa puuttuvan epäkohtiin menemättä liiallisuuksiin.

        Myymälän esimiehen tehtävä on tehdä tulosta mutta myös pitää työntekijät tyytyväisinä, joten jos esimies hyssyttelee ja antaa asiakkaiden tehdä mitä haluaa ilman että siihen saa puuttua, minkäs sille teet ellet ole todella tomera henkilö. Jos myymälässä sotketaan eikä siihen saa puuttua, on se otettava huomioon työtehtäviä suunniteltaessa; aikaa pitää olla siivouksiin.

    • .-.

      Ja se on jännä juttu, miten ihmiset sekoaa alennusmyyntien aikaan. Jos jotain putoaa, mitään ei nosteta, hyvässä lykyssä vielä potkastaan se tuote jonnekin hyllyjen alle?! Ja vielä ehkä samaan syssyyn tullaan sanomaan likaisesta tuotteesta ja vaatimaan siitä ainakin 70 prosenttia alennusta. Ja mikä ihme siinäkin on, että kun alennusmyynnit alkavat, asiakkaat luulevat automaattisesti, että IHAN KAIKKI ovat alennuksessa? Nää on varmaan näitä ikuisia mysteereitä, jota ei voi itse ainakaan ikinä tajuta.. :)

    • käytöstavat

      Kuuluuhan siivoojankin työhön putsata oksennukset ja paskat baarin lattialta, mutta mielummin oksentaa ja paskoo sinne vessanpyttyyn. Ja on todellakin oikea vertauskuva. En ole koskaan ollut myyjä, mutta viikkaan silti vaatteet takaisin kun olen katsonut niitä. Siihen menee kaksi sekunttia. Josset siis viitsi viikata/edes yrittää laittaa sitä vaatetta takaisin nätisti, olet laiska itseäsi täynnäoleva ja muita ajattelematon luuseri.

      • Paita päälle!

        Minä taas teen niin, että jätän ne esiin kaivetut laput näkyville, ettei jokaisen mahdollisen asiakkaan tarvitse koko pinoa purkaa. Minun mielestäni myyjän pitäisi laittaa ne laput näkyviin jo sitä pinoa tehdessään. En voi millään käsittää, miksi niin ei tehdä! Sitten ei tarvitsisi kitistä siitä, että asiakas haluaa tietää myytävän vaatteen koon (ja valmistusmaan ja pesuohjeen...)!

        Olen monien kuullut sanovan, että kun ei äly oikein mihinkään riitä, päädytään kauppaan töihin. Tähän saakka olen aina väittänyt tulisesti vastaan, mutta kyllä tätä keskustelua lukiessa väkisinkin alkaa näyttää siltä, että myyjien älyn arvostelijat ovat ainakin vähäsen oikeassa.

      • myyjä
        Paita päälle! kirjoitti:

        Monessa ketjussa ja konseptissa on ihan erikseen määrätty että ne laput eivät saa olla näkyvästi esillä, vaan tavallaan piilossa sielä vaatteen sisällä.
        Todella typerää sinällään, se vaatteen koko- ja hintatiedot ovat kyllä aika oleelliset ostopäätöstä tehdessä.
        Myyjät eivät aina voi käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, jos se on ketjussa erikseen kielletty, ikävä kyllä.

        Toisaalta joillain ketjuilla on oikein kokoteipit jokaisessa viikatussa vaatteessa, mutta eipä sekään sitä sotkemista vähennä, samalla lailla on pinkat pitkin lattioita, kyse on vaan asiakkaiden kehnosta käytöksestä.

    • kaupan täti on pöö

      Hm, ihan kaikkein yksinkertaisimmat eivät kuitenkaan saa edes kaupasta työtä.
      Paitsi jos saa suhteilla.

      • Paita päälle!

        Niinhän minä sanoinkin: myyjien älyn arvostelijat ovat ainakin vähäsen oikeassa.

        Eivätkö myyjät oikeasti sitten millään pysty arvaamaan tai peräti päättelemään, että mahdollinen ostaja haluaa tietää esimerkiksi puseron koon? Vastatkaa nyt ihmeessä te, jotka täällä valitatte ikävistä asiakkaista!

    • jo löytyi het

      Yhdessä kaupassa oli jopa henkarissa vaatteiden koot. Eli ei tarvinut koskea yhteenkään vaatteeseen kun koko näkyi tuotteiden yläpuolella. Häkellyttävän näppärää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe