Mulla ei ole yhtään poikapuolista kaveria, eikä juuri tyttöäkään. Yksi tyttökaveri on. Olen poika. Mulla ei ole juuri sosiaalista elämää, eikä mulla ole kavereita, vaikka niitä olen yrittänyt saada. Olen kyllästynyt siihen, kun facebookissakin kirjoittamiini kirjoituksiin tullaan haukkumaan jne. Patoan kaiken sisälleni, autan muita jos heitä kiusataan, puolustan muita ja olen tukena kaikille, mutta olen täysin raunioina sisältä päin. Elämässäni ei ole mitään järkeä. Aamuisin kouluun ja koulusta kotiin kyhjöttämään. Olen kokeillut erilaisia harrastuksia, mutta mikään muu ei ole onnannut kuin teatteri. Haaveilen että jonain päivänä minusta tulisi jotain suurta ja muut koittaisivat päästä osingoille. Olen sosiaalinen ja tutustun uusiin ihmisiin helposti, mutta muut eivät halua tutustua minuun. Tuntuu että mikään minussa ei ole kenestäkään hyvää. Yritän olla hyvä ihminen, mutta miksi kaikki torjuu minut ? Olen luovuttamassa. En enää jaksa. Minulla on epilepsia josta kukaan ei tiedä, paitsi tietty vanhempani. En kerro, enkä tule kertomaan kuin vasta sille oikealle, jos koskaan sellaista edes saan. Monesti olen katsonut lääkkeitäni ja ajatellut että minulla olisi mahdollisuus ottaa yliannostus lääkkeitä ja unohtaa kaikki mitä joudun kestämään. Vain yksi asia pitää minut koossa; näyttelijän ura. Rakastan teatteria ja viihdyn lavalla. Aina onnistuneen esityksen jälkeen jotkut koulustamme tulevat sanomaan jotain mukavaa, mutten usko että oikeasti sitä tarkoittavat.
En usko että kukaan tietää millaista elämäni oikeasti on. Kaikki luulevat minun olevan sitä mitä annan ulospäin. Miksi ette vain voisi olla ystäviäni ja pitää minusta sellaisena kuin olen??
En usko että kukaan tietää millaista elämäni oikeasti on. Kaikki luulevat minun olevan sitä mitä annan ulospäin. Miksi ette vain voisi olla ystäviäni ja pitää minusta sellaisena kuin olen??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuku välillä.
minkä ikäne oot ? jos haluut antaa meses nii voitais tutustuu :)
Prkl.Hanki xboxi.Siinä vastaus,ellet nyt ole ihan urpo joka ei kestä läpän heittoo.Siel saa paljon kavereita.Kukaan ei nää millanen oot (olet sitten hyvännäkönen tai kasa).
Siel saa ihan helvetisti kavereita.Mulla oli paljon kavereita jo valmiiks koulussa.Ostin boxin tuli viel 50 hyvää tyyppii lisää tunnetuks.
SUOSITTELEN.
Hei,
oletko käynyt puhumassa kuraattorille tai psykologille? Olisi hyvä, jos pääsisit puhumaan ja avaamaan patoutumia.
Teatteri harrastuksena on loistava juttu, ainakin siinä saa roimasti itseluottamusta. Ehkä teatterin lisäksi laulu/tanssi -tunnit voisivat olla juttujasi?