Radio Suomi ottaa päähän

glöginjuoja

Soittolistat teki aikoinaan paljon hallaa kanavalle. Ja siitä "nautitaan" yhä. Nyt joululaulusesongin aikaan; ei mitenkään yllättävää sinänsä, - siellä soi nämä iänikuiset Band Aidit, Last Christmas ja Veskut ja Katri Helenat, - aivan kuten joka joulu.
Miksi Ylen valtavaa levystöä ei hyödynnetä, - edes jouluna????????
Esim. Juhamatti, Eila Pienimäki ja Eija Kourimo ovat tehneet laadukkaat joulualbumit joitakin vuosia sitten. Soitetaanko näitä sitten joulun alla Radio Suomessa? No ei tietenkään, koska musiikkipäällikkö on päättänyt, että soitetaan näitä puhkikuluneita biisejä jari sillanpäätä antti tuiskua koska niin on tehty aiempinakin vuosina.
Ylekin alkaa olla vuosi vuodelta kaupallisempi, ainakin radion osalta. Soitetaan vain näitä suurten levy-yhtiöiden buffaamia suosittuja artisteja, ja muut vähemmän tunnetut lakaistaan maton alle aivan kuin niitä ei olisikaan.
Ja Tapio Heinonen! Maineikas ja lahjakas trubaduuri teki vuosikymmeniä sitten kauniita joululauluja, mutta ei: levyt pölyttyvät levystössä koska pitää saada tilaa Sillanpäälle ja Band Aidille, - koska jälleen kerran: niin on tehty edellisinäkin vuosina ja totutusta tavasta ei luovuta ettei vaan radionkuuntelijat saisi kokea yllätyksellisiä hetkiä! Vaihtelua peliin!

5

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Retkuilija

      Minua kalmii tuo hei mummo jollotus.

    • whatever.

      Glöginjuoja puhuu täyttä asiaa mutta tämä on valitettavasti tätä päivää jolle ei voi mitään. En muuten edes tiennyt että Juhamatti on tehnyt joululevyn, koska se ei ole missään soinut.

      Hei mummo jollotuksen a-osa on suoraan yhdestä toisesta kappaleesta siinä missä Hento kuiskaus biisin a-osa on suoraan Barbra Streisandin Woman in love kappaleesta. Onko kaikki melodiat siis jo käytetty?

      • whatever.

        Vai toisinpäin että Missä muruseni onkin kopioitu Hei mummosta...? Kuunnelkaapa perätysten Suvi Teräsniskan kappaleet Hei mummo sekä Jenni Vartiaisen Missä muruseni on...kuin sama kappale. Liekö myös samat tekijät asialla?


      • hyhyy
        whatever. kirjoitti:

        Vai toisinpäin että Missä muruseni onkin kopioitu Hei mummosta...? Kuunnelkaapa perätysten Suvi Teräsniskan kappaleet Hei mummo sekä Jenni Vartiaisen Missä muruseni on...kuin sama kappale. Liekö myös samat tekijät asialla?

        Näitä samoja mummo-lauluja soitetaan joka joulu "sata" kertaa päivässä vaikka maailma täynnä ihania vanhoja joululauluja joita ei enää ikinä kuule. Toinen ärsytys on sitten se laulu jossa vankien pitäis päästä vankiloistaan...en ymmärrä mitä kaunista siinä laulussa voi olla..siis niin ärsyttävä että oksennus ei ole kaukana kun tämän kuulen.


    • jk

      vai iin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      54
      1302
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1072
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1065
    Aihe