Työharjoittelu pelottaa.

Yhtä hyvin voit lopettaa koulun samantien, koska yksikään työnantaja ei palkkaa epäsosiaalista työntekijää. Tulet olemaan työtön lopun ikäsi mikäli et muutu sosiaalisesti ns. työmarkkinakelpoiseksi tai ala itsenäiseksi yrittäjäksi. Työelämässä työn saamisen, työssä jaksamisen ja työssä etenemisen määrää yksinomaan sosiaaliset taidot ja kyky puhua "kakkaa" kilpailevista työntekijöistä ja hyvää pomosta.

Hei kannattaa ehdottomasti hakea työharjoitteluun! Vaikka se tuntuu nyt kauhean pelottavalta, niin pelkojen kohtaaminen olis niin hyvä juttu että huh! Ihmispelosta voi päästä samalla tavalla kuin vaikka koirienpelosta; yrittää olla ihmisten seurassa, aloittaa vaikka tyypeistä joiden tietää olevan kivoja, ja sitten siirtyä aina vain haastavimpiin tilanteisiin (uppo-oudot ihmiset jne.). Työharjoittelu saattaa parhaimmassa tapauksessa vähentää pelkoja, ja terapiakin varmasti ajan kanssa helpottaa sosiaalisten tilanteiden kammoon. Hieno homma että olet päätynyt hakemaan ja saanut apua, nykytilanteessa harva tuntuu saavan ainakaan liikaa muiden tukea.

Sosiaalisuus on sellanen juttu, että joissakin ammateissa siitä on enemmän hyötyä kuin toisissa. Sinun tapauksessasi mie epäilen että se ei ole mitenkään kuolemanvakavaa alaa ajatellen vaikka olisitkin ujo, luulisi työnantajan ja/tai asiakkaan arvostavan enemmän huolellista ja kaunista työnjälkeä kuin puhetulvaa ja pätevää small talkia. Sen sijaan sinun oman elämän kannalta ujoutta enemmän huolestuttaa se sosiaalisten tilanteiden pelko. Ujous on luonteenpiirre, joka ei tee ihmisestä sen huonompaa kuin muutkaan, eikä se oikeastaan ole epäsosiaalisuutta, mutta pelko kommunikointiin ihmisten kanssa on tosi kurja juttu (nimim. kokemusta on).
Sitä vastaan kun sinnittelet ja taistelet, puhut puhelimessa, menet ehkä mukaan ahdistaviin tilanteisiin tietoisesti,käyt terapiassa, käsittelet asiaa, niin uskon että ajan kanssa helpottaa. Itse pelkäsin aiemmin puhelimessa puhumista, nykyään en pidä siitä mutta tulen toimeen asian kanssa. Saatan sinnitellä parikin tuntia ennen kuin soitan ja kihistä jännityksestä, mutta kun olen päättänyt tyyliin "soitan tänä päivänä!", niin pakotan itseni soittamaan. Kyllä se siitä, puhelu puhelulta. Pitää antaa itselleen anteeksi änkytykset ja muut, koska samat asiat antaisi anteeksi myös muille ihmisille. :) mutta luovuttaa ei saa. Jos ujous haittaa, niin kehitä itsessäsi ammatillisesti muita hyviä puolia; luovuutta, tarkkuutta tai muuta. Tämä maailma kaipaa muitakin kuin kovia puhujia, myös niitä ujoja mutta silti niin erityisiä ja hienoja persoonallisuuksia.

Täällä myös yksi hiljaisempi yksilö. Koko ikäni olen saanut kuulla, kuinka rauhallinen, ujo ja hiljainen olen (kouluissa,työharjoitteluissa..). Välillä ärsyttää tämä ajatus etten saisi olla hiljainen, aina pitäisi ja pitäisi olla rohkeampi ja avoimempi! Muutama vuosi sitten kanssa pelotti soittaa johonki, mutta sekin "kauhu" sulanut pikku hiljaa pois. Tuttujen kanssa kyllä puhe luistaa.
Anna vaan tulla "mokia", jos niitä nyt niiksi voi kutsua.
Pikku hiljaa se siitä, ei kaikkien tarvi olla niin paljon äänessä! :)
Tsempit!

Mulla on myös edessä työharjoittelu, jota jännitän paljon. Kyseessä on esimiesharjoittelu, eli pitäisi osata ottaa vastuuta tekemisistään. Opettaja sanoi, että olemalla oma itseni voin parhaiten saavuttaa hyvät tulokset harjoittelussa. Itsekään en ole mielestäni kovin sosiaalinen, tai pikemminkin ehkä teeskentelen olevani ja huijaan täten itseäni. Itse lähden jo olemassa olevaan harjoittelupaikkaan sillä asenteella, että läpi tämä menee ja ihmiset ovat ihania (ja paskat ovat oikeasti). Mielestäni oman harjoitteluni tärkein tavoite on kuitenkin aidosti treenata niitä esimiestaitoja ja päästä pintaa hieman syvemmälle alalla