Kun viina vie äitiä, lapsi jää kakkoseksi
Tiina Törmä tutki väitöskirjassaan alkoholistiäitejä.
Hanna Syrjälä
HELSINGIN SANOMAT
HEIKKI SARVIAHO
Tiina Törmän mukaan alkoholistiäidit tietävät hyvin, millaista tuskaa he aiheuttavat juomisellaan lapsilleen.
Tämä tapahtui jouluaattona seitsemän vuotta sitten. Kolmen lapsen äiti Kaisla vietti perhejoulua, mutta alkoi juoda viiniä ja terästettyä glögiä jo päivällä. Juomaa kului, Kaisla humaltui. Lopulta häneltä lähti muisti.
Kaisla heräsi keskellä yötä. "Asunto oli hirveässä kunnossa. Tyhjiä pulloja lojui joka paikassa, yksi pullo oli särkynyt tiskipöydälle, viiniä oli läikkynyt pöydälle ja lattioille, lahjapapereita joka puolella, hirvittävä sotku."
Kaisla alkoi siivota itku kurkussa. Hän yritti muistaa aattoillan tapahtumia. "Mitä lapset olivat saaneet lahjaksi? Tykkäsivätkö he lahjoistaan? Leikinkö minä heidän kanssaan? Minkälainen lasteni joulu oli ollut? Ei mitään muistikuvia!"
Kaisla kertoo tarinansa Tiina Törmän alkoholistiäitejä käsittelevässä väitöskirjassa. Törmä haastatteli tutkimusta varten kahdeksaa äitiä, jotka ovat raitistuneet.
Törmän tutkimukseen osallistuneet naiset ovat ympäri Suomea ja edustavat kahta ikäryhmää. Vanhemman ryhmän naiset ovat isoäiti-ikäisiä ja olleet raittiina jo monta vuosikymmentä. Nuoremman ryhmän naiset ovat alle 40-vuotiaita ja olleet selvin päin joitakin vuosia.
Törmä löysi haastateltavat AA-ryhmistä. "He edustavat kaikkia yhteiskuntaluokkia. Mukana oli myös naisia, jotka olivat omilla varoillaan hoidattaneet itseään yksityisissä hoitolaitoksissa."
Törmän tutkimus on karua luettavaa. Kun viinapiru iskee alkoholistiin, ei millään muulla ole väliä. Lapselle hommataan hoitajaksi vaikka toinen alkoholisti, jotta äiti pääsee baariin.
Kun äiti ryyppää, lapsi saa hakea itsekseen ruokaa kaupasta. Eräs äiti oli vähällä unohtaa 2-vuotiaan lapsensa kaupungille.
Joidenkin lapset oli otettu huostaan, joillakin se oli ollut lähellä. Toiset salasivat ongelmansa niin hyvin, että mitään ei mennyt viranomaisten tietoon.
Yhteistä kaikille alkoholistiäideille oli itseinho, voimattomuus ja häpeä.
Monien haastateltujen äitien miehetkin olivat alkoholisteja. Lapset joutuivat siis pahimmillaan täysin tuuliajolle.
Lapset näyttäytyvät Törmän tutkimuksessa pikkuaikuisina, jotka ovat vanhemmilleen lojaaleja ja pitävät heistä huolta. Arki on kaoottista. "Silti he rakastavat vanhempiaan ja toivovat ensisijaisesti, että alkoholi lähtisi perhe-elämästä."
Törmän mukaan on tapauskohtaista, millaiset välit tutkituilla äideillä on lapsiinsa nykyään. "Erään äidin mukaan on ollut pakko hyväksyä se, että välillä lapset vihaavat häntä. Toisaalta on niitäkin tapauksia, joissa välit ovat hyvät ja lapset antaneet anteeksi."
Raittiuden tielle äidit lähtivät aikoinaan monista syistä. Yksi syy oli se, että lapsia oltiin ottamassa huostaan.
Törmä kehuu perhekuntoutusta, johon voi osallistua koko perhe. "Se pitäisi saada osaksi lastensuojelupalveluja. Näin ei välttämättä tarvitsisi ryhtyä raskaampiin toimiin."
Törmä toivoo, että Suomeen saataisiin riittävästi matalan kynnyksen hoitopaikkoja.
"Päihderiippuvainen voisi mennä niihin välittömästi, kun hän on valmis."
Palataan vielä Kaislaan. Mitä hänelle kuuluu nykyään? "Voit kysyä häneltä itseltään", Törmä sanoo ja lupaa välittää soittopyynnön Kaislalle.
Pian Kaisla (joka ei ole hänen oikea nimensä) soittaa. Pohjois-Suomessa asuva nelikymppinen nainen kertoo, että hyvää kuuluu. Hirvittävästä jouluaatosta tuli käännekohta.
"Sen jälkeen sosiaalityöntekijä antoi vaihtoehdoksi, että nyt pitää päästä kuiville tai muuten lapset viedään pois. Pääsin kahden kuukauden kuntoutukseen, johon sai ottaa lapset mukaan. Raitistuin kertaheitolla."
Sen jälkeen Kaisla on opiskellut päihde- ja mielenterveystyöhön erikoistuneeksi lähihoitajaksi. Hän pyörittää miehensä kanssa päihdehoitolaitosta. "Jos vapaa-aikaa jää, luen ja kudon. Lisäksi käydään perheen kanssa uimahallissa."
Lisää aiheesta:
Tiina Törmä
- R a i t t i u s on aivan luonnollinen tapa elää kadehdittavan
VAPAATA ELÄMÄÄ!
0
163
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551