Meillä on nyt murkkuikäinen nn. 7-8 kk japaninpystykorvapoika, ja ongelmana on juuri tuo nylkyttäminen. Ihmiset se jättää rauhaan mutta muut koirat ei; yleensä 'parhainta herkkua' ovat nartut mutta kyllä se hyppää urostenkin selkään.
Enpä usko kuitenkaan että kaikki nylkytykset tapahtuu alistamismielessä. Täällä meillä on hoidossa vajaa vuoden ikäinen staffityttö ja sitä nylkyttää jatkuvasti eikä jätä rauhaan. Ihan kuola valuu suusta, kieli roikkuu ulkona ja on hirvittävän hengästynyt sitten, oikeen urakalla työntelee lantioitaan. Jatkuvasti myös nuoleskelemassa tytön sukuelimiä tai näykkimässä korvasta/hännästä. Sitten hetken lepää jossakin ja taas sama jatkuu. Ja sen verran kiltti tyttö on ettei ärähdä, suorastaan ihan tarjoaa takapuoltaan ja heittäytyy selällensa jalat haralleen tuon meidän koiran eteen, vaikka juoksuja ei sillä ole.
Johtuu varmaan murkkuiästä? Oli miten oli, ei siltikään sitä hyväksytä missään tilanteessa. Mitä nyt kannattaisi tehdä
Nylkyttäminen
14
643
Vastaukset
- Stambo
.. ja viesti jäi kesken.
Kuitenkin, neuvot olisivat kullanarvoisia. - vilin muisto
pallit pois. Niin ja jos on siitosuros, niin esteitä eteen, eli koirat eri huoneisiin ja portti väliin.
- Tötsö
Kuvailusi perusteella kyse ei ole alistamisesta vaan hormoonitoiminnan heräämisestä.
Jos koet asian todella ongelmalliseksi niin sitten eläinlääkäriin ja hormoonihoitoa kehiin.
Voi olla että tasottuu muutenkin parin kuukauden sisään...
Jossain vaiheessa vastaan tulee narttu joka ei kauhemmin välitä nylkytyksestä, tarjolla on sitten hammasta ja karvojenpölinää. Toisen uroksen joka tulkitsee alistukseksi kohdalla tilanne on vielä pahempi. - Stambo
Ei siis kaikkia vastaantulevia koiria nylkytä, mutta erityisesti narttuja yrittää kovastikin.
Leikkaamista on harkittu mutta se ei välttämättä auta kokonaan. Ajattelin että johtuu vain tästä murrosiästä suurimmalta osalta... - Tötsö
Anskun kun arvaan, ympäristössä jossa liikutte kohtuu paljon koiria ja varsinkin narttuja? Tätä taustaa vasten juoksuisia on ymprillä koko ajan. Tuo yhdistettynä sitten hormoonien voimakkaaseen heräämiseen on muikea yhdistelmä.Meidän yhdellä uroksella seurasi junnuna eturauhasongelmia tuosta setistä.
Leikkaus ei välttämättä todella auta, heti, mutta pitkässä ajanjaksossa todennäköisesti. Mutta yhteys eläinlääkäriin ja hormoonihoitoa miettimään.... - Stambo
Hmm, hormoonihoito ei oikein kuulosta tutulle ja siksi saatan hieman vieroksua ajatusta.. mutta katsotaan nyt. Onneksi sentään ihmiset jättää rauhaan!
Meidän tuo poju myös ihmettelee leikatun koiran hajua ja sitten käy nuoleskelemassa. Muuttuukohan niillä haju jotenkin, että se hämmentää toista eikä tajua onko se nyt sitten narttu vai uros?
Minusta on välillä hieman noloa kun tuo mein japsipoika hyppää joka koiran selkään, ellei satu pelkäämään. Siksi ei paljoa uskalla koirapuistoissa käydä.. - Tötsö
Muuttuu, laikattu uros tuoksuu nartulle.
- Stambo
Arvostan paljon vastauksiasi!
Tänään tuli staffitytön omistajat hakemaan koiraansa. Huhhuh, kieltämättä nolotti hieman kun oma koira on jatkuvasti pökkimässä, joten siirsin sen varoiksi ihan toiseen huoneeseen. Kai ajattelivat että onko se tällaista ollut koko ajan.. ei kuitenkaan tyttöstä näyttänyt haittaavan tuo. Antoi kyllä pojun hyppiä selkään, nuolla sukuelimiään ja näykkiä jaloista ja korvista, ei tehnyt muuta kun käveli sinne tänne. Ihme, kun ei ärähtänytkään.. se olisi kyllä tarpeen.
Eli kuitenkin, ajateltiin että leikataan tuo sitten sopivan iän tullessa ja jos ei sillä se nylkytys rauhoitu, niin kokeillaan muita keinoja. Eikö murrosiälläkin ole varmasti tähän jokin vaikutus? - Tötsö
On varmasti vaikutusta murrosiällä,Casanova oireyhtymä voi mennä ohi muutamassa kuukaudessa,tai sitten ei.
Myös koulutuksellisa keinoja voi ja kannattaakin kokeilla,pitää vaan valitettavasti etsiä se keino joka tehoaa, alkuun vaikka jäähylle tai hihnasta nyppäsy pois kohteen luota kun on selkään kiipeämässä.
Liikunnan lisääminenkin voi olla yksitie nylkytyksestä eroon pääsemiseen jos heppu on hyperaktiivinen niin nylkytys voi tosiaan olla keino korvata liikuntaa.
Vielä palatakseni tuohon hormoonihoitoon niin puhutaan lähinnä nk kemiallisesta sterilisaatiosta,nahan alle asennetaan implantti joka erittää tasaisesti Desloreliiniä, vaikutus kestää n 6 kk.
Myös piikkeinä on vaihtoehtoja mm Tardak,jonka vaikutusaika on sitten lyhempi.
Eläinlääkärin mielipidettä kannattaa kyllä kysellä.
Nylkyttäminen voi toki johtua myös jostain kivuista jolloin nylkyttämällä laukaistaan nk mielihyvä hormoneita tai anaalirauhastulehduksesta.
Tuolta voi lukea vähän sitten päätöksen tueksi http://www.kumikana.org/koulutus/ks_urokset2.htm Koirat eivät ole ihmisiä. Lakatkaa puhumasta niistä ihmisinä senkin hörhöt. Jos koira nylkyttää toista koiraa, niin se johtuu vaistosta kuten kaikki muukin koiran toiminta. Koiralla ei ole minkäänlaista älyllistä toimintaa vaan sitä heittelevät halut paikasta toiseen. Tämä keskustelu on nyt päättynyt.
- Tötsö
Vaikea on nähdä tässä ketjussa inhimmillistämisen piirtetä.
Muutoin kyllä ymmärrän pointtisi,erimieltä olen vain siitä älyllisestä toiminnasta.
Toisaalta ensin voidaan käydä väittely siitä miten älyllinen toiminta määritellään.
Koiran älyllinen toiminta perustuu assosoaatioihin eli mielleyhtymiin, älykkyydestä voitanee siis puhua silloin kun koira muistaa näkö,kuulo,haju ja tuntoaistien välityksellä saamia kokoemuksia,niiden kautta muodostuneen tietoisuuden kautta koira säätelee käyttäytymistään. Koira ei todella pysty käsitteeliseen ajatteluun eikä se pysty hahmottamaan tulevaisuutta.
Iltalukemiseksi suosittelen Desmod Morrisin kirjaa Miksi koira hautaa luun? - Anonyymi
Meillä oli kaksi uroskoiraa pystykorvia molemmat eivät tapelleet vaan leikkivät meni aikaa niin hyppivät toisen selkään aluksi nauroin homojako meidän koirat on kun asutaan syrjässä ja ei ole narttuja.
Alussa nylkyttivät ja lopettivat ja taas jompi kumpi hyppäsi seurasin vierestä toinen antoi vähän naida pyllyyn ennenkuin väisti.
Istuin kerran lattialla korien kanssa hame päällä, molemmat tuli villiksi haistoivat minut nousin ylös ja nakkasin housut lattialle ja nauroin siinä teille, oli kiva katsoa kun molemmat nuoli kiivaana housuja kalut vilahteli mahan alla.
Silitin toista koiraa toinen tuli nuohoamaan heti nosti kuonollaan helmaa ja nuolaisi nuoli justiin pillun yläosasta koskettelin kädellä karvat oli ihan märt kun nuoli joka paikasta kun silittelin toista sen kalu oli pitkänä siirsin toisen taakse se hyppäsi selkään nulemassa oleva koira lopetti nuolemisen katsoin helman alle se vaan odotti panemista kun päällä oleva lopetti ja jäi nalkkiin alkoi koira taas nuolla sain ihanan orgasmin.
Sen jälkeen toinen uroksista on saanut naida sitä toista jos olen yksin ja annan varsin haistella minua molemmilla kalut ulkona toinen osaa odottaa että anna nuolla pillua silloin toinen hyppää selkään alla oleva uros odottaa ja vinkuu kun toinen panee eivät ärise kun ovat nalkissa odottavat aika kiltisti.
Mieheni kulkee komennuksella kertoi että myy koirat kun ei kerkiä metsästää.
Kun olin yksin halasin koiria olin sängylllä alasti annoin koirien nuolla nuoli nännejä sievästi vähän nipistellen toinen siirtyi pillua nuolemaan tunsin että valun laitoin alapuolelle ison tyynyn alkoiheti nuolenta toinen koira nuoli rintoja kun ohjailin vähän tuli mieleen jos toinen nuolis pyllyä otin jaloista kiinni ja vedin koukkuun kieli alkoi nuolla heti pyllyaukkoa toinen alkoi nuolla naamaa ja kääntelin päätäni alapäässä oleva hyppäsi ja suoraan pyllyyn liikkui nopeaa tuntui ihanalta mutta liian pitkään kalu kasvoi ja patti jäi sisään se paisutti suolta pikkuhiljaa tuntui hyvältä tunsin kuinka ruiski syvyyteen suoli täyttyi koira pääsi pois siirsin toisen koiran tilalle nyt pilluun ja tuntuihan se valtava kalu sai aikaan monta orgasmia kun se vetäyty pois molemmat nuoli minut puhtaaksi.
Mieheni myi korat samaan paikkaan sain sovittua että saan ne joskun kylään ja voitte arvata kuinka annan niille ne panee ainakin neljästi molemmat, ihana sitten kävellä kotona hame päällä ilman housuja navetassa sonnikin haistoi kun huomasin otin kumihanskalla kiinni kalu syöksyi heti ulos olen opettanut sonninkin se antaa runkata selkä käy pyöreänä kun ruiskii runkatessa sonni on lyhyt aikainen se suiskii heti ja lopettaa. - Anonyymi
Totta helvetissä eläimillä on halut siinä, missä ihmisilläkin!
- AnonyymiUUSI
" sen verran kiltti tyttö on ettei ärähdä, suorastaan ihan tarjoaa takapuoltaan ja heittäytyy selällensa jalat haralleen tuon meidän koiran eteen, vaikka juoksuja ei sillä ole."
Narttu EI HEITTÄYDY SELÄLLEEN tarjoutuessaan . se seisoo häntä sivulle käännettynä. jaloustus uroksen omistajana olen seurannut kymmenen nartun astutusta seurannut
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808