hei!
Olemme sijais ja tukiperhe, mutta ihmettelemme kovasti yhtä asiaa..
Olemme toimineet tukiperheenä jo 7 vuotta.
Meillä on yhdet lapset käyneet 2 vuotta, heillä on ollut hyvin vaikeaa ja heitä on pompoteltu sinne tänne.. Olemme saaneet luottamus suhteen heihin ja toisinpäin.
Nyt heitä ollaan sijoittamassa toiseen perheeseen, nuorelle parille.
Äiti, mummot, ukit jne. kaikki omaiset ja jopa lapset ovat itse sitä mieltä että he tahtoisivat jäädä meille sijoitukseen. Mutta sossu on vahvasti erimieltä!
Heidän mielestää lapset pitäisi antaa kokemattomille, nuorille joilla on hyvät ammatit.
Mutta ei meille joilla on monen kymmenen vuoden kokemus lastenhoidosta, olemme nähneet lapset vaikeimmillaan ja tehty paljon työtä että vaikeudet ollaan voitettu, vanhemmat ja lapset tuntevat ja luottavat meihin. Olemme olleet alusta asti kuin yhtä perhettä.
Mutta ei.. Sossu ei halua kuunella yhtää omaisia! saatikka lapsia! emme ole lyöneet lapsille sanoja suuhun (niinkuin joku voisi kuvitella) vaan he esim. ovat heränneet yöllä itkemään etteivät halua lähteä ja ovat muutenkin sanoneet sen suoraan että "älkää viekö meitä pois täältä".
Lapset ovat pieniä, meidän mielestämme olisi säälittävää ja väärin jos he TAAS joutuisivat tutustumaan uuteen paikkaan ja luomaan luottamus suhteen uusiin ihmisiin.
Miksi sossu ei kuuntele tässä asiassa vanhempia, muita sukulaisia tai lapsia??!
Ajattelevatko he vain nuoren perheen etua? ja sitä että niillä on hienot ammatit jne..
Minä olen perheemme biologinen tyttö 18v, vanhempani ovat vähä päälle 50v. mutta kuulemma ihan liian vanhoja. Äitini on terveydenalan ammattilainen ja hoitanut ikänsä lapsia..
Tämä on ihan käsittämätöntä mitä taistelua ollaan saatu omaisten kanssa käydä sossua vastaan.. mitä voimme enää tehdä kun sossu ei kuuntele?
kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Olemme sijais ja tukiperhe, mutta ihmettelemme kovasti yhtä asiaa..
Olemme toimineet tukiperheenä jo 7 vuotta.
Meillä on yhdet lapset käyneet 2 vuotta, heillä on ollut hyvin vaikeaa ja heitä on pompoteltu sinne tänne.. Olemme saaneet luottamus suhteen heihin ja toisinpäin.
Nyt heitä ollaan sijoittamassa toiseen perheeseen, nuorelle parille.
Äiti, mummot, ukit jne. kaikki omaiset ja jopa lapset ovat itse sitä mieltä että he tahtoisivat jäädä meille sijoitukseen. Mutta sossu on vahvasti erimieltä!
Heidän mielestää lapset pitäisi antaa kokemattomille, nuorille joilla on hyvät ammatit.
Mutta ei meille joilla on monen kymmenen vuoden kokemus lastenhoidosta, olemme nähneet lapset vaikeimmillaan ja tehty paljon työtä että vaikeudet ollaan voitettu, vanhemmat ja lapset tuntevat ja luottavat meihin. Olemme olleet alusta asti kuin yhtä perhettä.
Mutta ei.. Sossu ei halua kuunella yhtää omaisia! saatikka lapsia! emme ole lyöneet lapsille sanoja suuhun (niinkuin joku voisi kuvitella) vaan he esim. ovat heränneet yöllä itkemään etteivät halua lähteä ja ovat muutenkin sanoneet sen suoraan että "älkää viekö meitä pois täältä".
Lapset ovat pieniä, meidän mielestämme olisi säälittävää ja väärin jos he TAAS joutuisivat tutustumaan uuteen paikkaan ja luomaan luottamus suhteen uusiin ihmisiin.
Miksi sossu ei kuuntele tässä asiassa vanhempia, muita sukulaisia tai lapsia??!
Ajattelevatko he vain nuoren perheen etua? ja sitä että niillä on hienot ammatit jne..
Minä olen perheemme biologinen tyttö 18v, vanhempani ovat vähä päälle 50v. mutta kuulemma ihan liian vanhoja. Äitini on terveydenalan ammattilainen ja hoitanut ikänsä lapsia..
Tämä on ihan käsittämätöntä mitä taistelua ollaan saatu omaisten kanssa käydä sossua vastaan.. mitä voimme enää tehdä kun sossu ei kuuntele?
kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siitähän ei pääse mihinkään, että vanhempasi ovat jo "iäkkäitä" pienten lasten huoltajiksi.
Näissä tapauksissa myötäillään biologista ikää ja sen tuomaa vanhemmuutta. Käytännössä 40 alkaa olla ns."vanha" vauvasijoituksiin 50 on jo liian "vanha" leikki-ikäisten sijoituksiin jne...
Totuus on se, että vaikka ihminen olisi kuinka ihana ja tällä hetkellä hyvässä kunnossa, niin todennäköisyys sairastua iän tuomiin sairauksiin kasvaa koko ajan vuosien lisääntyessä.
Vanhojen synnyttäjien kykenemättömyys vanhemmiksi myöhemmin ei ole tavatonta sekään.. Setäni puolisoineen saivat kuopuksensa vaimon ollessa 46-vuotias. Reilut 50-vuotiaana hän sairastui rajausti etenevään Parkinssonin tautiin, samaan aikaan sairastui myös setäni.
Sijoituksia ei siis tehdä "liian vanhoille".
Lapsilla on suurempi riski myös NÄIN menettää sijaisvanhemmat(vanhempasi) jokatapauksessa. Tuntuu kurjalta varmasti ajatella omista vanhemmista, että olisivat ikään kuin liian vanhoja, mutta käytäntö ja tietous että raja on vain johonkin laitettava.
Lasten nuori ikä on kuitenkin auttava tekijä jos NYT sijoitetaan. Vanhempasihan voisivat edelleen toimia lapsille vaikkapa tukivanhempina.
Eikö sossuilla toimi yhteenlasku? Kaksi vuotta sitten nämä lapset ovat olleet vielä pienampiä. Miksi heidät on silloin sijoitettu sinne?
On eriasia silloin tällöin vierailla tukiperheessä (vertaa--mummola), kuin asua siellä koko päiväisesti (vrt. mummola).
Jatkuvaan asumiseen "vanhat" sijaisvanhemmat ovat kuin mummo ja vaari hoitaisisivat lastenlapsia jatkuvasti, eli ei ole paras mahdollinen muoto, siinä perusteet.
Muistutan, etteivät isovanhemmatkaan (vaikka olisivat kuinka ihania ja isonkin perheen aikanaan kasvattaneet=kokemus) saa sijaisvanhemmuutta ikänsä puolesta (jos omille lapsille puolisoineen sattuisi jotain) edes omilla lastenlapsilleen jos lapset pieniä/ isovanhemmat jo 50 paremmalla puolella.
Johonkin on raja vedettävä ja näin se on tehty.
Isovanhemmat saivat kolme aivan pientä lasta hoidettavakseen ison julkisen riidan jälkeen, vaikka olivat 70-vuotiaita. Lasten molemmat vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa.
Erinomaisen hyvä päätös tässä tapauksessa. Heillä on ymmärtääkseni varalla toisia sukulaisia. Suomessa vain on ihmeellinen tapa viedä lapset suvusta pois vieraille ihmisille.
miksi näin? Me olemme myös iäkkäitä 56 ja 63 eli ei vielä todellakaan iäkkäitä siinämielessä ettäkö ei voida ottaa huostaan lasta joka/jotka ovat avun tarpeessa. Onhan tuo ikä vielä työkelpoisen ikä.
Terveus on meiltä tutkittu ja mitään hälyttävää kuolemaan johtavaa sairautta ei ole ilmennyt, siitä tutkimuksesta jo aikaa kaheksan vuotta.
Vieläkin on tyrkyllä vaikeita sijoitettavia lapsia jotka ovat 7 v. ikäisiä. Mutta meille sijoitettu lapsi on senverran vaikeasti häiriintynyt että ei tule toimeen mahdollisten uusien sijaislasten kanssa.
Meille juuri siksi sijoitettiin tämä/nämä lapset koska olimme vanhempia ja hyvin kokeneita tullaksemme toimeen vaikeasti häiriintyneiden lasten kanssa.
Näyttöä oli että nuoret eivät selviytyneet tästä vaikeasta tehtävästä. Toinen lapsista on ollut useassa sijaisperheessä ja vaan 5-6 kuukautta jaksoivat. Nyt lapsi on ollut meillä yli kome vuotta ja tulee kait olemaan kunnes on kypsä aikuinen eli kykenee asumaan yksin. Tai sitten jos kuolema meidät vanhat korjaa pois edestä.
Kuolemaa ei voi kukaan tietää missä iässä se tulee. Toisella sijaislapsellamme, kuoli isä aivan hiljattain eli ei pitäisi koskaan ajatella lapsen sijoituksessa pelkästään sijaisvanhempien ikää kontra lasten ikää. On katsottava mitä lapsi tarvitsee elämän tilanteessa joka on kaaosmainen. Pieni häiriintymätön lapsi on hiukan eri sijoitettava silloin voi ajatella vanhempien sopivaa ikää suhteessa lapsen ikään.
Mikä ihmeen motiivi olisi sijaisvanhempien hyvä ammatti, mielestäni se on esteenä koska voi olla että juuri tämän tyyppisillä nuorilla vanhemmilla ei ole sitä vanhemmuutta joka on juuri sitä mitä häiriintyneet lapsi/lapset todella tarvitsevat. Heiltä useammiten puuttuu se elämän arjen kokemus olla vanhempi tilanteissa joissa todella koetellaan vanhemmuuden kestävyyttä.
On todella säälittävää jos lapset joutuvat siihen kierteeseen jossa meidän sijaislapsi on ollut.
Voihan äiti tuoda aina julki asiat ajatelllun sijaisperheen kuultavaksi sen totuuden mistä on kysymys niin en usko että mikään perhe rupeaa siihen että antavat lapsille jälleen uuden pettymyksen.
Onhan äidin velvollisuus antaa kaiken tiedon mitä hänellä on omista lapsistaan sekä heidän menneisyydestään. Tässä myös mummot ja ukit ovat hyvin tärkeitä kuultavia.
Näin oli meillä, suhteet alkoivat het sukuun ennen sijoitusta ja tilanne oli aika avoin kyseltiin mitä osattiin tai arveltiin että on hyvä tietää lapsen tulevaisuutta ajatellen.
Toivossa on hyvä elää ja lapset ovat turvan ansaitevia ihmistaimia joille usein vanhempi ihminen on se huojumaton tukipilari.
Hei!
Ettekö voisi ehdottaa, että alatte lapsille isovanhemmiksi. Silloin he voisivat käydä teillä ja suhteenne jatkuisi. Minä ja mieheni (47v) olemme yhden lapsen "isovanhemmat", emme ole lapselle mitään sukua oikeasti. Homma toimii ihan hyvin ja lapsi käy meillä hoidossa säännöllisesti n. 2/kk. Vanhemmat saavat yhteistä aikaa ja me saamme olla lapsen kanssa omassa kodissamme. Suosittelen muillekin sijaisisovanhemmuutta!
Sijais/tukimummola on tosiaan ihana ajatus, mutta mistähän sellaisen täällä Pohjois-Suomessakin saisi ja erityislapselle vielä. Omat isovanhemmat lapsella jo kuolleet tai liian sairaita jaksamaan edes tuntia lapsen kanssa. Olisi vielä ihanaa jos olisi oikein vanhan aikaisesti maalla vaikka tukiperhe.
Hei, olen joskus kuullut, ettei sijaisvanhempien tarvitse vain uskoa ja kuunnella sossuja. Tarkoitan sitä, että jos joku asia on lasten edun mukaista, kannattaa siitä ottaa yhteyttä vaikkapa
läänin hallitukseen. Ottakaa sinne yhteyttä ja kysykää mitä voitte tehdä. Toinen paikka mistä voisi kysyä on perhehoitoliiton lakimies.
Uskoisinpa näin toiselta puolelta katsottuna että kyse ei ole tästä hetkestä. Sijoitus kestää yleensä vähintään siihen asti kun lapsi täyttää 18 vuotta.
Jos lapset ovat nyt pieniä ja vanhemmat yli 50v, se tarkoittaa sitä että menee 10 vuotta tai ylikin ennen kuin lapset ovat murrosiässä. Silloin vanhemmat ovat eläkeiässä, ja monesti sijoitetuilla lapsilla on todella hankala murrosikä ja sijoituksia purkautuu eniten juuri siinä vaiheessa. Ja se on lapselle paljon pahempi asia kuin perheen vaihtaminen nyt.
Sossulla on siis iso asia mieittävänä, pitää ajatella asiaa siihen asti kun lapsi on 18v eikä vain tämän hetkistä tilannetta.