Älä muuta Loviisaan!

Tätä 40 v katsellut

Loviisasta esimerkki: Kaupungn omistama Almin talo.

Museovirasto ei anna purkulupaa ja oikein nätti talohan se on ollut. Ei ole monta muualla sellaista enää.
Yli 30 vuotta sitten tehdyn katselmuksen mukaan oli kaikilta rakenteiltaan todella hyvässä kunnossa. Kuluneen yli 30 vuoden aikana ainakin talon vuorilautoja on revitty, ikkunoita rikottu ja on se yritetty polttaakin (Oulun tauti) vaan vielä on kasassa. Ränsistyneenä, peltikatto ruostuneena.
Viereen 1960-luvulla rakennettu koulukeskus on jo purettu homehtuneena ja kaikin puolin epäonnistuneena. Uutta ei olle saatu aikaan, koulukkaat jo toista talvea parakeissa opettelevat. Viime vuonna parakeissa oli alimmillaan 8 astetta, vedet lattioilla jne mutta mitäs siitä. Pääasia, että Poliitikoilla riittää puuhasteltavaa. Eikä ole Poliitikoilla sen enempää vastuuta mistään kuin Rakentajilla tai Gryndereilläkään. Kyllä kansa maksaa!

Kaupungin julkisivulautakunta ei Almin talon asialle mitään ole koko 40 v aikana tehnyt, yhdelle autonromujen pihavarastoijalle saivat kyllä kurin. Orimattilassa topakka julkisivulautakunta sai kunnan kuriin, Loviisassa ei ole edes yrittänyt. Palkan kyllä on verorahoista joka vuosi kuitannut. Kuvitteellisessa Vapaassa Maassa tätä sanottaisiin korruptioksi, Loviisassa se on normaalia politiikkaa.

Loviisan kaupunki ratsastaa pollevana WWP -päivillään (Wanhassa Wara Parempi) eli täysin kaupunkilaisten oman työn siivellä tekemättä itse yhtään mitään. Viimeksi hajotettiin Oltermanninkadun (?) varrelta vanha ehjä tiilirakennus ja tilalle on valmistumassa kenkälaatikon näköinen kerrostalo. Grynderit vetää rahoiksi ja epäilemättä joku saa vaaliavustusta muun voitelun lisäksi. Torin laidalta ja Aleksanterinkadulta on hävitetty vanhoja kivitaloja, Shellin kaunis tiiirakennus hajotettiin ja tehtiin uusi kottaraispönttö tilalle. Kaupungin vanha linja-autoasema on suunniteltu purettavaksi ja tilalle 4 kenkälaatikon muotoista YIT:n kerrostaloa; vievät samalla keskustan melkein ainoan parkkipaikan. Uusi linja-autoasema pitäisi tuleman Määrlahteen savipohjaiselle vesijättömaalle kaupungin keskustan ulkopuolelle. Ainakin taksit tykkää, muista viis!

Mannään me vain ulkomaille katsomaan ja ihmettelemään, miten siellä vieläkin asutaan jopa 1200-luvulla rakennetuissa viehättävissä taloissa. Meillä talot ovat jo uusina purkukuntoisia. Jos joku haluaisi itse itselleen kunnollisen talon tehdä, on siinä heti kymmeniä poliittisia virkamiehiä kieltämässä kaiken järkevän, hyvän ja kauniin. Ja laskuttamassa tästä järkyttävästi!

16

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tööt!!!

      Tööt!!
      Hyvää jatkoa!!

    • Jaska L

      Jos se olisi vaikka Virtasen tai Lahtisen talo, se olisi purettu moneen kertaan. Muttaku on Almin talo niin ei pureta. ;o)

      • komments

        NIIN LOVIISASSHAN EI OLE PYROMAANEJA


    • Eipelkästäänhuonoa

      Hmm... Almin talo on myyty ja sitä kunnostetaan parhaillaan. Linja-autoasema on suojeltu eikä siirry minnekään. Kerrostaloja tulee toivottavasti joskus ympäristöön, arkkitehtuurista voidaan olla montaa mieltä. Spesiaaliratkaisut vaan tuppaa nostamaan hintatason tavallisen pulliaisen ulottumattomiin.
      Uusi koulukin varmasti nousee, kunhan valitukset on käsitelty. Menneisyyden virheitä voi toki vatvoa loputtomiin. Toivottavasti niistä otetaan edes opiksi.

      • Lovi-Liisa

        Ei oteta opiksi, ei ole ennenkään otettu. Korkeintaan pyritään lyömään entiset tyrimisennätykset niin perusteellisesti kuin pystytään.


    • viiksimursu

      Hyvä paikka asua ja elää. Tällee talvel kyl kaipais tietty latuja ja jäädytettyjä kenttiä,niin kuin ennenvanhaan,mutta säästetään siitäkin vähästä.. pitää ahtautua johonkin saatanan pressuhalliin,perkele vajaaksi pariksi tunniksi hokkaroimaan.On niitä homeisia paskakouluja muuallakin..toki voitais ottaa oppia vaikka Porvoolta.. Siinä se on kaikinpuolin toimiva kaupunki,tietty niillä on tota massiakin pikkasen enemmän,mutta.. Kyl tänne kandee muuttaa..kuhan löytää sellasen mukavan paikan ittelleen. Vai oot 40 vuotta tätä menoo kattellu.. Et oo uskaltanu muualla käydä vähä "hengailemassa".. no näitä kyllähulluja Loviisa on kyllä pullollaan.. Vanhankylän robbarin jälkeen ei ole käyty 40 vuoteen.. Hanki elämä ;)

      • Tätä 40 v katsellut

        Et sitten ole löytänyt sitä jäälakeutta rantaviivan ulkopuolelta? Ei ole mikään pakko pressuhalliin ängetä itseään, maailma on melkein kokonaan siinä ulkopuolella.

        Porvoostapa just tulinkin 40 v sitten tänne. Ja on Loviisa minulle kymmenes asuinkunta joten perspektiiviä löytyy.. Ei ole hurraamista siinäkään kylässä (Porvoossa), ei.
        Hengailisit vain sinäkin sen koulusi loppuun ja sitten hengailisit jostakin työpaikan itsellsi niin voisit sitten rakentaa millaisen pressuhallin haluat hengailupaikaksesi ihan omilla rahoillasi. Mitä sitten sillä hengailullasi tarkoittavetkin. Kuulostaa ihan lorvailulta. Ja saattaa liittyä kaljanjuontiinkin.


    • jen1

      Samaa mieltä. Ei tässä ole mitään järkeä!

      • jen1

        Siis sama mieltä että Loviisassa tuhotaan hienoja vanhoja rakennuksia ja rakennetaan p----askaa tilalle.


      • jen1
        jen1 kirjoitti:

        Siis sama mieltä että Loviisassa tuhotaan hienoja vanhoja rakennuksia ja rakennetaan p----askaa tilalle.

        Siis siis samaa mieltä että Tuhiisassa lovetaan vanhoaa ja hienoa ja pakennetaan raskaa tilalle. Tää on vakta sillä olen penaalin kyrävin tenä.


    • Muuta tänne!

      Kyllä noita hometaloja täällä riittää. On homekirjasto, homekoulut, homeliikuntahalli jne. Ei muuta kuin purkuun! Homekartoitukset on lässähtäneet kun konsultit ovat vieneet rahat ja korjauksiin ei ole varoja.

      Loviisan uusi arkkitehtuuri suosii laatikkorunkkista. Ylihintaiset uudet kerroslaatikot menevät pääosin ikääntyneille ihmisille saattohoitovalmennukseen. Nuorta uutta väkeä tänne ei tule kun ei ole työtä eikä näin ollen Loviisassa tulevaisuutta. Siihen lienee syynä tuo valittu utopiasta pulppuava kaupunkia johtava pärstainilainen ideologia: tulos ei ole pää-asia vaan liike, erityisesti hölmöt päätökset. Olen kuullut ja luultavasti se on myös totta, että jonkinlainen lopullista keelipoliittista ratkaisua tutkiva "ankkalammikko-projekti"?

      Kaupunkiin muuttajia on hankittu oikein nykyajan menetelmillä, pussikaupalla pääkaupunkilaisia rikkaita retkelle tänne suviaikaan kun mahla vielä virtaa ja sitten järjestetty, tai ainakin suunniteltu oikea kick-off Harmaakallion asuttamiseksi. Nyt voi ostaa talonpaikan halvalla Härmääkalliolta jonne saa rakentaa pitkänomaisia laatikoita joiden värikartankin on valtuusto määrännyt. Valitettavasti kaavoitetulta Suuviktin alueelta piti puut kaataa jotta kaupungin kassaan saatiin jaettavaa ja samalla helvetilliset harvesterit mönkivät tonttien kivikkoiset alueet kalliokasvien istutukseen sopivaksi. Puiden kaato ja maaperän raiskaus oli tietenkin kaavamääräysten vastaista, mutta kaupungin korkeinta valvontaa tekevän johdon tilaama.

      Ei sitten muuta kuin terveisiä rikkaille: Olette rakkaita ja tärkeitä meille, muttakaa tänne, ainakin kirjanne näin ennen vuodenvaihdetta! Spesiaali etu olisi se, että taalaatte ruattia (änkkälampi )!!

      • Risto-1970

        Mikään edellämainittu ei pidä paikkaansa. Spesiaalietuuksia ei saa kukaan ja kirjasto ei ole homeessa, eikä mikään muukaan paikka.


    • Ruisku

      Paskapäät kirjoittelee, mutta minä kyllä tiedän.

    • Edesjotainhyvää

      Se kirjasto on parasta Loviisassa. Ja se, että vanhoja tönöjä viimeinkin korjataan.

    • On-Toi

      Loviisa orpo mesta . Ne on bygannu tsyrganki baanan eteen . Läpiajoo ei oo järkätty mitenkään vaan joutuu kurvailee

    • Anonyymi

      En ole tulossa kan ,,,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe