Järkee vai ei?

Jollain tapaan huvittaa nämä tämän kaltaiset kirjoittajat, koska mitä ihmettä kuvittelevat hyötyvän tällaisilla väitteillä? Ei siis yhtään mitään muutakuin ilmeisesti on niin kiva kiusata ihmisiä jotka ovat joutuneet koneiston uhreiksi eli saavat kiksejä kirjoittamalla jotain näin typerää.

Tämän kaltaiset ihmiset jotka tälläista kirjoittavat eivät voi olla missään suhteessa terve järkisiä. Etenkin kun saavat kiksesjä siitä että lapsia kaltoin kohdellaan laittomilla huostaanotoilla ja sitä pahuutta mitä sij.huollossa sikiää.

Ei edes tämä alla olevan kirjoittaja raukka ole tajunut että sij.huollossa etenkin on näitä alkoholisti,väkivalta, ja seksuaalisesti hyväksi käyttäviä kasvattajia enemmän kuin bio-kasvattajien.

No tosin syyllistäähän tämä kirjoittaja tosin sij.huollon kasvattajiakin vaan, ei onneton tajua että sieltä ei lapsia huostaanoteta pois lainkaan. Sekös sitten on lasten edun mukaista kysyn vaan.


"Täällä katkerat luuserit jotka ei pysty penskoistaan huolehtimaan, haukkuvat sossua.
On oikein että lapset huostaanotetaan juopoilta, väkivaltaisilta tai muuten kelvottomilta vanhemmilta.
Näin se vaan on, sanotte te Ö-luokan kansalaiset mitä tykkäätte. "
757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo lainausmerkeissä oleva on kyllä täyttä totta.
Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa!

Äänestä

Ei ole sossu oikeasti tuo yllä oleva nimimerkki. Oikeat sossut tietävät ja inhimilliset ja rohkeimmat heistä myös tunnustavat ls:ssa olevat puutteet jopa nettipalstoilla. Tuo on palstoilla liikkuvan ilkeilijän yleisesti käyttämiä kielikuvia, jota hän soveltaa aina tilaisuuden tullen.

""Täällä katkerat luuserit jotka ei pysty penskoistaan huolehtimaan, haukkuvat sossua.
On oikein että lapset huostaanotetaan juopoilta, väkivaltaisilta tai muuten kelvottomilta vanhemmilta."

Niin varmaan, mutta eihän täällä todistetusti huonoista perheistä tehtyjä huostaanottoja ole arvosteltukaan. eikä kukaan ole kieltänyt niiden aiheellisuutta.

Sitaateissa lainattu kirjoittaja aukoo päätään kuin kala kuivalla maalla:
HAUKI ON KALA, HAUKI ON KALA, HAUKI ON KALA jne. loputomiin.
Antaa aukoa vaan, se ei ls:n nimissä tehtyjä rikoksia lapsia kohtaan pysty pois pyyhkimään.

Äänestä
  • Älkää lukeko tuon mielipuolen ja ilkeilijän palstalaisia haukkuvia kirjoituksia.
    Omaa saastaansa vain yrittää levitellä ympäristön kannettavaksi kun ei pysty itse sitä käsittelemään.

    Lastensuojelussa tapahtuvat rikokset lapsia kohtaan ovat niin tuhanteen kertaa todistettuja, että vain mielipuoli yrittää vesittää ne tyhjäksi.

    Käyttäkää ketjuissa olevaa "sulje"-nappia. Ei hullun saastaa ole kenenkään velvollisuus lukea.

    Äänestä

  • winkwinkwink kirjoitti:

    Älkää lukeko tuon mielipuolen ja ilkeilijän palstalaisia haukkuvia kirjoituksia.
    Omaa saastaansa vain yrittää levitellä ympäristön kannettavaksi kun ei pysty itse sitä käsittelemään.

    Lastensuojelussa tapahtuvat rikokset lapsia kohtaan ovat niin tuhanteen kertaa todistettuja, että vain mielipuoli yrittää vesittää ne tyhjäksi.

    Käyttäkää ketjuissa olevaa "sulje"-nappia. Ei hullun saastaa ole kenenkään velvollisuus lukea.

    Ihan samaa mieltä!

    Äänestä

Palstahan on täynnä kaikenmaailman väärinkohdeltuja kylähulluja ja mielestään oikeusmurhan uhreja kun missään ei ole hyvä olla eikä mikään ole hyvä

Äänestä

Ai missään ei ole hyvä olla?

Voi hellan duudeli sentään, että pikkuinen ei ymmärrä lukemastaan yhtään mitään.

TÄSSÄ SINULLE RAUTALANGASTA, vaikka et tietysti tätäkään raukka tajua:
Lapsen on hyvä olla OMASSA HYVÄSSÄ kodissaan, josta lakien mukaan kenellekään ei olisi ikinä ollut häntä oikeutta mihinkään riistää!

Voin järjestää yhteystiedot, niin tule selittämään myös lapselleni, miksi hänet aikanaan laittomasti huostaanotettiin ja pahoinpideltiin sijaishuollossa!
Hän ei ole ikinä huostaanottoa ymmärtänyt, eikä tajunnut sossukaan, että tämä yhteiskunta on niin hullu, että heitä vaadittiin tekemään laiton huostaanotto.
Tule selittämään se nyt 16-vuotiaalle lapselleni, jos uskallat ja sinulla siihen selitys löytyy! Näitä tapauksia on ollut ainakin 80-luvulta asti ja lisää tehdään koko ajan.

Painu idiootti purkamaan hulluuttasi jonnekin muualle!
Huostaanottobisneksestä sinä et ainakaan mitään tajua, eikä tunnu luetun ymmärtäminenkään olevan vahvimpia puoliasi.

Tällä palstalla on jo ainakin 10 v sitten keskitytty puhumaan nimenomaan huostaanottojen laittomuuksista lapsia kohtaan ja niitä kyllä löytyy pilvin pimein.
Jos lasten puolustaminen sinua ärsyttää, niin painu helvettiin täältä louskuttamasta typeryyksiäsi!

Äänestä
  • Tuollainen rakka tietysti hakee täältä sen tyylistä tekstiä, että
    HUONOT ALKOHOLISTIT JA LAPSIAAN HAKANNEET LUUSERIT
    harjoittaisivat syvää katumusta ja itkisivät omaa pahuuttaan :D :D :D

    Ja mikä helvetinmoinen pettymys, kun ei täällä sellaista olekaan :D :D :D
    Tuollainen turhake kun tarvitsisi omaa surkeaa itsetuntoaan pönkittämään sellaista kokemusta, että joku, edes joku olisi vielä huonompi ja epäonnistuneempi kuin hän itse omassa halveksittavan kurjassa ja tyhjässä elämässään.

    Voi raukkaa, otan osaa hänen pohjattomaan surkeuteensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yx vaan... kirjoitti:

Jollain tapaan huvittaa nämä tämän kaltaiset kirjoittajat, koska mitä ihmettä kuvittelevat hyötyvän tällaisilla väitteillä? Ei siis yhtään mitään muutakuin ilmeisesti on niin kiva kiusata ihmisiä jotka ovat joutuneet koneiston uhreiksi eli saavat kiksejä kirjoittamalla jotain näin typerää.

Tämän kaltaiset ihmiset jotka tälläista kirjoittavat eivät voi olla missään suhteessa terve järkisiä. Etenkin kun saavat kiksesjä siitä että lapsia kaltoin kohdellaan laittomilla huostaanotoilla ja sitä pahuutta mitä sij.huollossa sikiää.

Ei edes tämä alla olevan kirjoittaja raukka ole tajunut että sij.huollossa etenkin on näitä alkoholisti,väkivalta, ja seksuaalisesti hyväksi käyttäviä kasvattajia enemmän kuin bio-kasvattajien.

No tosin syyllistäähän tämä kirjoittaja tosin sij.huollon kasvattajiakin vaan, ei onneton tajua että sieltä ei lapsia huostaanoteta pois lainkaan. Sekös sitten on lasten edun mukaista kysyn vaan.


"Täällä katkerat luuserit jotka ei pysty penskoistaan huolehtimaan, haukkuvat sossua.
On oikein että lapset huostaanotetaan juopoilta, väkivaltaisilta tai muuten kelvottomilta vanhemmilta.
Näin se vaan on, sanotte te Ö-luokan kansalaiset mitä tykkäätte. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu