hautauskulut

saako yksi perikunnan osakas järjestää hautajaiset ja määrätä päivät yms
tarjoilut perikunnan laskuun ottamatta huomioon muita, joilla on paljon pidempi matka ja esteitä töiden takia.
12515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hautajaisten järjestämisesta on vaivaa. On eräitä henkilöitä ja paikkoja, joiden aikataulussa pitää olla vapaata tilaa samaan aikaan
- pappi
- kanttori
- kappeli
- muistotilaisuuden pitopaikka
- pitopalvelu emäntineen ja tarjoilijoineen
- mahdollinen kuljetus arkulle
- kantajat

Ainoa, jolla ei oikeastaan ole mitään esteitä ja kiireitä on vainaja, paitsi hautauslupa pitää olla tietysti. Hauta pitää olla kaivettuna ja peittäminen järjestettävissä, mahdollisesti hautakivi pitää siirtää pois tieltä ja kaiverrettavaksi kiviliikkeeseen.

Miten hautajaisiin kutsutaan? Kai sinne on tulossa muitakin kuin kaukana asuvia työkiireisiä perikunnan osakkaita?

Se matka ei yhtään lyhene, vaikka hautajaiset pitäisi milloin. Töistä saa vapaata lähiomaisen hautajaisiin. Kukaan ei ole korvaamaton.

Kun tuota edellä olevaa ajattelet, niin on varmaan mukavaa järjestellä teidän kanssanne hautajaisia, kun arvatenkin muuta ei tule vastaukseksi kuin kitinää.

Äänestä
  • hautajaiset runsaan viikon sisällä, että sopii sadan kilometrin sisällä asuvalle
    nuorelle sotaherralle, muut tulkoot sopivasti vaikka Kiinasta, jos ehtivät, laskun he kuitenkin maksavat.

    Äänestä

  • oma napa kirjoitti:

    hautajaiset runsaan viikon sisällä, että sopii sadan kilometrin sisällä asuvalle
    nuorelle sotaherralle, muut tulkoot sopivasti vaikka Kiinasta, jos ehtivät, laskun he kuitenkin maksavat.

    Hautajaiset maksetaan pesän varoista eli vainaja ne itse asiassa kustantaa.

    Äänestä

  • dsssssssfö'däfö'sdöf kirjoitti:

    Hautajaiset maksetaan pesän varoista eli vainaja ne itse asiassa kustantaa.

    turhaan lapsen perheineen onkin tulla isoisän hautajaisiin, kun matkakin on pitkä
    Kiva järjestää niin, etteivät pääse mukaan.

    Äänestä

Sanoisin näin että nopeat syövät hitaat hautajaisjärjestelyissä. Juridisesti kyse on siitä, että ensiksi hautajaiset tilannut saa ne järjestää mielensä mukaan. Muiden täytyy tyytyä kohtaloonsa.

Äänestä

Ketjussa on jo esitetty varsin hyviä näkökohtia, eikä huomioon ottaminen tarkoita kaikkien toiveiden toteutumista käytännön realiteettien takia.
Kyllähän hautajaisten järjestäminen olisi lähiomaisten (leski, lapset) yhteisesti sovittava asia, ellei esim. testamentissa ole muuta määrätty.
Perintökaari määrää pesän luovuttajaksi perukirjaan parhaiten pesän asiat tietävän henkilön, mutta vastuu on viimekädessä perillisten. Yleensä pesän luovuttaja ja perukirjan allekirjoittaja on leski tai vainajan asuin kumppani. Minun mielestäni tällä henkilöllä saisi olla jonkinmoinen lisäääni myös hautajaisten järjestämisessä, mutta erimielisinä mm. avokkien kyseessä ollen lähiomaisen kanta on ratkaiseva.

Äänestä

Oma neuvoni olisi että kuolinpesän osakkaiden kannattaisi pitää jonkinlainen yhteiskokous muutama päivä kuoleman jälkeen, tässä kokouksessa sitten sovitaan kuka alkaa järjestämään ja jonkinlaisia päälinjoja siitä mitä järjestetään. Jos joku osakas ei paikalle pääse, niin hänelle sitten informaatiota vaikkapa puhelimitse mitä on päätetty, ja voihan hän sitten sanoa jotain mielipiteitään.
Sellaisesta touhusta missä kaikki osallistuisi järjestelyihin, tai jokaisesta asiasta pitäisi järjestäjän koko ajan infomoida kaikkia, ei yksikertaisesti tule yhtään mitään. Asioita kuitenkin paljon ja niillä jopa pieni kiire, hautajaiset kun on yleensä aika pian kuoleman jälkeen(pari viikkoa).
Jos joku kuitenkin alkaa aivan yksin touhuamaan, ja varsinkin jos aivan älyttömiä bileitä alkaa järjestämään, niin tuossa on se riski ettei kuolipesä lopulta näitä laskuja hyväksy, silloin tilaaja maksaa itse.

Äänestä

Jos perikunnalta kaikkien pitäisi päästä yksimielisyyteen olisi iso määrä vainajia vielä maan päällä. Yleensä nämä paremmat ja omasta mielestään tärkeimmät ihmiset luulevat kaikkien pyörivän niin kuin he sanovat.

Äänestä
  • Niinpä minä olenkin päättänyt tuhkata rakkaani yksinäni ja vasta sitten ilmoittaa muille omaisille asiasta. Enkä järjestä minkäänlaisia peijaisia. Järjestäköön ja maksakoon jokainen itse omansa jos haluaa.

    Kartonkiarkku, tuhkaus ja tuhka mereen.

    Äänestä

  • juuri näin

    Äänestä

meitä oli viisi minulle annettiin oikeudet järjestää kaikki. on aivan mahdotonta huomioida perikunta ensin niin kuin ilmenee alla kirjoittaneesta. niin monta muuta asiaa pitää saada täsmään oikeaan aikaan.
on se vain kumma että perikunta odottaa ja vaatii mutta ei laita rikkaa ristiin.
hautajaisten järjestelyssä on kova työ. itse jouduin kahden maan viranomaisten kanssa tekemisiin. vanhempani kun olivat asuneet ruotsissa ja sitten suomessa. kyll oli puhelinsoittoja, lähetellä papereita sinne sun tänne, kelle jäljennös kenelle orginaali jne. surra en kerinnyt.
puolivuotta ensimmäisen kuolemasta kuoli toinen, taas sama homma. sit kun kaikki oli ohi sit haettiin vikoja mitä olin tehnyt. kuitenkin kaikki sujui oikein, ei tarvinntu tehdä mitään kahta kertaa.
nykyisin on sit välit perikunnan kans poikki. tätä se kuolema ja periminen voi saada aikaiseksi.

Äänestä

Ihmettelen kanssa, kun kysytään ei vastata ja vastataan kun ei kysytä.
Mitään asiaa ei saisi ottaa puheeksi. Kuoleman jälkeen liian aikaista puhua hautajaisista. Hautajaisten kynnyksellä liian aikaista puhua perukirjoituksesta. Veli kuoli, kämpän tyhjennys, tavaroiden siirto kun mitään ei uskaltanut laittaa roskiin ettei saisi syytöksiä. Loppu siivoukset ym. Vielä kun ei oltu sovittu "peijaisista" jo tuli valitusta että ei huomioida kaikkija. Pahinta että vanha äiti vedetään mukaan sotkuihin. Nyt asiat paremmalla puolella mutta raskas 1½kk takana. Välit vielä kunnossa kun vainajan rahat riitti ja vain vähän jää yli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riitaisa perhe kirjoitti:

saako yksi perikunnan osakas järjestää hautajaiset ja määrätä päivät yms
tarjoilut perikunnan laskuun ottamatta huomioon muita, joilla on paljon pidempi matka ja esteitä töiden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu