puran suuttumusta täällä niin ei mene oikeaan osoitteeseen ja siten lisää huonoja välejämme...
Minulla on kaksi pientä lasta jotka asuvat kanssani ja tapaavat etä isäänsä säännöllisesti sopimuksen mukaisesti.
Kasvatan lapsille iänmukaista kuria ja rakkautta antamalla eli rakastan heitä täysillä ja rakennankin päivän pääsääntöisesti heidän mukaansa, siis tarkoitan että meillä on ne "tylsät" rytmit jonka mukaan mennään, leikin heidän kanssaan ja sylitellään ja halitaan tarpeiden mukaan. Kuria pidän sillä että mikäli esim toiselle tekee pahaa eikä varoituksestakaan usko, joutuu pienelle jäähylle joka sitten käsitellään sen jälkeen. Siellä ei käydä kuin tosi harvoin, ehkä kerran tai pari kuussa. Lisäksi kiellän melko tarkasti tietyt jutut; ruoalla ei saa leikkiä ja leluja pitää itse vähän keräillä jne. Kuitenkin pyrin siihen ettei elämä ole pelkkää sääntöä ja rajoja koska pienten kanssa se herkästi voi mennä siihen.
Lapset ovat tasapainoisia ja hyvin oppineita ja kilttejä lapsia, normaalia ikäkauden purkautumista lukuunottamatta ja osaavat jo peruskohteliaisuusjutut ja ehkä vähän muutakin (saattavat kysyä isovanhemmilta kuulumisia jne).
Sitten se ikävä osuus. Lapset siis käyvät isänsä luona ja nyt olen saanut muutaman kuukauden kuulla toisen lapsen (toinen puhuu vielä huonosti mutta isompi on hyvä puhumaan ja erinomainen ymmärtämään) suusta isänsä patoamia kommentteja mm. "mua ei saa laittaa jäähylle, isi on sanonut" ja "isi ei uskalla tulla meille kun sä laitat mut aina jäähylle", "isin luona saa heittää ruokaa lattialle, se ei haittaa".
Tästä olen kertonut tuolle isälle että näin meillä toimitaan jotta arki pysyy ruodissaan ja lapsi tarvitsee rajoja. Kerroinpa toistamiseen kun ei tuntunut menevän oppi perille vaan lauseet jatkuivat. En ole velvoittanut isää tekemään samoin, mutta toki toivoisin että siellä olisi suht samat systeemit kuin kotona.
Kuitenkaan siellä ei tunnu olevan kasvatuksellisia rajoja lainkaan. Ja pahinta ehkä on se että pieni lapsi laitetaan sanomaan sellaista mikä järkyttää tämän perusturvallisuutta.
Etänhän kuuluisi tukea minua päävastuullisena kasvattajana eikä luoda lapsen ajatukseen että jäähy olisikin huono juttu.
Lapsille olen koittanut puhua sitten tästä jäähykäynnistäkin, että niin meillä toimitaan jotta oppisitte mikä on oikein ja mikä on väärin ja sillä vältyttäisiin lasten keskinäisiltä kasvavilta riidoilta.
En jaksa ymmärtää mitä voisin vielä tehdä kun tilanne on tämmöinen. Tuntuu että kaikki hyvä järjestys mitä yritän pitää, ja joka kasvattaa lapsia turvallisesti, lynkataan se etän toimesta täysin.
Voin kuvitella miksi homma menee kun lapset kasvavat vähän isommiksi, heille syötetään vielä enemmän tämän laatuista tekstiä.
Onkohan täällä ketään samassa tai vastaavassa puntaroivaa ja osaisiko joku valottaa mitä tälle voisin tehdä. Keljuttaa se että tämmöisillä asioilla syödään minun voimavarojani toimia päävastuuhuoltajana, kahden pienen kanssa kun se muutenkin on välillä aika raskasta (huom. ei liian raskasta).
Minulla on kaksi pientä lasta jotka asuvat kanssani ja tapaavat etä isäänsä säännöllisesti sopimuksen mukaisesti.
Kasvatan lapsille iänmukaista kuria ja rakkautta antamalla eli rakastan heitä täysillä ja rakennankin päivän pääsääntöisesti heidän mukaansa, siis tarkoitan että meillä on ne "tylsät" rytmit jonka mukaan mennään, leikin heidän kanssaan ja sylitellään ja halitaan tarpeiden mukaan. Kuria pidän sillä että mikäli esim toiselle tekee pahaa eikä varoituksestakaan usko, joutuu pienelle jäähylle joka sitten käsitellään sen jälkeen. Siellä ei käydä kuin tosi harvoin, ehkä kerran tai pari kuussa. Lisäksi kiellän melko tarkasti tietyt jutut; ruoalla ei saa leikkiä ja leluja pitää itse vähän keräillä jne. Kuitenkin pyrin siihen ettei elämä ole pelkkää sääntöä ja rajoja koska pienten kanssa se herkästi voi mennä siihen.
Lapset ovat tasapainoisia ja hyvin oppineita ja kilttejä lapsia, normaalia ikäkauden purkautumista lukuunottamatta ja osaavat jo peruskohteliaisuusjutut ja ehkä vähän muutakin (saattavat kysyä isovanhemmilta kuulumisia jne).
Sitten se ikävä osuus. Lapset siis käyvät isänsä luona ja nyt olen saanut muutaman kuukauden kuulla toisen lapsen (toinen puhuu vielä huonosti mutta isompi on hyvä puhumaan ja erinomainen ymmärtämään) suusta isänsä patoamia kommentteja mm. "mua ei saa laittaa jäähylle, isi on sanonut" ja "isi ei uskalla tulla meille kun sä laitat mut aina jäähylle", "isin luona saa heittää ruokaa lattialle, se ei haittaa".
Tästä olen kertonut tuolle isälle että näin meillä toimitaan jotta arki pysyy ruodissaan ja lapsi tarvitsee rajoja. Kerroinpa toistamiseen kun ei tuntunut menevän oppi perille vaan lauseet jatkuivat. En ole velvoittanut isää tekemään samoin, mutta toki toivoisin että siellä olisi suht samat systeemit kuin kotona.
Kuitenkaan siellä ei tunnu olevan kasvatuksellisia rajoja lainkaan. Ja pahinta ehkä on se että pieni lapsi laitetaan sanomaan sellaista mikä järkyttää tämän perusturvallisuutta.
Etänhän kuuluisi tukea minua päävastuullisena kasvattajana eikä luoda lapsen ajatukseen että jäähy olisikin huono juttu.
Lapsille olen koittanut puhua sitten tästä jäähykäynnistäkin, että niin meillä toimitaan jotta oppisitte mikä on oikein ja mikä on väärin ja sillä vältyttäisiin lasten keskinäisiltä kasvavilta riidoilta.
En jaksa ymmärtää mitä voisin vielä tehdä kun tilanne on tämmöinen. Tuntuu että kaikki hyvä järjestys mitä yritän pitää, ja joka kasvattaa lapsia turvallisesti, lynkataan se etän toimesta täysin.
Voin kuvitella miksi homma menee kun lapset kasvavat vähän isommiksi, heille syötetään vielä enemmän tämän laatuista tekstiä.
Onkohan täällä ketään samassa tai vastaavassa puntaroivaa ja osaisiko joku valottaa mitä tälle voisin tehdä. Keljuttaa se että tämmöisillä asioilla syödään minun voimavarojani toimia päävastuuhuoltajana, kahden pienen kanssa kun se muutenkin on välillä aika raskasta (huom. ei liian raskasta).
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eipä siihen muuta konstia taida olla kuin yritää puhua etäisälle ja lapsille myös. Meillä lapset jo vähän isompia, ja jutukin rankempia. Välillä kerrotaan, kuinka paljon isä on kertonut minua vihaavansa, kovasti kommentoidaan vanhempien lasten puuttumista pienempien tekemisiin yms. Meillä ei ole puheyhteyttä lainkaan, kaikki asiat hoidetaan tekstareilla, toisinaan etä ei edes vastaa, vaikka handsfree on sillä korvassa aina, kirkossakin, ei muka ole huomannut. Sosiaalitoimistossa olen asioista välillä puhunut, kun tuntuu ettei oikein kaikkia tempauksia jaksa sietää. Etälle ei uskalla tiukkoja viestejä laittaa, se käy luettamassa niitä poliiseilla, jos jostakin vois syytettä nostaa, sairasta. Raskasta se on joka tapaamis kerran jälkeen oman kodin sääntöja ja tapoja opettaa, kun toisella tehdään mitä vaan ja syödään ihan mitä tykkää. Meillä on vielä ongelmana se, että minä teen töitäkin ja etä ei, niin lapset kuvittelee, että minäkin voin ajeluttaa heitä pitkin kyliä koska vaan ja aikaa on. Lapset oppii aika hyvin sen, ettei töitä tarvi tehdä sosiaalipummina elää ihan kivasti. Etä luultavasti saa jopa rahaa mukuloitten tapaamisiin, että pystyy heidät siellä ruokkimaan, nuudeleilla.
"Etälle ei uskalla tiukkoja viestejä laittaa, se käy luettamassa niitä poliiseilla, jos jostakin vois syytettä nostaa, sairasta."
- hauska tuo navettapiian etän toiminta... Kertoo paljon narskun toiminnasta kun ei ole mitään järkeä päässä. Normaali ihminen ei kehtais tehdä mitään tommoista. Joku ehkä ajattelee tuosta lauseesta että hullua, mutta minua lähinnä hymyilyttää koska näin ne toimii ja tuo on ns. normaalia toimintaa. Vastaavaa on koettu täälläkin, minkä vuoksi minäkään en puhu mitään muuta kuin jonkun sanan lapselleni. Etälle en mitään koska toisaalta en uskalla mutta toisaalta ei kyllä yhtään huvitakaan.
Mites, navettapiika, ne lapsesi sitten suhtautuvat tähän kaikkeen? Jotkut kirjoittaa että vastaavassa tilanteessa lapsi alkaa jossain iässä tajuamaan tilanteen ja ei esim halua mennä kyseiseen paikkaan.
Ja onhan se järjellä ajateltuna niin; lapsen tärkein henkilö on äiti ja tykkääkö lapsi siitä että hänen äitiään esim haukutaan? Ei.
Täytynee yrittää itse olla haukkumatta tai sanomatta "pahaa" lapselle isästään mutta olen vähän tuolla kantilla että jos kertoisi kuinka paljon isi vihaa äitiä ja tekee äidille pahaa. Ei vielä mutta kunhan kasvaa vähän jotta tajuaa.
Mutta kaiken potutuksen peruskivi on se, että ei lasta voi kasvattaa siten että säännöt muuttuu hyvin konkreettisesti kun mökkiä vaihdetaan. Ei aikuinenkaan pidä siitä että työpaikalla säännöt vaihtuu joka viikko.
Mitenköhän ne sossut tämmöiseen puuttuisivat, soittaako ne sille isälle vai tekeekö mitään?
PAPUPAATA kirjoittelee:
"Kerroinpa toistamiseen kun ei tuntunut menevän oppi perille vaan lauseet jatkuivat. En ole velvoittanut isää tekemään..."
"Etänhän kuuluisi tukea minua päävastuullisena kasvattajana..."
"...päävastuuhuoltajana..."
HALLOO PAPUPAATA?!
Yhteishuoltajuudessa SINÄ ET OLE YHTÄÄN ENEMPÄÄ päävastuussa, kuin isäkään, vaikka "etä"-huoltaja onkin.
SINULLA EI OLE yhtään enempää valtuuksia tai valtaa, kuin hänelläkään.
PISTE!
Toisen valopään kompatessa, PAPUPAATA JATKAA:
"Ja onhan se järjellä ajateltuna niin; lapsen tärkein henkilö on äiti..."
"...olen vähän tuolla kantilla että jos kertoisi kuinka paljon isi vihaa äitiä..."
"Mitenköhän ne sossut tämmöiseen puuttuisivat, soittaako ne sille isälle vai tekeekö mitään?"
HALOJAATA!
ELI kuvittelet itsekkäästi olevasi jotenkin automaattisesti isää tärkeämpi?
Kerrot, että aiot alkaa lapsen aivopesun isäänsä vastaan ja sitten ilmoittelisit SOSSUTANTOILLE jotta puuttuisivat jotenkin asiaan?
TOIVOTTAVASTI PUUTTUVAT HETI JA EVÄÄVÄT SINULTA VANHEMMUUDEN!?!
Toivon todella, että isä jaksaa ja pystyy pitämään lapsen normaaliälyisten kirjoissa ja kasvattamaan SINUSTA JA TAVOISTASI huolimatta terveesti ajattelevan ihmisen.
Papupaata. Olet harhainen, äiti-myytissä elävä hirmuhallitsija, itsekeskeinen ja sosiopaattinen narsisti, joka ei pidä isää vanhempana, ei anna lastensa pitää isäänsä isänä ja näinollen tuhoat lastesi lapsuuden ja terveen maailmankuvan ja pahimmassa tapauksessa olet jo aiheuttanut heille vääristyneitä, sairaalloisia tapoja.
Vai miten selität sanomasi:
"Minulla on kaksi pientä lasta..."
ISÄLLÄKÖ EI OLE, vain sinulla? Ei TEILLÄ?
Ja jatkat:
"Sitten se ikävä osuus. Lapset siis käyvät isänsä luona..."
NO sehän onkin IKÄVÄ osuus, kun lapset tapaavat isäänsä.
Ja jatkat:
"Etänhän kuuluisi tukea minua päävastuullisena kasvattajana..."
EI HELVET... kyllä te olette ihan samanarvoisia vanhempia, sinä ja tuo isä.
Ja jatkat:
"...syödään minun voimavarojani toimia päävastuuhuoltajana..."
ELI: MINÄ, MINÄ, MINÄ ja AINOASTAAN MINÄ...
Kyllä tuo sinun toimintasi ihan yhtälailla "syö" isän voimavaroja sekä mahdollisuuksia olla lapsilleen isä. Isä sellaisena, kuin hän ihmisenäkin on. Isä kun on myös ihminen, vaikka isä onkin.
En minä ainakaan puhu "meistä" jos joku kysyy montako lasta minulla on. Kaikki älyävät muutenkin että isä on olemassa jossain. Hän varmasti puhuu myös että "minulla on kaksi lasta", enkä siitä herneitä nokkaani vedä, ei se minun asemaani äitinä syö.
En näe minua ja lasten isää samanarvoisina kasvattajina. Hän tapaa lapsiaan silloin tällöin ja pitää heidän kanssaan hauskaa silloin. Kuin kaveri ja se on minulle ok, koska se on hänen tapansa olla isä.
Helpompaa olla niin äiti kuin isäkin kun ei vedä aivan kaikesta herneitä nenään vaan antaa jokaisen olla siinä roolissa mikä itselleen sopii (turvallisuuden ja lain rajoissa tietenkin)
Ei tulisi mieleenkään puhua exän kanssa meidän lapsista. Minun puheissani he ovat minun lapsiani ja exä puhukoot mitä haluaa.
Kyllä ne meidän -jutut jäi silloin kun eri osoitteeseen muutettiin, siihen loppui yhteiselo ja me -sana muodosti oman käsityksensä.
Eron jälkeen oli todellakin minä, minä ja minun.
Ajatellaas tilannetta että vaikka ois äiti ja isä yhdessä ja vaikka äiti menee kylään lapsineen, niin joku puolituttuko tulee kyselemään että mitkäs nämä teidän lapsenne nimet ovatkaan. Kyllä se puolituttu kyselee että mitkäs nämä sinun lapsesi nimet ovat.
Turha laittaa maissia korvaan siitä että elämä eron jälkeen on kaksi vanhempaa eri osoitteessa, se ei millään yhtälöllä tee meitä.
Ja vaikka olisi kyseessä yhteishuoltajuus, se on sitä yleensä vain paperilla. Joissain harvoissa tilanteissa sana yhteis asettuu määritykseensä. Lähivanhemman tehtäviin kuuluu yleishuolto kuten neuvolat ja koulun pääasiallinen vastuu. Tuskinpa se etävanhempi tulee lähin kotiin kerran viikkoon leikkaamaan lapsensa kynnet tai putsaamaan korvat. Eihän etävanhempi muutenkaan huolehdi lapsesta kuin tapaamisen ajan, sehän on perusjuttu. En tässä puhu nyt niistä vuoroviikkosysteemeistä vaan ihan normitapaamisista.
Ja tiedoksi, etä HUUTAMINEN kirjoituksessa on hyvin narsistinen tapa esiintyä, samoin pitkä rivi !!!!!!!!!!!!!!!-merkkejä. Sanoma kyllä tulee perille ihan normaaliin tapaan tekstatenkin.
Valitettavasti pata kattilaa soimaa. Narsismia on tekstissä havaittavissa vain papupaatan omassa käytöksessä, kaikkien muiden toimet näyttävät siihen verrattuna kovin normaaleilta.
Minä puhun edelleenkin viiden vuoden jälkeen meidän lapsista, vaikka se joskus ehkä herättää kummastusta kun ollaan liikenteessä uuden miesystäväni kanssa. Ei lasta omista kukaan, hän on ihan itsenäinen yksilö ja voi sellaisena myös kasvaa.
Toinen asia on se, että lapsi oppii kyllä varsin nuorena, että missä paikassa noudatetaan millaisia sääntöjä ja toimii niiden mukaan. Ja jos äiti haukkuu isää lapsille, isä yleensä tekee samoin ja siitä on kierre valmis. Lapsi alkaa suhtautua kumpaankin epäillen ja ehkä ei aikuisena kaipaa kummankaan seuraa.
Maltti on valttia kasvatuksessa.
Huh... kiitos. Onhan siellä äiti-osastollakin järjissään olevia yksilöitä!