Vanhenmat ihmiset kun tulevat keskustaan asumaan,kyllä on monta vaaraa mummolla ja vaarilla.Päänsekoitajia riitää ,on jonkin laista itseään tyrkytämässä seuraksi ja avuksi,uskonnon varjolla saa papan aivan sekaisin ja pankia kohti tietengin .Omaiset käykää vanhenpienne luona ja keskustelkaa heidän jokapäiväisestä pärjäämisestä ym.kohta on myöhäistä Ronkavuoren tytöt toimii,jo.
Pitäkää huolta
Hiljaisijeneessä
7306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannattaa mennä oman vanhemman ihmisen kanssa pankkiin ja sopia siellä mieleiset nostorajat tileille. Ja kuka saa nostaa. Kuka saa allekirjoittaa laskuja vanhuksen puolesta.
Oikein hyvä asia olisi jos löytyis omainen tai muu tosi luotettu henkilö , jonka kanssa mennä yhdessä pankin lakimiehelle TEHDÄ EDUNVALVONTAVALTAKIRJA.
Se tulee vasta sitten voimaan jos vanhus/ sairas on niin sairas , että LÄÄKÄRI kirjoittaa todistuksen ko. varten . Sitten homma etenee nopeammin maistraatissa.
Näin kaikki voisivat olla levollisemmalla mielellä.
Kyllä se on tosiasia raha kelpaa ja vanhus unodetaan aivan varmasti . se on mahtava jehova joka kaiken saa ja hoitaa.
Kyllä kuuminmiman kivikuorman toivon vanhuksien pettäjille ja hyväksikäytäjille,nämä ahkerat ihmiset ovat raskaala työllä ja ahertaneet pitkänrupeamman aamusta iltaan apuja pyytelelemättä,itseleen pienen pääoman että olis huonokuntoisena helponpaa.Kyllä nuoret katalat naiseton valmiina iskemään sanomalaan, vanhan vaarin aivan sekaisin .Tämä on nykypäivää ei ryöstetä väkisi vaan hivutamalla huijataan.
Ikävää jos naiset käyttää peeeilluaankin vallankäyttövälineenään.
Kyllä käy sääliksi nuo kotisaarnaajat,käyvät vanhoja ihmisiä suruta hyväkseen. Kyllä sitä osataan maalais papan pää sekaisin ,vaimo sairastaa ja tarvitsi tukea ja eläke on pieni ,ei taho riitää hoitoon ja vuokraan ,Salku naiset pyörii puolison ympärillä ja saarnaamasa ,,,,ja siten taas pankissa käymään,,,.Tämmöistä saa tehdä ihan vapasti ei näe kuin enkeli Gapriel......!
Täälä taitaa saarnaajat vain miinuksia heitellä kirjoituksiin.päivän tulen taas käydään kerrostalojen nimikyltejä tarkastamassa ,missä olis uusia asikaita tulut.Vihkoja selataan ja tutkitaan ,minne autuuta taas tarjotaan ja testamentin tekoon ohjataan,
Ja taas kiertää partio soittelemassa ovikelloja iltapäivällä,eikö sitä ole jo tietoo että jättää postilaatikoon jakelu uutisensa, jos ei ole tuttu paika niin ei tyrkytetä,Kerjääminen ja kaupustelu on kiellety .Eiköhän ihmiset osaa tulla Valtakunnan salille jos tuntuu siltä .